Koirien kanssa matkoilla

 

Koirien kanssa matkustelusta tulee jonkun verran kysymyksiä, joten koitan kasata omia kokemuksiani yhteen.

Minulle on ollut aina itsestäänselvää reissata koirien kanssa, en niitä muuten voisi yksin pitääkään. Ja kääntöpuolena: tuskin olisin niin paljoa uskaltanut yksin reissailla ilman koiria. Koirien kanssa en ole koskaan pelännyt missään, mutta yksin varmasti olisin. Koirat ovat myös mahtavaa seuraa, ei tule yksinäinen olo. Tämä onkin välillä ihmisten vaikea ymmärtää: Minä olen ihan itse halunnut ne koirat, ja minä ihan itse haluan reissata niiden kanssa. Koirilla on kyllä mummola, jossa ne saavat olla hoidossa, mutta otan ne aina mieluummin mukaan, jos se on mahdollista. En siis koe koiria riippakivinä jotka hankaloittavat elämääni, vaan mun parhaina kavereina joiden kanssa haluan kokea asioita.

 

 

Itse koen koirien kanssa matkustamisen helpoksi, koska omani viihtyvät hyvin autossa, nukkuvat rauhallisesti teltassa ja ovat varsin rauhallisia kaikenlaisissa ympäristöissä. Emme ole liikkuneet julkisilla tai lentämällä, joten vain omalla autolla matkustamisesta on kokemusta. Ne tykkäävät myös patikoida pitkiä matkoja, pärjäävät kaikenlaisessa maastossa ja pystyvät kantamaan omissa repuissaan tavaransa. Niiden kanssa voi mennä erämaavallukselle tai ravintolaan syömään.

Suomessa ollaan oltu hotellissa, ja oman kokemukseni mukaan hotelli- ja mökkimajoitusta on kohtuullisen hyvin saatavilla koirien kanssa.

Norjassa ollaan nukuttu aina autossa, teltassa tai omassa vuokra-asunnossa koska olen täällä töissä kesäisin. Vuokra-asunnon hankinta on Norjassa koirien kanssa  hankalaa, näin kahden kesän kokemuksella. Joten suosittelen selvittämään myös lomamatkan majoitukset etukäteen, mikäli haluaa oikeaan sänkyyn välillä. Kuulemani mukaan Norjasta kuitenkin löytyy hyvin hotelleja yms joihin saa pientä lisämaksua vastaan ottaa koiran mukaan.

 

 

Norjaan koiran kanssa matkustaminen on muuten todella vaivatonta, koira tarvitsee tunnistusmerkinnän, rokotukset ja lemmikkieläinpassin. Mikäli rabies-rokotus on mennyt vanhaksi, tulee karenssi joten kannattaa huolehtia kaikki kuntoon hyvissä ajoin ennen matkaa. Passin saa edullisemmin rokotusten yhteydessä, mutta ei se kovin kallis ole erikseenkään hankittuna. sanoisin 50-80€. Jos mielii Ruotsiin tai Ruotsin kautta Norjaan, tarvitaan ekinokokkilääkitys. Suomi ja Norja ovat siis ekinokokkivapaita maita, mutta Ruotsi ei. Lääkitys pitää antaa eläinlääkärissä, ja lääkäri merkitsee käynnin koiran passiin. Itse olen aina matkustanut Suomesta suoraan Norjaan, jolloin ei tarvita lääkitystä. Ruokaviraston sivuilta löytyy kaikki tarvittava informaatio. Nämä asiat kannattaa oikeasti hoitaa huolella kuntoon, jos koiralla ei ole tarvittavia dokumenttejä, se ihan todella jää sinne tulliin.

Muutamat koirarodut ovat Norjassa kiellettyjä, niin kutsutut taisteluoirat ja muuten vaarallisiksi luokitellut. Kannattaa ehdottomasti tsekata lista läpi, ettei tule ikävää yllätystä. Myöskään rescuekoiria ei saa viedä Norjaan. Koiran pitää olla ollut vähintään puoli vuotta Suomessa omistajallaan, ennenkuin sen kanssa voi matkustaa Norjaan. Ainakaan oman rescuekoirani passissa ei lue mitään Suomeen saapumista, joten pidän aina Norjaan matkatessani luovutussopimusta eli ns. kauppakirjaa mukana, siitä voidaan todentaa milloin koira on siirtynyt omistukseeni.

 

 

Norjassa on panostetaan vaellus- ja retkeilyharrastukseen todella paljon, joten nähtävää ja koettavaa on koirien kanssa ihan mielettömästi. Mikäli mielii huiputtamaan vuoria, kannattaa etukäteen selvittää soveltuuko reitti myös koirille. Norjassa reittien vaativuustasot poikkeaa aika merkittävästi Suomesta, koska luonto on niin erilaista. Mediumtasoinenkin reitti saattaa sisältää jonkun pätkän jossa joutuu ihan kiipeämään. Oman kokemukseni mukaan koirat selviävät kyllä varsin hyvin vaikeammistakin paikoista, mutta tosiaan kannattaa tehdä vähän tutkimusta etukäteen. Ja koiraa kannattaa tietenkin treenata vaihtelevissa maastoissa, opettaa kiipeilemään kivillä jne.

Me käydään paljon Levillä kävelemässä rakkakivikossa. Vuorilla voi olla myös perusteltua käyttää tassuvahaa ja mahdollisesti tossuja, jos koiran tassut ei ole tottuneet kivikkoiseen maastoon. Norjassa kannattaa myös varautua lampaisiin. Lampaat laiduntavat ainakin pohjoisessa vapaina, eli niihin voi törmätä retkeillessä ihan missä vain, samalla lailla kuin Suomen Lapissa poroihin. Koira on siis syytä pitää kiinni, toki muutenkin koirat pidtään kiinni aina reiteillä.

