Viime päivinä olen

 

  • Nukkunut huonosti
  • Nukkunut paremmin
  • Viettänyt aikaa ystävien kanssa
  • Valmistunut eräoppaaksi
  • Saanut viimeisestä tentistä 60/62

 

 

  • Kärsinyt migreenistä
  • Tanssinut koko yön
  • Kärsinyt krapulasta (ks. edellinen kohta)
  • Aloittanut uuden koulun
  • Palkinnut itseni valmistumisesta uudella tatuoinnilla

 

 

  • Tehnyt sushia ystävien kanssa
  • Tehnyt lettuja aamupalaksi
  • Tuntenut perhosia vatsanpohjassa
  • Ohjannut joogaa
  • Käynyt tallilla
  • Elvyttänyt juoksuharrastuksen
  • Retkeillyt

 

 

  • Siivonnut keskellä yötä koiran ripuleita
  • Kävelyttänyt koiria korttelia ympäri silmät ristissä aamu neljältä (ks. edellinen kohta)
  • Ollut pikkukoiran kanssa hamppilääkärissä
  • Pohdiskellut elämää ja sen ihmeellistä arvaamattomuutta
  • Kuunnellut repeatilla Jenni Vartiasen uutta levyä

 

 

Ei siis mitään kummempia tänne tällä hetkellä, arki Keski-Suomessa alkaa asettua uomiinsa.

xx Matilda

Kuinkas sitten kävikään

*sponsored

 

Eräopaskoulun viimeinen viikko käynnissä! Aika uskomatonta. Tässä loppusuoralla pitäisi saada kaikki rästit tehtyä, joita kaltaisellani tunnollisella opiskelijalla on aivan liikaa  ei tietenkään ole nimeksikään, torstaihin mennessä. Tälläkin hetkellä pitäisi olla tekemässä Power Point- esitystä huomiselle, mutta tärkeimmät ensin. Perjantaina kuulemma opettajat lyövät viisaat päänsä yhteen, ja sitten alkaa todistuksia satelemaan. KÄÄK.

Tänään tahkosin kolme lajitenttiä läpi, ja torstaille jäi vielä se pelätyin, eli kasvitentti. Huomenna menemme koko luokan voimin vuokraamallemme mökille tekemään ruokaa, saunomaan, juomaan, ja tietysti ihan vaan nauttimaan vielä meidän porukasta viimeisen kerran.

 

 

No mutta. Sain Norjassa ystävältä viestin, joka johti hyvin pikaisen harkinnan jälkeen hakemuksen rustaamiseen ja lähettämiseen. Eiliselle sovittu haastattelu eskaloitui siihen, että huomasin vastaanottavani koulupaikan Markkinointiviestinnän ammattitutkinnosta, osaamisalana matkailumarkkinointi.  Ei, Leville lähtöä tai muitakaan reissusuunnitelmia ei ole peruttu, tutkinto on näyttötutkinto ja läsnäolopakkoa ei ole. En myöskään aio hakea mitään tukea ensi vuodelle, joten en tarvitse opintokorttiin täytettä. Suoritan tutkinnon näin ollen marraskuusta eteenpäin pääosin etänä.

Olo on vähän hölmistynyt. En ole mielestäni mikään opiskelija, ja olen varsin saamaton ja laiskuuteen taipuvainen. Silti en malta pitää näppejäni erossa näistä kouluista?

Eli, toivottakaa onnea. Opintojen rakenne ja aiheet vaikuttivat todella hyviltä, mielenkiintoisilta ja  itselleni maalailemaa tulevaisuuden näkymää ehdottomasti hyödyttäviltä. En missään nimessä ole niin kiinnostunut pelkästä opiskelusta, että lähtisin kouluun, josta en oikeasti uskoisi hyötyväni.

 

 

Onneksi sain postissa juuri uuden koulurepun. Vanhasta aukesi vetskari jo omia aikojaan sen ollessa yhtään täydempi, ja ulkomuoto alkaa muutenkin olla aika ryönäinen kaikin puolin. Uusi reppu on osoittautunut aikamoiseksi tilaihmeeksi. Olin vähän epäileväinen riittääkö 18 litraa tarpeisiini, mutta sinne mahtuukin ihan suosiolla iso läppärini, järjestelmäkamera, joogavaatteet, eväät ja kaksi muistikirjaa sekä pursuileva kalenteri.

Olen muuten muistikirjojen kanssa umpikujassa. Vanha on täynnä, mutta siellä on liikaa tärkeitä asioita jotta voisin sen hylätä. Uuteen en ole niitä vielä saanut siirrettyä, osittain laiskuuttani ja osittain, koska en ole osannut päättää mitä kaikkea tarvitsen vielä. Ja uutta tietenkin pitää kantaa mukana, koska se täyttyy koko ajan.

Tällä viikolla palasin myös Urban Pranalle joogatuntien pariin, ja pakko hehkuttaa että parin kuukauden tauon jälkeen opettaminen tuntuu ihan mahtavalta! On ollut myös ihanaa jo parin päivän aikana nähdä tuttuja kasvoja. ♥ Ehkä tämä syksy nyt tässä menee omalla painollaan kuitenkin, vaikka paluu vähän ahdistavalta aluksi tuntuikin.

 

 

*Reppu on saatu  ruotsalaiselta Gaston Lugalta, ja koodilla “Lindström15” saa koko verkkokaupan valikoimasta -15% alennusta. Kannattaa käydä katsastamassa, löytyisikö jotain mielestä ja hyödyntää ale.

Ihanaa tiistaita,

xx Matilda

Työharjoittelussa Norjassa, osa 2

Kirjoitin aiemmin ensimmäisen postauksen työharjoittelusta, jossa käsittelin paikan hakemista ja muita valmisteluja, siis aikaa ennen tänne tuloa. Nyt olisi vuorossa toinen osa, mitä työhöni kuuluu ja millaisessa paikassa oikein olen töissä.

 

 

Työharjoittelupaikkani on Arctic Whale Tours, joka järjestää kesäaikaan valassafareita Støstä.  Noudatamme tarkkoja eettisia ohjeita valaiden suhteen, pyrimme siis häiritsemään niitä niin vähän, kuin suinkin mahdollista. Yritys tekee myös jatkuvasti yhteistyötä valastutkijoiden kanssa, ja toimitamme tiedot havainnoistamme eteenpäin. Eettiset ohjeet löytyvät kokonaisuudessaan nettisivuiltamme, mutta niihin kuuluu mm. ettemme koskaan mene liian lähelle valasta. Lähestymme valaita aina takaa, jolloin valaalle jää vapaa reitti postua paikalta. Jos valas näyttää levottomalta, menemme kauemmas. Oppaanamme on meribiologi, joka osaa tulkita valaan käytöstä.

Lähdemme Støn satamasta joka aamu kymmeneltä. Matkaamme Andøyan myötäisesti noin kahden tunnin matkan Bleikin kanjonille, joka on kaskelottien ruokailualuetta. Bleikin kanjoni on 600-1000m syvä vedenalainen kanjoni, joka ulottuu Andøyan edustalla, Bleikin saaren kohdalla, varsin lähelle rantaa. Siksi juuri täällä voi nähdä kaskelotteja safarilla, muualla rannikolla on liian matalaa. Bleikin kanjonissa on ihanteelliset olosuhteen planktonin kasvulle, koska lämmin Golf-virta ja kylmä merivesi sekoittuvat. Tämä houkuttelee jättiläiskalmareita, pallaksia ja sinipallaksia, joita taas kaskelotit syövät.

Bleikin alueella vierailee noin 150 kaskelottia, kaikki uroksia. Naaraskaskelotit elävät Azorreilla poikasten kanssa. Urokset ovat täällä syömässä itsensä mahdollisimman lihaviksi, ja matkaavat sitten perheen perustamishommiin Azorreille. Iso kaskelotti syö noin 1000kg päivässä. Kaskelotit ovat hyviä safarivalaita, koska ne eivät juurikaan liiku, vaan syövät pohjassa 20-30 minuuttia, nousevat pinnalle hengittämään, ja sukeltavat taas syömään. Kaskelotit hengittävät noin 5-10 minuttia, ja sukeltaessa nostavat hienosti pyrstön.

