Vapaapäivä Kätkätunturilla

 

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, kuuluu sanonta. Noh, tässä tapauksessa sillä ei ole mitään totuuspohjaa.

 

Olen kohta kaksi kuukautta suunnitellut retkeileväni Levitunturin vieressä kohoavalle Kätkälle. Muutaman kerran olen ollut jo aikeissa tarttua tuumasta toimeen, mutta ystävä google on Kätkän suhteen varsin kitsas, eikä esmerkiksi reitin aloituspaikasta sanota oikein muuta, kuin että Kätkälle pääsee näppärästi Sirkan keskustasta. Toki voi avata kartan ja katsoa, mutta näin eräoppaana kartat eivät ole suosikkejani, joten olen kerta toisensa jälkeen  kevyesti ärsyyntynyt ja jättänyt jutun toiseen kertaan.

No sitten tuli vapaapäivä ja kaunis ilma ja tekosyyt loppuivat kesken kun olin saanut selville kalliomaalausten ja perimätiedon avulla mistä polku löytyy. (Immeljärven vastapuolelta, Korkeaniemen näköalalaavun luota) Reitin pituutta tai mitään muutakaan epäolennaista en tullut kysyneeksi. Päivä oli tosiaan kaunis ja aavistuksen viileähkö -20 (tuntuu kuin -25 luki säätiedotuksessa) mutta eihän pikkupakkanen meitä pelottanut. Kamat niskaan, koirat autoon, koirille evästä taskuun ja itselle kamera olalle.

 

 

Jätin auton tien varteen ja aloin tarpomaan. Löysin oikopolun joka vei suoraan ylöspäin. Oikopoluthan on aina hyvä ajatus, niimpä sitten konttasin äkkijyrkkää polkua ylöspäin, ei käynyt mielen vieressäkään että se merkitty reitti olisi saattanut olla aavistuksen loivempi. Päästiin lopulta oikealle polulle, ja ajattelin ettei varmaan enää pitkäkään matka huipulle. Väärin, koko ajan tuli lisää tarvottavaa eteen. Itsellenihän en tosiaan ottanut a) evästä b) juotavaa c) taukovaatetta. Ylpeys ei tietenkään antanut periksi kääntyä kesken kaiken vaikka oli kuuma ja kylmä ja hiki ja jano ja nälkä ja pissahätää ei sentään ollut.

Vihdoin tuli kyltti jossa ystävällisesti kerrottiin huipulle olevan 300metriä. Ja siinä vaiheessa kun huippu tuli näkyviin, ei muuten harmittanutkaan enää yhtään, ja päähän hiipi ajatus ettei se nousu niin paha ollutkaan vaan ihan mukava. Tämä ihana itsepetos saa kerta toisensa jälkeen ihmisen kuluttamaan vapaa-aikaansa rämpimällä tuntitolkulla ylämäkeen ties minkä nyppylöiden päälle. Mikähän siinäkin on, että jos jossain on mäki jonka päältä voisi potentiaalisesti nähdä jonnekin, tulee himo kiivetä. Minä ainakin voin avoimesti myöntää että se itse kiipeäminen on aivan hanurista.

Koska olin liikkeellä varsin myöhään, auringonlaskun aikaan, ei ketään muita näkynyt enää mailla halmeilla,  vain muutama seurue oli tullut vastaan kun tarvoin itse vielä ylös. Niimpä päästin koirat hetkeksi ilakoimaan  ihastelemaan maisemia ja napsin kuvia. Jotenkin täällä on kuvaaminen ja kaikki somettaminen jäänyt aika vähälle, olen keskittynyt elämään ja kokemaan tätä uutta arkea itse. Mutta ajattelin nyt, kun valo lisääntyy ja päivä pitenee, ryhdistäytyä kuvaamisessa. Koska nautin siitä ja nautin niiden hetkien katselemisesta jälkeenpäinkin.

