Viimeiset päivät Norjassa

 

Terkkuja Suomen Kuusamosta, alkamassa on  yhdistetty jooga- ja islanninhevosviikonloppu Wanhan Raatesalmen upeissa puitteissa. Tarvitseeko sanoa että olen superinnoissani! Paitsi hukkasin rahapussini matkalla tänne, toivon aika kovasti että se jäi mökille. Koska autosta hajosi jarrut matkalla Suomeen, maanantaina korjaus. Siihen varmaan tarvitsee vähän rahaa..

 

 

Palataan vielä hetkeksi Norjaan, viimeisiin päiviin.

Viimeinen työpäiväni oli perjantaina, koska viikonlopuksi ja alkuviikoksi oli luvattu kaameaa keliä.  Perjantai-iltana hain siskoni ja ystäväni Sortlandista jonne he tulivat bussilla vietettyään yhden yön Tromssassa. Tromssaan haluan itsekin tutustua seuraavalla Norjan reissulla.

Lauantaina nukuttiin pitkään, ja kiivettiin Stössa sijaitsevalle Vuohivuorelle, oli oikein mukava retki. Kulku oli varsin helppoa, mutta maisemat helppoudesta huolimatta todella upeat. Vuoren rinteilla kasvoi huikea määrä tatteja, kerättiin niitä paluumatkalla muovikassillinen mukaan.  Tehtiin niistä maanantaina viimeinen ateria, erihyvää sienikeittoa.

 

 

Sunnuntaina nukuttiin pitkään, ja käytiin Bössä ratsastamassa. Meitä odotti kolme syötävän söpöä ratsua, ja hienot maastot. Tehtiin varmaan parin tunnin mittainen lenkki, ja onnenkantamoisella selvittiin kastumatta! Illalla tehtiin ruokaa ja höpsöteltiin.

Maanantaina vierailtiin lähikirppiksellä, kaikki teki löytöjä ja syötiin erihyviä kakkuja. Vähän pelotti, miten ostokset sopivat autoon, mutta kummasti kaikki sinne sujahti. En olisi ikinä uskonut. Vähän tavaraa piti toki jättää Norjaan, että on syy mennä takaisin. Kirppiksen lisäksi käytiin Skipsandilla ja Gislöyskagalla, sekä hyvästelemässä Sini. Valmistettiin illallinen ja istuttiin koko porukalla syömään. Illalla oli vielä edessä pakkaaminen ja siivoaminen, meinasi mennä usko ja toivo mutta onneksi oli apujoukkoja. Yksin olisin varmaan jättänyt kaikki tavarat mökkiin..

 

 

Tiistaina piti lähteä kuudelta, jotta ehdittiin lauttaan Andenesista.  Haluttiin siis mennä Andenesista Senjaan lautalla, ja ajaa Senjan ympäri. Maita pitkin olisi toki myös päässyt. Lautta  maksoi autolta ja yhdeltä henkilöltä 480 kruunua, ja muilta 180 kruunua/hlö. Laivamatkan nukuin, se oli nopeasti ohi. Senja oli hienoa, ajettiin rauhassa ympäri ja ihasteltiin maisemia. Seurueen kenkävalikoiman vuoksi Segla jäi toiseen kertaan, mutta huiputettiin pieni sievä vuori nimeltä Daven. Päätettiin ajaa Skibotniin yöksi, ja sieltä löytyikin oikein viihtyisä levike vessoineen ja pöytineen. Oli aika kova tuuli, ja pystytettiin teltat rantaan. Pienen uudelleenpystytysoperaation jälkeen saatiin molemmat teltat tulkevasti maahan kiinni, ja nukuttiin makeasti.

 

 

Aamulla jatkettiin matkaa Kilpisjärven kautta  alaspäin Rovaniemelle. Matkalla pysähdyttiin Pallas-Ylläkselle pienelle retkelle, siitä lisää myöhemmin kuvien kera. Rovaniemellä pudotettiin Sirja kyydistä, ja jatkettiin matkaa vielä Kuusamoa kohti. Nähtiin matkalla kaksi hirveä keskellä tietä, mutta onneksi havaittiin ne jo kaukaa.

 

 

Kivaa viikonloppua ♥

xx Matilda

ps. Norjajutut eivät ehkä ole vielä tässä, kuvia on sen verran paljon joten varmasti keksin vielä asioita.

 

Road trip Lofooteille

 

 

Viime perjantaina kuulin, ettei koko viikonloppuna ja vielä maanantainakaan olisi safaria. Hetken makusteltuani päätin tämän olevan oiva tilaisuus vierailla Lofooteilla! Nämä vapaathan meillä muotoutuu sään mukaan, eli huonoa keliä olisi luvassa. Tein kaksi suunnitelmaa, hyvän kelin varalle katselin vähän mukavia vaellusreittejä. Jos sää olisi huono, reissu olisi enemmänkin road trip ja ihastelisin Lofootteja autosta käsin. Jälkimmäinen toteutui, satoi koko viikonlopun. Se ei estänyt nauttimasta maisemista! Autossa oli hyvä pitää tukikohtaa, ja vaihtaa kuivat vaatteet.

Lähdimme liikkeelle lauantaina iltapäivällä, kun kylässä olleet kummini olivat jatkaneet hekin matkaansa eteenpäin. Ajoin ensin Svolvaeriin, jossa ystäväni oli opaskeikalla. Nautiskelimme oluet ja suunnittelin mihin menisin yöksi. Suuntasin Kalleen, noin kymmenen kilometrin päähän. Kallessa on ilmainen teltta-alue rannalla, sieltä löytyy bajamajat ja vesipiste. Sekä todella paljon muita leiriytyjiä. Alue oli kuitenkin tilava, saatiin oma rauha. Arvoin nukkuisinko autossa vai kastelisinko jo ekana yönä teltan.. Valitsin teltan ihmisten määrän takia, parkkipaikalla oli kuitenkin koko ajan vilskettä.

 

 

Aamulla möllöttelin ihan rauhassa 11 tunnin yöunien jälkeen teltassa kuuntelemassa sadetta ja äänikirjaa. Ihanaa olla yksin reissussa, kun ei tarvitse kiiruhtaa minnekään. En ole todellakaan aamuihminen ja vihaan aamuisin kaikkea kiirettä ja sinkoilua. Jatkoimme matkaa vasta iltapäivän puolella. Otin suunnaksi Ån, ja ajattein pysähtyä mukavissa paikoissa matkalla. Teltan ja märät vaatteet virittelin takapenkille kuivumaan.

Ensimmäiseksi pysäkiksi valikoitui Haukland beach, koska olihan se nyt nähtävä. Hyvän kelin suunnitelmaan olisi kuulunut Kvalvikalle patikointi. Hauklandkin oli todella hieno, kova tuuli ja vaakatasossa piiskaava sade varmistivat rannan ikiomaan käyttöön vierailun ajaksi. Parkkipaikalla oli kyllä autoja, ja telttojakin jokunen rannan tuntumassa. Tuo olisi ihan varmasti kiva leiripaikka yhtään paremmalla säällä.