 

 

Kaskelottien lisäksi ollaan nähty muutamaan otteseen pallopäävalaita, jotka elävät isoissa laumoissa, 15-50 yksilöä. Meidän näkemässä laumassa oli ehkä 20 tyyppiä. Ne sukeltavat myös syvälle, ja syövät kaloja. Pallopäävalaat ovat uteliaita ja kiinnostuneita laivoista, liikkuvat paljon joten niiden näkeminen on onnellinen sattuma.

 

 

Ja oma suosikkini, syy miksi olin niiiin innoissani tästä paikasta, miekkavalaat. Niitä on nähty tänä kesänä meidän safarilla kolmesti, joista kahdella kerralla olen ollut mukana. Ensimmäisellä kerralla aloin itkeä. Miekkavalaat vaeltelevat ruuan perässä Norjan merialueilla. Norjan miekkavalaskanta on noin 1000 yksilöä. Miekkavalaat elävät perhekunnittain, vanhin naaras on laumanjohtaja. Miekkavalaiden ruokavalioon kuuluu makrilli ja silli, ja kaksi täällä elävää perhettä on erikoistunut hylkeisiin. Ehkä siitä syystä emme ole nähneet safarilla yhtäkään hyljettä.

Miekkavalaiden evät ja puhallukset on helppo erottaa jo kauas, uroksilla on jopa kahden metrin korkuinen selkäevä. Miekkavalaat seuraavat myös usein kalastusaluksia, ja käyttävät niitä hyödyksi ruuan hankinnassa. Itselleni miekkavalaiden näkeminen on ollut se kaikista suurin juttu, vaikka kaskelotit ja pallopäävalaatkin on mahtava nähdä, toivon silti joka päivä että juuri meikkavalaat näyttäytyisivät.

Ensimmäisellä kerralla nähtiin miekkavalaat matkaamassa jonnekin, mutta toisella kerralla päästiin keskelle heidän ruokapöytää, eli nähtiin miekkavalaiden pyydystävän kalaa. Todella vaikuttava kokemus.

 

 

Lisäksi näämme usein yksittäisiä pyöriäisiä, joka on metrin mittainen pieni valas. Ne ovat paikallisia, eli eivät vaeltele. Elävät muutaman yksilön laumoissa, mutta vaikeita nähdä kun ovat niin hiivatin pikkiriikkisiä. Kerran nähtiin myös sillivalas, joka on harvinainen näky täällä. Taisi olla ohikulkumatkalla. Valtava otus.

Lahtivalaita olemme nähneet monta kertaa kauempaa, mutta toivoisin vielä lähempää kohtaamista. Lahtivalas on juuri se valas jota metsästetään. Onneksi kuitenkin valaan liha menee todella huonosti kaupaksi. Valaanlihaa syödään 300 grammaa per Norjalainen per vuosi. Ja tästäkin määrästä menee 100 grammaa turistien suuhun, eli paras tapa vaikuttaa on olla maistamatta valaanlihaa. Valaanpyynti ei ole millään tavalla enää kannattavaa, mutta valtio tukee sitä. Tässä meidän alueella on safariyrittäjät saaneet sovittua, ettei valaita pyydetä.

Toinen safari oli nähnyt myös yhtenä päivänä ryhävalaita, se kruunaisi kyllä tämän matkan totaalisesti. Ryhävalaat hyppivät todella hienon näköisesti, joten niiden näkeminen olisi samaa luokkaa miekkavalaiden kanssa. Vielä olisi pari viikkoa aikaa, ryhävalaat huomio!

 

 

Valaiden lisäksi kotiinpäin tullessa pysähdymme Andan saarelle. Andalla on majakka, joka toimii aurinkopaneeleilla ja tuulivoimalla. Koko saari on suojeltu merilintujen takia. Lajisto on monipuolinen, mutta eniten siellä pesii lunneja, 17 000 paria. Lunnit pesivät kaivamalla metrin syvyisen kolon. Ne munivat 1-2 munaa. Lunnit ovat huonoja lentäjiä, mutta voivat sukeltaa 40 metriin. Ja ovat söpöjä kuin mitkä!

Lisäksi alueella näkee merikotkiakarimetsoja ja merimetsoja, riskilöitäpikkukajavia, etelänkiisloja ja  ruokkeja. Avomerellä, eli Bleikin alueella nähdään myös Myrskylintuja ja SuuliaHylkeitä on aiemmin ollut nimenomaan Andalla, mutta tänä kesänä ne ovat hävinneet.

 

 

Mitä omaan työpäivääni sitten kuuluu?

Menen töihin 8-9 välillä, ja valmistan asiakkaille ruuan. Ruokana on kalakeitto ja vegaaninen kasviskeitto. Kerään molempiin keittoihin villiyrttejä matkalla töihin. Kymmeneltä asiakkaat tulevat laivaan, kerromme oppaan kanssa päivän kulusta ja turvallisuusjutuista, sen jälkeen mennään yleensä kannelle koska matkalla voi pongailla valaita ja hylkeitä jos on tuuria. Bleikin kanjonilla alkaa tietenkin valaiden etsintä.

Useimmiten katsotaan muutama kaskelotin sukellus, jos ei ole ollut kovasti vaikeuksia niitä löytää. Kaskelottien jälkeen, kun matkaamme Andalle, on vuorossa keiton tarjoilu. Ruuan jälkeen siivoan keittiön ja tiskaan. Andalla pysähdytään katselemaan lintuja, niistä kerrotaan asiakkaille. Satamaan päästyämme siivoan laivan, vien roskat ja lähden kotiin.

Työpäivät kestävät yleensä 8-10 tuntia, ja on sen jälkeen kyllä aika poikki. Ei enää onneksi ihan niin paljoa, kuin aluksi. Tulin vain kahtena ensimmäisenä päivänä merisairaaksi, joten olen selvinnyt aika helpolla. Joskus keikuttavammilla keleillä, tulee laivan keittiössä vähän huono olo, siitä onneksi selviää useimmiten vain menemällä ulos. Pahoinvointilääkkeitä en voi syödä, koska en pysy kertakaikkiaan hereillä enää iltapäivällä.

Olen pitänyt kovasti merillä olosta, ja työ on muutenkin vastannut odotuksia. Koko paikka on ylittänyt kaikki odotukset huimasti. Tuntuu jo vähän kamalalta ajatella, että kolmen viikon kuluttua olen takaisin Suomessa. Noh, jospa saisi eräoppaan paperit käteen kun palaa. Vaatii toki muutaman tehtävän palautuksen, ja loput lajitentit..

 

Kivaa viikonloppua ♥

xx Matilda

Huh, hellettä

 

Terkkuja helteisestä Norjasta!

Lämpöaalto rantautui meillekin ihan toden teolla loppuviikosta, ja samalla minulle tarjoitui mahdollisuus viettää vähän useampia vapaapäiviä, kun oli niin paljon porukkaa töissä. Tämän viikon alusta olen kahdestaan oppaan kanssa laivalla, joten vapaapäiviä on vain silloin, kun ei ole safaria. Otin siis tarjotut extravapaat vastaan ilomielin.

Täällä päivät menevät omaa tahtiaan, en kovinkaan usein ole perillä mikä viikonpäivä on menossa. Mutta menneellä viikolla tuli helteestä huolimatta puuhailtua kaikkea mukavaa. Alkuviikko sujuhti normaalisti laivalla. Keskiviikkona paistettiin lettuja maissa, kun Støssä vieraili Lars Monsen ja seuraajat Dronningrutaa pitkin. Torstaina olin laivalla, ja kotiin lähtiessä oli tarkoitus nopeasti piipahtaa kaupassa. Löydettiin kuitenkin karannut koira juoksemassa keskellä tietä, ja lopulta olin kolme tuntia myöhemmin vasta kotona. Koira oli vaellellut varsin pitkän matkan, onneksi kaikki päättyi hyvin.

 

 

Käytiin Hannaleenan kanssa yhteisenä vapaapäivänä kiertämässä taas Dronningruta, tällä kertaa aurinkoisessa, paahtavassa, säässä. Tarkoitus oli lähteä joskus yhden maissa, mutta myöhästytettiin lähtö viiteen. Loistava päätös, ei oltaisi selvitty koirien kanssa keskipäivän kuumuudessa vuorille.

