Miten päädyin joogaohjaajaksi?

Tein tänään eräopaskoulun näytön, joka oli metsämieli-retki Nuuksiossa. Ohjasin 1 h 45 min retken, johon sisältyi myös luento metsän hyvinvointivaikutuksista ja pieni joogaosuus. Retken jälkeen sain mukana olleelta työharjoittelijalta ihanan palautteen, josta etenkin yksi kohta jäi mieleeni. Hän sanoi että ”tuo jooga taitaa olla sulle todella mielekästä, tuli ihan sellainen olo että se on oikein sun juttu mitä tykkäät ohjata”. Ja niinhän se on, lämmitti tosi paljon mieltä! Ajattelinpa siis tässä postauksessa avata vähän polkuani joogaopettajuuden pariin. Blogissa on tähän mennessä ollut enemmän juttua eräopashommista, koska koulu on tällä hetkellä aika isossa osassa elämää. Jooga on kuitenkin se, joka mut elättää.

Olen aina liikkunut paljon, ja innostun helposti kokeilemaan uusia lajeja. Lainasin yläasteella ensimmäisen joogakirjan, ja siitä saakka jooga on ollut vaihtelevalla intensiteetillä osa elämääni. Liikkuvuuteni on kuitenkin aina ollut varsin, sanotaanko, rajallinen enkä olisi ikinä voinut kuvitellakaan ohjaavani jonakin päivänä työkseni joogaa. Käsitykseni joogaohjaajista oli luokkaa lähes yliluonnollisen notkea akrobaatti, joka elää pyhällä hengellä ja levitoi paikalle. Puhuu rauhallisen kirkkaalla äänellä, ja laulaa mantroja. Harrastin joogaa muiden liikuntalajien tukena, palauttavana harjoituksena ja venyttelyn sijaan. Kävi kuitenkin niin, että painonnostoharrastukseni joutui jatkuvasti tauolle toistuvien selkävaivojen takia, ja samalla joogalle tuli enemmän tilaa. Kävin hot joogatunneilla, ja joogasin youtuben videoiden tahtiin kotona. Selkä parani joogan avulla mukavasti, mutten enää uskaltanut palata painonnoston pariin. Joogailin kotona, hot joogastudio oli laittanut ovensa kiinni.

Kas kummaa, eräänä syksyisenä iltana Facebookia selaillessani huomasin Urban Pranan sivuilla päivityksen, josko joku vanhoista asiakkaista olisi kiinnostunut kouluttautumaan studion perustajan johdolla joogaohjaajaksi, ja ohjaamaan tunteja kun Prana avattaisiin uudelleen. Tunsin kuinka sykkeeni nousi, hengästytti ja tuli paniikki: voisinkohan se olla minä. Naputtelin samantien kommentin, jossa ilmaisin varovaisen kiinnostukseni. Kiinnostukseni ei ollut yhtään varovaista, mutta ajattelin kiinnostuneita olevan niin paljon, etten kuitenkaan tulisi valituksi koska en ole tarpeeksi ”hyvä joogaaja”. En ole tippaakaan notkea, en osaa seistä käsilläni ja syön liikaa karkkia. Annoin silti kommentin olla. Siitä lähti pyörät pyörimään, joulukuussa tapasimme studion perustaja Claren, sekä kahden muun tulevan ohjaajan kanssa uusissa tiloissamme Jyväskylässä. Tammikuussa alkoi koulutus, ja olin ehkä enemmän innoissani, kuin mistään aiemmin. Minusta tulisi oikea joogaohjaaja. Yliluonnollinen henkilö!

Noh, saatatte arvata, etten ole muuttunut tippaakaan yliluonnolliseksi tähänkään päivään mennessä. Mutta edelleen olen joogaohjaajuudesta yhtä innoissani, kuin silloin aluksi. Kouluttauduin Claren opastuksella Yinissä RYT200-ohjaajaksi, ja elokuussa jatkan koulutustani seuraavaa etappia, RYT300-tutkintoa kohti. Lisäksi olen käynyt lyhyempiä koulutuksia. Kun olimme käyneet koulutuksessa perusasiat läpi, aloitin ohjaukset harjoittelijana. Muistan edelleen ensimmäisen tuntini. Jännitti niin paljon, että luulin tosissani pyörtyväni. En pystynyt hengittämään, ajatuskin puhumisesta oli mahdoton. Niin se suu vain silti aukesi, ja tunnin jälkeen paljastin asiakkailleni sen olleen ensimmäinen ohjaukseni ikinä. Samoja asiakkaita käy tunneilla edelleen, olen suunnattoman kiitollinen heidän luottamuksestaan. Pitkä matka on tultu ensimmäisestä ohjauksesta tähän päivään. En olisi arvannut, kuinka ison elämänmuutoksen hyppäys joogaohjaajaksi tulee käynnistämään.