 

 

Hauklandista jatkettiin matkaa, seuraavana pysäkkinä oli Hamnøy, kaunis pieni kylä vähän ennen Reineä. Käveltiin kylän ympäri ja ihasteltiin maisemia. Hamnøyn jälkeen vuorossa olikin Reine. Pysäköin ennen kylää olevalle parkkipaikalle, ja käveltiin kylään. Kauneimmat näkymät oli silti juurikin tuolta parkkipaikalta, siinä pidinkin evästauon ja ihastelin näkymiä.

 

 

Päivän viimeinen etappi oli Lofoottien kärjessä sijaitseva Å. Ja sade taukosi ensimmäista kertaa koko päivänä! Åssakin käveltiin ja ihasteltiin maisemia hyvä tovi.  Vaikka päivä tosiaan sisälsi lähinnä autoilua pienillä pysähdyksillä vaellusreittien koluamisen sijaan, tuli käveltyä silti varmaan kymmenisen kilometriä. Oikeastaan tämä oli itselleni varsin rentouttavaa, kun sää pakotti luopumaan suuremmista suunnitelmista. Muuten olisin varmaan huiputtanut verenmaku suussa mahdollisimman monta vuorta..

 

 

Ån jälkeen ainoa tavoite oli löytää kiva leiripaikka, lähdinkin ajelemaan takaisin päin. Sørvågenissä huomasin tienviitan joka opasti vaellusreitin parkkipaikalle. Päätin kurkata löytyisikö sieltä sopivaa yösijaa. Parkkipaikalla oli leiriytymiskielto, mutta huomasin vähän matkan päässä maastossa useampia telttoja. Päätin siis jäädä sinne. Pakkasin mukavasti kuivuneen teltan takaisin rinkkaan ja lähdimme etsimään sopivaa paikkaa. Reitin alussa oli kaunis vesiputous, ja ajattelinkin majoittua lähelle, niin saisin koirille helposti vettä. Tässä kohtaa ei myöskään ollut muita leiriytyjiä. Nukun aina teltassa korvatulpat korvissa (ja kesällä silmälaput päässä) joten putouksen kohina ei häirinnyt.

Suosittelen  kokeilemaan korvatulppia ja silmälappuja jos telttaöinä ei oikein uni maistu makoisalta!

 

 

Uni tuli nopeasti ja sitähän riitti taas 11 tuntia, aamulla yllättäen satoi joten mitään kiirettä ei ollut. Kun sade hetkeksi lakkasi, pakkasin kimpsut ja kampsut ja talsittiin autolle. Olin ajatellut kiertää reitin jonka varrella yövyimme, mutta sateen takia ajatus ei houkutellut. Ei tehnyt mieli heti kastella niitä viimeisiä kuivia vaatteita. Lähdettiin valumaan takaisin kotiin, ajatuksena kuitenkin pysähdellä taas kun siltä tuntuisi.

Kuinka ollakaan sade lakkasi jossain vaiheessa, ja mielessä alkoi kehkeytyä ajatus, josko sittenkin päästäisiin huiputtamaan yksi vuori tällä reissulla. Vuorikin oli jo  valikoitunut valmiiksi, sillä Kallen lähellä on Glåmtinden, jonne vie vaikeusluokitukseltaan helppo reitti, ja matkaa kertyy yhteensä vain kuusi kilometriä. Reitin alku on aivan tien vieressä, mitään ylimääräisiä ajamisia ei tullut.

Tärkeää, kun kotiin oli kuitenkin pitkä matka, ja seuraavana päivänä töitä. Kuinka ollakaan, juuri ennen jyrkintä nousua huipulle alkoi sataa ja sumu ympäröi meidät. Onneksi näkymät olivat tosi hienot jo aiemmin, joten itse huipun sumuisuus ei jäänyt kaivelemaan. Alaspäin päästyämme sade loppuikin sopivasti. Reitti oli tosiaan helppo, ainoastaan ihan lopussa sai vähän kavuta, ja kivet tietenkin sateen takia liukkaat. Alas tullessa teinkin ratkaisun oma turvallisuus edellä ja päästin koirat irti, koska näkyvyys oli joka suuntaan hyvä.

 

 

Tosi kiva reitti, kannattaa käydä ohikulkumatkalla!

Tästä ajeltiinkin ilman kummempia pysähdyksiä suoraan kotiin, jonne saavuttiin puoli kymmenen maissa. Kylmä kalja ruoka valmiina pöydässä teki höpöä! Olin kaikesta nukkumisesta huolimatta superväsynyt, mutta kas kummaa nukkumatti lensi ohi seuraavana yönä. Oli aika rapsakka päivä töissä, mutta kertakaikkisen kiva reissu meillä silti oli! Lofootit on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, ja aion itsekin sinne vielä palata tutustumaan luontoon paremmin.

Teki niin hyvää viettää kolme päivää ihan vaan omassa ja koirien laadukkaassa seurassa. Vaikka olen varmasti kaikilla mittapuilla sosiaalinen, väsyn kuitenkin  säännöllisesti ihmisiin ja kaipaan omaa tilaa paljon. Ja rakastan viettää aikaa ihan vaan koirien kanssa, ne on kuitenkin minulle sitä parasta olemassa olevaa seuraa.

 

 

Kohta haetaan vieraat ♥

xx Matilda

Täydellinen ratsastusretki

 

Tänään oli koko reissun odotetuin päivä, päästiin työkaverini Sinin kanssa ratsastamaan lähellämme sijaitsevalle tallille. Olen haaveillut tästä joka ikinen päivä, kun ajan tallin ohi työmatkalla. Sovimme kahden tunnin mittaisesta maastoretkestä eilen, kun tiesimme tämän päivän safarin peruuntuvan. Ihan mahtavan lyhyellä varoitusajalla siis. Ja tänään oli täydellinen ilma! Niin kaunis kun vaan voi olla,

Saavuttiin tallille yhdeltätoista sovitusti, ja meitä odotti sydämellinen nainen ja kaksi vuonohevosta, meinattiin jo siinä kohtaa revetä liitoksistamme. Olen haaveillut omastakin vuonohevosesta aika monta vuotta, ja kun sellainen on odottamassa lähtöä maastoretkelle vielä Norjassa, niin… unelmien täyttymys. (postaus tulee sisältämään paljon ylisanoja, superlatiivejä ja hehkutusta). Molemmat hepat olivat pieniä palloja, ja kumpikin nukkui jo siinä varustaessa. Omistaja sanoikin niiden olevan todella rauhallisia, ei ollut vaikeuksia uskoa tätä.

 

 

Kavuttiin selkään ja lähdettiin liikkeelle, ensimmäisenä mentiin meren rannalle jossa saatiin käydä mielin määrin kahlailemassa ponien kanssa. Ja tietysti oli pakko mennä niin syvälle, että jalat kastui polviin asti. Saatiin rannalle seuraksi myös yksi friisiläinen. Hevoset vaan kulki tuolla vapaasti, mikä idylli.

“ikinä ei oo vähempää harmittanut läpimärät kengät”

Voi sitä lapsenomaista riemua mitä saa kun ravaa  maailman söpöimmällä pullealla ponilla täydellisellä hiekkarannalla kirkkaassa meressä.

