Kokalmuksen kierros koirien kanssa- minivaellus syyskuussa

 

Järjestän syyskuun alussa yhteistyössä Pet Rescue Finlandin kanssa minivaelluksen koirien kanssa Hossan kansallispuistossa.  Deli on siis tullut minulle kyseisen yhdistyksen kautta, joten on enemmän kuin ilo päästä tekemään yhteistyötä. Retken tuotosta laitetaan iso siivu koirien sterilointeihin Liettuassa, hyvällä asialla siis vaelletaan. Tästä lisäinfoa alla, ja ajankohtaista-sivulla. Kävimme tulevaa vaellusta varten kartoittamassa reittiä, joka olisi tarkoituksena kiertää syyskuussa. Ja meni kerralla nappiin, tänne tullaan ehdottomasti.

 

 

Olin itse aiemmin känyt Hossassa vain Julma-Ölkyllä, joka sekin on hieno. Kokalmusta oli kuitenkin kehuttu kovasti, ja ainakin tämän yhden kerran kokemuksen mukaan se on myös hieman rauhallisempi kuin Ölkky.

Kokalmuksen kierros on noin 14 kilometrin mittainen rengasreitti, joka kiertelee ihan mielettämön kirkasvetisten järvien rantoja pitkin. Taukopaikkoja oli vähän väliä, ja pysähdeltyä tuli muutenkin, juurikin noille upeille rannoille. Parhaita paloja on vaikea valita, mutta yksi kohokohdista oli kahden järven välissä kohoava harju, jonka päällä reitti kulki. Myös Muikkupuron mutka oli ihana. Sinne pääsee muuten esteettömästi parkkipaikalta, helppo poiketa siis. Ihan mahtavaa, että kansallispuistoissa huomioidaan liikuntarajoitteisia- luonto kuuluu kaikille ♥

 

 

Meille sattui retkelle oikein kunnon hellepäivä, mutta se ei noissa maastoissa haitannut yhtään. Koirat pystyi viemään uimaan käytännössä miten usein tahansa. Ja itsekin pulahdin kahdesti. Järvet ovat lumoavaa luonnonhiekkarantaa, ja todella matalia. Ihan työkseen sai kahlata jotta pääsi uimasille saakka. Tulipaikkoja tuolla on tosiaankin tiuhempaan kuin ehtii edes kaivata, aivan ihanilla paikoilla kaikki. Yöpymispaikkojakin kaksi, joten ruuhkaa voi vähän vältellä jos toinen on ihan tupaten täynnä.

Reitin maasto on varsin helppokulkuista, eikä korkeuseroja ole paljoa. Nähtävää ja kauniita maisemia sitäkin enemmän, ja juurikin kauniina kesäpäivänä ihan lyömätön paikka. Kohtasimme muita kulkujoita vain kourallisen, paitsi toisella yöpymispaikalla Lipposen salmessa oli kaksi isompaa porukkaa. Sen sijaan aiemmalla oli siinä vaiheessa vain yksi pariskunta. Aika kohtuullinen määrä ihmisiä, kun keli oli mitä mainioin ja kesälomakausi menossa.

 

 

Hossa on kyllä mitä mainioin paikka, kivaa vaihtelua tuntureille ja vaaroille. Monta reittiä ja paikkaa miellä vielä tuolta käymättä, mutta ehdottomasti aiotaan tutkia tätä kansallispuistoa lisää. Ajomatkakin on varsin kohtuullinen.

Tässä vielä lisätiedot syyskuun retkestä:

Mukavaa viikkoa, palataan seuraavaksi Norjan retkijuttujem pariin ♥

xx Matilda

Rescuesta on kotikoiraksi – Deli

 

Tällä hetkellä on käynnissä sosiaalisessa mediassa Koiruuksien klubin kampanja nimeltä Rescuesta on kotikoiraksi. Koska rescuekoirat ovat olleet viime aikoina pinnalla useasti, mielestäni kampanja on erityisen tärkeä ja tulee hyvään saumaan. Halusin osallistua kampanjaan kertomalla Delin tarinan, Deli kun on ehta rescuekoira Liettuan perukoilta. Ajoituskin on mainio, sillä pari viikkoa sitten tuli kuluneeksi tasan kaksi vuotta siitä, kun tuon karvapalleron kävin Helsingistä noutamassa.

