Kun uni ei tuu

 

Olin ennen loistava nukkuja. Nukkuminen oli suorastaan lempiharrastukseni. Olen aina ollut taipuvainen yökukkumiseen ja pitkään nukkumiseen, aamuherätykset ovat olleet minulle tuskallisia jo lapsena. Olen tehnyt lähes aina töitä iltapainotteisesti, joten myöhäinen rytmi on ollut luontevaa.  Koulussa en ole viihtynyt, ja olenkin ollut varmaan enemmän myöhässä kuin ajoissa jos kaikki koulupäivät ihan ala-astetta lukuunottamatta laskettaisi yhteen.

Olen kova stressaamaan ja murehtimaan asioita. Silloinkin, kun nukuin vielä hyvin, saattoi yöunet mennä huolien takia sivu suun. Olen valvonut lukemattomia öitä miettien raha-asioita, ihmissuhteita ja deadlineja. Märehtien to do-listan tekemättömiä kohtia ja omaa, läheisten tai koirien terveyttä.

 

 

Vuosi sitten olin elämän, ja etenkin ajankäytön suhteen umpikujassa. Vapaa-aika oli tuntematon käsite,  enkä ehtinyt todellakaan nukkua tarpeeksi. Kärsin  päivittäin rytmihäiriöistä ja saatoin itkeä kun kotona oli tiskejä enkä vain jaksanut enää päivän jälkeen siivota. Elämän kohokohta oli, jos ehdin työpäivien välissä koirien lenkityksen lisäksi nukkua vaikka 15 minuutin päiväunet. Olin iltaisin epätoivoinen jos en päässyt ajoissa nukkumaan, koska aamulla kello soi ja päivä olisi taas yhtä pitkä, kuin edellinen. En ollut kauhean pirteää seuraa, yritin vain selvitä.

Irrottauduin tästä pyörästä vasta pahan romahduksen ja parin viikon sairasloman kautta. Jäin opintovapaalle ja opiskelujen ohella ohjasin joogaa. Lisäksi henkilökohtaisessa elämässä tapahtui muutamia isoja vastoinkäymisiä, juuri samaan aikaan kun olin muutenkin loppu. Olin muutaman kuukauden todella huonossa jamassa.

Tämä kaikki on jälkeen päin ajateltuna ollut arvokas koulu, ja ilman loppuun palamista en välttämättä olisi tässä pisteessä. En siis ole katkera elämälle, enkä itselleni tuosta ajasta. Nykyään osaan valikoida mihin laitan aikani. Osaan myös laiskotella lähes hyvällä omalla tunnolla.

 

Muutaman ei niin mieluisan muiston sain kuitenkin reppuuni tuosta ajasta.

  • En jaksa enää samalla tavalla kuin ennen, on vaikeampi sitoutua ja esimerkiksi vakituinen palkkatyö säännöllisine työaikoineen kuulostaa omaan korvaani tällä hetkellä mahdottomalta. Onneksi eräoppaana ei tarvitse sellaisesta edes haaveiila, kausityöt rokkaa.
  • Rytmihäiriöt vaivaavat edelleen kun on fyysisessti tai henkisesti raskasta. Ne hankin riesakseni jo vuosia sitten treenamalla itseni ylikuntoon. Överiksi on siis mennyt ennenkin.
  • Univaikeudet.

Tuon ajanjakson jälkeen en ole enää osannut nukkua, paitsi mökillä. Jos ennen valvoin iltaisin, kun oli stressiä, nykyään valvon ihan muuten vaan.

Kärsin kahdenlaisista vaikeuksista. Eli vanha tuttu kaveri, en saa illalla nukuttua. Tämä on helpompi, jos ei uni tule, alan tekemään jotain muuta kuin pyörimään sängyssä. En muutenkaan ikinä mene nukkumaan ennenkuin olen varmasti tarpeeksi väsynyt. Mieluummin lyhyet unet, kuin pitkä pyöriminen ja silti lyhyet unet. Tähän auttaa myös äänikirjan kuuntelu uniajastimella. Laitan usein uniajastimeksi vartin, ja lisään sitä niin monta kertaa kuin tarvitsee. Pyrin välttämään kellon katsomista, ettei tule paniikkia siitä miten vähän aikaa enää on heräämiseen.

Huomattavasti inhottavampi on, että nukahdan illalla (toki saattaa olla että ensin en saa nukuttua, eli nämä kaksi myös pelaavat keskenään sopupelejä) ja herään muutaman tunnin unien jälkeen. Ei välttämättä ahdista, ei stressaa. Väsyttää, silmät on raskaat. Mutta ei vaan tule enää uni. Herään oikeastaan joka yö samaan aikaan, mutta hyvinä öinä nukahdan vähällä vaivalla uudelleen. Huonoina öinä valvon aamuun. Huonoja öitä on nyt ollut putkeen kolme, eikä sitä ennenkään järin hyvin ole mennyt.

 

 

Aina jos aamulla on aikainen ja tärkeä herätys, nukun huonosti. Se ei haittaa, sen voi jo hyväksyä. Mutta kun väsymystä ja huonosti nukuttuja öitä alkaa kertyä, myös mieliala laskee. Nukkuminen alkaa ahdistaa, ei tee edes mieli yrittää.  Ja kun ahdistaa, ei ainakaan saa nukuttua.

Väsymys on myös fyysistä kipua, silmissä, päässä. Tuntuu kuin katsoisi koko maailmaa verhon läpi. Keskittyminen on itselleni muutenkin vaikeaa, väsyneenä mahdotonta.

Ja se valvominen. Jos ei ole valvonut öitä sängyssä, ei ehkä pysty kuvittelemaan miten helkkarin tylsää on maata kahdeksan tuntia tekemättä mitään. Vaikkei ahdistaisi valmiiksi, kyllä siinä ajassa ehtii kelata sen verran syvälle että löytyy aiheita. Ehtii myös selata nettikauppoja ja tehdä heräteostoksia. Kuunnella kirjoja, musiikkia, podcasteja. Joogata, hengittää. pöyhiä peittoa, tyynyä, lakanaa. Käydä läpi kaikki elämänsä nolot asiat. Kaikki virheet. Joka yö. Kirjoittaa huolet paperille, tuulettaa huoneen. Juoda vettä, käydä pissalla. Syödä jäätelöpaketti pakkasesta.

Mutta ei noista mikään nukkumattia houkuttele.

Valvoessa koen myös suurta epäonnistumista. MIKSI en osaa nukkua. Mikä mussa on vikana. Ihailen nukkuvia ihmisiä.

En todellakaan anna yhtäkään vinkkiä parempiin yöuniin, mutta itse en lähde mihinkään enää ilman korvatulppia ja silmälappuja. Nukun myös parhaiten viileässä ilmassa paksulla peitolla. Ja treenaaminen illalla on pahinta mitä voin keksiä, voin ihan suoraan valvoa seuraavan yön edes yrittämättä nukkua. Myöskään kahvia en juo iltaisin, mutten ole mitenkään todistanut vaikutusta, ennemminkin varmuuden vuoksi.

Eikun yksi vinkki : Teltassa huonosti nukutun yön jälkeen olo on noin 100x levänneempi, kuin sisällä valvotun. Varmaan raitis ilma.

 

 

Ja hei, omat ongelmani ovat silti varsin kesyjä, toivon ettei kukaan kroonisista uniongelmista ja esim vuosien valvomisesta kärsivä pahoita mieltään tästä. Kerron vain omaa tarinaani, omasta todellisuudesta.

 

Kauniita unia,

xx Matilda