Nytkin taitoimme matkaa todella hitaasti, ja pidimme Delin määrittämiä taukoja, eli varsin usein. Onneksi molemmat tykkäävät valokuvata, niin ei tarvinnut toisen odotella tuskissaan ja etenemisvauhti pysyi kuumuuteen sopivan leppoisana. Oli aika erilaista kuin ensimmäisellä kerralla, nyt näki maisematkin. Tultiin alas vuorilta vasta puolen yön jälkeen, eikä haitannut yhtään.

 

 

Seuraavana päivänä muut olivat töissä, ja ajattelin mennä koirien kanssa Klon laaksoon, jota ihailtiin edellisenä iltana Dronningrutalta käsin. Näkyy tuossa edellisessa kuvassa. Sinne on istutettu kuusimetsää, ja laakso on täynnä pieniä järviä/lampia. Idea oli tosi hyvä, mutta päivä oli aivan liian kuuma. Vaikka lampia oli paljon, kaikki liikkuminen oli tuskallista, ja paarmat sekä lauma kärpäsiä kiusasi niin sitkeästi, ettei pysähtyminen ollut mukavaa. Pari tuntia riitti, pitää mennä viileämmällä kelillä uudelleen. Jäi monta polkua tutkimatta. Loppuviikoksi on luvattu viilenevää säätä.

 

 

Kun muut pääsivät töistä, suunnattiin lähijärvelle letun paistoon ja uiskentelemaan. Siellä ei kiusannut mikään, oli ihana ilta. Meillä on kyllä ihan huippujengi täällä. Järvellä hurahti ihan kaikessa vahingossa neljä tuntia. Siinä vaan istuskellessa ja rupatellessa, minä lettupannun varressa. Delille kävi pieni tapaturma.  Järvestä noustaan ylös kalliota pitkin, ja Delihän rakastaa uimista, ja myös ennen kaikkea järveen hyppimistä. Se siis varsin usein ramppasi tuota kalliota ylös. Loppuvaiheessa iltaa Hansku huomasi, että Delin takajalat on veressä. Tarkempi tarkastelu osoitti, että sen molemmista takatassuista oli kaksi keskimmäistä kynttä kulunut liikaa ihan siinä illan aikana. Vuoto oli onneksi jo tyrehtynyt, eikä Deli aristanut tassuja yhtään. Kotona pesin ne hyvin, ja määräsin pari päivää lepoa ja pelkällä pehmeällä alustalla kävelyä.

Kotimatkalla, joka on kaksi kilometriä, oli pakko ajaa sivuun ja ottaa pari kuvaa auringonlaskusta. Kotona olikin vielä pakko koikkelehtia ilman housuja keskellä yötä rantaan, kun Hanna ilmoitti että kuu on upea. Ja niin totta vie oli. Ihan kuin maalauksesta.

 

 

Sunnuntaina olin laivalla koko muun poppoon kanssa, mutta menin vasta kymmeneksi, eli kaksi tuntia tavallista myöhemmin. Ja onneksi olin, nähtiin taas miekkavalaat. Voi sitä riemua, sanoinkuvaamattoman hienoja ne vaan on. Oli myös Hanskun viimeinen päivä, toivon kyllä parin viikon perusteella, että kohdataan vielä. Onneksi ollaan syksyllä Suomessa aika samoilla seuduilla.

 

 

Maanantaina ei ollut safaria, eli taas nautittiin vapaasta. Kuulostaa siltä, etten juuri töissä olekaan.  Delin tassusta ja tukalasta kuumuudesta johtuen ei päivälle ollut mitään suunnitelmaa. Käytiin meressä uimassa, voi pojat että oikeasti viileä vesi tuntu ihanaakin ihanammalta tällä kelillä. Järvivesi ei varsinaisesti edes vilvoita, on niin lämmintä. Muuten päivä sisälsi hengailua ja löllöttelyä, joogaa ja päiväunia. Pari postausta kirjoittelin myös valmiiksi. Ja söin paljon jäätelöä.

 

 

Tänään ollaan vietetty hellepäivää laivalla, ensimmäinen kerta kun avomerelläkin tarkeni t-paidassa. Illalla ajateltiin pakata koirat mukaan ja mennä terassille, hyvä suunnitelma tukalaan kuumuuteen vai mitä 🙂 Huomiselle on luvattu hurjaa tuulta, joten vapaapäiväksi kääntyy sekin.

Kivaa viikkoa,

xx Matilda

Kuvat minusta Hanna Mensonen

 

 

Työharjoittelussa Norjassa, osa 1

 

Ajattelin avata työharjoittelua ulkomailla muutaman postauksen verran, keskitytään tässä ensimmäisessä osassa enemmänkin aikaan ennen tänne tuloa, prosessi ei nimittäin ollut ihan läpihuutojuttu.

Olen siis tosiaan täällä Norjassa suorittamassa eräopasopintoihini kuuluvaa työharjoittelua. Työharjoittelu ei ole pakollinen, ellei halua opiskella päätoimisesti. Koska itse valitsin päätoimisen opiskelun, jotta voin kunnolla keskittyä kouluun ja pääsen irtaantumaan liian täyteen paisuneesta kalenterista, piti minun hankkia työharjoittelupaikka vähintään kahdeksi viikoksi, jotta saan tarvittavat opintoviikot kasaan.

 

 

Päätin heti koulun alussa jo, että lähden ulkomaille ja nimenomaan Norjaan. Kävin koulussa KV-valmennuskurssin, joka on pakollinen jos meinaa ulkomaille päästä. Kurssilla käytiin läpi tosi kattavasti käytäntöjä ulkomaanjaksoon liittyen ja tehtiin CV sekä motivaatiokirje, joita aloin lähettelemään pitkin Pohjois-Norjaa. Meidän koululla ei ollut ennestään yhteistyökumppaneita Norjassa, eli olin sillä lailla aika omillani paikan löytämisen kanssa.

Ja ei muuten ollut helppoa! Lähetin ensimmäiset omat hakemukset joulukuussa 2017, ja lopulta sain paikan vappuna. Senkin vasta suhteilla, tuli ihan vahingossa puheeksi yhden jooga-asiakkaan kanssa tämä suunnitelma ja hän lupasi antaa yhteystietoni yhdelle Norjassa asuvalle suomalaiselle henkilölle, ja sitä kautta sain paikan.

 

 

Suurimpaan osaan avoimista hakemuksistani ei vastattu yhtään mitään, mutta muutama sentään vaivautui vastaamaan että kaikki paikat on jo täytetty kesäksi. Sinänsä hassua, koska tarjosin kuitenkin itseäni ilmaiseksi työvoimaksi. Meinasin jo lyödä hanskat tiskiin, koska hakemukseni oli oikeasti hyvä, ja lähettelin niitä paljon. Työkokemustakin minulle on kertynyt todella monipuolisesti, joten en tiedä missä mätti. Ilmeisesti siinä, kun ei ollut Norjassa ketään tuttua. Ennen kuin olikin, ja kaikki eteni heti huimaa vauhtia. Eli pro tip: tunne joku joka tuntee jonkun. Ylipäätään tämän koulun kanssa olen huomannut, ettei mikään muu ole niin tärkeää, kuin verkostoituminen.

No kyseinen paikka vaikutti hyvältä ja firman omistajakin oli todella sydämellinen ja mukava, mutta yhteydenpito oli todella haasteellista, ja sain kysellä samoista asioista jatkuvasti, eikä mihinkään silti tullut varmuutta. Alkoi jo vähän ahdistaa, kun lähtöön oli enää kuukausi aikaa, eikä ollut tietoakaan aloituspäivästä, asunnosta tai mistään.

 

 

Samainen Norjan kontaktini liitti minut kuitenkin facebookissa myös keskusteluun, jossa haettiin Arctic Whale Toursille kesäksi vapaaehtoisia erinäisiin hommiin, ruokaa ja asumista vastaan. Laitoin heti viestiä, josko voisin tulla muutamaksi hetkeksi toisen paikan lisäksi. Sain heti myöntävän vastauksen ja paikka vaikutti muutenkin älyttömän hyvältä. Kaikki päivämäärät, asumiset yms. tuli selville ihan muutaman sähköpostin aikana.

Lopulta tilanne kuitenkin kääntyi tämän alkuperäisen yrityksen kanssa niin, etten voinut enää odotella kun mihinkään ei saanut saanut varmuutta. Vaikka aikaa aloitukseen oli enää todella vähän, päätin kysyä Arctic Whale Toursilta voisinko kuitenkin tehdä koko harjoitteluni valassafarilla. Riemukseni se onnistui, ja aikamoinen taakka putosi harteilta.