Lempin jäätyä ainokaiseksi vanhan koirani Herkun kuoltua, olin hiljalleen alkanut suunnitella toisen koiran hankintaa, kuitenkaan asiaa kauheasti kiirehtimättä. Ainoa toimenpide oli, että liityin Facebookin Aikuiset kodinvaihtajat- ryhmään, sillä en halunnut pentua vaan tarjota kodin jollekin sitä tarvitsevalle. Luotin siihen, että tiedän kun se oikea pomppaa vastaan. Ja niinhän siinä kävi, joku oli linkittänyt Pet Rescue Finlandin sivuilta jonkun aivan muun koiran, ja vahingossa erehdyin sivuja selaamaan. Jumahdin Delin kohdalle, ja katsoin videoita uudestaan ja uudestaan. Sivuilla luki Delin olevan tyttö, täydellistä, koska Lempi oli alkanut vähän pörheillä toisille uroksille aikuistuttuaan. Noh, en silti tehnyt vielä asian eteen mitään.

Huomasin vierailevani sivuilla useamman kerran viikossa, tarkistamassa olisiko tämä Delis-niminen kaunotar jo löytänyt kodin. Ei ollut, ja eräänä päivänä Delin kohdalle oli ilmestynyt teksti, jossa kerrottiin koiran olevan valmis matkaamaan Suomeen, koti vain puuttui. Soitin muistaakseni äidille ja kannustuksen saattelemana laitoin viestiä Pet Rescue Finlandille. Kerroin hyvin kaunistelematta meidän elämästä, että asutaan kerrostalossa ja minkälaista elämää vietetään. Tuli ensimmäinen takapakki, Deli olikin poika. Vaihdeltiin paljon viestejä ja puntaroitiin tilannetta monelta kantilta. Pikkuisen piti uudelleen miettiä, mutta olin jo niin ihastunut koiraan että yhdistyksen kanssa sovittiin, että Deli tuotaisi joka tapauksessa Suomeen ja jos yhteiselo meillä ei sujuisi, siirtyisi Deli yhdistyksen kautta kotihoitoon ja hänelle etsittäisiin rauhassa uusi koti. Tästä päätöksestä meni muistaakseni vain reilu viikko siihen, että Deli matkasi Suomeen.

Ajoimme ystäväni Jennin kanssa hakemaan Deliä Helsingistä, Lempi mukana. Pelkojeni vastaisesti Lempi oli ystävällisen kiinnostunut Delistä, mutta Deli pelkäsikin isompaa urosta hullun lailla ja murisi ja näytteli hampaita jos Lempi tuli liian lähelle. Päätettiin silti yrittää, ja Deli pakattiin takakontiin syömään luuta. Kotona veimme Jennin kanssa koirat yhdessä asuntoon, ja jaoimme kaksioni puoliksi isolla vanerilevyllä. Halusin että molemmilla koirilla on oma rauha.  Ensimmäiset viikot olivat suoraan  sanottuna todella haastavia. Deli pelkäsi Lempiä, ja kävi päälle aina kun Lempi tuli liian lähelle. Totta kai Lempillä alkoi myös palaa hermot, kun joku tulee sen kotiin ärisemään. Koirat viettivät siis kotona ollessaan aikansa eri puolilla asuntoa, ja lenkillä käytiin yhtäaikaa mutta eri ihmisten taluttamana. Kiitos vaan perheelle ja ystäville jotka auttoivat ihan huikean paljon tässä vaiheessa. Pikkuhiljaa pystyin menemään yksin molempien kanssa ulos, ja ulkona ei tullut enää kovin helposti kinaa. Oli onneksi lämmin toukokuun loppu, ja luin pääsykokeisiin eli olin töistä pari viikkoa lomalla. Vietimme aikaa lähinnä ulkona, ja hiljalleen Deli alkoi sietää Lempiä. Vieläkin kävi helposti niin, että Deli halusi vähän leikkiä, mutta Lempin lähtiessä mukaan Deli säikähti ja alkoi ärisemään. En siis aluksi antanut poikien yhtään innostua toistensa kanssa, vaikka olisivat halunneet. Uimisesta onneksi löytyi yhteinen sävel, ja Deliäkin oli helppo uittaa flexin kanssa.