 

 

Huipulla unohtui myös hiki ja kylmyys, upeilla maisemilla on aika iso vaikutus ihan kaikkeen. Ei ollut kiire alas, polkukin oli niin leveä ettei mitään eksymisvaaraa edes pimeässä tulisi. Koska olen ollut vastikään kipeä, en kuitenkaan viitsinyt ehdoin tahdoin jäädyttää itseäni enempää kuin oli pakollista, joten auringon painuttua piiloon lähdimme viipottamaan alas. Matka ei tuntunutkaan enää yhtään pitkältä, raskaalta eikä tuskaiselta. Alaspäin tultaessa maisema avautuu myös tosi kauniisti Leville ja Sirkkaan. Välillä oli niin jyrkkää että pysty laskea pyllymäkeä.

Ihme kyllä auto lähti ihan nätisti käyntiin, minä sen sijaan olin aivan totaalisen umpijäässä märissä vaatteissani eikä autossakaan ollut mitään lisävaatetta. Äkkiä kotiin ja sauna tulille.

 

 

Upea upea luonto kyllä teki jälleen kerran niin suurenmoisen vaikutuksen. Vaikka vähän nauratti tuo oma ammattilaismainen valmistautuminen.  Noh, tuskin opin tästä mitään ja aion muuten viedä tulevia vieraita tuonne patikoimaan, kiva pohjetreeni. Koiratkin nukkuivat kiltisti illan.  Nyt on retkitauko katkaistu onnistuneesti, joten voi suunnitella seuraavaa. Kuvien laatu ei päätä huimaa, koska oli jo yllättäen aika pimeää kun vihdoin tonne huipulle saatiin luumme raahattua.

 

Palailen pian arkikuulumisten kanssa, olen kerännyt hitaasti mutta varmasti puhelinkuvista pientä katsausta perusarjesta täällä.

ihanaa viikkoa,

xx Matilda

Syysretki Vaarunvuorille

 

Lapista vielä hetkeksi keskisuomalaisiin maisemiin. Niin mieluisalta kuin pohjoisen talviset säät tuntuivat, ei tässä uskomattomassa ruskan väriloistossakaan mitään vikaa ole. Toki mieli ja sydän jäivät vähän tuntureille jo jumiin, mutta tässä kolmen viikon  pätkässä on kyllä luvassa maakuntamatkailua oikein olan takaa, niin työn kuin huvinkin puolesta. Alkaen heti huomenna kun suunnataan iskän kanssa sukuloimaan Poriin. Ihana nähdä läheisiä siellä suunnalla ennenkun karataan kokonaan. Tarkoitus mennä pappan kanssa sienimetsään ja viikonlopuksi Yyteriin! Ah, meri ♥

Alkuviikon olin normaalisti töissä, pienen tauon jälkeen ohjaaminen on vaan aina niin inspiroivaa. Saas nähdä mitä talvi tuo tullessaan joogan saralla, vai tuoko mitään. Kiva olisi opettaa, mutta nykyään myös tajuaa jo oman ajan ja jaksamisen rajallisuuden. Joku hevosjoogatunti olisi kiva laittaa kalenteriin esim. 🙂

 

 

No mutta, sellaista tässä vaan että on Keski-Suomessakin kivoja luontokohteita, ei se elo täälläkään pelkkää työtä ole sentään. Eikä tarvitse ihan kaikkien koko ajan haluta Lappiin päästäkseen ihastelemaan maisemia! Ihan perus maanantain voi viettää luonnossa. Me piipahdettiin yksi kaunis aurinkoinen syyspäivä ystävien kanssa Vaarunvuorilla. Vaarunvuorten luontopolku sijaitsee Korpilahdella, Jyväskylän eteläpuolella. Pakattiin aamulla viisi koiraa ja kolme ihmistä meitsin tila-autoon ja lähdettiin eväskaupan kautta retkeilemään. Ei ole retkeä ilman asiaankuuluvia eväitä!

 

 

Vaarunvuorten luontopolku on noin neljän kilometrin mittainen, helpossa maastossa kulkeva oikein leppoisa ja mukava reitti. Matkalle osuu kivan monipuolista metsää. Pari pientä järveä, pitkospuita ja tietenkin itse vuoren päältä avautuva mainio maisema Päijänteelle.

