Viikko takana eloa Norjassa

 

Täällä vietetään laiskaa sunnuntaita, tultiin juuri päivän ensimmäiseltä lenkiltä, kello on puoli kuusi. Päivän ohjelmaan on kuulunut paljon nukkumista, istuskelua rappusilla katsellen koirien leikkejä, syntyjen syvien mietiskelyä. Ja aamupala kello 14. Rivien välistä voinee siis lukea, että eilisiltana meni vähän myöhään.

Tänään on ensimmäinen vapaapäivä tänne tuloni jälkeen. Saamme myös tänään lisää työvoimaa, joten jatkossa ei tarvitse ehkä ihan jokaisena päivänä painaa duunia.

 

 

Ensimmäinen viikko on opettanut, että laivatyö on pirun raskasta, meri väsyttää tämmöistä pientä maakrapua jo ihan itsessään. Tavoitteeni on päästä joka ilta kymmeneltä nukkumaan, mutta menestys on ollut vähän heikkoa. Olen silti omassa yökyöpeliyden mittakaavassani edistynyt todella hyvin, koska vain parina iltana on mennyt yli 11. Olen myös onneksi viikossa rutinoitunut työssä sen verran, ettei päivät veny enää ihan mahdottoman pitkiksi. Mutta kyllä jokainen työpäivä sellaiset 9-10 tuntia kestää, ja joskus venyy pidempään jos herra kaskelotit tahtovat olla piilosilla.

Kaiken tämän vastapainona, edelleen on kyllä joka kerta mahtavaa nähdä valaat. Menee kylmät väreet siinä vaiheessa, kun kaskelotti sukeltaa. Nähtiin myös pallopäävalaiden lauma toissapäivänä, voi pojat että olin innoissani kuin pikkulapsi. Eikä muuten harmita yhtään, etten tule enää merisairaaksi.

 

 

Ja töiden jälkeen koirat tietysti odottavat täällä ihan liekeissä. Ne pääsevät kyllä useimmiten ulkoilemaan myös sillä aikaa kun olen töissä, mutta siitä on varsin vähän merkkejä siinä vaiheessa kun avaan mökin oven. Ja täällä on niin ihanat maastot, etten halua möllöttää sisällä vaan kahmia kilometrejä vaelluskengille niin paljon kuin mahdollista. Koska työpäivät ovat niin pitkiä, olen kunnostautunut myös aamulenkkeilyssä, joka ei todellakaan ole kuulunut vahvuuksiini. Nyt olen huomannut, että päivä lähtee aika mukavasti käyntiin kun pomppaa suoraan sängystä meren rantaan heräilemään.

 

 

Tänään lupasin viimein tehdä niitä paljon puhuttuja lettuja iltapalaksi. Olen saanut töissä jo virallisen kalakeittomestarin tittelin, on siis aika lunastaa myös täällä kotona lettumestarin päähine.

Postauksen kuvat on iltalenkiltä joku päivä, käppäilimme rantaa pitkin ensimmäiselle vastaan tulevalle vuonolle saakka. Matkan varrelta löytyi muun muassa kaksi pyöreiden kivien rantaa. Ja toinen toistaan kauniimpia maisemia kulmien, kivien ja nyppylöiden takana. On tämä vaan niin upea paikka. Nukun muuten täällä kuin tukki, meri-ilma kai sopii minulle. Kärsin säännöllisen epäsäännöllisesti huonoista yöunista, joten tämä on tosi iso onnellisuusjuttu, kun saa nukuttua.

 

 

Olo on täällä niin onnellinen, irrallinen ja vapaa. Vapaudentunne on pakahduttavan ihanaa, käsinkosketeltavaa. Tätä tunnetta on vaikeaa kuvitella silloin, kun on säännöllinen elämä, työ, tulot, koti ja harrastukset. Silloin ajatus tämän vuoden kaltaisesta hyppäämisestä tuntuu kaukaiselta, vaikealta ja jopa mahdottomalta. Muistan ne kaikki esteet joita luettelin itselleni kun mietin töistä pois jäämistä. Jos en olisi ollut niin huonossa jamassa, että etsin vain epätoivoisesti ulospääsyä siitä väsymyksen ja ahdistuksen suosta jossa tarvoin viime syksynä, en tiedä olisinko uskaltanut tehdä tätä ratkaisua. Tai jos ihanin ystäväni ei olis takonut järkeä ja uskallusta päähäni, ja laskenut valmiiksi paljonko saisin rahaa. Nyt en voisi kuvitella olevani missään muualla, kuin tässä. Tässä ihanassa epävarmuudessa.