 

 

Rantaleikkien jälkeen omistaja selitti meille reitin minkä voisimme mennä, ja lähdettiin vuonon poikki matkaan. Ponit olivat uskomattoman hitaita rauhallisia, ja me jatkettiin hihkumista. Ensimmäinen osuus oli vuonon ylitys, saatiin siis jatkaa kahlaamista. Vuonon jälkeen päästiin maisemareitille, jossa vähän ravailtiin ennen isolle tielle siirtymistä. Tien penkkaa ei tarvinnut onneksi mennä pitkästi, vaan käännyttiin Klon laaksoon, jossa taannoin kävin koirienkin kanssa. Käppäiltiin kauniissa maisemissa kiemurtelevaa hiekkatieta, testailin myös joogaliikkeitä. Ratsuni olikin täydellinen joogaponi, tasainen käynti ja leveä selkä.

 

 

Kummasti kello olikin jo yhtäkkiä aika paljon, päätettiin kääntyä takaisin. Kotimatkalla tultiin vähän vauhdikkaammin, ja saatiin jopa muutamat laukkapätkät pötkylöiltä irtoamaan. Luultavasti olen hymyillyt kuin ääliö koko retken ajan. Vesi oli noussut, ja päästiin kahlaamaan koko matka vuonon poikki. Vastassa meitä oli pieni harmaa poni, ei mitään hajua miten se oli päässyt aidan toiselle puolelle, koska me mentiin ihan portista. Harjailtiin vielä ponit pihalla ja suoritettiin olematon maksu. Oltiin varmaan tunti yliaikaa retkellä, ja silti hinta oli sama.

 

 

“Paras päivä ikinä!”

Ylihuomenna saan vieraita Suomesta, jee♥

xx Matilda

Terkut Lofooteilta

Sain perjantaina kuulla että viikonloppu ja maanantai ovat vapaita huonon sään takia, joten päätin siltä seisomalta että lähdetään lauantaina Lofooteille. Olin jo hylännyt Lofootit tältä kesältä aikataulujen vuoksi, mutta nyt kun oli tilaisuus en voinut jättää väliin.

Perjantaina sain töiden jälkeen kummivanhempani yökylään, meillä oli ihana ilta. Lauantaina syötiin vielä aamupäiväpala ja iltapäivällä he lähtivät pohjoiseen ja me etelään.

On satanut oikeastaan koko reissun ajan, joten vaeltamis- ja huiputussuunnitelmat sain hylätä, mutta on ollu mukava myös ajella kaikessa rauhassa autolla ja ihastella maisemia. Ihan ensin pysähdyttiin Svolvaerissä oluella, yöksi mentiin Kalleen.

Eilen aamupäivällä lähdettiin Kallesta kohti Åta. Matkalla pysähdyttiin Hauklandin rannalla, Hamnøyssa ja Reinessä. Yöksi tultiin Sørvågeniin. Tänään vielä tarkoitus pysähdellä aina kun siltä tuntuu.

Kirjoitan tarkemman kuvauksen reissusta kotiin päästyäni, mutta tässä muutamia kuvia matkan varrelta. On ollut oikeastaan tosi rento retki, kun ei ole ollut keliä tehdä mitään pitkiä retkiä. Kävelykilometrejä kertyi silti eiliseltä varmasti toistakymmentä, kiertelimme kyliä, rantoja ja kallioita. Lofootit on tehneet vaikutuksen säästä huolimatta!

Reissu on ollu myös juuri sitä mitä kaipasin, omaa aikaa ja pään tuuletusta. Nyt taas jaksaa olla sosiaalinen. Olen nukkunut 11 h molempina öinä, sateen ropistessa ja tuulen piestessä telttaa.

Kun sade lakkaa, puran leirin ja jatketaan seikkaulua vielä tämä päivä. Huomenna töihin. Tajusin juuri, että tämä on mun vika viikko täällä, ensi viikon lopulla pitää olla jo Kuusamossa! Ihan hurjaa, miten aika on kiiruhtanut täällä.

xx Matilda

More is more – kesäkakku

Tänään on Laurin synttärit, ja koska minulla oli vapaapäivä ja Lauri oli safarilla, hyödynsimme tilaisuuden ja leivoimme vieraamme Matilden kanssa synttäriherkkuja. Matilde leipoi suolaisen piirakan, ja minä vastasin kakusta.

 

 

Googlettelin aamulla kaikenlaisia ohjeita, mutta koska inhoan ruokakaupassa käyntiä, päätin mennä tutulla leivontataktiikallani eli tehdä oman pään mukaan niistä aineista joita sattuu löytymään. Ja koska lopputulos oli äärettömän onnistunut, ajattelin jakaa ohjeen teidänkin kanssa.

Kakku kirvoitti kehuja ja jopa kehotuksen vaihtaa alaa, menee kuulemma hukkaan jos en leivo ammatikseni. Joopa joo, mutta hyväähän tuo oli. Ja helppo, inhoan kaikkea monimutkaista ja etenkin ohjeiden noudattamista.

 

 

Kesäinen browniekinuskikakku

♥Browniepohja

  • 200 g fazerin sinistä
  • 200 g voita
  • 3 dl sokeria
  • 1 dl tummaa kaakaojauhetta
  • reilu 1 dl vehnäjauhoja
  • 2 kananmunaa

Sulata voi ja suklaa mikrossa, sekoita tarpeeksi usein.

Lisää kuivat aineet, ja lopuksi kananmunat. Sekoita tasaiseksi.

Kaada taikina vuokaan ja paista ~ 25 minuuttia 200 asteessa. Testaa tikulla keskeltä milloin pohja on sopiva, saa jäädä hieman taikinaiseksi.

Valmista kinuski sillä aikaa kun brownie on uunissa.

♥Kinuski

  • 2 dl kuohukermaa
  • 2 dl fariinisokeria

Laita kerma ja sokeri kattilaan, kuumenna kiehuvaksi ja keitä miedolla/keskilämmöllä koko ajan sekoittaen noin 15-20 minuuttia. Kinuskin pitää kiehua koko ajan.

Testaa kinuskin valmiusaste tiputtamalla pisara kylmään veteen. Jos kinuski jähmettyy siistiksi pisaraksi, on se valmista. Jos kinuski sekoittuu veteen, jatka keittämistä.

Kun kinuski ja brownie on valmiit, kaada ja levitä kinuski brownien päälle, ja vie jäähtymään.

♥Täyte

  • kermaa
  • ranskankermaa
  • tuorejuustoa
  • jogurttia, oikeastaan mikä vaan vastaava valkoinen asia käy, itse vaan tyhjensin jääkaapista kaiken sopivan.
  • vaniljasokeria
  • kanelia
  • sokeria maltillisesti, täyte saa jäädä vähän happamaksi pehmentämään pohjan makeutta.
  • hedelmiä/marjoja, itse käytin nektariinejä, hilloja, persikoita ja viinirypäleitä, koska niitä oli.

Vatkaa kerma tanakaksi vaahdoksi ja sekoita kaikki muut ainekset joukkoon, paitsi hedelmät. Pilko hedelmät, itse valutin hillat siivilässä ja kuivatin muut talouspaperin päällä.

Kun kakku on jäähtynyt, lado kinuskin päälle kerros hedelmäviipaleita/marjoja. Kaada päälle kermavaahtomössö.

♥Koristelu

  • marjoja
  • hedelmiä
  • syötäviä kukkia

Lado koko komeuden päälle lisää hedelmiä ja marjoja, ja kerää ulkoa syötäviä kukkia niin saat kakusta vielä kesäisemmän.

