Dronningruta

 

Ollaan käyty nyt kahdesti kiertämässä Dronningruta, eli kuningattaren reitti. Molemmilla kerroilla ollaan aloitettu Støstä, ja kierretty reitti vastapäivään.

Dronningruta on 15 kilometrin mittainen merkitty rengasreitti, joka kulkee Støn ja Nyksundin välissä. Reitti on merkitty punaisilla, kiviin maalatuilla T-kirjaimilla. Reitti kulkee suurimmaksi osaksi ylhäällä vuorilla, hirveitä nousuja ja laskuja on muutama. Ensimmäinen nousu on pisin ja haastavin. Siinä joutuu vähän kiipeilemään.

Vastapäivään Støstä kuljettaessa vaikein ja jyrkin osuus tullaan ylöspäin, mikä on mielestäni koirien kanssa turvallisempaa. Osa reitistä kulkee myös merenrantaa pitkin, olenkin kirjoittanut oman postauksen tuosta reitillä olevasta Skipsandin hiekkarannasta. Korkein kohta reitillä on 448 m kohoava Finngamheia, jonka päälle kavutaan juurikin tuon ensimmäisen nousun aikana.

 

 

Reitin kuvauksessa lukee sen olevan keskivaikea, ja vievän aikaa noin 5-8 tuntia. Molemmat pitivät hyvin paikkansa. Ensimmäisellä kerralla, kun kuljin reitin yksin koirien kanssa, meillä meni 5h 15 min. Toisella kerralla, kun mentiin koirien ja Hannaleenan kanssa, meillä meni kahdeksan tuntia.

Retkien keston suuri ero selittyy suurimmaksi osaksi säällä. Yksin kulkiessani koko matka vuorilla oli sankkaa sumua, ja vesisadetta. Ei paljoa tullut pysähdeltyä, ja kävelyvauhtikin pysyi reippaana, ettei ala paleltaa. Sumu oli niin sankkaa, että se kasteli kulkijat tehokkaammin kuin vesisade. Tuohon viiteen tuntiin mahtui silti yksi pidempi, ja yksi lyhyt evästako. Ja joku parisataa kuvaa.

 

 

Toisella kerralla oli paahtava helle, ensin lykättiin lähtöä alkuiltaan, ja ennen vuoria pysähdyttiin hyväksi toviksi uimaan matkan varrella olevaan pieneen järveen. Myös kiivetessä pidettiin taukoja usein, oikeastaan aina kun Deli niin päätti. Otettiin myös paljon kuvia, ja käveltiin varsin maltillista vauhtia.

Myöhäinen ajankohta oli hyvä päätös, oltiin vielä vuorilla kun aurinko laski. Upea näky. Tällä kertaa maisemat antoivat parastaan, välillä tuntui, kuin olisi ollut ekaa kertaa koko reitillä. Toisaalta sumupilvet olivat hieno kokemus myös, ei mennyt missään nimessä  hukkaan sekään reissu.T ehdään vielä yksi retki Dronningrutalle tänä kesänä, kun sisko ja ystävä tulee parin viikon kuluttua tänne. Ajateltiin olla yötä reitillä.

 

 

Molemmilla kerroilla muita kulkijoita on ollut varsin sopivasti. Ei ruuhkaksi asti, mutta kuitenkin jonkun verran. Jos vaikka sattuisi jotain, varmasti saisi apua pian. Koiria on ihmisillä paljon mukana, eli uskon monenlaisten koirien pärjäävän hyvin. En silti lähtisi tuonne tottumattoman koiran kanssa.

Omillani ei ole esiintynyt suurempia haasteita, paitsi toisella kerralla kuumuus. Juomavettä kannattaa ottaa hyvin mukaan, ihan usemapi litra. Sekä koirille, että ihmisille. Ja tietysti hyvät eväät, kyllä tuolla kinttu alkaa vähän painaa, kun on Suomen loiviin tuntureihin tottunut taapertaja.

 

 

Masentavinta on, kun itse lyijynpainoisilla jaloilla koitat selvitä vielä viimeisen vuoren päälle, ja joku saakelin Norjalainen juoksee ohi. Ei ehkä ihan vielä ensi kesälle realistinen tavoite.

Maisemat ovat käsittämättömän kauniit, ja ihan koko ajan on joka puolella jotain nähtävää ja kuvattavaa. Reitin aloitus löytyy Støn leirintäalueelta, ja samassa on myös opastaulu. Merkkeja on kuitenkin polulla sen verran tiuhaan, ettei eksymisvaaraa ole. Jos on hyvä keli, kannattaa ottaa uikkarit ja pyyhe, ja pulahtaa joko Skipsandilla, tai hieman edempänä olevassa järvessä.

 

 

Olen rasvannut koirien tassut molemmilla kerroilla kun ollaan tuo reitti kävelty, en siis osaa sanoa miten tassut kestäisi ilman. Vahattuna ei ole ainakaan tullut mitään anturaongelmia. Polku on kivikkoista, vuorilla kun ollaan. Ei nyt silti mistään pahimmasta päästä.

Kivaa maanantaita, mulla ollut tänään vapaa. Olen ollut todella väsynyt, ja eilen illalla iski pitkästä aikaa migreenin tynkääkin. Sain onneksi kuitenkin nukuttua melkein kellon ympäri, ja kun aamulla herätessä oli pää edelleen teräviä veitsiä täynnä, iskin napin naamaan ja särky vaihtui sellaiseksi tylpäksi nakutukseksi. Oon silti kulutttanut tän kirjoittamiseen ja kuvien käsittelyyn ihan koko päivän.

 

 

Nyt lähen kattomaan missä vaiheessa meidän taco-iltamat on, heippi!

xx Matilda

Huh, hellettä

 

Terkkuja helteisestä Norjasta!