Aika pian ohjaamisen aloitettuani aloin varovaisesti tajuta, että tässä saatan olla hyvä. Tähän saakka olin hyvin vahvasti ammatillisesta näkökulmasta etsinyt itseäni, tietämättä tippaakaan mikä minusta voisi tulla isona. Ohjaamista rakastin heti. Tätä halusin tehdä isona. Luonnolisesti aloin panostaa todella paljon aikaa studioon, ja pikkuhiljaa olin ongelmissa. Halusin ohjata niin paljon kuin vain mahdollista. Kohta en ehtinyt mitään muuta tehdä, kuin töitä ja ohjata tunteja. Olin aivan loppu, vaikka sain tehdä rakastamaani työtä joogan parissa, eikä toisessakaan työssäni mitään vikaa ollut. Elämä ei silti voi olla pelkkää työtä. Pitäisi ehtiä esim. syödä ja nukkua. Olin todella uupunut. Tilanteesta oli pakko päästä pois, ja kesälomallani kypsyi ajatus hakea eräopaskouluun. Pääsin kouluun ja tein päätöksen jäädä vakityöstäni opintovapaalle. Saisin keskittyä ohjaamiseen ja opiskeluun täysipäiväisesti. Elämäni parhaita päätöksiä. Eräoppaana kiinnostukseni on luonnon hyvinvointivaikutuksissa, ja joogan sekä eräopastamisen yhdistämisessä.

Pian on edessä taas valtava muutos, sillä ohjaan tällä hetkellä viimeisiä tuntejani Pranalla tulevan muuttoni takia. Ainakaan pariin kuukauteen minulla ei tule olemaan vakituisia tunteja missään, mutta ehkäpä tilanne muuttuu syksyllä uudessa asuinpaikassani. Ohjaamisesta en aio missään nimessä luopua, ja erilaisia projekteja onkin joogan parissa suunnitteilla tulevaisuuteen. Ohjaan myös metsämieli-retkillä aina pienen joogaharjoituksen, ne sopivat niin hyvin yhteen.

Vieläkään en ole notkea, ja polkuni joogaohjaana on vasta varsin alussa. Olen silti oppinut uskomattoman paljon jo tähän mennessä, eniten itsestäni. Joogassa ei ole tippaakaan kyse notkeudesta, vaan kaikesta muusta. Jooga on minulle tapa pitää itsestäni huolta ja pysähtyä. Joogassa on minulle kyse rauhoittumisesta, hyväksymisestä, lempeydestä ja tarvittaessa myös itsensä haastamisesta. Kun malttaa keskittyä harjoitukseen, keho kyllä kertoo millaista liikettä kaipaa. Ohjaajana toivon voivani jakaa asiakkaille edes pienen palan sitä kokonaisvaltaista hyvää oloa ja onnistumista, jota olen itse joogasta ja sen ohjaamisesta löytänyt. Toivon että tuntini on asiakkaalle paikka, jossa voi hyväksyä itsensä täysin, ja lempeästi kysellä oman kehon ja mielen kuulumisia, tarjota itselleen parempaa oloa ja rentoutumista. Nautin suunnattomasti dynaamisten joogatuntien ohjaamisesta, mutta uskon että päätymiseni nimenomaan yin-joogan pariin on tarkoitettua. Olen ollut aina se tyyppi, joka treenaa paljon ja täysiä. ”Ei kipuu, ei hyötyy”, kävin aamuisin juoksemassa ja illalla painonnonnostotreeneissä. En pitänyt kuntosaliharjoittelua edes varsinaisesti harrastuksena, vaan osana jokaisen hyvinvoivan ihmisen elämää. Paljastus: en ole käynyt kahteen vuoteen kuntosalilla, eikä mitään radikaalia ole tapahtunut. Paitsi ettei selkä enää oireile. Käytän edelleen samoja vaatteita, liikun muilla tavoilla joka päivä reilusti terveyssuositusten yli. Kuntosalitreeni on hyvä liikuntamuoto, mutta ei mikään pakollinen osa elämää. Joogatunneista valitsin ne kaikkiein dynaamisimmat ”palauttaviksi” harjoituksiksi. Treenasin itselleni yilkunnon ja kärsin vieläkin aina kuormittavissa tilanteissa rytmihäiriöistä. Nimenomaan Yinin parista olen löytänyt itselleni täysin uuden tavan kohdella ja kuunnella kehoani. Luulempa, että yinin pariin pysähtyminen on ollut kohdallani ratkaiseva tekijä matkalla kohti unelmiani, ja ylipäätään elämässä uskaltamiseen.