Huom. Brownien ja kinuskin yhdistelmä on niin äkkimakea, että kannattaa  käyttää reilusti marjoja ja hedelmiä, eikä esimerkiksi karkkeja tai suklaata.

Nauti hyvässä seurassa. Ei jäänyt tähteitä.

 

 

xx Matilda

Dronningruta

 

Ollaan käyty nyt kahdesti kiertämässä Dronningruta, eli kuningattaren reitti. Molemmilla kerroilla ollaan aloitettu Støstä, ja kierretty reitti vastapäivään.

Dronningruta on 15 kilometrin mittainen merkitty rengasreitti, joka kulkee Støn ja Nyksundin välissä. Reitti on merkitty punaisilla, kiviin maalatuilla T-kirjaimilla. Reitti kulkee suurimmaksi osaksi ylhäällä vuorilla, hirveitä nousuja ja laskuja on muutama. Ensimmäinen nousu on pisin ja haastavin. Siinä joutuu vähän kiipeilemään.

Vastapäivään Støstä kuljettaessa vaikein ja jyrkin osuus tullaan ylöspäin, mikä on mielestäni koirien kanssa turvallisempaa. Osa reitistä kulkee myös merenrantaa pitkin, olenkin kirjoittanut oman postauksen tuosta reitillä olevasta Skipsandin hiekkarannasta. Korkein kohta reitillä on 448 m kohoava Finngamheia, jonka päälle kavutaan juurikin tuon ensimmäisen nousun aikana.

 

 

Reitin kuvauksessa lukee sen olevan keskivaikea, ja vievän aikaa noin 5-8 tuntia. Molemmat pitivät hyvin paikkansa. Ensimmäisellä kerralla, kun kuljin reitin yksin koirien kanssa, meillä meni 5h 15 min. Toisella kerralla, kun mentiin koirien ja Hannaleenan kanssa, meillä meni kahdeksan tuntia.

Retkien keston suuri ero selittyy suurimmaksi osaksi säällä. Yksin kulkiessani koko matka vuorilla oli sankkaa sumua, ja vesisadetta. Ei paljoa tullut pysähdeltyä, ja kävelyvauhtikin pysyi reippaana, ettei ala paleltaa. Sumu oli niin sankkaa, että se kasteli kulkijat tehokkaammin kuin vesisade. Tuohon viiteen tuntiin mahtui silti yksi pidempi, ja yksi lyhyt evästako. Ja joku parisataa kuvaa.

 

 

Toisella kerralla oli paahtava helle, ensin lykättiin lähtöä alkuiltaan, ja ennen vuoria pysähdyttiin hyväksi toviksi uimaan matkan varrella olevaan pieneen järveen. Myös kiivetessä pidettiin taukoja usein, oikeastaan aina kun Deli niin päätti. Otettiin myös paljon kuvia, ja käveltiin varsin maltillista vauhtia.

Myöhäinen ajankohta oli hyvä päätös, oltiin vielä vuorilla kun aurinko laski. Upea näky. Tällä kertaa maisemat antoivat parastaan, välillä tuntui, kuin olisi ollut ekaa kertaa koko reitillä. Toisaalta sumupilvet olivat hieno kokemus myös, ei mennyt missään nimessä  hukkaan sekään reissu.T ehdään vielä yksi retki Dronningrutalle tänä kesänä, kun sisko ja ystävä tulee parin viikon kuluttua tänne. Ajateltiin olla yötä reitillä.

 

 

Molemmilla kerroilla muita kulkijoita on ollut varsin sopivasti. Ei ruuhkaksi asti, mutta kuitenkin jonkun verran. Jos vaikka sattuisi jotain, varmasti saisi apua pian. Koiria on ihmisillä paljon mukana, eli uskon monenlaisten koirien pärjäävän hyvin. En silti lähtisi tuonne tottumattoman koiran kanssa.

Omillani ei ole esiintynyt suurempia haasteita, paitsi toisella kerralla kuumuus. Juomavettä kannattaa ottaa hyvin mukaan, ihan usemapi litra. Sekä koirille, että ihmisille. Ja tietysti hyvät eväät, kyllä tuolla kinttu alkaa vähän painaa, kun on Suomen loiviin tuntureihin tottunut taapertaja.

 

 

Masentavinta on, kun itse lyijynpainoisilla jaloilla koitat selvitä vielä viimeisen vuoren päälle, ja joku saakelin Norjalainen juoksee ohi. Ei ehkä ihan vielä ensi kesälle realistinen tavoite.

Maisemat ovat käsittämättömän kauniit, ja ihan koko ajan on joka puolella jotain nähtävää ja kuvattavaa. Reitin aloitus löytyy Støn leirintäalueelta, ja samassa on myös opastaulu. Merkkeja on kuitenkin polulla sen verran tiuhaan, ettei eksymisvaaraa ole. Jos on hyvä keli, kannattaa ottaa uikkarit ja pyyhe, ja pulahtaa joko Skipsandilla, tai hieman edempänä olevassa järvessä.

 

 

Olen rasvannut koirien tassut molemmilla kerroilla kun ollaan tuo reitti kävelty, en siis osaa sanoa miten tassut kestäisi ilman. Vahattuna ei ole ainakaan tullut mitään anturaongelmia. Polku on kivikkoista, vuorilla kun ollaan. Ei nyt silti mistään pahimmasta päästä.

Kivaa maanantaita, mulla ollut tänään vapaa. Olen ollut todella väsynyt, ja eilen illalla iski pitkästä aikaa migreenin tynkääkin. Sain onneksi kuitenkin nukuttua melkein kellon ympäri, ja kun aamulla herätessä oli pää edelleen teräviä veitsiä täynnä, iskin napin naamaan ja särky vaihtui sellaiseksi tylpäksi nakutukseksi. Oon silti kulutttanut tän kirjoittamiseen ja kuvien käsittelyyn ihan koko päivän.

 

 

Nyt lähen kattomaan missä vaiheessa meidän taco-iltamat on, heippi!

xx Matilda

Työharjoittelussa Norjassa, osa 2

Kirjoitin aiemmin ensimmäisen postauksen työharjoittelusta, jossa käsittelin paikan hakemista ja muita valmisteluja, siis aikaa ennen tänne tuloa. Nyt olisi vuorossa toinen osa, mitä työhöni kuuluu ja millaisessa paikassa oikein olen töissä.

 

 

Työharjoittelupaikkani on Arctic Whale Tours, joka järjestää kesäaikaan valassafareita Støstä.  Noudatamme tarkkoja eettisia ohjeita valaiden suhteen, pyrimme siis häiritsemään niitä niin vähän, kuin suinkin mahdollista. Yritys tekee myös jatkuvasti yhteistyötä valastutkijoiden kanssa, ja toimitamme tiedot havainnoistamme eteenpäin. Eettiset ohjeet löytyvät kokonaisuudessaan nettisivuiltamme, mutta niihin kuuluu mm. ettemme koskaan mene liian lähelle valasta. Lähestymme valaita aina takaa, jolloin valaalle jää vapaa reitti postua paikalta. Jos valas näyttää levottomalta, menemme kauemmas. Oppaanamme on meribiologi, joka osaa tulkita valaan käytöstä.