 

 

Ihan vielä tähän ei haasteet loppuneet, meinasi tulla vielä asunto-ongelma koirien takia ihan viime metreillä, mutta lopulta sekin järjestyi sitten paremmin kuin hyvin, ja päästiin ihan omaan täydelliseen mökkiin. Koirien siis piti alunperin olla ok majoituspaikassa, mutta inhimillisten kommunikaatiokatkoksien takia se ei lopulta sopinutkaan asunnon mistajalle, ja koko työharjoittelu uhkasi peruuntua kaksi päivää ennen lähtöä. Noh, nyt en voisi olla onnellisempi kaikista käänteistä, kun tätäkin kirjoittelen omalla terassilla merinäköalalla, ja koirat ottaa aurinkoa pihassa.

Koko työharjoittelupaikan hakuprosessi oli kyllä varsinainen koetinkivi, ensin joku viisikymmentä hakemusta ilman mitään vastakaikua ja sitten löytyy paikka muttei mitään tietoa koska voi aloittaa ja missä voi asua. Ajattelin jo siinä vaiheessa kun tuli nämä viimeiset haasteet, ettei tätä nyt ilmeisesti ole tarkoitettu onnistumaan. Mutta luojan kiitos kaikki menikin juuri niinkuin piti. Just täällä mun kuuluu olla.

 

 

Tosiaan, homma olisi varmasti helpompi, jos olisin ottanut jonkun koulun tarjoaman paikan, johon on jo valmiiksi sopimuksia ja kontaktit olemassa. Halusin kuitenkin nimenomaan Norjaan, joten siksi tavallaan ihan oma vika että asiat olivat niin hankalia. Ehkä kuitenkin toimintaa voisi jotenkin kehittää, ja solmia enemmän yhteistöitä, kun kuitenkin pohjoismaista on kyse. Varmasti pääsee myös helpommalla, jos ei ole kahta ponin kokoista koiraa mukana.

Nautin tästä kaikesta kuitenkin varmasti kahden ponin verran enemmän, kun saan pitää parhaat kaverit mukana. En itse koe, että koirat olisi mulle mikään rasite, koska en haluaisi olla ilman niitä. Enemmän järjestelyä asiat vaatii, mutta en osaa nähdä sitä ongelmana toisin kuin monet muut. Olen sekä tottunut, että kyllästynyt ihmisten jatkuviin ihmettelyihin siitä miten voin asua siellä ja täällä ja tehdä sitä ja tuota noin isojen koirien kanssa. Voin koska haluan, eikä sen pitäisi olla muiden ongelma.

 

 

Rahallinen puoli on ulkomaille lähtijälle järjestetty todella kannattavaksi, koululta saa hyvin tukea ulkomaan jaksolle.

  • Matkakustannukset, useimmiten lennot mutta minun tapauksessa saan julkisen liikenteen lippujen hinnat, kun tulin omalla autolla. Näitä en ole vielä tarkistanut, mutta opintonmi eivät oikeuta opiskelija-alennukseen joten saan täydet hinnat.
  • Ruokakaraha, alasta riippuen joko 5€ tai 9,5€ arkipäiviltä. Itse saan tuon 9,5€.
  • Kulttuuriraha, muistaakseni noin 40€. Ajattelin käyttää sen hevosvaellukseen, toivottavasti menee läpi.
  • Vuokra, itselle ei tosin tätä tule kun asun ilmaiseksi.

Lisäksi kelasta saa korotettua opintotukea ulkomaille. kun vaan muistaa hakea. Olin juuri kelaan yhteydessä asian tiimoilta, ja pitää vielä toimittaa heille yksi kappale koulutussopimuksesta todisteeksi, koska osoitteeni on vanhempieni luona Suomessa.

Eli aika kannattavaa siis valita ulkomaan työharjoittelu. Suomessa suoritettavaan harjoitteluun ei saa yhtään mitään. Nämä kaikki kulut saa tosin vasta jälkikäteen koululta, eli omalla rahalla on täällä pärjättävä, ja takautuvasti haettava korvaukset kustannuksista. Ruokarahasta sain puolet etukäteen.

Olen kuitenkin ainoa, joka meidän luokalta lähti ulkomaille. Toisaalta se on hyvin ymmärretävää, taidan olla nuorin meidän luokalla. Ulkomaan harjoittelun minimiaika on kuitenkin 6 viikkoa, kaikille ei ole varmasti niin yksinkertaista irtaantua arjesta niin pitkäksi aikaa. Suosittelen silti ehdottomasti lähtemään, jos on pienintäkään mahdollisuutta. Ei kovin usein elämässä pääse ulkomaille niin, että joku muu maksaa kaiken.

 

 

Seuraavassa osassa päästään sitten paikan päälle, mitä mun työhön kuuluu ja tietenkin noihin valaisiin. Kaikki tänkin postauksen valaskuvat meidän retkiltä! Ja maisemakuvat meidän kotoa ♥

Meillä on täällä ihan jäätävä helle! Käytiin eilen Dronningrutalla taas, piti odottaa iltaan ettei ihan läkähdytty vuorille. Teki silti alussa aika tiukkaa, edettiin tosi hitaasti koirien ehdoilla, pysähdeltiin kaikille puroille ja pidettiin uimatauko ennen vuoria olevalla järvellä. Edellinen Dronningrutan kierros vei meiltä reilu viisi tuntia, eilinen kahdeksan. Mutta voi pojat, oli hienoa nähdä auringonlasku ylhäällä vuorilla. Nyt lähden koirien kanssa Klo-laaksoon, siellä on vuorien syleilyssä useita pieniä järviä. Ei siis tarkoituksena patikoida, vaan hengailla vedessä. Ja koittaa häivyttää eilen hankitut t-paitarajat. Huomenna takaisin töihin.

xx Matilda

Ps. Herätessäni oli ihana joogakumppanini linkittänyt minulle Matkailumarkkinoinnin ammattitutkinnon, jonne olisi hakuaika käynnissä. Nyt olen koko päivän pähkäillyt, hakisinko taas kouluun. Uskoisin kyllä tuosta tutkinnosta olevan minulle suurta hyötyä. Mutta minähän en ole mikään opiskelijatyyppi, miksi silti löydän itseni koko ajan jostain koulusta. Ja joogasta tuli mieleen, palaan syksyllä pariksi kuukaudeksi kotiin eli Urban Pranalle ohjaamaan. Syys- ja lokakuussa siis sankoin joukoin tunneille!

 

 

Viikko takana eloa Norjassa

 

Täällä vietetään laiskaa sunnuntaita, tultiin juuri päivän ensimmäiseltä lenkiltä, kello on puoli kuusi. Päivän ohjelmaan on kuulunut paljon nukkumista, istuskelua rappusilla katsellen koirien leikkejä, syntyjen syvien mietiskelyä. Ja aamupala kello 14. Rivien välistä voinee siis lukea, että eilisiltana meni vähän myöhään.

Tänään on ensimmäinen vapaapäivä tänne tuloni jälkeen. Saamme myös tänään lisää työvoimaa, joten jatkossa ei tarvitse ehkä ihan jokaisena päivänä painaa duunia.

 

 

Ensimmäinen viikko on opettanut, että laivatyö on pirun raskasta, meri väsyttää tämmöistä pientä maakrapua jo ihan itsessään. Tavoitteeni on päästä joka ilta kymmeneltä nukkumaan, mutta menestys on ollut vähän heikkoa. Olen silti omassa yökyöpeliyden mittakaavassani edistynyt todella hyvin, koska vain parina iltana on mennyt yli 11. Olen myös onneksi viikossa rutinoitunut työssä sen verran, ettei päivät veny enää ihan mahdottoman pitkiksi. Mutta kyllä jokainen työpäivä sellaiset 9-10 tuntia kestää, ja joskus venyy pidempään jos herra kaskelotit tahtovat olla piilosilla.

Kaiken tämän vastapainona, edelleen on kyllä joka kerta mahtavaa nähdä valaat. Menee kylmät väreet siinä vaiheessa, kun kaskelotti sukeltaa. Nähtiin myös pallopäävalaiden lauma toissapäivänä, voi pojat että olin innoissani kuin pikkulapsi. Eikä muuten harmita yhtään, etten tule enää merisairaaksi.