Sisätiloihin ei aina saa ottaa koiria, mutta tähän mennessä ainakin kaikkien ravintoloiden terasseille on koirat olleet ok. Myös meidän valassafarille saa ottaa koiran mukaan, ja muutenkin olen yleisesti kokenut ilmapiirin Norjassa kohtalaisen koiramyönteiseksi. Lauttamatkoilla useimmiten koira saa olla kannella, mutta kannattaa varmistaa sekin etukäteen. Jos koira viihtyy autossa, niin täällä pohjoisessa ei ihan kauhean usein hellettä piisaa, usein on säiden puolesta ihan mahdollista pitää koiria autossakin esim ravintolakäynnin ajan.

Norja on todella suosittu matkailumaa, eli kannattaa asennoitua siihen että reiteillä ja telttapaikoilla on muitakin. Täältä löytyy tienvarsilta todella hyvin levähdyspaikkoja joihin voi jäädä yöksi autoon tai telttaan. Monissa on vessatkin. Lofootit on tietenkin todella ruuhkaiset kesäkuukausina, joten jos kaipaa vähän rauhallisempia maisemia suosittelen lähialueita, esimerkiksi Vesterålenia jossa me asutaan, tai Senjaa. Maisemat on ihan yhtä hienot, mutta ihmisiä hiukan vähemmän. Meillä kävi viime kesänä Lofooteilla hyvä tuuri, oli niin huono keli että saatiin olla ihan kaikessa rauhassa. Tänä kesänä olisi tarkoitus tutustua paremmin Senjaan ja Lyngenin aluella, kun pääsen työn puolesta käymään Lofooteilla.

 

 

En ole sen kummemmin koirille opettanut  erityisiä taitoja matkailua varten, mielestäni ne oppivat siinä sivussa kun ovat mukana paljon kaikkialla. Itse pidän tärkeimpänä huolehtia siitä, etteivät koirat ole häiriöksi muille. Eli peruskäytöstavat ja hyvä sosialistaminen. Omat koirani eivät pidä tuntemattomista ihmisistä, mutta eivät myöskään reagoi niihin kun ei tule aivan iholle. Eli pärjätään hyvin sillä, että minä omistajana huolehdin ettei kukaan tule lääppimään koiria, ja pidän selkeät rajat.

Mutta toki kannattaa rehellisesti tarkastella oman koiran kokemusmaailmaa, ja miettiä sopiiko koiralle reissaaminen vai viihtyykö se paremmin omassa tutussa ympäristössä. Omat koirani ovat kaikkein rennoimpia kun ne saavat olla mukanani, paikasta viis. Ja mikäli koira vaikka inhoaa autossa olemista, ei ehkä kannata suunnitella Norjan road trippiä. Mutta pääsääntöisesti ajattelen että tekemällä oppii, ja koirat on aika sopeutuvaisia.

Suurimmat haasteet on useimmiten ulkopuolisten ihmisten korvien välissä. Olen kohdannut kasapäin ennakkoluuloja omasta elämäntyylistäni yhdistettynä koirienpitoon. Luotan kuitenkin siihen, että tällä koirakokemuksella osaan tunnistaa milloin koira voi hyvin ja milloin se on stressaantunut.

Ennakkoluulot istuvat tiukassa, ja suomalainen koirakulttuuri on edelleen todella takapajuista, koiran paikka on hyvin vahvasti kotona ja/tai pihan perällä. Se että koiraa pidetään mukana ja osallistuvana perheenjäsenenä, on aika uutta.

En tiedä onko tästä mitään apua, mutta kiteytyksenä

1) Viralliset asiat eli matkustukseen liittyvät asiakirjat kuntoon.

2) Pikkuisen taustatyötä koiraystävällisistä paikoista ja sopivista reiteistä, sekä majoituksista mikäli ei kokoaikaa nuku teltassa tai autossa.

3) Paljon rentoa asennetta, ja hyväksymistä että koiran ehdoilla mennään.

4) Muiden matkailijoiden huomioonottaminen, asenteita muutetaan koiramyönteisiksi tai -kielteisiksi käytännön kokemusten myötä.

että terkkuja vaan Norjan maalta, kuukausi vielä näitä maisemia.

xx Matilda

 

Pallasjärven rannalla

 

Meidän tämänkertainen Lapin reissu jatkui Leviltä Retkipaikan Ystävien  kirjoittajaleirille Pallas- Yllästunturin kansallispuistoon. Täällä vietetään ti-su, eli vielä viikonloppu aikaa rentoutua. Leirin tarkoituksena on siis ihan vaan nauttia pohjoisesta luonnosta ja ottaa irtiotto omasta arjesta. Mikäs sen mukavampaa tällä hetkellä kun etelän velvollisuudet vie vielä aikaa ja voimavaroja. Reilu viikko pohjoisessa auttanee jaksamaan vielä tulevat kolme viikoa etelässä, ennen oikeaa muuttoa. Vähän kyllä hirvittää sunnuntainen paluu, mutta eiköhän viikot hupene nopeasti ja kohta on koko talvi aikaa olla täällä. Olisi silti mukavampi jo jäädä.

 

 

Pikkuisen meillä on ohjelmaakin tässä, vierailuja yrityksiin ja toki päiväretkiä ollaan tehty. Lisäksi ollaan tutustuttu ja tullaan tutustumaan kansallispuiston toimintaan ja hankkeisiin, sekä vapaaehtoistyömahdollisuuksiin. Jos esim ensi kesänä sitten olisi mahdollisuus, mikäs sen mukavampaa kuin tehdä vähän puhdetöitä majoittumisen ja ruuan eteen. En siis ajatellut kesäksi hankkia mitään asuntoa, vaan jatkaa hyväksi havaittua yhden naisen “vapaaehtoinen kodittomuus” trendiä.

 

 

Majoitutaan Pallasjärven rannalla, tässä on ihana rantasauna ja uimassakin olen luonnollisesti käynyt. Pihapiirissä on useita asuinrakennuksia jotka on metsähallituksen työntekijöiden käyttöön. Varsin lähellä on someseksikäs punaisen hiekan ranta, siellä vierailtiin auringonlaskua katsomassa ja kuvaamassa. Käytiin myös kiertämässä Pyhäjoen luontopolku. Pallaksen luontokeskukselle on kymmenisen kilometriä, ajattelin josko viikonloppuna jonkun tunturinkin huiputtaisi kun täällä kerran ollaan.