Joogan ohjaaminen kuulostaa mahtavalta unelmatyöltä. Ja sitä se onkin. Se ei silti ole yksisarvisella asiakkaiden eteen ratsastamista ja muutaman netistä lainatun elämänviisauden jakamista. Löysin joogasta itselleni oman jutun heti varmastikin muutaman syyn takia. Ensinnäkin, olen tehnyt asiakaspalvelutyötä kymmenen vuotta. Joogan ohjaaminen on asiakaspalvelua. Joogan ohjaaminen ei ole joogaamista. En tee välttämättä joillakin tunneillani yhtäkään asanaa mukana, jotta voin keskittyä paremmin asiakkaisiini. Tässä ei ole mitään oikeaa tai väärää tapaa, mutta jos kuvittelee saavansa itse joogata viikkotuntiensa verran ja siitä vielä maksetaan, tulee pettymys. Toiseksi, on luonteeltani todella ulospäinsuuntautunut, puhelias ja iloinen, minulle on siis helppoa puhua yksikseni 90 minuuttia putkeen muiden kuunnellessa. Ala-asteen opettajani ehdotti tuleviksi ammateikseni mm. näyttelijää ja radiojuontajaa. Joogaopettajia on myös liikaa, joten töihin ei luultavasti tulla kotoa hakemaan. Oma aktiivisuus on kaiken a ja o, verkostoituminen on elinehto. Omaa osaamista ja palveluita voi joutua markkinoimaan todella paljon ja moneen paikkaan, ennenkuin tärppää. Asiakkaiden luottamuksen eteen joutuu tekemään niska limassa töitä. Itse maksoin alussa äidilleni joogatunteja, jotta sain tunneille osallistujia. Mainostin myös jokaista tuntiani kaikissa somekanavissani studion kanavien lisäksi. Kirjoittelin mainoksia myös toisen työpaikkani ilmoitustaululle ja järjestin heille sopimushinnat. Työpaikkoja ei pääsääntöisesti ole vaan opettajat toimivat freelancereinä, eli laskuttavat tuntinsa studiolta. Tämä tarkoittaa esimerkiksi laskutuspalvelun kautta toimimista, tai toiminimen perustamista, joka taas mahdollisessa työttömyystilanteessa saattaa vaikuttaa työttömyyskorvauksiisi. Itse työskentelen osuuskunta Lilithissä työntekijänä, joten saan keskittyä täysillä ohjaamiseen. Minusta ei olisi ikinä kirjanpitohommiin. Omat vahvuudet on tärkeää tunnistaa ja tunnustaa, mutta myös ne asiat joihin ei ole rahkeita. Suosittelen tutustumaan aiheeseen huolellisesti. Itselläni on kultaakin kalliimpi mentori, jolta olen saanut korkeakoulun verran oppia varsinaisen opettajakoulutuksen ulkopuoleltakin.

Olen loputtoman kiitollinen siitä Facebook-päivityksestä, jonka seurauksena koko elämässäni käynnistyi muutosten dominoefekti. Tie ei ole ollut tähän saakka helppo, eikä varmasti helpommaksi muutu. Mutta unelmien eteen on kyllä valmis antamaan itsestään uskomattoman paljon. Kiitos, kun luotatte minuun ja saan ohjata teille rakastamaani asiaa.