Nautiskeltiin näköalapaikalla eväät, vaikka matkan varrella on aiemmin tulipaikka. Tulipaikalla oli tällä kertaa muita, eikä eväämme vaatinut lämmitystä joten koimme näköalalounaan mukavampana vaihtoehtona. Saimme nautiskella maisemista ihan omassa seurassamme, ainoa ihminen kenet kohtasimme koko retkellä oli tulipaikalla istuskellut ukkeli. Aiemmankin kokemukseni mukaan täällä saa olla aika rauhassa, ehkä syrjäinen sijainti vähän vaikuttaa asiaan.

 

 

Kaiken kaikkiaan tosi kiva retkikohde Jyväskylän suunnalla, kannattaa ottaa haltuun jos autolla pääsee liikkumaan. Tonne ajaessa on jo tosi kivoja maisemia.

Ja hei kivaa syyslomaa kaikille jota se koskee!

xx Matilda

 

Riisitunturi alkusyksyn väreissä

Jatketaan Kuusamon lähikohteiden kanssa,

Yksi rakkaimmista retkipaikoistani on Posion Riisitunturi.  Riisitunturi on myös ensimmäinen tunturi jonka olen huiputtanut, jos Rukaa ei lasketa. Tunnetuin se on talvipuvussaan, tykkylumen paratiisina. Talvellakin tunturiin menee hyvä polku, kannattaa vierailla jos mahdollista. Riisitunturin molemmat huiput kohoavat reiluun neljäänsataan metriin, ja näkymät on todella hienot.

 

 

Kansallispuisto on kuitenkin kaunis myös sulan maan aikaan. Kävin  taannoin kiertämässä koirien kanssa vajaan 11 kilometrin mittaisen Riisin Rietas- reitin. Sää oli suorastaan kuuma, ja taivas lähes pilvetön. Onneksi vuorien jälkeen tunturiin kapuaminen tuntui lasten leikiltä, ja osa reitistä kulkee metsän suojissa. Myös juomapaikkoja oli koirille vähän väliä.  Polku on helppokulkuista, paikoitellen soritettua.

 

 

Tunturi- ja metsämaisemien lisäksi reitillä on paljon kaunista suota, ja tietenkin pitkospuita. Riisijoen kohdalla luonto on todella vehreää. Tuonne ei ole onneksi ehditty vaihtaa vielä nitä kammottavia metallihirvityksiä pitkoksien tilalle. Ruska ei vielä ollut ihan täydessä loistossaan, mutta ihanan värikästä oli jo.

Kymmenen kilometrin lenkkiin mahtui kaksi evästaukoa, ja useita pysähdyksiä kuvaamaan maisemia. Mustikoita oli todella paljon, joten evästä pystyi noukkimaan matkan varrelta.

 

 

Useampi tuntu vierähti rauhallisella tahdilla ja paljon kuvaillen.  Riisi ei pettänyt taaskaan. ♥

Tänään laitettu eräopaskoulu pakettiin!

xx Matilda

 

Ratsastusta ja joogaa Kuusamossa

 

Ihan mieletön fiilis! Viime viikonloppuna vihdoin koitti kauan odotettu ratsastusjoogaviikonloppu Wanhan Raatesalmen tilalla Kuusamossa. Viikonlopun suunnittelu sai alkunsa jo maaliskuussa, joten oli lähes epätodellinen olo kun H-hetki oli vihdoin käsillä.

Rakastan Raatesalmen miljöötä, rakastan Kuusamoa, rakastan hevosia, etenkin islanninhevosia ja rakastan joogaa. Lisäksi meitä hellittiin superhyvillä ruuilla, rantasaunalla, eikä tilan muut eläimet yhtään ainakaan vähentäneet innostustani. Ja meidän asiakkaat olivat mahtavia, iltapalapöydässä keskusteltiin kaikesta maan ja taivaan välillä ♥

Kuinka fiiliksissä on ok olla omasta työstään?