Muutaman viikon kuluessa vaihdoin kotona vanerin eurolavaan, eli näköyhteys oli koko ajan, kun olin itsekin kotona. Hiljalleen etenimme niin, ettei minun kotona ollessani ollut enää mitään estettä, mutten jättänyt poikia keskenään samalle puolelle. Noin kuukauden kulutta yhteiselossa oli saavutettu rauha, ja molemmat koirat pystyivät rentoutumaan. Harjoittelimme vielä keskenään olon pienissä pätkissä, ihan niinkuin pennun kanssa. Sen jälkeen ne ovat olleet kuin veljekset, välillä tulee jostain asioista (ruoka, kepit, lelut, huomio) kinaa, mutta ikinä ei ole kumpaankaan tullut edes pientä naarmua. Leikit ovat todella rajuja, ja Deli on se osapuoli joka haastaa ja härnää vanhempaa Lempiä leikkimään, eikä luovuta ennenkuin saa huomiota, hyvällä tai pahalla.

Ihmisille Deli on ollut koko ajan todella ystävälinen, mutta oli aluksi myös tosi arka. Käytöksestä näki selvästi, että koiraa on kohdeltu huonosti. Deli ei siis ole taustaltaan katukoira, vaan on kasvanut jossakin perheessä, joka toi Delin lopetettavaksi koska koirasta oli kasvanut heidän mielestään liian suuri. Eläinlääkäri ei onneksi kilttiä nuorta nallekarhua lopettanut, vaan se päätyi Pet Rescuen yhteistyötarhalle, ja sieltä kotihoitoon Liettuassa. Kotihoitopaikka oli Delille lottovoitto, siellä oli muutama vanhempi koira ja todella koirakokenut vanha pariskunta omistajina. Valitettavasti pariskunnan mies sairastui ja Deli joutui tarhalle. Tarhalla Deli alkoi kehittää hyvin nopeasti turhautuneisuuttaan huonoja tapoja, ja henkilökunta olikin sitä mieltä että koira on saatava äkkiä Suomeen.  Deli ehti viettää tarhalla vain puoli vuotta, ja sen takia sopeutuikin varmasti niin mutkattomasti meidän perheeseen. Delillä oli siis hyvä sijaisperhe, ja näin itse viime kesänä kun Deli tapasi Pet Rescuen tapaamisessa sijaisperheensä isännän puolentoista vuoden tauon jälkeen, en meinannut hennoa viedä koiraa enää mukanani, kiintymys oli puolin ja toisin niin käsin kosketeltava. Oli kyllä roskia molemmissa silmissä kotimatkalla.

Huonot kokemukset ovat siis tulleet alkuperäisestä perheestä. Deli leimautui minuun todella nopeasti, eikä ole ikinä ollut ihmisiä kohtaan tippaakaan hyökkäävä, päinvastoin pelokas ja alistuva. Deliä ei moneen kuukauteen voinut yhtään komentaa, koska koira meni aivan paniikkiin heti. Miehiä Deli arasteli todella pitkään, ja pieni varovaisuus on edelleen havaittavissa etenkin sisätiloissa. Ensimmäinen eläinlääkärikäynti on jäänyt mieleen, kun 40kg karvaohjus juoksi ympäri vastaanottoa eläinlääkäriä pakoon, siinä meni tippatelineet ym. mukana. Deli on muutenkin varsin pidättyväinen vieraita kohtaan, se hakeutuu aina omiin oloihinsa vaikka olisi tuttujakin kylässä. Myös vieraissa paikoissa Deli etsii aina rauhallisen (makuu)huoneen ja hakeutuu omaan rauhaan, jos vain mahdollista.  Deli oli myös alkuun aivan mahdoton ruokavaras, ja edelleenkin hotkii kaiken ruokaa etäisesti muistuttavan ajattelematta yhtään. Olin alkuun varma, että koira vielä tukehtuu. Syötän pojat edelleen erikseen, ja Deli söi pitkää ihan omassa rauhassa suljettujen ovien takana, koska myös ihmisten läsnäolo aiheutti silmittömän paniikkiahmimisen. Olen mm. todistanut Delin syövän kokonaisen kuolleen linnun kerralla, säikähdettyään että aion viedä sen aarteen.