Lämpöaalto rantautui meillekin ihan toden teolla loppuviikosta, ja samalla minulle tarjoitui mahdollisuus viettää vähän useampia vapaapäiviä, kun oli niin paljon porukkaa töissä. Tämän viikon alusta olen kahdestaan oppaan kanssa laivalla, joten vapaapäiviä on vain silloin, kun ei ole safaria. Otin siis tarjotut extravapaat vastaan ilomielin.

Täällä päivät menevät omaa tahtiaan, en kovinkaan usein ole perillä mikä viikonpäivä on menossa. Mutta menneellä viikolla tuli helteestä huolimatta puuhailtua kaikkea mukavaa. Alkuviikko sujuhti normaalisti laivalla. Keskiviikkona paistettiin lettuja maissa, kun Støssä vieraili Lars Monsen ja seuraajat Dronningrutaa pitkin. Torstaina olin laivalla, ja kotiin lähtiessä oli tarkoitus nopeasti piipahtaa kaupassa. Löydettiin kuitenkin karannut koira juoksemassa keskellä tietä, ja lopulta olin kolme tuntia myöhemmin vasta kotona. Koira oli vaellellut varsin pitkän matkan, onneksi kaikki päättyi hyvin.

 

 

Käytiin Hannaleenan kanssa yhteisenä vapaapäivänä kiertämässä taas Dronningruta, tällä kertaa aurinkoisessa, paahtavassa, säässä. Tarkoitus oli lähteä joskus yhden maissa, mutta myöhästytettiin lähtö viiteen. Loistava päätös, ei oltaisi selvitty koirien kanssa keskipäivän kuumuudessa vuorille.

Nytkin taitoimme matkaa todella hitaasti, ja pidimme Delin määrittämiä taukoja, eli varsin usein. Onneksi molemmat tykkäävät valokuvata, niin ei tarvinnut toisen odotella tuskissaan ja etenemisvauhti pysyi kuumuuteen sopivan leppoisana. Oli aika erilaista kuin ensimmäisellä kerralla, nyt näki maisematkin. Tultiin alas vuorilta vasta puolen yön jälkeen, eikä haitannut yhtään.

 

 

Seuraavana päivänä muut olivat töissä, ja ajattelin mennä koirien kanssa Klon laaksoon, jota ihailtiin edellisenä iltana Dronningrutalta käsin. Näkyy tuossa edellisessa kuvassa. Sinne on istutettu kuusimetsää, ja laakso on täynnä pieniä järviä/lampia. Idea oli tosi hyvä, mutta päivä oli aivan liian kuuma. Vaikka lampia oli paljon, kaikki liikkuminen oli tuskallista, ja paarmat sekä lauma kärpäsiä kiusasi niin sitkeästi, ettei pysähtyminen ollut mukavaa. Pari tuntia riitti, pitää mennä viileämmällä kelillä uudelleen. Jäi monta polkua tutkimatta. Loppuviikoksi on luvattu viilenevää säätä.

 

 

Kun muut pääsivät töistä, suunnattiin lähijärvelle letun paistoon ja uiskentelemaan. Siellä ei kiusannut mikään, oli ihana ilta. Meillä on kyllä ihan huippujengi täällä. Järvellä hurahti ihan kaikessa vahingossa neljä tuntia. Siinä vaan istuskellessa ja rupatellessa, minä lettupannun varressa. Delille kävi pieni tapaturma.  Järvestä noustaan ylös kalliota pitkin, ja Delihän rakastaa uimista, ja myös ennen kaikkea järveen hyppimistä. Se siis varsin usein ramppasi tuota kalliota ylös. Loppuvaiheessa iltaa Hansku huomasi, että Delin takajalat on veressä. Tarkempi tarkastelu osoitti, että sen molemmista takatassuista oli kaksi keskimmäistä kynttä kulunut liikaa ihan siinä illan aikana. Vuoto oli onneksi jo tyrehtynyt, eikä Deli aristanut tassuja yhtään. Kotona pesin ne hyvin, ja määräsin pari päivää lepoa ja pelkällä pehmeällä alustalla kävelyä.

Kotimatkalla, joka on kaksi kilometriä, oli pakko ajaa sivuun ja ottaa pari kuvaa auringonlaskusta. Kotona olikin vielä pakko koikkelehtia ilman housuja keskellä yötä rantaan, kun Hanna ilmoitti että kuu on upea. Ja niin totta vie oli. Ihan kuin maalauksesta.

 

 

Sunnuntaina olin laivalla koko muun poppoon kanssa, mutta menin vasta kymmeneksi, eli kaksi tuntia tavallista myöhemmin. Ja onneksi olin, nähtiin taas miekkavalaat. Voi sitä riemua, sanoinkuvaamattoman hienoja ne vaan on. Oli myös Hanskun viimeinen päivä, toivon kyllä parin viikon perusteella, että kohdataan vielä. Onneksi ollaan syksyllä Suomessa aika samoilla seuduilla.

 

 

Maanantaina ei ollut safaria, eli taas nautittiin vapaasta. Kuulostaa siltä, etten juuri töissä olekaan.  Delin tassusta ja tukalasta kuumuudesta johtuen ei päivälle ollut mitään suunnitelmaa. Käytiin meressä uimassa, voi pojat että oikeasti viileä vesi tuntu ihanaakin ihanammalta tällä kelillä. Järvivesi ei varsinaisesti edes vilvoita, on niin lämmintä. Muuten päivä sisälsi hengailua ja löllöttelyä, joogaa ja päiväunia. Pari postausta kirjoittelin myös valmiiksi. Ja söin paljon jäätelöä.

 

 

Tänään ollaan vietetty hellepäivää laivalla, ensimmäinen kerta kun avomerelläkin tarkeni t-paidassa. Illalla ajateltiin pakata koirat mukaan ja mennä terassille, hyvä suunnitelma tukalaan kuumuuteen vai mitä 🙂 Huomiselle on luvattu hurjaa tuulta, joten vapaapäiväksi kääntyy sekin.