 

 

Viikonloppuun sisältyi tosiaan joogaa matolla, ja oli muuten puitteet kunnossa. Tilan vanhasta navetasta on kunnostettu juhlatila, ja nyt se muuntautui varsin tunnelmalliseksi joogasaliksi. Mattojoogan lisäksi joogasimme hevosen selässä, tätä osuutta odotin tietysti eniten, koska tämä oli pilottiohjaukseni hevosjoogan parissa. Olen kehitellyt liikkeitä ja sarjoja hyvän tovin, ja testaillut niitä itse eri hevosilla. Mutta vasta täällä pääsin ohjaamaan käytännössä. Ja sehän meni hienosti, ainakin omasta fiiliksestä ja palautteesta päätellen. Nyt on hyvä lähteä kehittämään hommaa eteenpäin.

Ratsastusjoogasta on kyseltykin jonkun verran viikonlopun jälkeen. En osaa sanoa minkä verran sitä ohjataan Suomessa tai maailmalla, netistä löytyy kyllä jonkin verran videoita aiheesta. Itse kehittelin sarjat niin, ettei tarvitse pelätä putoamista vaan liikkeet ovat hyvin turvallisia ja yksinkertaisia. Toki jokainen voi itsenäisesti tehdä ihan mitä tahansa asanoita hevosensa selässä. Oma joogani perustuu kuitenkin aina siihen, että kuka vain voi tehdä. Toki hevoselta vaaditaan rauhallisuutta, sen takia olenkin nimennyt tuotteen issikkajoogaksi. Lisää kursseja tulossa jo tänä syksynä, ilmoittelen kyllä heti kun saan tarkemoia aikatauluja. Ja Kuusamoon sovittiin kesäkuulle seuraava. ♥

 

 

Lauantaina päästiin myös kahden tunnin maastoretkelle kauniisiin  maisemiin, tallin oman oppaan vetämänä. Sain siis itse osallistua asiakkaan roolissa, ja kyllä oli ihanaa.

Koko viikonlopusta jäi niin hyvä mieli, että se on kantanut ja varmaan kantaa pitkälle.  ♥ Lämmin kiitos kaikille osallistujille ja etenkin Wanhan Raatesalmen Mirvalle ideaani tarttumisesta ja innostumisesta!

 

 

xx Matilda

ps. Blogihiljaisuus jatkunee vielä viikonlopulle, täällä mökillä kun ei saa tietokonetta ladattua ja nettikin tökkii. Ensi viikolla enemmän mm. retkipostauksia Kuusamosta. Nyt jatketaan vielä lomailua. Kuvia on kamerassa purkamatta satoja, joten odottakaapa vaan.

 

Dronningruta

 

Ollaan käyty nyt kahdesti kiertämässä Dronningruta, eli kuningattaren reitti. Molemmilla kerroilla ollaan aloitettu Støstä, ja kierretty reitti vastapäivään.

Dronningruta on 15 kilometrin mittainen merkitty rengasreitti, joka kulkee Støn ja Nyksundin välissä. Reitti on merkitty punaisilla, kiviin maalatuilla T-kirjaimilla. Reitti kulkee suurimmaksi osaksi ylhäällä vuorilla, hirveitä nousuja ja laskuja on muutama. Ensimmäinen nousu on pisin ja haastavin. Siinä joutuu vähän kiipeilemään.

Vastapäivään Støstä kuljettaessa vaikein ja jyrkin osuus tullaan ylöspäin, mikä on mielestäni koirien kanssa turvallisempaa. Osa reitistä kulkee myös merenrantaa pitkin, olenkin kirjoittanut oman postauksen tuosta reitillä olevasta Skipsandin hiekkarannasta. Korkein kohta reitillä on 448 m kohoava Finngamheia, jonka päälle kavutaan juurikin tuon ensimmäisen nousun aikana.

 

 

Reitin kuvauksessa lukee sen olevan keskivaikea, ja vievän aikaa noin 5-8 tuntia. Molemmat pitivät hyvin paikkansa. Ensimmäisellä kerralla, kun kuljin reitin yksin koirien kanssa, meillä meni 5h 15 min. Toisella kerralla, kun mentiin koirien ja Hannaleenan kanssa, meillä meni kahdeksan tuntia.