 

 

Ja töiden jälkeen koirat tietysti odottavat täällä ihan liekeissä. Ne pääsevät kyllä useimmiten ulkoilemaan myös sillä aikaa kun olen töissä, mutta siitä on varsin vähän merkkejä siinä vaiheessa kun avaan mökin oven. Ja täällä on niin ihanat maastot, etten halua möllöttää sisällä vaan kahmia kilometrejä vaelluskengille niin paljon kuin mahdollista. Koska työpäivät ovat niin pitkiä, olen kunnostautunut myös aamulenkkeilyssä, joka ei todellakaan ole kuulunut vahvuuksiini. Nyt olen huomannut, että päivä lähtee aika mukavasti käyntiin kun pomppaa suoraan sängystä meren rantaan heräilemään.

 

 

Tänään lupasin viimein tehdä niitä paljon puhuttuja lettuja iltapalaksi. Olen saanut töissä jo virallisen kalakeittomestarin tittelin, on siis aika lunastaa myös täällä kotona lettumestarin päähine.

Postauksen kuvat on iltalenkiltä joku päivä, käppäilimme rantaa pitkin ensimmäiselle vastaan tulevalle vuonolle saakka. Matkan varrelta löytyi muun muassa kaksi pyöreiden kivien rantaa. Ja toinen toistaan kauniimpia maisemia kulmien, kivien ja nyppylöiden takana. On tämä vaan niin upea paikka. Nukun muuten täällä kuin tukki, meri-ilma kai sopii minulle. Kärsin säännöllisen epäsäännöllisesti huonoista yöunista, joten tämä on tosi iso onnellisuusjuttu, kun saa nukuttua.

 

 

Olo on täällä niin onnellinen, irrallinen ja vapaa. Vapaudentunne on pakahduttavan ihanaa, käsinkosketeltavaa. Tätä tunnetta on vaikeaa kuvitella silloin, kun on säännöllinen elämä, työ, tulot, koti ja harrastukset. Silloin ajatus tämän vuoden kaltaisesta hyppäämisestä tuntuu kaukaiselta, vaikealta ja jopa mahdottomalta. Muistan ne kaikki esteet joita luettelin itselleni kun mietin töistä pois jäämistä. Jos en olisi ollut niin huonossa jamassa, että etsin vain epätoivoisesti ulospääsyä siitä väsymyksen ja ahdistuksen suosta jossa tarvoin viime syksynä, en tiedä olisinko uskaltanut tehdä tätä ratkaisua. Tai jos ihanin ystäväni ei olis takonut järkeä ja uskallusta päähäni, ja laskenut valmiiksi paljonko saisin rahaa. Nyt en voisi kuvitella olevani missään muualla, kuin tässä. Tässä ihanassa epävarmuudessa.

 

 

Ja jos et vielä tiennyt, niin elämä kantaa.  En usko kuulleeni ikinä kenenkään katuneen uskaltamista, heittäytymistä, lähtemistä. Sen sijaan olen kuullut paljon jossitteluita, ja tarinoita siitä miten olisi ollut mahdollisuus lähteä, muttei sitten ikinä lähtenyt ja se on jäänyt kaivelemaan. Eikä sillä ole mitään väliä, onko se lopulta oikea polku jolle astuu koska ihan aina voi palata takaisin, kokemuksia rikkaampana. Sellaista sunnuntaimietiskelyä.

Kannattaa tarttua elämään ihan kaksin käsin kiinni, ei näitä meillä kuitenkaan kaiketi enempää kuin tämä yksi ole. Ja ei, kaikki ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista, mutta ihan samalla tavalla valvoin öitäni laskuja miettien silloinkin, kun sain joka kuukausi säännöllisen palkan tilille. Olen siis elänyt tämän vuoden opinto- ja asumistuella, lisäksi nostanut koko opintolainan ja tienannut maksimimäärän palkkaa. Nyt työharjoittelussa saan koululta ruokarahaa ja matkakustannukset julkisten mukaan. Asuminen on ilmaista, jos ei olisi maksaisi koulu vuokran.

 

Nyt lettuja!

xx Matilda

Kotona ollaan

 

 

Perjantai iltana päästiin perille uuteen kotiimme, joka sijaitsee 80 asukkaan kylässä Gisløyssa.  Meidän piti alunperin majoittua valassafarin työntekijöille tarkoitetussa kimppa-asunnossa Støssä, mutta väärinymmärrysten takia koirat ei sitten lopulta olleetkaan tervetulleet asuntoon, joten majapaikaksi järjestyi piskuinen punainen mökki meren rannalla. Arvatkaa harmittaako?  No ei! Tästä on noin 15 kilometrä työpaikalleni.

Ollaan kotiuduttu hyvin ja nopeasti, levittelin kaikki tavarat perjantaina jo ympäri mökkiä, ja pikkuhiljaa ne on löytäneet paikkansa täältä. Deli valtasi koko parisängyn tyytyväisenä itselleen, näyttäisi olevan puitteet ihan ok. Pohdiskelin eilen ystävälle, että tuleekohan jossain vaiheessa koti-ikävää ja muuta, kun nyt kaikki vaan tuntuu ihan unelmalta. Hän sanoi mielestäni niin ihanasti “En usko että sulle voi tulla koti-ikävä mihinkään paikkaan, vaan sä teet kodin sinne missä koirat (ja auto) on. Läheisten ikävä toki voi tulla, mutta tässähän mekin jutellaan toinen Leivonmäellä mäntykankaalla ja toinen Norjassa vuonojen keskellä”. Kommentti lämmitti mieltä ja sydäntä.

Tuntuu, että koiratkin kotiutui oikeasti heti, varmaan niillekin on aika mieluisaa tämmöinen omalla pihalla ja merimaisemalla varusteltu mökki. Meitä vastapäätä sijaitsee Andøyan saari, merta pitkin sinne on 6 kilometriä, mutta jos haluaisin päästä saarelle vaikka retkeilemään, pitää ajaa autolla 100 kilometriä. Tekisi silti jossain vaiheessa mieli mennä.

 

 

Täällä on ihan mahtavaa käydä lenkillä, luonto alkaa heti kotiovelta. En voi myöskään  kylliksi hehkuttaa miten ihanaa on vain päästää koirat ulos, ja antaa niiden purkaa loputonta energiaa pihassa riehumalla. Itse voisin istua varmaan koko päivän kuistilla katselemassa merelle. Kun kävelee meiltä tuohon alas rantaan, pääsee polulle jota pitkin voi kiertää vaikka koko saaren. Olen toistaiseksi kävellyt vain lähellä olevalle kalliolle, ja toiseen suuntaan uimarannalle. Uimassa pitää ehdottomasti alkaa käymään säännöllisesti, merivesi on ihan yhtä lämmintä Kuin meidän mökkijärvi Kuusamossa.

 

 

Lauantaina kävimme tutustumassa läheiseen kalastajakylään Nyksundiin. Matkalla pysähdyimme kirpputorille, josta tein heti löytöjä, ihanan punaisen Norjalaisvillapaidan ja porokäsilaukun. Toinen pysähdys oli kuolleen kaskelotin luokse, löysimme todella paljon luita sen ympäriltä. Innoissamme tietysti päätimme viedä ne kotiin. Niiden raahaaminen kivistä rinnettä ylös olikin ihan toinen juttu. Ja se haju, kun luut muhivat autossani koko päivän meidän tutustuessa Nyksundiin.. Meinasi ihan tosissaan nousta ruuat ylös ja ulos.

Nyksund oli ihana symppis pikkukylä, jossa oli paljon ravintoloita muttei yhtään ruokakauppaa. Käytiin ensin vohveleilla, kierreltiin kylässä ja vierailtiin toisellakin kirpparilla, josta en onnekseni löytänyt mitään. Käytiin pubissa ja lopuksi syömässä. Viehättävä paikka.

 

 

Sunnuntaina olikin jännä päivä, koska edessä oli ensimmäinen valassafari! yöunet jäivät aika lyhyiksi, sen verran ehkä jännitti. Olin enemmänkin tarkkailijana ensimmäisellä kerralla, mutta autoin ruuanlaitossa ja juttelin toki asiakkaiden kanssa. Yritin myös imeä tietoa ja kuunnella mitä oppaat puhuvat. Valaiden luokse saakka kaikki oli paremmin kuin hyvin, ja nähtiin kolme kaskelottia sekä sillivalas, joka ei ole turhan usein nähty vieras täällä. Tosi hyvä saldo siis. Valaiden lisäksi olin luonnollisestikin lähes yhtä innoissani laivassa olleista koira-asiakkaista, etenkin tuosta Newfoundlandinkoiran ja Labradorinnoutajan sekoituksesta.