Kivaa viikkoa,

xx Matilda

Kuvat minusta Hanna Mensonen

 

 

Kokalmuksen kierros koirien kanssa- minivaellus syyskuussa

 

Järjestän syyskuun alussa yhteistyössä Pet Rescue Finlandin kanssa minivaelluksen koirien kanssa Hossan kansallispuistossa.  Deli on siis tullut minulle kyseisen yhdistyksen kautta, joten on enemmän kuin ilo päästä tekemään yhteistyötä. Retken tuotosta laitetaan iso siivu koirien sterilointeihin Liettuassa, hyvällä asialla siis vaelletaan. Tästä lisäinfoa alla, ja ajankohtaista-sivulla. Kävimme tulevaa vaellusta varten kartoittamassa reittiä, joka olisi tarkoituksena kiertää syyskuussa. Ja meni kerralla nappiin, tänne tullaan ehdottomasti.

 

 

Olin itse aiemmin känyt Hossassa vain Julma-Ölkyllä, joka sekin on hieno. Kokalmusta oli kuitenkin kehuttu kovasti, ja ainakin tämän yhden kerran kokemuksen mukaan se on myös hieman rauhallisempi kuin Ölkky.

Kokalmuksen kierros on noin 14 kilometrin mittainen rengasreitti, joka kiertelee ihan mielettämön kirkasvetisten järvien rantoja pitkin. Taukopaikkoja oli vähän väliä, ja pysähdeltyä tuli muutenkin, juurikin noille upeille rannoille. Parhaita paloja on vaikea valita, mutta yksi kohokohdista oli kahden järven välissä kohoava harju, jonka päällä reitti kulki. Myös Muikkupuron mutka oli ihana. Sinne pääsee muuten esteettömästi parkkipaikalta, helppo poiketa siis. Ihan mahtavaa, että kansallispuistoissa huomioidaan liikuntarajoitteisia- luonto kuuluu kaikille ♥

 

 

Meille sattui retkelle oikein kunnon hellepäivä, mutta se ei noissa maastoissa haitannut yhtään. Koirat pystyi viemään uimaan käytännössä miten usein tahansa. Ja itsekin pulahdin kahdesti. Järvet ovat lumoavaa luonnonhiekkarantaa, ja todella matalia. Ihan työkseen sai kahlata jotta pääsi uimasille saakka. Tulipaikkoja tuolla on tosiaankin tiuhempaan kuin ehtii edes kaivata, aivan ihanilla paikoilla kaikki. Yöpymispaikkojakin kaksi, joten ruuhkaa voi vähän vältellä jos toinen on ihan tupaten täynnä.

Reitin maasto on varsin helppokulkuista, eikä korkeuseroja ole paljoa. Nähtävää ja kauniita maisemia sitäkin enemmän, ja juurikin kauniina kesäpäivänä ihan lyömätön paikka. Kohtasimme muita kulkujoita vain kourallisen, paitsi toisella yöpymispaikalla Lipposen salmessa oli kaksi isompaa porukkaa. Sen sijaan aiemmalla oli siinä vaiheessa vain yksi pariskunta. Aika kohtuullinen määrä ihmisiä, kun keli oli mitä mainioin ja kesälomakausi menossa.

 

 

Hossa on kyllä mitä mainioin paikka, kivaa vaihtelua tuntureille ja vaaroille. Monta reittiä ja paikkaa miellä vielä tuolta käymättä, mutta ehdottomasti aiotaan tutkia tätä kansallispuistoa lisää. Ajomatkakin on varsin kohtuullinen.

Tässä vielä lisätiedot syyskuun retkestä:

Mukavaa viikkoa, palataan seuraavaksi Norjan retkijuttujem pariin ♥

xx Matilda

Pikaterkut Norjasta

Heippa täältä  ihanasta Norjasta! Kaikki on paremmin kuin hyvin, ja uskallan puhua niin itseni, kuin koirien puolesta. Pikaiset terkut näin sunnuntai-iltaan, ennenkuin vartin päästä menen syömään naapuriin eli isäntäväen talolle. Meidän kesäasumus on siis maatilan nurkassa oleva täydellisen söpö punainen mökki merinäköalalla. Voisi olla huonomminkin.

Mehän lähdettiin matkaan Kuusamosta keskiviikkoaamuna, ja posoteltiin Kilpisjärvelle parin pienen pysähdyksen taktiikalla. Kilpparilla huiputettiin Saana, joka oli todella hieno kokemus. Suosittelen lämpimästi. Jo Kilpisjärvelle ajaessa, noin 100 kilometriä ennen, maisemat muuttuivat niin radikaalisti jylhemmiksi ja kertakaikkisen suuriksi, että meinasi ihan tippa tulla linssiin.

 

 

Saanan jälkeen kello oli jo lähempänä kymmentä, ja mietiskelin yöpymisvaihtoehtoja. Päätin kuitenkin ajaa vielä Norjan puolelle yöksi, jolloin seuraavana päivänä ei tarvitsisi istua autossa lähes ollenkaan, saataisiin välipäivä matkustuksesta. Koska Norjassa on vastikään tullut lakiuudistus joka koskee rescuekoirien maahantuloa, menin suoraan tullattavaa-osastolle rajanylityksessä. Koirilla kaikki ok, ja voitiin jatkaa matkaa. Ajeltiin noin puoliväliin seuraavan päivän määränpäästä Blåvatnetista, ja jäätiin tien sivuun levikkeelle yöksi.

 

 

Nukuttiin ihan vaan autossa, koska olin päivästä niin kertakaikkisen poikki, etten millään ilveellä jaksanut etsiä telttapaikkaa. En voi melkein uskoa, että kaikki tavarat mahtui etupenkeille ja me kolme mukavasti nukkumaan kun kaadoin takapenkit.  Autoni on kuitenkin Volvo V50, eli ei mikään isoin farmari. Tuolla ei onneksi ollut itikoita, muuten ei autossa yöpyminen olisi ollut mahdollista. Ikkunat auki, korvatulpat korviin ja silmälaput naamalle oli oma reseptini hyviin uniin maantien varressa.