Retkien keston suuri ero selittyy suurimmaksi osaksi säällä. Yksin kulkiessani koko matka vuorilla oli sankkaa sumua, ja vesisadetta. Ei paljoa tullut pysähdeltyä, ja kävelyvauhtikin pysyi reippaana, ettei ala paleltaa. Sumu oli niin sankkaa, että se kasteli kulkijat tehokkaammin kuin vesisade. Tuohon viiteen tuntiin mahtui silti yksi pidempi, ja yksi lyhyt evästako. Ja joku parisataa kuvaa.

 

 

Toisella kerralla oli paahtava helle, ensin lykättiin lähtöä alkuiltaan, ja ennen vuoria pysähdyttiin hyväksi toviksi uimaan matkan varrella olevaan pieneen järveen. Myös kiivetessä pidettiin taukoja usein, oikeastaan aina kun Deli niin päätti. Otettiin myös paljon kuvia, ja käveltiin varsin maltillista vauhtia.

Myöhäinen ajankohta oli hyvä päätös, oltiin vielä vuorilla kun aurinko laski. Upea näky. Tällä kertaa maisemat antoivat parastaan, välillä tuntui, kuin olisi ollut ekaa kertaa koko reitillä. Toisaalta sumupilvet olivat hieno kokemus myös, ei mennyt missään nimessä  hukkaan sekään reissu.T ehdään vielä yksi retki Dronningrutalle tänä kesänä, kun sisko ja ystävä tulee parin viikon kuluttua tänne. Ajateltiin olla yötä reitillä.

 

 

Molemmilla kerroilla muita kulkijoita on ollut varsin sopivasti. Ei ruuhkaksi asti, mutta kuitenkin jonkun verran. Jos vaikka sattuisi jotain, varmasti saisi apua pian. Koiria on ihmisillä paljon mukana, eli uskon monenlaisten koirien pärjäävän hyvin. En silti lähtisi tuonne tottumattoman koiran kanssa.

Omillani ei ole esiintynyt suurempia haasteita, paitsi toisella kerralla kuumuus. Juomavettä kannattaa ottaa hyvin mukaan, ihan usemapi litra. Sekä koirille, että ihmisille. Ja tietysti hyvät eväät, kyllä tuolla kinttu alkaa vähän painaa, kun on Suomen loiviin tuntureihin tottunut taapertaja.

 

 

Masentavinta on, kun itse lyijynpainoisilla jaloilla koitat selvitä vielä viimeisen vuoren päälle, ja joku saakelin Norjalainen juoksee ohi. Ei ehkä ihan vielä ensi kesälle realistinen tavoite.

Maisemat ovat käsittämättömän kauniit, ja ihan koko ajan on joka puolella jotain nähtävää ja kuvattavaa. Reitin aloitus löytyy Støn leirintäalueelta, ja samassa on myös opastaulu. Merkkeja on kuitenkin polulla sen verran tiuhaan, ettei eksymisvaaraa ole. Jos on hyvä keli, kannattaa ottaa uikkarit ja pyyhe, ja pulahtaa joko Skipsandilla, tai hieman edempänä olevassa järvessä.

 

 

Olen rasvannut koirien tassut molemmilla kerroilla kun ollaan tuo reitti kävelty, en siis osaa sanoa miten tassut kestäisi ilman. Vahattuna ei ole ainakaan tullut mitään anturaongelmia. Polku on kivikkoista, vuorilla kun ollaan. Ei nyt silti mistään pahimmasta päästä.

Kivaa maanantaita, mulla ollut tänään vapaa. Olen ollut todella väsynyt, ja eilen illalla iski pitkästä aikaa migreenin tynkääkin. Sain onneksi kuitenkin nukuttua melkein kellon ympäri, ja kun aamulla herätessä oli pää edelleen teräviä veitsiä täynnä, iskin napin naamaan ja särky vaihtui sellaiseksi tylpäksi nakutukseksi. Oon silti kulutttanut tän kirjoittamiseen ja kuvien käsittelyyn ihan koko päivän.