Lähdemme Støn satamasta joka aamu kymmeneltä. Matkaamme Andøyan myötäisesti noin kahden tunnin matkan Bleikin kanjonille, joka on kaskelottien ruokailualuetta. Bleikin kanjoni on 600-1000m syvä vedenalainen kanjoni, joka ulottuu Andøyan edustalla, Bleikin saaren kohdalla, varsin lähelle rantaa. Siksi juuri täällä voi nähdä kaskelotteja safarilla, muualla rannikolla on liian matalaa. Bleikin kanjonissa on ihanteelliset olosuhteen planktonin kasvulle, koska lämmin Golf-virta ja kylmä merivesi sekoittuvat. Tämä houkuttelee jättiläiskalmareita, pallaksia ja sinipallaksia, joita taas kaskelotit syövät.

Bleikin alueella vierailee noin 150 kaskelottia, kaikki uroksia. Naaraskaskelotit elävät Azorreilla poikasten kanssa. Urokset ovat täällä syömässä itsensä mahdollisimman lihaviksi, ja matkaavat sitten perheen perustamishommiin Azorreille. Iso kaskelotti syö noin 1000kg päivässä. Kaskelotit ovat hyviä safarivalaita, koska ne eivät juurikaan liiku, vaan syövät pohjassa 20-30 minuuttia, nousevat pinnalle hengittämään, ja sukeltavat taas syömään. Kaskelotit hengittävät noin 5-10 minuttia, ja sukeltaessa nostavat hienosti pyrstön.

 

 

Kaskelottien lisäksi ollaan nähty muutamaan otteseen pallopäävalaita, jotka elävät isoissa laumoissa, 15-50 yksilöä. Meidän näkemässä laumassa oli ehkä 20 tyyppiä. Ne sukeltavat myös syvälle, ja syövät kaloja. Pallopäävalaat ovat uteliaita ja kiinnostuneita laivoista, liikkuvat paljon joten niiden näkeminen on onnellinen sattuma.

 

 

Ja oma suosikkini, syy miksi olin niiiin innoissani tästä paikasta, miekkavalaat. Niitä on nähty tänä kesänä meidän safarilla kolmesti, joista kahdella kerralla olen ollut mukana. Ensimmäisellä kerralla aloin itkeä. Miekkavalaat vaeltelevat ruuan perässä Norjan merialueilla. Norjan miekkavalaskanta on noin 1000 yksilöä. Miekkavalaat elävät perhekunnittain, vanhin naaras on laumanjohtaja. Miekkavalaiden ruokavalioon kuuluu makrilli ja silli, ja kaksi täällä elävää perhettä on erikoistunut hylkeisiin. Ehkä siitä syystä emme ole nähneet safarilla yhtäkään hyljettä.

Miekkavalaiden evät ja puhallukset on helppo erottaa jo kauas, uroksilla on jopa kahden metrin korkuinen selkäevä. Miekkavalaat seuraavat myös usein kalastusaluksia, ja käyttävät niitä hyödyksi ruuan hankinnassa. Itselleni miekkavalaiden näkeminen on ollut se kaikista suurin juttu, vaikka kaskelotit ja pallopäävalaatkin on mahtava nähdä, toivon silti joka päivä että juuri meikkavalaat näyttäytyisivät.

Ensimmäisellä kerralla nähtiin miekkavalaat matkaamassa jonnekin, mutta toisella kerralla päästiin keskelle heidän ruokapöytää, eli nähtiin miekkavalaiden pyydystävän kalaa. Todella vaikuttava kokemus.

 

 

Lisäksi näämme usein yksittäisiä pyöriäisiä, joka on metrin mittainen pieni valas. Ne ovat paikallisia, eli eivät vaeltele. Elävät muutaman yksilön laumoissa, mutta vaikeita nähdä kun ovat niin hiivatin pikkiriikkisiä. Kerran nähtiin myös sillivalas, joka on harvinainen näky täällä. Taisi olla ohikulkumatkalla. Valtava otus.

Lahtivalaita olemme nähneet monta kertaa kauempaa, mutta toivoisin vielä lähempää kohtaamista. Lahtivalas on juuri se valas jota metsästetään. Onneksi kuitenkin valaan liha menee todella huonosti kaupaksi. Valaanlihaa syödään 300 grammaa per Norjalainen per vuosi. Ja tästäkin määrästä menee 100 grammaa turistien suuhun, eli paras tapa vaikuttaa on olla maistamatta valaanlihaa. Valaanpyynti ei ole millään tavalla enää kannattavaa, mutta valtio tukee sitä. Tässä meidän alueella on safariyrittäjät saaneet sovittua, ettei valaita pyydetä.

Toinen safari oli nähnyt myös yhtenä päivänä ryhävalaita, se kruunaisi kyllä tämän matkan totaalisesti. Ryhävalaat hyppivät todella hienon näköisesti, joten niiden näkeminen olisi samaa luokkaa miekkavalaiden kanssa. Vielä olisi pari viikkoa aikaa, ryhävalaat huomio!

 

 

Valaiden lisäksi kotiinpäin tullessa pysähdymme Andan saarelle. Andalla on majakka, joka toimii aurinkopaneeleilla ja tuulivoimalla. Koko saari on suojeltu merilintujen takia. Lajisto on monipuolinen, mutta eniten siellä pesii lunneja, 17 000 paria. Lunnit pesivät kaivamalla metrin syvyisen kolon. Ne munivat 1-2 munaa. Lunnit ovat huonoja lentäjiä, mutta voivat sukeltaa 40 metriin. Ja ovat söpöjä kuin mitkä!

Lisäksi alueella näkee merikotkiakarimetsoja ja merimetsoja, riskilöitäpikkukajavia, etelänkiisloja ja  ruokkeja. Avomerellä, eli Bleikin alueella nähdään myös Myrskylintuja ja SuuliaHylkeitä on aiemmin ollut nimenomaan Andalla, mutta tänä kesänä ne ovat hävinneet.

 

 

Mitä omaan työpäivääni sitten kuuluu?

Menen töihin 8-9 välillä, ja valmistan asiakkaille ruuan. Ruokana on kalakeitto ja vegaaninen kasviskeitto. Kerään molempiin keittoihin villiyrttejä matkalla töihin. Kymmeneltä asiakkaat tulevat laivaan, kerromme oppaan kanssa päivän kulusta ja turvallisuusjutuista, sen jälkeen mennään yleensä kannelle koska matkalla voi pongailla valaita ja hylkeitä jos on tuuria. Bleikin kanjonilla alkaa tietenkin valaiden etsintä.

Useimmiten katsotaan muutama kaskelotin sukellus, jos ei ole ollut kovasti vaikeuksia niitä löytää. Kaskelottien jälkeen, kun matkaamme Andalle, on vuorossa keiton tarjoilu. Ruuan jälkeen siivoan keittiön ja tiskaan. Andalla pysähdytään katselemaan lintuja, niistä kerrotaan asiakkaille. Satamaan päästyämme siivoan laivan, vien roskat ja lähden kotiin.

Työpäivät kestävät yleensä 8-10 tuntia, ja on sen jälkeen kyllä aika poikki. Ei enää onneksi ihan niin paljoa, kuin aluksi. Tulin vain kahtena ensimmäisenä päivänä merisairaaksi, joten olen selvinnyt aika helpolla. Joskus keikuttavammilla keleillä, tulee laivan keittiössä vähän huono olo, siitä onneksi selviää useimmiten vain menemällä ulos. Pahoinvointilääkkeitä en voi syödä, koska en pysy kertakaikkiaan hereillä enää iltapäivällä.