Torstaina makoiltiin kaikessa rauhassa petissä, ennenkuin ajettiin noin tunnin matka Blåvatnetille. Blåvatnetille vievän polun alussa on mukava telttailualue, jossa yövyimme. Koko retki  oli mahtava! Patikoidessa meni iltaan saakka, tehtiin leirissä ruokaa ja laitettiin teltta pystyyn (koirathan ovat suureksi avuksi em. touhuissa). Perjantaina edessä olikin taas koko päivä autolla ajoa, Lyngenistä tänne meidän uuteen asuinpaikkaan, Gislöyaan. Pysähdyttiin matkalla vain kaksi kertaa, mutta toinen kerta kestikin pikkuisen kauemmin, kun tankkasin auton ja Visa electron ei käynytkään. Ajelin aika hyvän tovin ympäri kyliä etsimässä pankkiautomaattia.

 

 

Noh, perille päästiin myöhään perjantaina ja ihan loistavaa on ollut! Palaan viikonlopun kuulumisten merkeissä huomenna, millaista se elo onkaan ensimmäisten päivien perusteella täällä piskuisessa Gislöyssa ollut.  Ja ensi viikolla tulossa myös retkiaiheiset postaukset Konttaisesta, Kokalmuksen kierroksesta Hossassa ja tietysti Saanasta ja tuosta Blåvatnetin reissusta.

Tähän mennessä on vain tuosta keskiviikosta saakka ollut vuorokauden tunnit käytössä kaikkeen muuhun, paitsi koneella/puhelimella istuskeluun, joten ei ole ollut toivoakaan ehtiä edes kuulumisia kertoa. Ihan positiivinen ongelma, täällä on niin paljon tekemistä ettei ehdi hapantua sisällä.

 

Kuvituksena kuvia matkan varrelta!

 

Ihanaa sunnuntain jatkoa,

xx punaisen tuvan onnelliset asukit

Mitä kannan mukana vaelluksella?

Eli mitä sinne omaan rinkkaan eksyy mukaan kun lähdetään vähän pidemmälle, kuin yhden päivän retkelle?

En ole mikään grammanviilaaja, ja toisaalta taas koitan selvitä aina mahdollisimman vähälla tavaralla. Eli en suosittele ketään kopioimaan tätä listaa minään varmana nakkina, vaan käyttämään omaa järkeä. Tässä postauksessa kuitenkin esiteltynä ne kamppeet, jotka lähtee aina mukaan. Joskus mukaan tarttuu muutakin, joskus ei. Ruuat reissun pituuden mukaan, näiden tavaroiden kanssa rinkkaan jää vielä reilusti tilaa omille, ja koirien ruuille.

Koirat tarvitsisivat ehdottomasti omat rinkat, mutta opiskelijabudjetti ei ole antanut vielä myöten moiseen sijoitukseen. Olen suunnitellut tilaavani koirille suomalaiset, mittatilaustyönä tehtävät Jeri-koiranrinkat. Varsinkin Deli on niin omituisen mallinen, ettei sille istu oikein mitkään valjaatkaan, joten kivempi sijoittaa kerralla varmasti hyvään reppuun. Sitten kun kukkaro antaa periksi..

Mutta mitä se rinkka onkaan syönyt sisäänsä?

Yöpymistarvikkeet

  • Perus solumuovi saatu/ostettu jostain joskus ikuisuus takaperin. Funktiona suojata ilmatäytteistä alustaa koirien kynsiltä, ja toimia vara-alustana jos ilmatäytteinen hajoaisi.
  • Teltta Helsport Nordmarka 3, ostettu XXL alennusmyynnistä. Juuri sopiva mulle ja koirille, tai kahdelle ihmiselle, mutta tarvittaessa mahtuisi kaksi ihmistä ja koirat. Painaa noin 3,5kg, tilava absidi.
  • Ilma- ja untuvatäytteinen makuualusta. Paras retkeilymukavuutta lisäävä varuste ikinä. Omani on Exped downmat 7, tarkenee talvellakin. Testattu Kebnekaisella -30 asteessa. Ostettu alennuksesta, kannattaa kytätä ja vertailla hintoja, usein loppu halvemmista paikoista.
  • Untuvamakuupussi Joutsen superlight. Saatu kummeilta lahjaksi. Tällä tarkenee hyvin 3 vuodenaikaa, ja talvella otan kaveriksi halpis kuitupussin, sillä yhdistelmällä pärjää koko talven. Muista säilyttää untuvamakuupussia aina vapaana, niin untuvat pysyy hyvinä.