Haasteet alkoivat siinä valaspaikan eli Bleikin kanjonin kohdilla, aallot olivat varsin voimakkaat ja tuulikin aika kova. Säästyin merisairaudelta niin kauan kun olin ulkona, mutta kun ajattelin mennä sisälle auttamaan keiton tarjoilussa, paljastui idea virhearvioksi. Ei muuta kun takaisin ulos ja katse horisonttiin. Vähän uskoa itseeni loi tieto, ettei kyseinen keli ole mitenkään tyypillinen safarikeli, nytkin säätiedotukset olivat näyttäneet paljon helpompaa säätä. Eli pahimmasta päästä oleva aallokko ekana päivänä. Huomenna tiistaina on seuraava safari, ajattelin varuiksi ottaa pahoinvointilääkkeen etukäteen. Paluumatkalla kiersimme Andan majakkasaaren, jo pongasimme paljon lintuja. Tässä kohtaa aallotkin helpottivat. Hylkeet ja miekkavalaat jäivät vielä näkemättä, mutta onhan tässä pari kuukautta aikaa.

 

 

Tänään ei ollut safaria, mutta sain perehdytyksen huomista varten jotta voin olla jo täysillä työn syrjässä kiinni. Nyt ajattelin lähteä koirien kanssa iltalenkille, ja sen jälkeen on kuulemma ruoka valmiina, kelpaa. Vaikka minulla on tämä oma mökki, on päärakennus tuossa sen verran lähellä että sovimme yhteismuonituksesta jolloin voidaan tehdä vähän vuoronperään ruokaa. Menin jo kehuskelemaan lettutaidoillani, joten pitää joku ilta järjestää kunnon kestit.

 

 

Huomenna vuorossa postaus Saanasta, kivaa viikon alkua just sulle.

 

xx Matilda

Ei viisivuotissuunnitelmaa

 

Sain viime yönä yhden maissa vihdoin muuton valmiiksi, ja sanoinkin ystävälleni joka oli ollut auttamassa loppurutistuksessa, etten hanki kotia enää ikinä. Muuttaminen on aivan kamalaa. Kävin palauttamassa avaimet yöllä, eli enää ei ole mitään asiaa paikkaan, joka ehti viisi vuotta olla mun koti. Tuntuu ihan hurjalta kelata ajassa taaksepäin, muistan kirkkaasti sen päivän kun kävin katsomassa tuota asuntoa ensimmäistä kertaa, ja kun muutin ilman yhtäkään huonekalua, seuranani vaan petauspatja ja koirat. Viidessä vuodessa elämä on ehtinyt muuttua ihan totaalisesti, kuten toki arvata saattaa. Olen vaihtanut työpaikkaa useamman kerran, opiskellut melkein kolme ammattia, joutunut luopumaan ensimmäisestä koirastani, hankkinut Delin, matkustellut, saanut uusia ystäviä, hukannut muutamia vanhoja.

 

 

Muutin tuohon Heinälammen asuntoon punkattuani pari kuukautta ennen sitä vanhempieni luona, ja nyt muutin tuosta kämpästä takaisin porukoiden sohvalle. Kiitos vaan vanhemmille, jotka toivottaa aina tervetulleeksi. Elämä kai kulkee aina ympyrää, vaikkei sitä ennalta arvaisi. Viisi vuotta sitten muuttaessani kuvittelin tulevaisuuden kaikin tavoin aivan erilaiseksi. En edes haaveillut silloin vielä mistään näistä asioista, jotka olen saavuttanut tai saavuttamassa. Ja silti, en voisi nyt kuvitella olevani missään muualla, missään muussa tilanteessa. Omakotitalon ja vakaan elämän aika tulee ehkä myöhemmin, mutta nyt on aika mennä. En tiedä, olisinko onnettomampi vai onnellisempi jos elämä olisi kulkenut eri polkua, ei sitä kukaan voi tietää. En usko, että meille on tarjolla oikeita tai vääriä valintoja elämässä, mä uskon että on valintoja, joiden jälkeen tulee aina uusia valintoja ja vaihtoehtoja. Vaikka joku valinta osoittautuisi huonoksi, ei se tarkoita että se toinen vaihtoehto olisi ollut parempi. Tärkeintä on valita jotain, eikä jäädä haljuun ei miltään tuntuvaan elämään makaamaan ja odottamaan jonkun toisen valitsevan puolestasi. Aina voi muuttaa mieltä, aina voi valita uudelleen. Mutta jos jää jossittelemaan ja empimään sen takia, ettei uskalla, varmasti alkaa kaduttaa myöhemmin. Eihän me voida tietää mistään mitään mitenkään muuten, kuin kokeilemalla.

 

 

Enkä missään nimessä tarkoita, että kaikkien pitää irtisanoutua ja muuttaa maasta ja olla kodittomia, tarkoitan että meidän tulisi uskaltaa valita elämässään ne itselle merkitykselliset asiat, eikä antaa tuntemattomaan astumisen pelon määrittää omia valintoja. On niin helppoa jäädä tuttuun ja turvalliseen, vaikkei se tekisi onnelliseksi. Muutos pelottaa aina. Rohkeinta on tehdä niinkuin itsestä tuntuu oikealta.

 

“Hän katseli tuumivasti tummaa vuolasta vettä ja sai päähänsä, että elämä oli ihan kuin virta. Toiset purjehtivat hitaasti ja toiset nopeasti ja jotkut keikahtivat kumoon.” Muumilaakson marraskuu

“On niitä jotka jäävät ja toisia jotka lähtevät, niin on ollut aina. Kukin saa valita itse, mutta on valittava ajoissa, eikä koskaan saa antaa periksi.” Muumilaakson marraskuu

“Ei ole konstikaan olla rohkea, jos ei pelota” Tove Jansson

 

Mulla ei todellakaan ole mitään hajua mitä seuraavat viisi vuotta tuo tullessaan, enkä edes halua arvailla saatika tehdä jotakin suunnitelmaa. Se ei tarkoita, että haluaisin ajelehtia päämäärättä. Tällä hetkellä mun suunnitelma on keskittyä unelmiin ja toteuttaa niitä. Tehdä täysillä omaa juttua ja antaa elämän kuljettaa. En halua sitoa itseäni tiukkoihin suunnitelmiin siitä, miten elämän pitäisi mennä, vaan luottaa että ne oikeat asiat löytää mun luo. Ja vaikka varmasti jossain vaiheessa haluankin vielä pysyvän kodin eilisestä uhkailusta huolimatta, nyt tuntuu hyvältä olla sitoutumatta liikaa mihinkään paikkaan. Haluan reissata, tehdä töitä siellä missä niitä on, vaeltaa ja nukkua lukemattomia öitä teltassa, olla mökillä niin kauan kuin huvittaa. Oppia paremmaksi valokuvaajaksi. Kirjoittaa kivoja juttuja. Työt ja opinnot vie mut ainakin Norjaan, Kittilään, Kuusamoon, Jyväskylään, Jämsään, Helsinkiin ja Hankoon. Olen unelmoinut reissupakusta jo varmaan pari vuotta, ja toivon että se olisi jossain vaiheessa taloudellisesti mahdollista toteuttaa. Eli just nyt kiinnostaa kiertolaiselämä, ja töihin keskittyminen. Mutta mitä seuraavat viisi vuotta tuokaan tullessaan, se voi ollakin jotain ihan muuta. Mutta nyt olen tässä ja on aika hypätä ja luottaa siihen että elämä kantaa.

 

 

Postauksen kuvat musta ja koirista ottanut sisko Amanda, joka on mun esikuva lähtemisessä ja palaamisessa. Ja kuvissa esiintyy mun karvaiset tukipilarit joita ilman tuskin uskaltaisin lähteä minnekään. Koirat tekee mulle paikoista kodin.

Ihanaa viikonloppua, nautiskelkaahan. Mä oon menossa katsomaan parin päivän vanhaa issikanpentua än yy tee nyt ♥

xx Matilda

Miten päädyin joogaohjaajaksi?