 

 

Tekisi sunnuntaina mieli vielä ajaa pariksi päiväksi pakoon mökille..

Aivan mahtavia päiviä takana!

 

xx Matilda

 

Syksyistä ja lähdöistä

 

Kuten monelle muullekin, syksyt ovat minulle uuden alku. Tammikuissani harvoin on tapahtunut mitään merkityksellistä, mutta lähes joka syksy olen löytänyt itseni jollain tavalla uuden ääreltä.

Muutokset ovat olleet useimmiten isoja, vaikeita ja mullistavia. Olen syksyisin eronnut, rakastunut, aloittanut koulun, vaihtanut työpaikkaa. Romahtanut ja aloittanut alusta. Rakentanut uutta, haudannut vanhaa. Harvoin olen etukäteen päättänyt lyödä vanhan elämäni sirpaleiksi kun syksy saapuu, asiat vain tuntuvat kulminoituvan tähän muutosten melankoliseen vuodenaikaan.

 

 

Rakastan syksyjä. Niiden hieman alakuloista tunnelmaa. Kylmää, pimeää (jota kuitenkin pelkään). Rakastan myrskyjä ja sadetta. Eikä ehkä mikään ole kauniimpaa, kuin aurinkoinen syyspäivä luonnon loistaessa värikkäimmillään. Syksyssä on syvyyttä ja kirkkautta. Tasapainoa.

Tästä syksystä en ole saanut otetta. Palasin syksyn kynnyksellä vanhaan kotikaupunkiini, joka ei tunnu enää kodilta. On vaikea tarttua mihinkään, olotila on vellova. Kuin olisin hautautuneena liian pehmeään sänkyyn, josta ei pääse ylös. On mukava olla käymässä, mutta koko ajan odotan. Odotan lähtöä, seuraavaa seikkailua. Se kuiskuttelee nurkan takana salaisuuksiaan tulevasta talvesta, vieden jatkuvasti huomioni tästä hetkestä, jossa en muutenkaan tunne oloani aivan niin helpoksi.

Olen pyrkinyt omistamaan aikani ystäville, olemaan läsnä. On ihana tavata kasvokkain. Monille lähipiirissäni on tapahtunut myös  isoja asioita, ja olen kiitollinen siitä, että olen ollut nyt täällä. Vaikkei sanoja ole helppoa löytää, ehkä arvokkainta on oleminen ja kuunteleminen. Niin toivon.

 

 

Olen oppinut itsestäni. Olen tajunnut, ettei jääminen koskaan ollutkaan minua varten. Olen kuluttanut niin paljon turhaan voimiani pyrkimällä muottiin, johon en vain ikinä sopinut.  Lähteminen saa sydämeni läpättämään villimmin. Ystäväni sanoi lähtemisen muuttuvan kerta kerralta helpommaksi. Uskon sen pitävän paikkansa ihmisille, joiden kuuluu lähteä.

En esimerkiksi koe tippaakaan ahdistusta asunnottomuudesta, epäsäännöllisistä tuloista, pätkätöistä ja kaaosmaisesta kalenterista. Sen sijaan koin aiemmin jatkuvaa ahdistusta arjesta, ja kaikista velvollisuuksista joita se sisällään piti.

Lähteminen, niin monessa eri merkityksessä, on ollut paras päätökseni. Näköjään joskus pitää mennä kauas löytääkseen itseensä. Tuleva lähtö kutkuttelee jo vatsanpohjassa. Tunnen olevani elossa, ja se on voimauttavin tunne jonka saatan kuvitella.

Ja toki kaikki näyttää kauniimmalta vaaleanpunaisten lasien läpi katseltuna. Ja sydän läpättää taas villinä.

 

 

Nyt jatkamaan ystävien kanssa olemista, tänään Atomirotan keikalle Lutakkoon! Tätä olen muuten odottanut.

xx Matilda

Kuvat minusta Emmi Anttila

 

.

 

Viimeiset päivät Norjassa

 

Terkkuja Suomen Kuusamosta, alkamassa on  yhdistetty jooga- ja islanninhevosviikonloppu Wanhan Raatesalmen upeissa puitteissa. Tarvitseeko sanoa että olen superinnoissani! Paitsi hukkasin rahapussini matkalla tänne, toivon aika kovasti että se jäi mökille. Koska autosta hajosi jarrut matkalla Suomeen, maanantaina korjaus. Siihen varmaan tarvitsee vähän rahaa..

 

 

Palataan vielä hetkeksi Norjaan, viimeisiin päiviin.

Viimeinen työpäiväni oli perjantaina, koska viikonlopuksi ja alkuviikoksi oli luvattu kaameaa keliä.  Perjantai-iltana hain siskoni ja ystäväni Sortlandista jonne he tulivat bussilla vietettyään yhden yön Tromssassa. Tromssaan haluan itsekin tutustua seuraavalla Norjan reissulla.

Lauantaina nukuttiin pitkään, ja kiivettiin Stössa sijaitsevalle Vuohivuorelle, oli oikein mukava retki. Kulku oli varsin helppoa, mutta maisemat helppoudesta huolimatta todella upeat. Vuoren rinteilla kasvoi huikea määrä tatteja, kerättiin niitä paluumatkalla muovikassillinen mukaan.  Tehtiin niistä maanantaina viimeinen ateria, erihyvää sienikeittoa.

 

 

Sunnuntaina nukuttiin pitkään, ja käytiin Bössä ratsastamassa. Meitä odotti kolme syötävän söpöä ratsua, ja hienot maastot. Tehtiin varmaan parin tunnin mittainen lenkki, ja onnenkantamoisella selvittiin kastumatta! Illalla tehtiin ruokaa ja höpsöteltiin.