Mukaan pakattavat vaatteet

  • Kevyt untuvatakki. Menee pieneen tilaan, lämmittää hyvin. Mukana kesät talvet. Ostettu kirppikseltä vuosia sitten.
  • Kuorihousut, ei oo kiva kastua. Ostettu Stadiumista varmaan 7 vuotta sitten. Ei enää ihan täysin vedenpitävät, joten kuoriasun hankinta jossain vaiheessa edessä. (Taas se raha)
  • Sadeviitta, pakkautuu omaan taskuunsa. Ostettu Lidlistä syksyllä, maksoi alle kympin. Kevyt, menee samaan taskuun rinkan sadesuojan kanssa.
  • Merinokerrasto, kuiva vaihtokerrasto yöksi. Paita ostetty XXL alennuskorista, housut saatu joulupukilta. Toinen merinokerrasto ostettu Prisman lastenosastolta.
  • Merinovillainen pipo, hyvä olla myös kesällä mukana koska yöt voi olla kylmiä ja päästä haihtuu paljon lämpöä. Oma tilattu vai-kon nettikaupasta puoleen hintaan.
  • Merinovillainen neule, jos yöllä tulee kylmä on tämä mukavampi kuin untuvatakki. Menee pieneen tilaan. Ostettu H&M alesta muutamalla eurolla.
  • Hamam-pyyhe. Ihan paras retkipyyhe, tuntuu iholla mukavalta (toisin kuin kaikki muut kokeilemani retkipyyhkeet yök), menee pieneen tilaan, kuivaa hyvin ja kuivuu nopeasti. Plus nätti kun mikä, käy myös istuskelualustana,vilttinä tai tyynynä. Saatu blogin kautta SoPretty-verkkokaupasta. Ihan huippunopea toimitus, tuli perille tilausta seuraavana päivänä. Hamam-pyyhkeitä on eri kokoisia ja paksuisia, retkelle kannattaa valita ohuempi ja kevyempi.
  • Villasukat, ja varasukat merinovillaa. Mulla on aina mukana kahdet varasukat, joista toiset on ihan villasukat. Mukavat yöksi. Merinosukat usein XXL tosi halvalla.
  • Trikoinen tuubihuivi joka toimii myös hiuspantana. Äitin tekemä.
  • Leirikengät, ettei tarvitse koko ajan kulkea vaelluskengissä. Tässä nyt adidaksen sandaalit, mutta mitkä tahansa helposti jalkaan iskettävät käy. Pääasia, että mahtuu villasukat.
  • Yhdet vaihtoalkkarit. Enempää ei tarvitse. Jos tykkää uida siveellisemmin, bikineitä voi harkita.

Ruuanlaittovälineet

  • Juomapullot, Sigg toimii hyvin myös kuumavesipullona. Savotan lärpäke lähinnä kävelymatkoja varten, saa näppärästi rinkkaan roikkumaan. Korkki vuotaa tosi helposti. Sigg saatu kummeilta, Savotta ostettu jostain poistokorista. Usein pidän kahta Siggiä mukana.
  • Kaasukeitin ja -patruuna. Keitin ostettu Tokmannilta tms. maksoi noin 15€. Usein otan varuiksi foliota mukaan tuulensuojaksi.
  • Pakki, toimii kattilana ja kansi paistinpannuna sekä lautasena. Keitin mahtuu pakkiin sisälle. Saatu kummisedältä.
  • Retkilusikka ja kahvikuppi.
  • Kahvipannu, mutta yksin ollessa tyydyn useimmiten pikakahviin ettei tarvitse kantaa pannua mukana.

Pienet sälät, ensiapu, hygienia

Nää on varsinkin todella henkilökohtaisia mitä kukakin tarvii, mutta tässä jotain vinkkiä kuitenkin.

  • Otsalamppu kannattaa olla tarpeeksi tehokas ja ihan aina mukana. Myös varapatterit must. Omani ostin XXL. Sata kertaa kätevämpi kuin perus taskulamppu.
  • Puukko. Mukana aina. Tämä saatu lahjaksi kummisedältä.
  • Power bank. Jos haluaa somettaa reissussa. No ihan turvallisuusenkin takia hyvä olla. Ostin powerista myyjän suositusten perusteella, kun kysyin missä on paras hinta-laatusuhde.
  • Hygienia- ja ensiaputarvikkeet. Tässä nyt aloe vera-geeliä, pihkasalvaa, lohikäärmesalvaa, kyypakkaus, haavateippiä, särkylääkettä, puhdistusainetta. Ja hyttysmyrkkyä, tulitikut, hammasharja ja -tahna. Hyvä olla myös: rakkolaastareita, koiralle kipulääkettä, sidostarpeet, tamponeita (hyvä sytyke ja verenvuodon tyrehdyttäjä myös haavoissa), jesaria, pieni pala saippuaa. Sekä teltan, että makuualustan pusseissa on pienet korjauspakkaukset jotka pidän mukana. Tulitikkuja kannattaa sijoittaa useampaan paikkaan. Kompassi ja alueen kartta myös aika tärkeät. Avaruuslakana on etenkin talvisin ihan aina mukana, mutta hyvä myös kesällä.

Koirien kamppeet

Koirat ei kauhean paljoa rompetta tarvitse, paitsi ruokaa ja sitä saakin raahata sitten ihan urakalla. Lisäksi mukana on:

  • Matkakuppi, Biltemasta parilla eurolla. Älyttömän näppärä. Molemmilla on ollut omat, mutten nyt löytänyt just toista.
  • Tavalliset hihnat, varmemmat kuin joustohihnat joita käytetään vaeltaessa. Ostettiin just uudet kun oli mukavasti Kuusamon Mustissa&Mirrissä alessa. Nää on tosi kevyet ja menee pieneen tilaan.
  • Solumuovi, suojaamaan teltan pohjaa ja eristämään kylmästä.
  • Talvella myös vanhasta makuupussista tehdyt koirien makuupussit.
  • Harkinnassa tossut kivikkoisia reittejä varten. Tassuvahan ainakin ostan, ennenkuin lähdetään kohti pohjoista ja Norjaa.

Päällä olevat vaatteet

Aika sama asu on vaeltaessa päällä aina. Ääriolosuhteissa, helteillä tai paukkupakkasilla, on joko vähemmän tai enemmän kerroksia, mutta samat vaatekappaleet silloinkin.