 

 

Ja jos et vielä tiennyt, niin elämä kantaa.  En usko kuulleeni ikinä kenenkään katuneen uskaltamista, heittäytymistä, lähtemistä. Sen sijaan olen kuullut paljon jossitteluita, ja tarinoita siitä miten olisi ollut mahdollisuus lähteä, muttei sitten ikinä lähtenyt ja se on jäänyt kaivelemaan. Eikä sillä ole mitään väliä, onko se lopulta oikea polku jolle astuu koska ihan aina voi palata takaisin, kokemuksia rikkaampana. Sellaista sunnuntaimietiskelyä.

Kannattaa tarttua elämään ihan kaksin käsin kiinni, ei näitä meillä kuitenkaan kaiketi enempää kuin tämä yksi ole. Ja ei, kaikki ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista, mutta ihan samalla tavalla valvoin öitäni laskuja miettien silloinkin, kun sain joka kuukausi säännöllisen palkan tilille. Olen siis elänyt tämän vuoden opinto- ja asumistuella, lisäksi nostanut koko opintolainan ja tienannut maksimimäärän palkkaa. Nyt työharjoittelussa saan koululta ruokarahaa ja matkakustannukset julkisten mukaan. Asuminen on ilmaista, jos ei olisi maksaisi koulu vuokran.

 

Nyt lettuja!

xx Matilda

Ei viisivuotissuunnitelmaa

 

Sain viime yönä yhden maissa vihdoin muuton valmiiksi, ja sanoinkin ystävälleni joka oli ollut auttamassa loppurutistuksessa, etten hanki kotia enää ikinä. Muuttaminen on aivan kamalaa. Kävin palauttamassa avaimet yöllä, eli enää ei ole mitään asiaa paikkaan, joka ehti viisi vuotta olla mun koti. Tuntuu ihan hurjalta kelata ajassa taaksepäin, muistan kirkkaasti sen päivän kun kävin katsomassa tuota asuntoa ensimmäistä kertaa, ja kun muutin ilman yhtäkään huonekalua, seuranani vaan petauspatja ja koirat. Viidessä vuodessa elämä on ehtinyt muuttua ihan totaalisesti, kuten toki arvata saattaa. Olen vaihtanut työpaikkaa useamman kerran, opiskellut melkein kolme ammattia, joutunut luopumaan ensimmäisestä koirastani, hankkinut Delin, matkustellut, saanut uusia ystäviä, hukannut muutamia vanhoja.

 

 

Muutin tuohon Heinälammen asuntoon punkattuani pari kuukautta ennen sitä vanhempieni luona, ja nyt muutin tuosta kämpästä takaisin porukoiden sohvalle. Kiitos vaan vanhemmille, jotka toivottaa aina tervetulleeksi. Elämä kai kulkee aina ympyrää, vaikkei sitä ennalta arvaisi. Viisi vuotta sitten muuttaessani kuvittelin tulevaisuuden kaikin tavoin aivan erilaiseksi. En edes haaveillut silloin vielä mistään näistä asioista, jotka olen saavuttanut tai saavuttamassa. Ja silti, en voisi nyt kuvitella olevani missään muualla, missään muussa tilanteessa. Omakotitalon ja vakaan elämän aika tulee ehkä myöhemmin, mutta nyt on aika mennä. En tiedä, olisinko onnettomampi vai onnellisempi jos elämä olisi kulkenut eri polkua, ei sitä kukaan voi tietää. En usko, että meille on tarjolla oikeita tai vääriä valintoja elämässä, mä uskon että on valintoja, joiden jälkeen tulee aina uusia valintoja ja vaihtoehtoja. Vaikka joku valinta osoittautuisi huonoksi, ei se tarkoita että se toinen vaihtoehto olisi ollut parempi. Tärkeintä on valita jotain, eikä jäädä haljuun ei miltään tuntuvaan elämään makaamaan ja odottamaan jonkun toisen valitsevan puolestasi. Aina voi muuttaa mieltä, aina voi valita uudelleen. Mutta jos jää jossittelemaan ja empimään sen takia, ettei uskalla, varmasti alkaa kaduttaa myöhemmin. Eihän me voida tietää mistään mitään mitenkään muuten, kuin kokeilemalla.