Maanantaina vierailtiin lähikirppiksellä, kaikki teki löytöjä ja syötiin erihyviä kakkuja. Vähän pelotti, miten ostokset sopivat autoon, mutta kummasti kaikki sinne sujahti. En olisi ikinä uskonut. Vähän tavaraa piti toki jättää Norjaan, että on syy mennä takaisin. Kirppiksen lisäksi käytiin Skipsandilla ja Gislöyskagalla, sekä hyvästelemässä Sini. Valmistettiin illallinen ja istuttiin koko porukalla syömään. Illalla oli vielä edessä pakkaaminen ja siivoaminen, meinasi mennä usko ja toivo mutta onneksi oli apujoukkoja. Yksin olisin varmaan jättänyt kaikki tavarat mökkiin..

 

 

Tiistaina piti lähteä kuudelta, jotta ehdittiin lauttaan Andenesista.  Haluttiin siis mennä Andenesista Senjaan lautalla, ja ajaa Senjan ympäri. Maita pitkin olisi toki myös päässyt. Lautta  maksoi autolta ja yhdeltä henkilöltä 480 kruunua, ja muilta 180 kruunua/hlö. Laivamatkan nukuin, se oli nopeasti ohi. Senja oli hienoa, ajettiin rauhassa ympäri ja ihasteltiin maisemia. Seurueen kenkävalikoiman vuoksi Segla jäi toiseen kertaan, mutta huiputettiin pieni sievä vuori nimeltä Daven. Päätettiin ajaa Skibotniin yöksi, ja sieltä löytyikin oikein viihtyisä levike vessoineen ja pöytineen. Oli aika kova tuuli, ja pystytettiin teltat rantaan. Pienen uudelleenpystytysoperaation jälkeen saatiin molemmat teltat tulkevasti maahan kiinni, ja nukuttiin makeasti.

 

 

Aamulla jatkettiin matkaa Kilpisjärven kautta  alaspäin Rovaniemelle. Matkalla pysähdyttiin Pallas-Ylläkselle pienelle retkelle, siitä lisää myöhemmin kuvien kera. Rovaniemellä pudotettiin Sirja kyydistä, ja jatkettiin matkaa vielä Kuusamoa kohti. Nähtiin matkalla kaksi hirveä keskellä tietä, mutta onneksi havaittiin ne jo kaukaa.

 

 

Kivaa viikonloppua ♥

xx Matilda

ps. Norjajutut eivät ehkä ole vielä tässä, kuvia on sen verran paljon joten varmasti keksin vielä asioita.

 

Lähtö

 

Nyt on lähtö.

Juurihan minä saavuin. Rakkautta ensisilmäyksellä, meinasin tikahtua ihastuksesta. Hengitin maisemia syvään, päästäen samalla irti vanhasta. Nautin kaikilla aisteilla, en halunnut olla missään muualla. Rakastuin vuoriin, mereen. Jylhyyteen. Suuruuteen. Tunsin itseni pieneksi, irralliseksi. Se tekee hyvää, asettaa mittasuhteet itselle ja elämälle.

 

 

Aluksi päivät hiipivät toistensa ohi huomaamatta, hiljalleen, tuudittivat loputtoman kaukaiselta tuntuvaan ajatukseen syksystä ja lähdöstä siellä jossain. Yhtäkkiä ne alkoivatkin lupaa kysymättä kiiruhtaa. Sinkoilla eteenpäin. Lipua sormienieni välistä, vaikka parhaani mukaan yritin takertua tiukemmin. Ja kuin varkain, ne on kulutettu loppuun. On taas lähtö.

 

 

Tuntuu vaikealta irroittaa ote. Haluan jäädä, täällä on helpompi olla. Ilma on raikkaampaa hengittää. Ei sanottu hyvästejä, sanottiin heippa. Silti kurkku oli karhea ja silmät kosteat. Olisin halunnut sanoa niin paljon, mutta suusta tuli vain Kiitos. Kiitos tästä kesästä.

Mieli on haikea. Paluu. Kuin pehmoisena pilvenä hyppäämisen ja maahan iskeytymisen välissä onneksi viikko mökillä. Siellä on varmaan marjoja. Rakastan syksyä. Syksyssä on lähtemisen tuntu.

Lähteminen on aina tuntunut helpommalta kuin palaaminen.

Mutta ehkä uusi seikkailu vasta alkaa, kuten ystävä lohdutti.

 

 

Lähdettiin tänä aamuna matkaan, kierrettiin Senja ja yöksi suuntaamme Skibotniin. Huomenna Suomen puolelle.

 

xx Matilda

Road trip Lofooteille

 

 

Viime perjantaina kuulin, ettei koko viikonloppuna ja vielä maanantainakaan olisi safaria. Hetken makusteltuani päätin tämän olevan oiva tilaisuus vierailla Lofooteilla! Nämä vapaathan meillä muotoutuu sään mukaan, eli huonoa keliä olisi luvassa. Tein kaksi suunnitelmaa, hyvän kelin varalle katselin vähän mukavia vaellusreittejä. Jos sää olisi huono, reissu olisi enemmänkin road trip ja ihastelisin Lofootteja autosta käsin. Jälkimmäinen toteutui, satoi koko viikonlopun. Se ei estänyt nauttimasta maisemista! Autossa oli hyvä pitää tukikohtaa, ja vaihtaa kuivat vaatteet.

Lähdimme liikkeelle lauantaina iltapäivällä, kun kylässä olleet kummini olivat jatkaneet hekin matkaansa eteenpäin. Ajoin ensin Svolvaeriin, jossa ystäväni oli opaskeikalla. Nautiskelimme oluet ja suunnittelin mihin menisin yöksi. Suuntasin Kalleen, noin kymmenen kilometrin päähän. Kallessa on ilmainen teltta-alue rannalla, sieltä löytyy bajamajat ja vesipiste. Sekä todella paljon muita leiriytyjiä. Alue oli kuitenkin tilava, saatiin oma rauha. Arvoin nukkuisinko autossa vai kastelisinko jo ekana yönä teltan.. Valitsin teltan ihmisten määrän takia, parkkipaikalla oli kuitenkin koko ajan vilskettä.