 

 

Nyt lähen kattomaan missä vaiheessa meidän taco-iltamat on, heippi!

xx Matilda

Kokalmuksen kierros koirien kanssa- minivaellus syyskuussa

 

Järjestän syyskuun alussa yhteistyössä Pet Rescue Finlandin kanssa minivaelluksen koirien kanssa Hossan kansallispuistossa.  Deli on siis tullut minulle kyseisen yhdistyksen kautta, joten on enemmän kuin ilo päästä tekemään yhteistyötä. Retken tuotosta laitetaan iso siivu koirien sterilointeihin Liettuassa, hyvällä asialla siis vaelletaan. Tästä lisäinfoa alla, ja ajankohtaista-sivulla. Kävimme tulevaa vaellusta varten kartoittamassa reittiä, joka olisi tarkoituksena kiertää syyskuussa. Ja meni kerralla nappiin, tänne tullaan ehdottomasti.

 

 

Olin itse aiemmin känyt Hossassa vain Julma-Ölkyllä, joka sekin on hieno. Kokalmusta oli kuitenkin kehuttu kovasti, ja ainakin tämän yhden kerran kokemuksen mukaan se on myös hieman rauhallisempi kuin Ölkky.

Kokalmuksen kierros on noin 14 kilometrin mittainen rengasreitti, joka kiertelee ihan mielettämön kirkasvetisten järvien rantoja pitkin. Taukopaikkoja oli vähän väliä, ja pysähdeltyä tuli muutenkin, juurikin noille upeille rannoille. Parhaita paloja on vaikea valita, mutta yksi kohokohdista oli kahden järven välissä kohoava harju, jonka päällä reitti kulki. Myös Muikkupuron mutka oli ihana. Sinne pääsee muuten esteettömästi parkkipaikalta, helppo poiketa siis. Ihan mahtavaa, että kansallispuistoissa huomioidaan liikuntarajoitteisia- luonto kuuluu kaikille ♥

 

 

Meille sattui retkelle oikein kunnon hellepäivä, mutta se ei noissa maastoissa haitannut yhtään. Koirat pystyi viemään uimaan käytännössä miten usein tahansa. Ja itsekin pulahdin kahdesti. Järvet ovat lumoavaa luonnonhiekkarantaa, ja todella matalia. Ihan työkseen sai kahlata jotta pääsi uimasille saakka. Tulipaikkoja tuolla on tosiaankin tiuhempaan kuin ehtii edes kaivata, aivan ihanilla paikoilla kaikki. Yöpymispaikkojakin kaksi, joten ruuhkaa voi vähän vältellä jos toinen on ihan tupaten täynnä.

Reitin maasto on varsin helppokulkuista, eikä korkeuseroja ole paljoa. Nähtävää ja kauniita maisemia sitäkin enemmän, ja juurikin kauniina kesäpäivänä ihan lyömätön paikka. Kohtasimme muita kulkujoita vain kourallisen, paitsi toisella yöpymispaikalla Lipposen salmessa oli kaksi isompaa porukkaa. Sen sijaan aiemmalla oli siinä vaiheessa vain yksi pariskunta. Aika kohtuullinen määrä ihmisiä, kun keli oli mitä mainioin ja kesälomakausi menossa.

 

 

Hossa on kyllä mitä mainioin paikka, kivaa vaihtelua tuntureille ja vaaroille. Monta reittiä ja paikkaa miellä vielä tuolta käymättä, mutta ehdottomasti aiotaan tutkia tätä kansallispuistoa lisää. Ajomatkakin on varsin kohtuullinen.