  • Urheilupaita tai merinovillainen kerraston paita. Jos kesä, useimmiten urheilupaita ja kaikkina muina vuodenaikoina merino. Urheilupaidoissa se huono puoli että alkavat haista nopeesti. Merino ei ala haisemaan vielä viikossa/parissa. Urheilurintsikoita käytän joskus, mutta harvemmin. Jos käytän, niin merinoa nekin.
  • Merinosukat, ei hiosta eikä tunnu ilkeeltä vaikka kastuisi. Kuivuu nopeasti eikä haise ihan niin pahalle, kuin tavalliset. Tuulettamalla saa kuin uusiksi.
  • Ohut tekninen fleece-huppari, josta saa kyljet kivasti auki. Fjällrävenin, ostettu Partioaitasta alesta.
  • Hanwagin vaelluskengät, mun jalkaan just täydelliset. Kannattaa huoltaa vahaamalla. Omani on gore texit. Ostettu Scandinavian outdoorista alesta.
  • Vaellushousut Fjällrävenin G1000- kangasta. Tästä kankaasta ei syö itikat läpi, ihan paras ominaisuus mulle. Ostettu Kajaanin Prismasta, alestapa hyvinkin. Palvelleet jo monta vuotta eikä moitittavaa.
  • Vaellustakki, myös Fjällräveniltä ja ostettu Partioaitasta alennusrekistä. Huippuostos, harkitsi monta vuotta ja kun tää löytyi alesta, en oo paljoa muita takkeja enää tarvinnut.

Koirien vaellusvarusteet

Koirat pitää siis vaeltaessaan valjaita ja joustohihnoja, jotka kiinnitän rinkan lantiovyöhön niin saan kädet vapaaksi. Lisäksi niillä on kaulassa pannat.

  • Lempillä on eqdogin joustohihna ja Hurtan valjaat, ostettu Mustista ja Mirristä.
  • Delillä on Rukan valjaat Mustista ja Mirristä, ja joustohihna jonka oon saanut mun siskolta.

Rinkka

Rinkkana mulla on Fjällrävenin Abisko 65 litraisena. Oon ollut todella tyytyväinen, koko on passeli ja tämä istuu selkääni tosi hyvin. Tilasin omani Partioaitasta, joku ale tässäkin oli. Uskon että meillä on vielä monia vuosia yhdessä, vaikka silloin tietysti hinta kirvelikin.

Rinkan pakkaan niin, että avaan etuosan toiselta puolelta auki, laitan teltan, makuualustan ja makuupussin pystyyn pohjalle tosi tiiviisti. Vaatteet käärin rullille ja pakkaan myös tiiviisti (eli tungen sopiviin väleihin). Kun rinkan pohja on tiukasti pakattu, vedän vetskaria kiinnemmäs ja pakkaan pienempiä tavaroita päälle. Tähän pakkaisin nyt ruuat.

Sadeviitan ja koirien hihnat ja kupit pakkaan rinkan hattuun samaan taskuun rinkan oman sadesuojan kanssa. Ensiapu/toilettilaukun hatussa olevaan verkkotaskuun. Kaikki ruokailujutut, puukko, lamppu, vessapaperi ym. mahtuu tuohon isoon etutaskuun.

Sivutaskuihin tulee telttakepit, sandaalit ja juomapullot. Solumuovit saa kiinnitettyä tukevasti tohon ulkopuolelle.

Kuten omasta listastani huomaa, olen joko saanut tai ostanut alennuksesta melkein kaikki tavarat. Vaelluskamppeisiin saa kulumaan hirveät määrät rahaa, jos hankkii ne “kaikki heti mulle nyt” periaatteella. Mutta kun ei kaikkea tarvitse heti, ja ne vanhat on usein aivan päteviä.

Kivaa sunnuntain jatkoa,

xx Matilda

Ihana ja tuttu Iivaara

Iivaara on Etelä-Kuusamon korkein, ja Kuusamon kolmanneksi korkein huippu, joka kohoaa 470 metriin. Iivaara kuuluu Iivaara-Jousivaara suojelualueeseen, ja meidän mökki on suojelualueen Iivaara-Penikkavaara osan kupeessa. Ehkä juuri siksi Iivaara on retkeilykohteena erityisen lähellä sydäntä, koska meidän mökiltä pääsee sinne ihan omin jaloin tepsuttelemaan koko matkan. Olenkin jo useamman vuoden ajan vieraillut vaaralla jokaisella mökkireissulla, reitti on vähän vaihdellut. Talvella hiihdettiin tosin vain vaaran juurella olevalle tuvalle ja lähteelle, koska seurueemme suksivarustelu ei houkutellut yrittämään huiputtamista.

Kesäaikaan voi kävellä muutamaa eri reittiä, reitti jonka nyt valitsimme kulkee osittain moottorikelkkareittiä, sekä pieniä polkuja mukaillen Penikkavaaran vierustaa. Penikkavaarallekin kiipesimme taannoin, mutta se on niin metsäinen ettei maisemat juuri erotu. Tämänkertaisen reitin kokonaispituudeksi muodostui noin 18 kilometriä, sisältäen Iivaaran merkityn päiväpatikkareitin Iiringin kiertämisen.

Meidän mökiltä Iivaaralle tultaessa tupsahdetaan ensimmäisenä Näätälammen tuvan pihaan, ja tuvan sekä sen pihassa olevan lähteen muistan hyvin jo lapsuudesta. Käytiin mummun ja vaarin kanssa myös aina mökkireissulla tuvalla, se riitti lapsena päivämatkaksi. Lähteen vesi on uskomattoman kirkasta, ja lähde on merkitty Iijoen alkupisteeksi.

Tupsahdus on osittain vähän väärä sana, koska ennen tupaa on erityisen märkä suo, josta lapsuudesta muistamamme pitkospuut ovat muisto vain. Askartelimme vanhoista pitkospuista omatoimisesti märimpiin paikkoihin väliaikaispitkoksia, muuten ei olisi edes kumppareilla selvinnyt kuivin jaloin.

Pidimme ensimmäisen evästauon Näätalammen tuvassa, tuvan pihalla oli retkeilijöitä nuotiolla mutta päätimme mennä sisälle hyttysiä karkuun syömään rauhassa. Ja täytimme tietysti vesipullot lähteestä. Juotin koirat sivummalla lähteen muuttuessa puroksi, ettei vesi sotkeennu.