 

 

Enkä missään nimessä tarkoita, että kaikkien pitää irtisanoutua ja muuttaa maasta ja olla kodittomia, tarkoitan että meidän tulisi uskaltaa valita elämässään ne itselle merkitykselliset asiat, eikä antaa tuntemattomaan astumisen pelon määrittää omia valintoja. On niin helppoa jäädä tuttuun ja turvalliseen, vaikkei se tekisi onnelliseksi. Muutos pelottaa aina. Rohkeinta on tehdä niinkuin itsestä tuntuu oikealta.

 

“Hän katseli tuumivasti tummaa vuolasta vettä ja sai päähänsä, että elämä oli ihan kuin virta. Toiset purjehtivat hitaasti ja toiset nopeasti ja jotkut keikahtivat kumoon.” Muumilaakson marraskuu

“On niitä jotka jäävät ja toisia jotka lähtevät, niin on ollut aina. Kukin saa valita itse, mutta on valittava ajoissa, eikä koskaan saa antaa periksi.” Muumilaakson marraskuu

“Ei ole konstikaan olla rohkea, jos ei pelota” Tove Jansson

 

Mulla ei todellakaan ole mitään hajua mitä seuraavat viisi vuotta tuo tullessaan, enkä edes halua arvailla saatika tehdä jotakin suunnitelmaa. Se ei tarkoita, että haluaisin ajelehtia päämäärättä. Tällä hetkellä mun suunnitelma on keskittyä unelmiin ja toteuttaa niitä. Tehdä täysillä omaa juttua ja antaa elämän kuljettaa. En halua sitoa itseäni tiukkoihin suunnitelmiin siitä, miten elämän pitäisi mennä, vaan luottaa että ne oikeat asiat löytää mun luo. Ja vaikka varmasti jossain vaiheessa haluankin vielä pysyvän kodin eilisestä uhkailusta huolimatta, nyt tuntuu hyvältä olla sitoutumatta liikaa mihinkään paikkaan. Haluan reissata, tehdä töitä siellä missä niitä on, vaeltaa ja nukkua lukemattomia öitä teltassa, olla mökillä niin kauan kuin huvittaa. Oppia paremmaksi valokuvaajaksi. Kirjoittaa kivoja juttuja. Työt ja opinnot vie mut ainakin Norjaan, Kittilään, Kuusamoon, Jyväskylään, Jämsään, Helsinkiin ja Hankoon. Olen unelmoinut reissupakusta jo varmaan pari vuotta, ja toivon että se olisi jossain vaiheessa taloudellisesti mahdollista toteuttaa. Eli just nyt kiinnostaa kiertolaiselämä, ja töihin keskittyminen. Mutta mitä seuraavat viisi vuotta tuokaan tullessaan, se voi ollakin jotain ihan muuta. Mutta nyt olen tässä ja on aika hypätä ja luottaa siihen että elämä kantaa.

 

 

Postauksen kuvat musta ja koirista ottanut sisko Amanda, joka on mun esikuva lähtemisessä ja palaamisessa. Ja kuvissa esiintyy mun karvaiset tukipilarit joita ilman tuskin uskaltaisin lähteä minnekään. Koirat tekee mulle paikoista kodin.

Ihanaa viikonloppua, nautiskelkaahan. Mä oon menossa katsomaan parin päivän vanhaa issikanpentua än yy tee nyt ♥

xx Matilda