Olen pitänyt kovasti merillä olosta, ja työ on muutenkin vastannut odotuksia. Koko paikka on ylittänyt kaikki odotukset huimasti. Tuntuu jo vähän kamalalta ajatella, että kolmen viikon kuluttua olen takaisin Suomessa. Noh, jospa saisi eräoppaan paperit käteen kun palaa. Vaatii toki muutaman tehtävän palautuksen, ja loput lajitentit..

 

Kivaa viikonloppua ♥

xx Matilda

Huh, hellettä

 

Terkkuja helteisestä Norjasta!

Lämpöaalto rantautui meillekin ihan toden teolla loppuviikosta, ja samalla minulle tarjoitui mahdollisuus viettää vähän useampia vapaapäiviä, kun oli niin paljon porukkaa töissä. Tämän viikon alusta olen kahdestaan oppaan kanssa laivalla, joten vapaapäiviä on vain silloin, kun ei ole safaria. Otin siis tarjotut extravapaat vastaan ilomielin.

Täällä päivät menevät omaa tahtiaan, en kovinkaan usein ole perillä mikä viikonpäivä on menossa. Mutta menneellä viikolla tuli helteestä huolimatta puuhailtua kaikkea mukavaa. Alkuviikko sujuhti normaalisti laivalla. Keskiviikkona paistettiin lettuja maissa, kun Støssä vieraili Lars Monsen ja seuraajat Dronningrutaa pitkin. Torstaina olin laivalla, ja kotiin lähtiessä oli tarkoitus nopeasti piipahtaa kaupassa. Löydettiin kuitenkin karannut koira juoksemassa keskellä tietä, ja lopulta olin kolme tuntia myöhemmin vasta kotona. Koira oli vaellellut varsin pitkän matkan, onneksi kaikki päättyi hyvin.

 

 

Käytiin Hannaleenan kanssa yhteisenä vapaapäivänä kiertämässä taas Dronningruta, tällä kertaa aurinkoisessa, paahtavassa, säässä. Tarkoitus oli lähteä joskus yhden maissa, mutta myöhästytettiin lähtö viiteen. Loistava päätös, ei oltaisi selvitty koirien kanssa keskipäivän kuumuudessa vuorille.

Nytkin taitoimme matkaa todella hitaasti, ja pidimme Delin määrittämiä taukoja, eli varsin usein. Onneksi molemmat tykkäävät valokuvata, niin ei tarvinnut toisen odotella tuskissaan ja etenemisvauhti pysyi kuumuuteen sopivan leppoisana. Oli aika erilaista kuin ensimmäisellä kerralla, nyt näki maisematkin. Tultiin alas vuorilta vasta puolen yön jälkeen, eikä haitannut yhtään.

 

 

Seuraavana päivänä muut olivat töissä, ja ajattelin mennä koirien kanssa Klon laaksoon, jota ihailtiin edellisenä iltana Dronningrutalta käsin. Näkyy tuossa edellisessa kuvassa. Sinne on istutettu kuusimetsää, ja laakso on täynnä pieniä järviä/lampia. Idea oli tosi hyvä, mutta päivä oli aivan liian kuuma. Vaikka lampia oli paljon, kaikki liikkuminen oli tuskallista, ja paarmat sekä lauma kärpäsiä kiusasi niin sitkeästi, ettei pysähtyminen ollut mukavaa. Pari tuntia riitti, pitää mennä viileämmällä kelillä uudelleen. Jäi monta polkua tutkimatta. Loppuviikoksi on luvattu viilenevää säätä.

 

 

Kun muut pääsivät töistä, suunnattiin lähijärvelle letun paistoon ja uiskentelemaan. Siellä ei kiusannut mikään, oli ihana ilta. Meillä on kyllä ihan huippujengi täällä. Järvellä hurahti ihan kaikessa vahingossa neljä tuntia. Siinä vaan istuskellessa ja rupatellessa, minä lettupannun varressa. Delille kävi pieni tapaturma.  Järvestä noustaan ylös kalliota pitkin, ja Delihän rakastaa uimista, ja myös ennen kaikkea järveen hyppimistä. Se siis varsin usein ramppasi tuota kalliota ylös. Loppuvaiheessa iltaa Hansku huomasi, että Delin takajalat on veressä. Tarkempi tarkastelu osoitti, että sen molemmista takatassuista oli kaksi keskimmäistä kynttä kulunut liikaa ihan siinä illan aikana. Vuoto oli onneksi jo tyrehtynyt, eikä Deli aristanut tassuja yhtään. Kotona pesin ne hyvin, ja määräsin pari päivää lepoa ja pelkällä pehmeällä alustalla kävelyä.

Kotimatkalla, joka on kaksi kilometriä, oli pakko ajaa sivuun ja ottaa pari kuvaa auringonlaskusta. Kotona olikin vielä pakko koikkelehtia ilman housuja keskellä yötä rantaan, kun Hanna ilmoitti että kuu on upea. Ja niin totta vie oli. Ihan kuin maalauksesta.

 

 

Sunnuntaina olin laivalla koko muun poppoon kanssa, mutta menin vasta kymmeneksi, eli kaksi tuntia tavallista myöhemmin. Ja onneksi olin, nähtiin taas miekkavalaat. Voi sitä riemua, sanoinkuvaamattoman hienoja ne vaan on. Oli myös Hanskun viimeinen päivä, toivon kyllä parin viikon perusteella, että kohdataan vielä. Onneksi ollaan syksyllä Suomessa aika samoilla seuduilla.

 

 

Maanantaina ei ollut safaria, eli taas nautittiin vapaasta. Kuulostaa siltä, etten juuri töissä olekaan.  Delin tassusta ja tukalasta kuumuudesta johtuen ei päivälle ollut mitään suunnitelmaa. Käytiin meressä uimassa, voi pojat että oikeasti viileä vesi tuntu ihanaakin ihanammalta tällä kelillä. Järvivesi ei varsinaisesti edes vilvoita, on niin lämmintä. Muuten päivä sisälsi hengailua ja löllöttelyä, joogaa ja päiväunia. Pari postausta kirjoittelin myös valmiiksi. Ja söin paljon jäätelöä.

 

 

Tänään ollaan vietetty hellepäivää laivalla, ensimmäinen kerta kun avomerelläkin tarkeni t-paidassa. Illalla ajateltiin pakata koirat mukaan ja mennä terassille, hyvä suunnitelma tukalaan kuumuuteen vai mitä 🙂 Huomiselle on luvattu hurjaa tuulta, joten vapaapäiväksi kääntyy sekin.

Kivaa viikkoa,

xx Matilda

Kuvat minusta Hanna Mensonen

 

 

Työharjoittelussa Norjassa, osa 1

 

Ajattelin avata työharjoittelua ulkomailla muutaman postauksen verran, keskitytään tässä ensimmäisessä osassa enemmänkin aikaan ennen tänne tuloa, prosessi ei nimittäin ollut ihan läpihuutojuttu.