Kivaa loppuviikkoa, mä lähden just ajelemaan kohti Jyväskylää.

xx Matilda

Jos sun stressi on niin mene metsään

 

Muuttokaaoksen keskellä olen taas kerran ihan itse konkreettisesti todistanut kuinka iso vaikutus luonnolla on omaan hyvinvointiin. Kun on kiire ja stressaa, on vaan ihan pakko päästä välillä metsään. Huomaan jo pienenkin piipahduksen tekevän ihmeitä. Metsän syleilyssä on helpompi olla ja hengittää, arkiset murheet eivät jaksa seurata puiden alle, vaan jäävät metsän reunaan odottamaan.  Tässä muuttoa suorittaessa aina välillä kotona pahvilaatikoiden keskellä istuessa iskee epätoivo, mutta jo kymmenen minuuttia metsässä saa aivot käännettyä “kyllä kaikki järjestyy” asentoon. Metsästä palaa pikkuisen energisempi ja iloisempi tyyppi, joka jaksaa uskoa siihen että vielä tästä kaaoksestakin löytyy se järki ja innostus, jonka takia tälle tielle lähdin.

Tällä hetkellä ollaan poikien kanssa siskoni luona Helsingissä, mulla on Nuuksiossa metsämieli-keikkoja. En taas oikein tahdo uskoa, miten kivaa voi työ olla. Kun alotin joogan ohjaamisen, mietin ihan samaa.  Työssä menee kuitenkin elämästä aika iso siivu, joten olen kyllä todella kiitollinen saadessani tehdä asioita, joita rakastan. Leipä on ohut ja alkutaipaleellahan tässä ollaan kaikin puolin, mutta on jo nyt todella etuoikeutettu olo. On muuten myös kivaa kertoa ihmisille luonnosta ja sen hyvinvointivaikutuksista, kun ne koskettaa itseä tällä hetkellä stressaavassa elämäntilanteessa niin läheisesti ja konkreettisesti. Seison sataprosenttisesti sen takana, mitä puhun.

Huominen metsämieli- keikka on samalla eräopasopintojeni näyttö, aiheena teemallisten luontopalveluiden järjestäminen. Koulu on siis sentään hyvällä mallilla, vaikka tuntuu että koko pakka on muka levällään tällä hetkellä. Noh, perjantaina asunnon luovutus joten sen jälkeen olen huoleton koditon. Ennen perjantaita on kyllä vielä hommaa enemmän kuin tarpeeksi, alunperin ajattelin viihtyä täällä torstaihin saakka, mutta pakko lähteä jo huomenna että ehtii nukkuakin ennen perjantaita. Nukkuminen on nimittäin aika jees, sen aina tajuaa kun unet jää kiireen keskellä liian lyhyiksi.

Tänään meillä oli yhtä varsin vapaamuotoista palaveria lukuunottamatta vapaapäivä, yritin aamulla herätä kymmenelta mutta olin niin väsynyt että sain itseni oikeasti hereille lopulta vasta 12, kun sisko alkoi paistaa lettuja (tehokas herätyskello). Hoitelin aamupäivän vähän asioita koneen ja puhelimen päässä, ja iltapäivästä käppäiltiin Rajasaareen palaveriin, jonka tuotos julkaistaan ihan pian. En malttaisi odottaa, tulee niin kivaa. Palaveri pidettiin siis koirapuistossa, joten koirat saattavat liittyä myös valmiiseen tuotteeseen olennaisesti. Mukava 12 km kävelylenkki saatiin samalla, ja pysähdyttiin Regattaan kahville ja korvapuustille. Noista mun maalaisjunteista on täällä Helsingissä kuoriutunut varsin kehityskelpoisia citykoiria, enpä aluksi olisi uskonut.

Nyt taidetaan käydä vielä iltauinnilla, huomennakaan ei onneksi tarvitse kukonlaulun aikaan nousta. Postauksen kuvat on maanantailta Nuuksiosta. On kyllä maa niin tuhottoman kuiva, että ihan hirvittää. Kävin ihan lenkkareilla kuvaamassa tupasvilloja, ei puhettakaan että olisi kengät kastuneet.

xx Matilda