Tein tänään eräopaskoulun näytön, joka oli metsämieli-retki Nuuksiossa. Ohjasin 1 h 45 min retken, johon sisältyi myös luento metsän hyvinvointivaikutuksista ja pieni joogaosuus. Retken jälkeen sain mukana olleelta työharjoittelijalta ihanan palautteen, josta etenkin yksi kohta jäi mieleeni. Hän sanoi että ”tuo jooga taitaa olla sulle todella mielekästä, tuli ihan sellainen olo että se on oikein sun juttu mitä tykkäät ohjata”. Ja niinhän se on, lämmitti tosi paljon mieltä! Ajattelinpa siis tässä postauksessa avata vähän polkuani joogaopettajuuden pariin. Blogissa on tähän mennessä ollut enemmän juttua eräopashommista, koska koulu on tällä hetkellä aika isossa osassa elämää. Jooga on kuitenkin se, joka mut elättää.

Olen aina liikkunut paljon, ja innostun helposti kokeilemaan uusia lajeja. Lainasin yläasteella ensimmäisen joogakirjan, ja siitä saakka jooga on ollut vaihtelevalla intensiteetillä osa elämääni. Liikkuvuuteni on kuitenkin aina ollut varsin, sanotaanko, rajallinen enkä olisi ikinä voinut kuvitellakaan ohjaavani jonakin päivänä työkseni joogaa. Käsitykseni joogaohjaajista oli luokkaa lähes yliluonnollisen notkea akrobaatti, joka elää pyhällä hengellä ja levitoi paikalle. Puhuu rauhallisen kirkkaalla äänellä, ja laulaa mantroja. Harrastin joogaa muiden liikuntalajien tukena, palauttavana harjoituksena ja venyttelyn sijaan. Kävi kuitenkin niin, että painonnostoharrastukseni joutui jatkuvasti tauolle toistuvien selkävaivojen takia, ja samalla joogalle tuli enemmän tilaa. Kävin hot joogatunneilla, ja joogasin youtuben videoiden tahtiin kotona. Selkä parani joogan avulla mukavasti, mutten enää uskaltanut palata painonnoston pariin. Joogailin kotona, hot joogastudio oli laittanut ovensa kiinni.

Kas kummaa, eräänä syksyisenä iltana Facebookia selaillessani huomasin Urban Pranan sivuilla päivityksen, josko joku vanhoista asiakkaista olisi kiinnostunut kouluttautumaan studion perustajan johdolla joogaohjaajaksi, ja ohjaamaan tunteja kun Prana avattaisiin uudelleen. Tunsin kuinka sykkeeni nousi, hengästytti ja tuli paniikki: voisinkohan se olla minä. Naputtelin samantien kommentin, jossa ilmaisin varovaisen kiinnostukseni. Kiinnostukseni ei ollut yhtään varovaista, mutta ajattelin kiinnostuneita olevan niin paljon, etten kuitenkaan tulisi valituksi koska en ole tarpeeksi ”hyvä joogaaja”. En ole tippaakaan notkea, en osaa seistä käsilläni ja syön liikaa karkkia. Annoin silti kommentin olla. Siitä lähti pyörät pyörimään, joulukuussa tapasimme studion perustaja Claren, sekä kahden muun tulevan ohjaajan kanssa uusissa tiloissamme Jyväskylässä. Tammikuussa alkoi koulutus, ja olin ehkä enemmän innoissani, kuin mistään aiemmin. Minusta tulisi oikea joogaohjaaja. Yliluonnollinen henkilö!

Noh, saatatte arvata, etten ole muuttunut tippaakaan yliluonnolliseksi tähänkään päivään mennessä. Mutta edelleen olen joogaohjaajuudesta yhtä innoissani, kuin silloin aluksi. Kouluttauduin Claren opastuksella Yinissä RYT200-ohjaajaksi, ja elokuussa jatkan koulutustani seuraavaa etappia, RYT300-tutkintoa kohti. Lisäksi olen käynyt lyhyempiä koulutuksia. Kun olimme käyneet koulutuksessa perusasiat läpi, aloitin ohjaukset harjoittelijana. Muistan edelleen ensimmäisen tuntini. Jännitti niin paljon, että luulin tosissani pyörtyväni. En pystynyt hengittämään, ajatuskin puhumisesta oli mahdoton. Niin se suu vain silti aukesi, ja tunnin jälkeen paljastin asiakkailleni sen olleen ensimmäinen ohjaukseni ikinä. Samoja asiakkaita käy tunneilla edelleen, olen suunnattoman kiitollinen heidän luottamuksestaan. Pitkä matka on tultu ensimmäisestä ohjauksesta tähän päivään. En olisi arvannut, kuinka ison elämänmuutoksen hyppäys joogaohjaajaksi tulee käynnistämään.

Aika pian ohjaamisen aloitettuani aloin varovaisesti tajuta, että tässä saatan olla hyvä. Tähän saakka olin hyvin vahvasti ammatillisesta näkökulmasta etsinyt itseäni, tietämättä tippaakaan mikä minusta voisi tulla isona. Ohjaamista rakastin heti. Tätä halusin tehdä isona. Luonnolisesti aloin panostaa todella paljon aikaa studioon, ja pikkuhiljaa olin ongelmissa. Halusin ohjata niin paljon kuin vain mahdollista. Kohta en ehtinyt mitään muuta tehdä, kuin töitä ja ohjata tunteja. Olin aivan loppu, vaikka sain tehdä rakastamaani työtä joogan parissa, eikä toisessakaan työssäni mitään vikaa ollut. Elämä ei silti voi olla pelkkää työtä. Pitäisi ehtiä esim. syödä ja nukkua. Olin todella uupunut. Tilanteesta oli pakko päästä pois, ja kesälomallani kypsyi ajatus hakea eräopaskouluun. Pääsin kouluun ja tein päätöksen jäädä vakityöstäni opintovapaalle. Saisin keskittyä ohjaamiseen ja opiskeluun täysipäiväisesti. Elämäni parhaita päätöksiä. Eräoppaana kiinnostukseni on luonnon hyvinvointivaikutuksissa, ja joogan sekä eräopastamisen yhdistämisessä.

Pian on edessä taas valtava muutos, sillä ohjaan tällä hetkellä viimeisiä tuntejani Pranalla tulevan muuttoni takia. Ainakaan pariin kuukauteen minulla ei tule olemaan vakituisia tunteja missään, mutta ehkäpä tilanne muuttuu syksyllä uudessa asuinpaikassani. Ohjaamisesta en aio missään nimessä luopua, ja erilaisia projekteja onkin joogan parissa suunnitteilla tulevaisuuteen. Ohjaan myös metsämieli-retkillä aina pienen joogaharjoituksen, ne sopivat niin hyvin yhteen.

Vieläkään en ole notkea, ja polkuni joogaohjaana on vasta varsin alussa. Olen silti oppinut uskomattoman paljon jo tähän mennessä, eniten itsestäni. Joogassa ei ole tippaakaan kyse notkeudesta, vaan kaikesta muusta. Jooga on minulle tapa pitää itsestäni huolta ja pysähtyä. Joogassa on minulle kyse rauhoittumisesta, hyväksymisestä, lempeydestä ja tarvittaessa myös itsensä haastamisesta. Kun malttaa keskittyä harjoitukseen, keho kyllä kertoo millaista liikettä kaipaa. Ohjaajana toivon voivani jakaa asiakkaille edes pienen palan sitä kokonaisvaltaista hyvää oloa ja onnistumista, jota olen itse joogasta ja sen ohjaamisesta löytänyt. Toivon että tuntini on asiakkaalle paikka, jossa voi hyväksyä itsensä täysin, ja lempeästi kysellä oman kehon ja mielen kuulumisia, tarjota itselleen parempaa oloa ja rentoutumista. Nautin suunnattomasti dynaamisten joogatuntien ohjaamisesta, mutta uskon että päätymiseni nimenomaan yin-joogan pariin on tarkoitettua. Olen ollut aina se tyyppi, joka treenaa paljon ja täysiä. ”Ei kipuu, ei hyötyy”, kävin aamuisin juoksemassa ja illalla painonnonnostotreeneissä. En pitänyt kuntosaliharjoittelua edes varsinaisesti harrastuksena, vaan osana jokaisen hyvinvoivan ihmisen elämää. Paljastus: en ole käynyt kahteen vuoteen kuntosalilla, eikä mitään radikaalia ole tapahtunut. Paitsi ettei selkä enää oireile. Käytän edelleen samoja vaatteita, liikun muilla tavoilla joka päivä reilusti terveyssuositusten yli. Kuntosalitreeni on hyvä liikuntamuoto, mutta ei mikään pakollinen osa elämää. Joogatunneista valitsin ne kaikkiein dynaamisimmat ”palauttaviksi” harjoituksiksi. Treenasin itselleni yilkunnon ja kärsin vieläkin aina kuormittavissa tilanteissa rytmihäiriöistä. Nimenomaan Yinin parista olen löytänyt itselleni täysin uuden tavan kohdella ja kuunnella kehoani. Luulempa, että yinin pariin pysähtyminen on ollut kohdallani ratkaiseva tekijä matkalla kohti unelmiani, ja ylipäätään elämässä uskaltamiseen.