 

 

Aamulla möllöttelin ihan rauhassa 11 tunnin yöunien jälkeen teltassa kuuntelemassa sadetta ja äänikirjaa. Ihanaa olla yksin reissussa, kun ei tarvitse kiiruhtaa minnekään. En ole todellakaan aamuihminen ja vihaan aamuisin kaikkea kiirettä ja sinkoilua. Jatkoimme matkaa vasta iltapäivän puolella. Otin suunnaksi Ån, ja ajattein pysähtyä mukavissa paikoissa matkalla. Teltan ja märät vaatteet virittelin takapenkille kuivumaan.

Ensimmäiseksi pysäkiksi valikoitui Haukland beach, koska olihan se nyt nähtävä. Hyvän kelin suunnitelmaan olisi kuulunut Kvalvikalle patikointi. Hauklandkin oli todella hieno, kova tuuli ja vaakatasossa piiskaava sade varmistivat rannan ikiomaan käyttöön vierailun ajaksi. Parkkipaikalla oli kyllä autoja, ja telttojakin jokunen rannan tuntumassa. Tuo olisi ihan varmasti kiva leiripaikka yhtään paremmalla säällä.

 

 

Hauklandista jatkettiin matkaa, seuraavana pysäkkinä oli Hamnøy, kaunis pieni kylä vähän ennen Reineä. Käveltiin kylän ympäri ja ihasteltiin maisemia. Hamnøyn jälkeen vuorossa olikin Reine. Pysäköin ennen kylää olevalle parkkipaikalle, ja käveltiin kylään. Kauneimmat näkymät oli silti juurikin tuolta parkkipaikalta, siinä pidinkin evästauon ja ihastelin näkymiä.

 

 

Päivän viimeinen etappi oli Lofoottien kärjessä sijaitseva Å. Ja sade taukosi ensimmäista kertaa koko päivänä! Åssakin käveltiin ja ihasteltiin maisemia hyvä tovi.  Vaikka päivä tosiaan sisälsi lähinnä autoilua pienillä pysähdyksillä vaellusreittien koluamisen sijaan, tuli käveltyä silti varmaan kymmenisen kilometriä. Oikeastaan tämä oli itselleni varsin rentouttavaa, kun sää pakotti luopumaan suuremmista suunnitelmista. Muuten olisin varmaan huiputtanut verenmaku suussa mahdollisimman monta vuorta..

 

 

Ån jälkeen ainoa tavoite oli löytää kiva leiripaikka, lähdinkin ajelemaan takaisin päin. Sørvågenissä huomasin tienviitan joka opasti vaellusreitin parkkipaikalle. Päätin kurkata löytyisikö sieltä sopivaa yösijaa. Parkkipaikalla oli leiriytymiskielto, mutta huomasin vähän matkan päässä maastossa useampia telttoja. Päätin siis jäädä sinne. Pakkasin mukavasti kuivuneen teltan takaisin rinkkaan ja lähdimme etsimään sopivaa paikkaa. Reitin alussa oli kaunis vesiputous, ja ajattelinkin majoittua lähelle, niin saisin koirille helposti vettä. Tässä kohtaa ei myöskään ollut muita leiriytyjiä. Nukun aina teltassa korvatulpat korvissa (ja kesällä silmälaput päässä) joten putouksen kohina ei häirinnyt.

Suosittelen  kokeilemaan korvatulppia ja silmälappuja jos telttaöinä ei oikein uni maistu makoisalta!

 

 

Uni tuli nopeasti ja sitähän riitti taas 11 tuntia, aamulla yllättäen satoi joten mitään kiirettä ei ollut. Kun sade hetkeksi lakkasi, pakkasin kimpsut ja kampsut ja talsittiin autolle. Olin ajatellut kiertää reitin jonka varrella yövyimme, mutta sateen takia ajatus ei houkutellut. Ei tehnyt mieli heti kastella niitä viimeisiä kuivia vaatteita. Lähdettiin valumaan takaisin kotiin, ajatuksena kuitenkin pysähdellä taas kun siltä tuntuisi.

Kuinka ollakaan sade lakkasi jossain vaiheessa, ja mielessä alkoi kehkeytyä ajatus, josko sittenkin päästäisiin huiputtamaan yksi vuori tällä reissulla. Vuorikin oli jo  valikoitunut valmiiksi, sillä Kallen lähellä on Glåmtinden, jonne vie vaikeusluokitukseltaan helppo reitti, ja matkaa kertyy yhteensä vain kuusi kilometriä. Reitin alku on aivan tien vieressä, mitään ylimääräisiä ajamisia ei tullut.

Tärkeää, kun kotiin oli kuitenkin pitkä matka, ja seuraavana päivänä töitä. Kuinka ollakaan, juuri ennen jyrkintä nousua huipulle alkoi sataa ja sumu ympäröi meidät. Onneksi näkymät olivat tosi hienot jo aiemmin, joten itse huipun sumuisuus ei jäänyt kaivelemaan. Alaspäin päästyämme sade loppuikin sopivasti. Reitti oli tosiaan helppo, ainoastaan ihan lopussa sai vähän kavuta, ja kivet tietenkin sateen takia liukkaat. Alas tullessa teinkin ratkaisun oma turvallisuus edellä ja päästin koirat irti, koska näkyvyys oli joka suuntaan hyvä.

 

 

Tosi kiva reitti, kannattaa käydä ohikulkumatkalla!

Tästä ajeltiinkin ilman kummempia pysähdyksiä suoraan kotiin, jonne saavuttiin puoli kymmenen maissa. Kylmä kalja ruoka valmiina pöydässä teki höpöä! Olin kaikesta nukkumisesta huolimatta superväsynyt, mutta kas kummaa nukkumatti lensi ohi seuraavana yönä. Oli aika rapsakka päivä töissä, mutta kertakaikkisen kiva reissu meillä silti oli! Lofootit on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, ja aion itsekin sinne vielä palata tutustumaan luontoon paremmin.