Näätälammen tuvalta jatkoimme tosiaan Iivaaran merkittyä reittiä, Iirinkiä pitkin. Iiringin kokonaispituus parkkipaikalta saakka on 9km, joten meidän kierros lienee jotain seitsemän kilometrin paikkeilla. Kiersimme tuvalta lähtien vastapäivää, jolloin lähes huipulla sijaitseva nuotiopaikka tulee ennen huippua. Iivaaran metsämaisemat on todella kauniita runsaine keloineen, ihasteltavaa riittää koko matka huipulle saakka. Nuotiopaikalla pidimme toisen evästauon. Varsin vähän oli muita kulkijoita, ihan muutama porukka/ihminen koko kierroksen aikana. Tulipaikkakin saatiin omaan käyttöön, eikä huipullakaan ollut ketään samaan aikaan.

Iivaaran huipulta on todella upeat maisemat Kuusamoon ja Venäjän puolelle saakka, ja nytkin kirkas sää helli meitä maisemien ja valokuvauksen kannalta. Olen haaveillut auringonlaskun katselusta vaaran päältä, mutta vielä on jäänyt toteuttamatta. Olen myös haaveillut teltassa nukkumisesta huipulla,mutta luonnollisestikaan se ei suojelualueella ole sallittua, ja sääntöjä en näissä asioissa missään nimessä halua uhmata.

Takaisin tuvalle tultiin pidempää reittiä, jonka varrelta mentäisiin myös Iivaaran parkkipaikalle. Iivaaran eräkartanolla pitäisi kyllä joskus ehdottomasti piipahtaa. Syötiin Näätälammen tuvalla kolmannet eväät ennen kotimatkaa, ja täytettiin juomavarastot. Meinattiin kartoittaa uutta polkua takaisin päin, mutta oikaistiin vähän liian aikaisin moottorikelkkauralle ja saatiin rämpiä suossa hyttysten ruokana hyvä pätkä. Noh, reitti silti valmiina ensi kertaa varten, ja onneksi evästyksestä oli pidetty huoli niin ei rämpiminen alkanut kiukuttaa.

Deli meinasi tässä vaiheessa sanoutua irti koko retkeilystä, ja jouduin käyttämään lahjonnan lisäksi myös uhkailua ja kiristystä. Lempi kulki pää pystyssä reippaana, ja saikin aikamoiset tällit hyttysenpuremia naamaansa. Noh, suolta selvittiin takaisin polulle ja loppumatka kotiin on ihan metsäautotietä, eli helppoa ja vähän tylsää.

Autolla jos lähtisi meiltä Iivaaran parkkipaikalle, matkaa kertyisi sellaiset 50 kilometriä joten siitä osuudesta kokemusta ei ole. Iirinki on kuitenkin tosi kiva reitti, ja sekä Iivaaran huippu, että Näätälammen tupa ja etenkin lähde ehdottomasti näkemisen arvoiset. Reitti ei myöskään ole kaikkein vilkkaimmasta päästä, mikä on ainakin itselleni pelkkää plussaa. Kiva kuitenkin, että porukkaa käy niinpaikkaa ylläpidetään. Vieraskirjan perusteella retkeilijöitä on tuvalla kuitenkin ihan päivittäin.

Xx Matilda

Kebnekaisen retki

 

Ennenkuin karkaamme seuraavan suuren seikkailun pariin Norjaan, haluan kertoa tämän vuoden ehdottomasta kohokohdasta, eli hiihtovaelluksesta Kebnekaisen tunturimassiivin ympäri. Sopii hyvin viilenneisiin keleihin, vai mitä.

Saimme marraskuussa opettajaltamme Wilma-viestin, jossa kerrottiin mahdollisuudesta osallistua huhtikuussa reilun viikon mittaiselle Ankarat Avotunturit- hiihtovaellukselle Kebnekaisen ympäri. Ilmoittauduin melkein heti. Talven aikana tein omia varustehankintoja, mm. tunturisukset ja ahkion, sekä hiihdin jonkun verran ahkion kanssa. Ja ilman. Vaellukselle osallistumisen edellytyksenä oli Avotuntureiden järjestämälle yhden yön johdatuskurssille osallistuminen helmikuussa. Teimme myös koulussa lyhyen hiihtovaelluksen, kolme yötä Salamajärven kansallispuistossa. Kyllä jännitti kovasti, kun lähtö lähestyi. Mitä jos en vaan jaksa hiihtää viikkoa 8 tuntia päivässä ahkion kanssa? Mitä jos joka yö on 40 astetta pakkasta, ja varusteet eivät riitä pitämään lämpimänä? Tai mitä jos vaan kerta kaikkiaan tympii se hiihtäminen. No, päälimmäinen tunne oli silti älytön innostus. Aika meni tosi nopeasti ja kohta oltiinkin jo matkalla Leville, josta retki alkoi.

Vietimme maastossa kuusi yötä, seitsemän päivää. Lähdimme hiihtämään Nikkaluoktasta iltapäivällä. Tunne oli aivan uskomaton. Maisemat mielettömän hienot jo heti lähdöstä, aurinko paistoi ja typerä hymy naamalla hoin itselleni “mä oon täällä nyt oikeesti, tää ei oo jonkun muun somekuva”. Ensimmäinen ja toinen hiihtopäivä olivat varsin tasaista maastoa, hiihtelimme joen uomaa tuntureiden välissä. Kelit vaihtelivat auringonpaisteesta sankkaan lumipyryyn, ensimmäinen yö oli reissumme kylmin –29 asteella. Ei onneksi palellut, kiitos mm. parhaan talvivarustehankinnan ikinä, uudelleen käytettävien lämmittimien, joita keittelimmekin Maijan kanssa joka ilta. Toisen päivän leiri pystytettiin  myräkän takia paria kilometriä suunniteltua aikaisemmin. Näkyvyys oli aivan olematon illalla leiriytyessä, niimpä aamulla teltasta ulos köpiessä oli vastassa huikea yllätys, kun joka puolella olikin vuoria. Oli jotenkin kotoisaa kuunnella teltassa myrskyn pauhaamista ulkona, omaa untani se ei myöskään häirinnyt yhtään. Saimmekin myräkän melkein kaikkina tulevina öinä seuraksemme, siinä oppi pystyttämään teltan varsin huolellisesti, ettei keskellä yötä tarvinnut lähteä myrskyyn kiristelemään lepattavaa majaa uudelleen. Eräänä aamuna herätessämme koimme hauskan yllätyksen, kun tuuletusaukosta oli pyryttänyt muutaman sentin kerros lunta kaikkien absidissa olevien tavaroidemme päälle. Eli toisin sanoen kaikkien tavaroidemme päälle.