Olen siis tosiaan täällä Norjassa suorittamassa eräopasopintoihini kuuluvaa työharjoittelua. Työharjoittelu ei ole pakollinen, ellei halua opiskella päätoimisesti. Koska itse valitsin päätoimisen opiskelun, jotta voin kunnolla keskittyä kouluun ja pääsen irtaantumaan liian täyteen paisuneesta kalenterista, piti minun hankkia työharjoittelupaikka vähintään kahdeksi viikoksi, jotta saan tarvittavat opintoviikot kasaan.

 

 

Päätin heti koulun alussa jo, että lähden ulkomaille ja nimenomaan Norjaan. Kävin koulussa KV-valmennuskurssin, joka on pakollinen jos meinaa ulkomaille päästä. Kurssilla käytiin läpi tosi kattavasti käytäntöjä ulkomaanjaksoon liittyen ja tehtiin CV sekä motivaatiokirje, joita aloin lähettelemään pitkin Pohjois-Norjaa. Meidän koululla ei ollut ennestään yhteistyökumppaneita Norjassa, eli olin sillä lailla aika omillani paikan löytämisen kanssa.

Ja ei muuten ollut helppoa! Lähetin ensimmäiset omat hakemukset joulukuussa 2017, ja lopulta sain paikan vappuna. Senkin vasta suhteilla, tuli ihan vahingossa puheeksi yhden jooga-asiakkaan kanssa tämä suunnitelma ja hän lupasi antaa yhteystietoni yhdelle Norjassa asuvalle suomalaiselle henkilölle, ja sitä kautta sain paikan.

 

 

Suurimpaan osaan avoimista hakemuksistani ei vastattu yhtään mitään, mutta muutama sentään vaivautui vastaamaan että kaikki paikat on jo täytetty kesäksi. Sinänsä hassua, koska tarjosin kuitenkin itseäni ilmaiseksi työvoimaksi. Meinasin jo lyödä hanskat tiskiin, koska hakemukseni oli oikeasti hyvä, ja lähettelin niitä paljon. Työkokemustakin minulle on kertynyt todella monipuolisesti, joten en tiedä missä mätti. Ilmeisesti siinä, kun ei ollut Norjassa ketään tuttua. Ennen kuin olikin, ja kaikki eteni heti huimaa vauhtia. Eli pro tip: tunne joku joka tuntee jonkun. Ylipäätään tämän koulun kanssa olen huomannut, ettei mikään muu ole niin tärkeää, kuin verkostoituminen.

No kyseinen paikka vaikutti hyvältä ja firman omistajakin oli todella sydämellinen ja mukava, mutta yhteydenpito oli todella haasteellista, ja sain kysellä samoista asioista jatkuvasti, eikä mihinkään silti tullut varmuutta. Alkoi jo vähän ahdistaa, kun lähtöön oli enää kuukausi aikaa, eikä ollut tietoakaan aloituspäivästä, asunnosta tai mistään.

 

 

Samainen Norjan kontaktini liitti minut kuitenkin facebookissa myös keskusteluun, jossa haettiin Arctic Whale Toursille kesäksi vapaaehtoisia erinäisiin hommiin, ruokaa ja asumista vastaan. Laitoin heti viestiä, josko voisin tulla muutamaksi hetkeksi toisen paikan lisäksi. Sain heti myöntävän vastauksen ja paikka vaikutti muutenkin älyttömän hyvältä. Kaikki päivämäärät, asumiset yms. tuli selville ihan muutaman sähköpostin aikana.

Lopulta tilanne kuitenkin kääntyi tämän alkuperäisen yrityksen kanssa niin, etten voinut enää odotella kun mihinkään ei saanut saanut varmuutta. Vaikka aikaa aloitukseen oli enää todella vähän, päätin kysyä Arctic Whale Toursilta voisinko kuitenkin tehdä koko harjoitteluni valassafarilla. Riemukseni se onnistui, ja aikamoinen taakka putosi harteilta.

 

 

Ihan vielä tähän ei haasteet loppuneet, meinasi tulla vielä asunto-ongelma koirien takia ihan viime metreillä, mutta lopulta sekin järjestyi sitten paremmin kuin hyvin, ja päästiin ihan omaan täydelliseen mökkiin. Koirien siis piti alunperin olla ok majoituspaikassa, mutta inhimillisten kommunikaatiokatkoksien takia se ei lopulta sopinutkaan asunnon mistajalle, ja koko työharjoittelu uhkasi peruuntua kaksi päivää ennen lähtöä. Noh, nyt en voisi olla onnellisempi kaikista käänteistä, kun tätäkin kirjoittelen omalla terassilla merinäköalalla, ja koirat ottaa aurinkoa pihassa.

Koko työharjoittelupaikan hakuprosessi oli kyllä varsinainen koetinkivi, ensin joku viisikymmentä hakemusta ilman mitään vastakaikua ja sitten löytyy paikka muttei mitään tietoa koska voi aloittaa ja missä voi asua. Ajattelin jo siinä vaiheessa kun tuli nämä viimeiset haasteet, ettei tätä nyt ilmeisesti ole tarkoitettu onnistumaan. Mutta luojan kiitos kaikki menikin juuri niinkuin piti. Just täällä mun kuuluu olla.

 

 

Tosiaan, homma olisi varmasti helpompi, jos olisin ottanut jonkun koulun tarjoaman paikan, johon on jo valmiiksi sopimuksia ja kontaktit olemassa. Halusin kuitenkin nimenomaan Norjaan, joten siksi tavallaan ihan oma vika että asiat olivat niin hankalia. Ehkä kuitenkin toimintaa voisi jotenkin kehittää, ja solmia enemmän yhteistöitä, kun kuitenkin pohjoismaista on kyse. Varmasti pääsee myös helpommalla, jos ei ole kahta ponin kokoista koiraa mukana.

Nautin tästä kaikesta kuitenkin varmasti kahden ponin verran enemmän, kun saan pitää parhaat kaverit mukana. En itse koe, että koirat olisi mulle mikään rasite, koska en haluaisi olla ilman niitä. Enemmän järjestelyä asiat vaatii, mutta en osaa nähdä sitä ongelmana toisin kuin monet muut. Olen sekä tottunut, että kyllästynyt ihmisten jatkuviin ihmettelyihin siitä miten voin asua siellä ja täällä ja tehdä sitä ja tuota noin isojen koirien kanssa. Voin koska haluan, eikä sen pitäisi olla muiden ongelma.

 

 

Rahallinen puoli on ulkomaille lähtijälle järjestetty todella kannattavaksi, koululta saa hyvin tukea ulkomaan jaksolle.

  • Matkakustannukset, useimmiten lennot mutta minun tapauksessa saan julkisen liikenteen lippujen hinnat, kun tulin omalla autolla. Näitä en ole vielä tarkistanut, mutta opintonmi eivät oikeuta opiskelija-alennukseen joten saan täydet hinnat.
  • Ruokakaraha, alasta riippuen joko 5€ tai 9,5€ arkipäiviltä. Itse saan tuon 9,5€.
  • Kulttuuriraha, muistaakseni noin 40€. Ajattelin käyttää sen hevosvaellukseen, toivottavasti menee läpi.
  • Vuokra, itselle ei tosin tätä tule kun asun ilmaiseksi.