Teki niin hyvää viettää kolme päivää ihan vaan omassa ja koirien laadukkaassa seurassa. Vaikka olen varmasti kaikilla mittapuilla sosiaalinen, väsyn kuitenkin  säännöllisesti ihmisiin ja kaipaan omaa tilaa paljon. Ja rakastan viettää aikaa ihan vaan koirien kanssa, ne on kuitenkin minulle sitä parasta olemassa olevaa seuraa.

 

 

Kohta haetaan vieraat ♥

xx Matilda

Täydellinen ratsastusretki

 

Tänään oli koko reissun odotetuin päivä, päästiin työkaverini Sinin kanssa ratsastamaan lähellämme sijaitsevalle tallille. Olen haaveillut tästä joka ikinen päivä, kun ajan tallin ohi työmatkalla. Sovimme kahden tunnin mittaisesta maastoretkestä eilen, kun tiesimme tämän päivän safarin peruuntuvan. Ihan mahtavan lyhyellä varoitusajalla siis. Ja tänään oli täydellinen ilma! Niin kaunis kun vaan voi olla,

Saavuttiin tallille yhdeltätoista sovitusti, ja meitä odotti sydämellinen nainen ja kaksi vuonohevosta, meinattiin jo siinä kohtaa revetä liitoksistamme. Olen haaveillut omastakin vuonohevosesta aika monta vuotta, ja kun sellainen on odottamassa lähtöä maastoretkelle vielä Norjassa, niin… unelmien täyttymys. (postaus tulee sisältämään paljon ylisanoja, superlatiivejä ja hehkutusta). Molemmat hepat olivat pieniä palloja, ja kumpikin nukkui jo siinä varustaessa. Omistaja sanoikin niiden olevan todella rauhallisia, ei ollut vaikeuksia uskoa tätä.

 

 

Kavuttiin selkään ja lähdettiin liikkeelle, ensimmäisenä mentiin meren rannalle jossa saatiin käydä mielin määrin kahlailemassa ponien kanssa. Ja tietysti oli pakko mennä niin syvälle, että jalat kastui polviin asti. Saatiin rannalle seuraksi myös yksi friisiläinen. Hevoset vaan kulki tuolla vapaasti, mikä idylli.

“ikinä ei oo vähempää harmittanut läpimärät kengät”

Voi sitä lapsenomaista riemua mitä saa kun ravaa  maailman söpöimmällä pullealla ponilla täydellisellä hiekkarannalla kirkkaassa meressä.

 

 

Rantaleikkien jälkeen omistaja selitti meille reitin minkä voisimme mennä, ja lähdettiin vuonon poikki matkaan. Ponit olivat uskomattoman hitaita rauhallisia, ja me jatkettiin hihkumista. Ensimmäinen osuus oli vuonon ylitys, saatiin siis jatkaa kahlaamista. Vuonon jälkeen päästiin maisemareitille, jossa vähän ravailtiin ennen isolle tielle siirtymistä. Tien penkkaa ei tarvinnut onneksi mennä pitkästi, vaan käännyttiin Klon laaksoon, jossa taannoin kävin koirienkin kanssa. Käppäiltiin kauniissa maisemissa kiemurtelevaa hiekkatieta, testailin myös joogaliikkeitä. Ratsuni olikin täydellinen joogaponi, tasainen käynti ja leveä selkä.

 

 

Kummasti kello olikin jo yhtäkkiä aika paljon, päätettiin kääntyä takaisin. Kotimatkalla tultiin vähän vauhdikkaammin, ja saatiin jopa muutamat laukkapätkät pötkylöiltä irtoamaan. Luultavasti olen hymyillyt kuin ääliö koko retken ajan. Vesi oli noussut, ja päästiin kahlaamaan koko matka vuonon poikki. Vastassa meitä oli pieni harmaa poni, ei mitään hajua miten se oli päässyt aidan toiselle puolelle, koska me mentiin ihan portista. Harjailtiin vielä ponit pihalla ja suoritettiin olematon maksu. Oltiin varmaan tunti yliaikaa retkellä, ja silti hinta oli sama.

 

 

“Paras päivä ikinä!”

Ylihuomenna saan vieraita Suomesta, jee♥

xx Matilda

Dronningruta

 

Ollaan käyty nyt kahdesti kiertämässä Dronningruta, eli kuningattaren reitti. Molemmilla kerroilla ollaan aloitettu Støstä, ja kierretty reitti vastapäivään.

Dronningruta on 15 kilometrin mittainen merkitty rengasreitti, joka kulkee Støn ja Nyksundin välissä. Reitti on merkitty punaisilla, kiviin maalatuilla T-kirjaimilla. Reitti kulkee suurimmaksi osaksi ylhäällä vuorilla, hirveitä nousuja ja laskuja on muutama. Ensimmäinen nousu on pisin ja haastavin. Siinä joutuu vähän kiipeilemään.

Vastapäivään Støstä kuljettaessa vaikein ja jyrkin osuus tullaan ylöspäin, mikä on mielestäni koirien kanssa turvallisempaa. Osa reitistä kulkee myös merenrantaa pitkin, olenkin kirjoittanut oman postauksen tuosta reitillä olevasta Skipsandin hiekkarannasta. Korkein kohta reitillä on 448 m kohoava Finngamheia, jonka päälle kavutaan juurikin tuon ensimmäisen nousun aikana.

 

 

Reitin kuvauksessa lukee sen olevan keskivaikea, ja vievän aikaa noin 5-8 tuntia. Molemmat pitivät hyvin paikkansa. Ensimmäisellä kerralla, kun kuljin reitin yksin koirien kanssa, meillä meni 5h 15 min. Toisella kerralla, kun mentiin koirien ja Hannaleenan kanssa, meillä meni kahdeksan tuntia.