Kolmantena hiihtopäivänä aloitimme nousun ylös tunturiin. Päivä piti sisällään ylämäkeen hiihtämistä 9 tuntia. Mutta myös upeimmat maisemat, joita olen hetkeen nähnyt. Saavutimme päivän loppupuolella reittimme korkeimman kohdan 1060 metrissä. Kuvittelin useaan otteeseen päivän aikana, etten jaksa enää yhtään.  Kun vihdoin saavutimme leiripaikan, olo oli todella kaikkensa antanut. Päivä oli silti yksi ikimuistoisimpia. Itsensä ylittämisen tunne oli varsin vahvana läsnä kun illalla kömpi makuupussiin, ja se jos mikä saa tuntemaan olevansa elossa. Ainut kuva minusta reissussa on tuona päivänä viimeiseltä tauolta ennen leiriin saapumista, voin palata siihen fiilikseen joka kerta kun katson tuota kuvaa. Heti tulee sellainen olo, että pystyy mihin vaan.

Onneksi edessä oli ansaittu lepopäivä, eli kaksi yötä samassa leirissä. Hyödynsimme lepopäivän paistamalla lettuja ja laiskottelemalla, mutta harjoittelimme myös evakuointia ja kaivoimme lumiluolan, jossa kaksi seurueen jäsentä nukkui seuraavan yön. Ehdimme totta kai myös laskea pulkkamäkeä ahkioilla. Juhlapäivän kunniaksi vaihdoimme puhtaat alusvaatteet!  Luksusta. Oli ihanaa laiskotella teltassa, tehtiin myös teltta-yiniä, todella kehityskelpoinen tuote. Sopii muuten aika loistavasti hiihdon jumittamalle tomumajalle. Vapaapäivän jälkeen suunta kääntyikin hiljalleen alaspäin, ja viimeiset päivät seurailimme Kungsleden -reittiä. Söimme toiseksi viimeisenä päivänä lounaan Kebnekaise fjällstationilla, ja täytyy kyllä sanoa että harvoin on kalja ruoka  maistunut niin hyvältä. Vaikka olimme telttaparini Maijan kanssa panostaneet retkiruokaammekin varsin antaumuksellisesti. Retken ruuat suunnittelimme niin, että aamupala ja päivällinen tehtiin yhdessä. Lounaaksi pussiruoka termariin, sillä lounaat nautittiin ahkion päällä istuskellen reitin varrella. Jokaiselle illalle oli myös jälkiruoka. Hiihtäessä täytyy lisäksi napsia koko ajan välipaloja, itselläni oli mm. pähkinöitä, suklaata, sipsejä, termarissa mehukeittoa, kuivattuja marjoja ja urheilujuomaa.

Eväitä oli mukana varsin sopivasti, ja muutenkin tavaramäärä meni aika lailla nappiin. Juurikaan turhaa tavaraa en perässäni joutunut vetämään, mutta myöskään suuria puutteita ei ilmennyt. Myöskään huoleni palelemisesta ei toteutunut, jouduin ensimmäistä yötä lukuun ottamatta vähentämään vaatteita jokaisena yönä. Pari rakkoa kehittyi kantapäihin hiljalleen viikon aikana, ja jokailtainen rituaali olikin jalkojen teippaus ennen nukkumaan menoa. Hiihtäminen sujui teipatuilla jaloilla rakoista huolimatta kivuttomasti. Kuntokin riitti hyvin, toki reissu oli tottumattomalle raskas, mutta fiilis pysyi koko ajan hyvänä. Meillä oli mahtava porukka, ja Maijan kanssa yhteiselo sujui loistavasti. Reissun jälkeen arkeen palaaminen oli vaikein pala koko kakusta. Onneksi karvainen kotiinpaluukomitea helpotti oloa aika paljon. Koiraikävä kasvoi viikon aikana sen verran akuutiksi, että kun reissun loppupäässä Kungsledeniä hiihdellessämme tuli varsin paljon koiria vastaan, pelkäsin itsehillintäni pettävän minä hetkenä hyvänsä, ja näin jo itseni kaulailemassa kaikkien vastaantulevien karvakasojen kanssa. Viikko meni uskomattoman nopeasti, mutta samalla tuntui kuin olisi ollut siellä tunturissa sukset jalassa ahkio perässä viikkokausia, ja arkielämä muuttui kaukaiseksi uneksi. Onneksi vietimme myös reissun lopuksi yhden yön Levillä, saunottiin viikon kuonat pois ja juotiin kaljaa turistiin vielä kokemuksia läpi.

Aika kummallinen fiilis oli matkalla Jyväskylään. Olisin mieluusti jäänyt vaikka siihen ABC:llekin vielä hengailemaan, ettei reissukuplaa olisi tarvinnut puhkaista. Noh, hassu karvalakkirusketus sentään säilyi konkreettisena muistona vielä hyvän tovin. Reissu täytti ja ylitti kaikki odotukseni, olihan se pakko alkaa heti suunnittelemaan jo seuraavaa. Ensi keväänä olisinkin jo valmiiksi sopivasti Levillä, joten miksikäs ei…

xx Matilda