Lisäksi kelasta saa korotettua opintotukea ulkomaille. kun vaan muistaa hakea. Olin juuri kelaan yhteydessä asian tiimoilta, ja pitää vielä toimittaa heille yksi kappale koulutussopimuksesta todisteeksi, koska osoitteeni on vanhempieni luona Suomessa.

Eli aika kannattavaa siis valita ulkomaan työharjoittelu. Suomessa suoritettavaan harjoitteluun ei saa yhtään mitään. Nämä kaikki kulut saa tosin vasta jälkikäteen koululta, eli omalla rahalla on täällä pärjättävä, ja takautuvasti haettava korvaukset kustannuksista. Ruokarahasta sain puolet etukäteen.

Olen kuitenkin ainoa, joka meidän luokalta lähti ulkomaille. Toisaalta se on hyvin ymmärretävää, taidan olla nuorin meidän luokalla. Ulkomaan harjoittelun minimiaika on kuitenkin 6 viikkoa, kaikille ei ole varmasti niin yksinkertaista irtaantua arjesta niin pitkäksi aikaa. Suosittelen silti ehdottomasti lähtemään, jos on pienintäkään mahdollisuutta. Ei kovin usein elämässä pääse ulkomaille niin, että joku muu maksaa kaiken.

 

 

Seuraavassa osassa päästään sitten paikan päälle, mitä mun työhön kuuluu ja tietenkin noihin valaisiin. Kaikki tänkin postauksen valaskuvat meidän retkiltä! Ja maisemakuvat meidän kotoa ♥

Meillä on täällä ihan jäätävä helle! Käytiin eilen Dronningrutalla taas, piti odottaa iltaan ettei ihan läkähdytty vuorille. Teki silti alussa aika tiukkaa, edettiin tosi hitaasti koirien ehdoilla, pysähdeltiin kaikille puroille ja pidettiin uimatauko ennen vuoria olevalla järvellä. Edellinen Dronningrutan kierros vei meiltä reilu viisi tuntia, eilinen kahdeksan. Mutta voi pojat, oli hienoa nähdä auringonlasku ylhäällä vuorilla. Nyt lähden koirien kanssa Klo-laaksoon, siellä on vuorien syleilyssä useita pieniä järviä. Ei siis tarkoituksena patikoida, vaan hengailla vedessä. Ja koittaa häivyttää eilen hankitut t-paitarajat. Huomenna takaisin töihin.

xx Matilda

Ps. Herätessäni oli ihana joogakumppanini linkittänyt minulle Matkailumarkkinoinnin ammattitutkinnon, jonne olisi hakuaika käynnissä. Nyt olen koko päivän pähkäillyt, hakisinko taas kouluun. Uskoisin kyllä tuosta tutkinnosta olevan minulle suurta hyötyä. Mutta minähän en ole mikään opiskelijatyyppi, miksi silti löydän itseni koko ajan jostain koulusta. Ja joogasta tuli mieleen, palaan syksyllä pariksi kuukaudeksi kotiin eli Urban Pranalle ohjaamaan. Syys- ja lokakuussa siis sankoin joukoin tunneille!

 

 

Ilta Skipsandilla

 

Tuli tuossa eräänä päivänä töissä puheeksi, että aivan vaellusreitti Dronningrutan alussa on laguuni jossa voi nähdä myös hylkeitä. Enempää ei tarvittu, kun halusin tietenkin heti päästä käymään siellä. Niimpä sovimmekin seuraavalle illalle pienen retken Skipsandin hiekkarannalle.

Skipsandille käppäilee Støn leirintäalueelta noin 15-20 minuuttia, aivan sopiva kohde siis pitkän työpäivän jälkeen. Oli vielä ihana ilma, aurinkoinen ja lämmin. Ja kun retki on sovittu, ei käy niin että tulee työpäivän jälkeinen koomaus eikä saa mitään aikaiseksi koko iltana.

 

 

Kävin hakemassa töiden jälkeen koirat kotoa Gisløysta ja pakkasin eväät reppuun. Suunnitelmana oli kävellä rannalle ja syödä illallinen siellä. Menussa oli varsinaista gourmetherkkua, pussipastaa voilla ja jälkiruuaksi hedelmiä. Mutta jostain syystä, kun mausteena on meri-ilma ja kauniit maisemat, illallinen maistui tosiaankin hyvälle.

Ylipäätään ruoka useimmiten maistuu ulkona paremmalle. Paitsi joskus rankoilla retkillä meinaa ruokahalu olla hukassa. Siksi pyrinkin ottamaan aina tarpeeksi herkkuja mukaan..

 

 

Itse ranta oli taattua Norjalaista kauneutta. Patikointireitti kulki vuoren ja meren välissä, ja ranta näkyi kokonaisuudessaan kielekkeen päältä ennen sinne laskeutumista. Rannalla oli muitakin retkeilijöitä, ja yksi teltta. Ihana paikka telttailla! Levittäydyttiin kauimmaiseen nurkkaan kivien päälle. Koirat uiskenteli ja juoksenteli rannalla, itse toimin keittiömestarina vaativan pussipastan valmistuksessa.

Jotenkin kummasti siinä istuskellessa useampi tunti taisi kuitenkin hurahtaa, koska lähtöä tehdessä ihmeteltiin miten se kello nyt on jo noin paljon. Ei kyllä harmittanut tippaakaan, vaikka nukkumaanmenoaika ylittyi. Paikka oli ihana ja meillä oli niin hauskaa. Kivaa tuntea olevansa elossa, eikä vain olevansa. Ei siihen vaadita välttämättä kuin käppäily lähibiitsille. Siis jos se lähibiitsi sijaitsee Norjan kauneimmaksi äänestetyn vaellusreitin varrella.

 

 

Hylkeitä siellä ei luonnollisestikaan ollut, mutta ei jäänyt harmittamaan paljoa.  Kiva löytää täältä näitä helposti saavutettaviakin kohteita, työpäivät on kuitenkin noin 10h joten iltaisin on usein aika kuitti. Silti haluaisin nähdä ja kokea täällä ollessa mahdollisimman paljon luontoa, enkä vain asettaa huimia retkitavoitteita vapaapäiville. Toki edellisen vapaapäivän käytin taapertamalla koko Dronningrutan, ja ei muuten ollut hukkaan heitetty päivä se. Pyrin käymään tällä viikolla kuvat läpi ja esittelemään tämän kuninkaallisen reitin kokonaisuudessaan teillekin.

Mutta onneksi näitä iltakohteitakin on, meidän lähellä on mukava pieni majakka jonne menee hiljattain kunnostettu retkeilyreitti. Kun kotipihasta lähtee kävellen, tulee kokonaismatkaa noin 8 km. Pitää käydä siellä joku ilta kameran kanssa, kaunis paikka. Siinä lähellä on myös piskuinen järvi, jossa ollaankin käyty uimassa jokaisena edes vähän lämpimänä päivänä.

 

 

Tänään en lähdekään merelle, vaan paistelen koko illan Støssä lettuja, kun Norjan kuuluisin retkeilijä Lars Monsen tulee Dronningrutaa pitkin Nyksundista Støhön. Ja ilmeisesti pari muuta kaveria mukana.

Ihanaa päivää,

xx Matilda

 

Kuvat minusta ja koirista Hannaleena Väisänen

Kuva minusta, koirista ja Hannaleenasta Sini kautto