Retkien keston suuri ero selittyy suurimmaksi osaksi säällä. Yksin kulkiessani koko matka vuorilla oli sankkaa sumua, ja vesisadetta. Ei paljoa tullut pysähdeltyä, ja kävelyvauhtikin pysyi reippaana, ettei ala paleltaa. Sumu oli niin sankkaa, että se kasteli kulkijat tehokkaammin kuin vesisade. Tuohon viiteen tuntiin mahtui silti yksi pidempi, ja yksi lyhyt evästako. Ja joku parisataa kuvaa.

 

 

Toisella kerralla oli paahtava helle, ensin lykättiin lähtöä alkuiltaan, ja ennen vuoria pysähdyttiin hyväksi toviksi uimaan matkan varrella olevaan pieneen järveen. Myös kiivetessä pidettiin taukoja usein, oikeastaan aina kun Deli niin päätti. Otettiin myös paljon kuvia, ja käveltiin varsin maltillista vauhtia.

Myöhäinen ajankohta oli hyvä päätös, oltiin vielä vuorilla kun aurinko laski. Upea näky. Tällä kertaa maisemat antoivat parastaan, välillä tuntui, kuin olisi ollut ekaa kertaa koko reitillä. Toisaalta sumupilvet olivat hieno kokemus myös, ei mennyt missään nimessä  hukkaan sekään reissu.T ehdään vielä yksi retki Dronningrutalle tänä kesänä, kun sisko ja ystävä tulee parin viikon kuluttua tänne. Ajateltiin olla yötä reitillä.

 

 

Molemmilla kerroilla muita kulkijoita on ollut varsin sopivasti. Ei ruuhkaksi asti, mutta kuitenkin jonkun verran. Jos vaikka sattuisi jotain, varmasti saisi apua pian. Koiria on ihmisillä paljon mukana, eli uskon monenlaisten koirien pärjäävän hyvin. En silti lähtisi tuonne tottumattoman koiran kanssa.

Omillani ei ole esiintynyt suurempia haasteita, paitsi toisella kerralla kuumuus. Juomavettä kannattaa ottaa hyvin mukaan, ihan usemapi litra. Sekä koirille, että ihmisille. Ja tietysti hyvät eväät, kyllä tuolla kinttu alkaa vähän painaa, kun on Suomen loiviin tuntureihin tottunut taapertaja.

 

 

Masentavinta on, kun itse lyijynpainoisilla jaloilla koitat selvitä vielä viimeisen vuoren päälle, ja joku saakelin Norjalainen juoksee ohi. Ei ehkä ihan vielä ensi kesälle realistinen tavoite.

Maisemat ovat käsittämättömän kauniit, ja ihan koko ajan on joka puolella jotain nähtävää ja kuvattavaa. Reitin aloitus löytyy Støn leirintäalueelta, ja samassa on myös opastaulu. Merkkeja on kuitenkin polulla sen verran tiuhaan, ettei eksymisvaaraa ole. Jos on hyvä keli, kannattaa ottaa uikkarit ja pyyhe, ja pulahtaa joko Skipsandilla, tai hieman edempänä olevassa järvessä.

 

 

Olen rasvannut koirien tassut molemmilla kerroilla kun ollaan tuo reitti kävelty, en siis osaa sanoa miten tassut kestäisi ilman. Vahattuna ei ole ainakaan tullut mitään anturaongelmia. Polku on kivikkoista, vuorilla kun ollaan. Ei nyt silti mistään pahimmasta päästä.

Kivaa maanantaita, mulla ollut tänään vapaa. Olen ollut todella väsynyt, ja eilen illalla iski pitkästä aikaa migreenin tynkääkin. Sain onneksi kuitenkin nukuttua melkein kellon ympäri, ja kun aamulla herätessä oli pää edelleen teräviä veitsiä täynnä, iskin napin naamaan ja särky vaihtui sellaiseksi tylpäksi nakutukseksi. Oon silti kulutttanut tän kirjoittamiseen ja kuvien käsittelyyn ihan koko päivän.

 

 

Nyt lähen kattomaan missä vaiheessa meidän taco-iltamat on, heippi!

xx Matilda

Ilta Skipsandilla

 

Tuli tuossa eräänä päivänä töissä puheeksi, että aivan vaellusreitti Dronningrutan alussa on laguuni jossa voi nähdä myös hylkeitä. Enempää ei tarvittu, kun halusin tietenkin heti päästä käymään siellä. Niimpä sovimmekin seuraavalle illalle pienen retken Skipsandin hiekkarannalle.

Skipsandille käppäilee Støn leirintäalueelta noin 15-20 minuuttia, aivan sopiva kohde siis pitkän työpäivän jälkeen. Oli vielä ihana ilma, aurinkoinen ja lämmin. Ja kun retki on sovittu, ei käy niin että tulee työpäivän jälkeinen koomaus eikä saa mitään aikaiseksi koko iltana.

 

 

Kävin hakemassa töiden jälkeen koirat kotoa Gisløysta ja pakkasin eväät reppuun. Suunnitelmana oli kävellä rannalle ja syödä illallinen siellä. Menussa oli varsinaista gourmetherkkua, pussipastaa voilla ja jälkiruuaksi hedelmiä. Mutta jostain syystä, kun mausteena on meri-ilma ja kauniit maisemat, illallinen maistui tosiaankin hyvälle.

Ylipäätään ruoka useimmiten maistuu ulkona paremmalle. Paitsi joskus rankoilla retkillä meinaa ruokahalu olla hukassa. Siksi pyrinkin ottamaan aina tarpeeksi herkkuja mukaan..

 

 

Itse ranta oli taattua Norjalaista kauneutta. Patikointireitti kulki vuoren ja meren välissä, ja ranta näkyi kokonaisuudessaan kielekkeen päältä ennen sinne laskeutumista. Rannalla oli muitakin retkeilijöitä, ja yksi teltta. Ihana paikka telttailla! Levittäydyttiin kauimmaiseen nurkkaan kivien päälle. Koirat uiskenteli ja juoksenteli rannalla, itse toimin keittiömestarina vaativan pussipastan valmistuksessa.