Joogan ohjaaminen kuulostaa mahtavalta unelmatyöltä. Ja sitä se onkin. Se ei silti ole yksisarvisella asiakkaiden eteen ratsastamista ja muutaman netistä lainatun elämänviisauden jakamista. Löysin joogasta itselleni oman jutun heti varmastikin muutaman syyn takia. Ensinnäkin, olen tehnyt asiakaspalvelutyötä kymmenen vuotta. Joogan ohjaaminen on asiakaspalvelua. Joogan ohjaaminen ei ole joogaamista. En tee välttämättä joillakin tunneillani yhtäkään asanaa mukana, jotta voin keskittyä paremmin asiakkaisiini. Tässä ei ole mitään oikeaa tai väärää tapaa, mutta jos kuvittelee saavansa itse joogata viikkotuntiensa verran ja siitä vielä maksetaan, tulee pettymys. Toiseksi, on luonteeltani todella ulospäinsuuntautunut, puhelias ja iloinen, minulle on siis helppoa puhua yksikseni 90 minuuttia putkeen muiden kuunnellessa. Ala-asteen opettajani ehdotti tuleviksi ammateikseni mm. näyttelijää ja radiojuontajaa. Joogaopettajia on myös liikaa, joten töihin ei luultavasti tulla kotoa hakemaan. Oma aktiivisuus on kaiken a ja o, verkostoituminen on elinehto. Omaa osaamista ja palveluita voi joutua markkinoimaan todella paljon ja moneen paikkaan, ennenkuin tärppää. Asiakkaiden luottamuksen eteen joutuu tekemään niska limassa töitä. Itse maksoin alussa äidilleni joogatunteja, jotta sain tunneille osallistujia. Mainostin myös jokaista tuntiani kaikissa somekanavissani studion kanavien lisäksi. Kirjoittelin mainoksia myös toisen työpaikkani ilmoitustaululle ja järjestin heille sopimushinnat. Työpaikkoja ei pääsääntöisesti ole vaan opettajat toimivat freelancereinä, eli laskuttavat tuntinsa studiolta. Tämä tarkoittaa esimerkiksi laskutuspalvelun kautta toimimista, tai toiminimen perustamista, joka taas mahdollisessa työttömyystilanteessa saattaa vaikuttaa työttömyyskorvauksiisi. Itse työskentelen osuuskunta Lilithissä työntekijänä, joten saan keskittyä täysillä ohjaamiseen. Minusta ei olisi ikinä kirjanpitohommiin. Omat vahvuudet on tärkeää tunnistaa ja tunnustaa, mutta myös ne asiat joihin ei ole rahkeita. Suosittelen tutustumaan aiheeseen huolellisesti. Itselläni on kultaakin kalliimpi mentori, jolta olen saanut korkeakoulun verran oppia varsinaisen opettajakoulutuksen ulkopuoleltakin.

Olen loputtoman kiitollinen siitä Facebook-päivityksestä, jonka seurauksena koko elämässäni käynnistyi muutosten dominoefekti. Tie ei ole ollut tähän saakka helppo, eikä varmasti helpommaksi muutu. Mutta unelmien eteen on kyllä valmis antamaan itsestään uskomattoman paljon. Kiitos, kun luotatte minuun ja saan ohjata teille rakastamaani asiaa.

Kivaa loppuviikkoa, mä lähden just ajelemaan kohti Jyväskylää.

xx Matilda

Jos sun stressi on niin mene metsään

 

Muuttokaaoksen keskellä olen taas kerran ihan itse konkreettisesti todistanut kuinka iso vaikutus luonnolla on omaan hyvinvointiin. Kun on kiire ja stressaa, on vaan ihan pakko päästä välillä metsään. Huomaan jo pienenkin piipahduksen tekevän ihmeitä. Metsän syleilyssä on helpompi olla ja hengittää, arkiset murheet eivät jaksa seurata puiden alle, vaan jäävät metsän reunaan odottamaan.  Tässä muuttoa suorittaessa aina välillä kotona pahvilaatikoiden keskellä istuessa iskee epätoivo, mutta jo kymmenen minuuttia metsässä saa aivot käännettyä “kyllä kaikki järjestyy” asentoon. Metsästä palaa pikkuisen energisempi ja iloisempi tyyppi, joka jaksaa uskoa siihen että vielä tästä kaaoksestakin löytyy se järki ja innostus, jonka takia tälle tielle lähdin.

Tällä hetkellä ollaan poikien kanssa siskoni luona Helsingissä, mulla on Nuuksiossa metsämieli-keikkoja. En taas oikein tahdo uskoa, miten kivaa voi työ olla. Kun alotin joogan ohjaamisen, mietin ihan samaa.  Työssä menee kuitenkin elämästä aika iso siivu, joten olen kyllä todella kiitollinen saadessani tehdä asioita, joita rakastan. Leipä on ohut ja alkutaipaleellahan tässä ollaan kaikin puolin, mutta on jo nyt todella etuoikeutettu olo. On muuten myös kivaa kertoa ihmisille luonnosta ja sen hyvinvointivaikutuksista, kun ne koskettaa itseä tällä hetkellä stressaavassa elämäntilanteessa niin läheisesti ja konkreettisesti. Seison sataprosenttisesti sen takana, mitä puhun.

Huominen metsämieli- keikka on samalla eräopasopintojeni näyttö, aiheena teemallisten luontopalveluiden järjestäminen. Koulu on siis sentään hyvällä mallilla, vaikka tuntuu että koko pakka on muka levällään tällä hetkellä. Noh, perjantaina asunnon luovutus joten sen jälkeen olen huoleton koditon. Ennen perjantaita on kyllä vielä hommaa enemmän kuin tarpeeksi, alunperin ajattelin viihtyä täällä torstaihin saakka, mutta pakko lähteä jo huomenna että ehtii nukkuakin ennen perjantaita. Nukkuminen on nimittäin aika jees, sen aina tajuaa kun unet jää kiireen keskellä liian lyhyiksi.

Tänään meillä oli yhtä varsin vapaamuotoista palaveria lukuunottamatta vapaapäivä, yritin aamulla herätä kymmenelta mutta olin niin väsynyt että sain itseni oikeasti hereille lopulta vasta 12, kun sisko alkoi paistaa lettuja (tehokas herätyskello). Hoitelin aamupäivän vähän asioita koneen ja puhelimen päässä, ja iltapäivästä käppäiltiin Rajasaareen palaveriin, jonka tuotos julkaistaan ihan pian. En malttaisi odottaa, tulee niin kivaa. Palaveri pidettiin siis koirapuistossa, joten koirat saattavat liittyä myös valmiiseen tuotteeseen olennaisesti. Mukava 12 km kävelylenkki saatiin samalla, ja pysähdyttiin Regattaan kahville ja korvapuustille. Noista mun maalaisjunteista on täällä Helsingissä kuoriutunut varsin kehityskelpoisia citykoiria, enpä aluksi olisi uskonut.

Nyt taidetaan käydä vielä iltauinnilla, huomennakaan ei onneksi tarvitse kukonlaulun aikaan nousta. Postauksen kuvat on maanantailta Nuuksiosta. On kyllä maa niin tuhottoman kuiva, että ihan hirvittää. Kävin ihan lenkkareilla kuvaamassa tupasvilloja, ei puhettakaan että olisi kengät kastuneet.

xx Matilda