Palkitsevinta kaikesta on ollut koiran luonteen täydellinen muutos. Kun Deli saapui meille, sen koko olemus oli yhtä isoa anteeksipyyntöä. Koira oli täysin hajuton, mauton ja väritön, alistui kun siihen päin edes vilkaisi. Luultiin myös pitkään, ettei se varmaan edes osaa haukkua. Mutta kun pato murtui, löytyi komea ja kumea haukkuääni, jota se ei arkaile käyttää mikäli ei saa haluamaansa huomiota. Pikkuhiljaa Delistä on kehittynyt maailman jästipäisin ja hassuin pieni riiviö, jolla on korvat välillä vain koristeena. Olemuksessa ei ole enää mitään anteeksipyytelevää, mutta samalla Deli on edelleen minuun todella leimautunut ja tottelee tosi hyvin, jos totteleminen tehdään sen kannalta kannattavaksi. Eli niinkuin mikä tahansa koira. Deli on myös mukavuudenhaluisin ja halipulaisin otus, johon olen törmännyt. Se omii sängyt ja sohvat jokaisessa paikassa silmääkään räpäyttämättä, ja r a k a s t a a köllötellä kainalossa, ja pyytää myös syliin jos ei ole saanut omasta mielestään tarpeeksi läheisyyttä. Uusin taito, jonka Deli on omaksunut, on ihmisten pussailu. Vasta ihan viime aikoina se on alkanut antamaan varovaisia pusuja. Vaikka Deli on vieraille edelleen pidättyväinen, on se oman perheen parissa todella riehakas, iloinen ja huumorintajuinen otus. En voisi olla onnellisempi siitä, että tarjosin kodin rescuelle. Persoonallisempaa koiraa saa hakea.

Deli rakastaa uimista ja lunta. Se suhtautuu molempiin uskomattoman suurella intohimolla. Myös varvikossa ja nurmikolla kieriskely, etenkin uimisen jälkeen ovat sen lempipuuhia. Ruoka on edelleen Delille tärkeintä, mutta enää en joka päivä pelkää sen tukehtuvan. Deli oli fyysisesti todella surkeassa kunnossa meille saapuessaan, aluksi lenkit olivat todella lyhyitä ja rauhallisia. Sen uintitekniikkakin oli pylly pohjassa ja etujalat ilmassa-tyyppinen. Mutta nykyään se jaksaa huoletta vaeltaa koko päivän, ja silti vielä iltaisin riehua ja leikkiä. Uintitekniikkakin on melkein yhtä hyvä kuin Lempillä. Delin mielestä kaikenlainen rauhallinen ja pitkäkestoinen liikunta on vähän tylsää, se mieluiten jakaisi aikansa sohvalla makoilun ja leikkimisen välillä. Mutta ei se silti valita, kulkee vaan vaappuen perässä ja odottaa milloin kuuluu taikasana “vapaa” ja saa riehua. Deli on todella hyvä toisten koirien kanssa, se on utelias mutta alkuun vähän vetäytyvä ja rauhallinen. Meidän pojilla onkin paljon pikkukoiria ystävinä, ja Deli osaa suhtautua pieniin kunnioittavan varovaisesti.

Olen uskomattoman kiitollinen siitä, että saatiin Deli meidän perheeseen. Tiedän olevani onnekas, kun Deli on ollut niin helppo ja kiltti koko ajan. Tiedän  että meidän tulevakin koira tulee olemaan rescue, vaikea kuvitella mitään palkitsevampaa kuin muutos jota on saanut seurata näiden kahden vuoden ajan. Ressukasta riiviöksi kuvaa meidän Deliä ihan täydellisesti.

xx Matilda