Jotenkin kummasti siinä istuskellessa useampi tunti taisi kuitenkin hurahtaa, koska lähtöä tehdessä ihmeteltiin miten se kello nyt on jo noin paljon. Ei kyllä harmittanut tippaakaan, vaikka nukkumaanmenoaika ylittyi. Paikka oli ihana ja meillä oli niin hauskaa. Kivaa tuntea olevansa elossa, eikä vain olevansa. Ei siihen vaadita välttämättä kuin käppäily lähibiitsille. Siis jos se lähibiitsi sijaitsee Norjan kauneimmaksi äänestetyn vaellusreitin varrella.

 

 

Hylkeitä siellä ei luonnollisestikaan ollut, mutta ei jäänyt harmittamaan paljoa.  Kiva löytää täältä näitä helposti saavutettaviakin kohteita, työpäivät on kuitenkin noin 10h joten iltaisin on usein aika kuitti. Silti haluaisin nähdä ja kokea täällä ollessa mahdollisimman paljon luontoa, enkä vain asettaa huimia retkitavoitteita vapaapäiville. Toki edellisen vapaapäivän käytin taapertamalla koko Dronningrutan, ja ei muuten ollut hukkaan heitetty päivä se. Pyrin käymään tällä viikolla kuvat läpi ja esittelemään tämän kuninkaallisen reitin kokonaisuudessaan teillekin.

Mutta onneksi näitä iltakohteitakin on, meidän lähellä on mukava pieni majakka jonne menee hiljattain kunnostettu retkeilyreitti. Kun kotipihasta lähtee kävellen, tulee kokonaismatkaa noin 8 km. Pitää käydä siellä joku ilta kameran kanssa, kaunis paikka. Siinä lähellä on myös piskuinen järvi, jossa ollaankin käyty uimassa jokaisena edes vähän lämpimänä päivänä.

 

 

Tänään en lähdekään merelle, vaan paistelen koko illan Støssä lettuja, kun Norjan kuuluisin retkeilijä Lars Monsen tulee Dronningrutaa pitkin Nyksundista Støhön. Ja ilmeisesti pari muuta kaveria mukana.

Ihanaa päivää,

xx Matilda

 

Kuvat minusta ja koirista Hannaleena Väisänen

Kuva minusta, koirista ja Hannaleenasta Sini kautto

Kokalmuksen kierros koirien kanssa- minivaellus syyskuussa

 

Järjestän syyskuun alussa yhteistyössä Pet Rescue Finlandin kanssa minivaelluksen koirien kanssa Hossan kansallispuistossa.  Deli on siis tullut minulle kyseisen yhdistyksen kautta, joten on enemmän kuin ilo päästä tekemään yhteistyötä. Retken tuotosta laitetaan iso siivu koirien sterilointeihin Liettuassa, hyvällä asialla siis vaelletaan. Tästä lisäinfoa alla, ja ajankohtaista-sivulla. Kävimme tulevaa vaellusta varten kartoittamassa reittiä, joka olisi tarkoituksena kiertää syyskuussa. Ja meni kerralla nappiin, tänne tullaan ehdottomasti.

 

 

Olin itse aiemmin känyt Hossassa vain Julma-Ölkyllä, joka sekin on hieno. Kokalmusta oli kuitenkin kehuttu kovasti, ja ainakin tämän yhden kerran kokemuksen mukaan se on myös hieman rauhallisempi kuin Ölkky.

Kokalmuksen kierros on noin 14 kilometrin mittainen rengasreitti, joka kiertelee ihan mielettämön kirkasvetisten järvien rantoja pitkin. Taukopaikkoja oli vähän väliä, ja pysähdeltyä tuli muutenkin, juurikin noille upeille rannoille. Parhaita paloja on vaikea valita, mutta yksi kohokohdista oli kahden järven välissä kohoava harju, jonka päällä reitti kulki. Myös Muikkupuron mutka oli ihana. Sinne pääsee muuten esteettömästi parkkipaikalta, helppo poiketa siis. Ihan mahtavaa, että kansallispuistoissa huomioidaan liikuntarajoitteisia- luonto kuuluu kaikille ♥

 

 

Meille sattui retkelle oikein kunnon hellepäivä, mutta se ei noissa maastoissa haitannut yhtään. Koirat pystyi viemään uimaan käytännössä miten usein tahansa. Ja itsekin pulahdin kahdesti. Järvet ovat lumoavaa luonnonhiekkarantaa, ja todella matalia. Ihan työkseen sai kahlata jotta pääsi uimasille saakka. Tulipaikkoja tuolla on tosiaankin tiuhempaan kuin ehtii edes kaivata, aivan ihanilla paikoilla kaikki. Yöpymispaikkojakin kaksi, joten ruuhkaa voi vähän vältellä jos toinen on ihan tupaten täynnä.

Reitin maasto on varsin helppokulkuista, eikä korkeuseroja ole paljoa. Nähtävää ja kauniita maisemia sitäkin enemmän, ja juurikin kauniina kesäpäivänä ihan lyömätön paikka. Kohtasimme muita kulkujoita vain kourallisen, paitsi toisella yöpymispaikalla Lipposen salmessa oli kaksi isompaa porukkaa. Sen sijaan aiemmalla oli siinä vaiheessa vain yksi pariskunta. Aika kohtuullinen määrä ihmisiä, kun keli oli mitä mainioin ja kesälomakausi menossa.

 

 

Hossa on kyllä mitä mainioin paikka, kivaa vaihtelua tuntureille ja vaaroille. Monta reittiä ja paikkaa miellä vielä tuolta käymättä, mutta ehdottomasti aiotaan tutkia tätä kansallispuistoa lisää. Ajomatkakin on varsin kohtuullinen.

Tässä vielä lisätiedot syyskuun retkestä:

Mukavaa viikkoa, palataan seuraavaksi Norjan retkijuttujem pariin ♥

xx Matilda