Tässä vielä lisätiedot syyskuun retkestä:

Mukavaa viikkoa, palataan seuraavaksi Norjan retkijuttujem pariin ♥

xx Matilda

“Kaikki on hyvin epävarmaa, ja juuri se tekee minut levolliseksi”

”Minä tunsin itseni niin onnelliseksi, etten edes pelännyt tämän hetken menevän ohi.” – Muumipappa

 

 

”Luultavasti myrskyjä onkin vain siksi, että niiden jälkeen saataisiin auringonnousu. ” -Muumipappa

 

 

”Kyllä on jännittävää elää, ajatteli Muumipeikko. Kaikki voi hetkessä kääntyä ihan ylösalaisin – ilman mitään syytä.” -Muumipeikko

 

 

”Kaikki on hyvin epävarmaa, ja juuri se tekee minut levolliseksi.” -Tuutikki

 

 

”Minä omistan kaiken mitä näen ja mistä pidän. Minä omistan koko maailman.” -Nuuskamuikkunen

 

 

”Uusi elämä on aloitettava juuri näin: Myrskylyhty palaa maston huipussa, rantaviiva katoaa takana pimeyteen, koko maailma nukkuu.” -Muumipappa

xx Matilda

Blåvatnet Lyngenissä

 

Matkalla Norjaan minulla oli Saanan lisäksi toinen kohde, jossa halusin ehdottomasti vierailla, Blåvatnet. Olin nähnyt mahtavan hienoja kuvia turkoosista järvestä vuorien syleilyssä, eikä paikka poikennut meidän reitiltä liikaa. Suunnittelin matkan niin, että yöpyisimme Blåvatnetin lähellä, ja ajaisimme sieltä seuraavana päivänä perille Gisløyihin.

Suunnitelma oli hyvä. Olimme tulleet edellisenä iltana jo jonkin matkaa Kilpisjärveltä Norjaan, joten ajomatkaa ei ollut enää kuin noin tunnin verran. Kirjoitin google mapsiin Blåvatnet, ja ajoin paikalle. Joka oli väärä. Kaivoin Retkipaikan jutun, ja sieltä löytyvien ajo-ohjeiden perusteella löysin helposti perille Blåvatnetille vievän reitin parkkipaikalle, jossa sijaitsi myös ihan mahtavan ihana telttailualue. Kannattaa yöpyä tuolla, vaikka reitti itsessään sopii hyvin päiväretkeksi. Tässä linkki retkipaikan juttuun jossa hyvät ajo-ohjeet.

 

 

Parkkipaikalta järvelle on matkaa reilu neljä kilometriä. Polku on merkitty kivillä, joihin on maalattu punaisia laikkua. Muutaman kerran mennään puron yli, omat kenkäni pitävät vettä mutta olisi lenkkareillakin saattanut päästä jalat kuivina. Kannattaa silti valita vedenpitävät jalkineet jos mahdollista.  Alkumatka on todella kaunista tunturikoivikkoa, ja seurailee jokea. Vuoret näkyvät koko ajan ympärillä. Reitillä oli paljon kulkijoita, mutta hyvin mahtui sekaan. Tunturikoivikon jälkeen maisema muuttui karummaksi, ja kivikossa kävelyä onkin suurin osa matkasta. Olin lukenut varoituksia koirien tassujen kestävyydestä, ja ostinkin Kuusamon Mustista ja Mirristä koirille tassuvahaa, jota käytettiin myös edellisenä päivänä Saanan huiputuksella. Eikä kummallekaan tullut tassuihin mitään, joten vaha tulee olemaan jatkossakin käytössä.

 

 

Lenangsbreenin jäätikkö, jonka sulamisvesistä Blåvatnet on muodostunut, näkyy suurimman osan ajasta edessä, joten sitä kohti on helppo suunnistaa. Ehkä siksi tuntui välillä ettei matka etene mihinkäään, koska jäätikkö tuntui pysyvän aina yhtä kaukana. Todella lämmin ja aurinkoinen sää saattoi myös vaikuttaa asiaan, oli kuuma. Joki kulkee koko ajan vieressä, joten käytin koiria vähän väliä juomassa.

Juuri ennen järveä kivikko muuttuu lohkareiksi, ja tästä oli myös varoiteltu että olisi koirien kanssa todella haastavaa päästä tuon loppuvastuksen yli. Onneksi omani ovat kokoonsa nähden ketteriä, ja tottuneita kiipeilemään.

Koiria kannattaa oikeasti treenata hankalia maastoja varten, niiden koordinaatiokyky paranee ja vaikeissakin maastoissa on turvallisempaa. Loukkaantumiset vähenee kun koiran lihakset ovat tottuneet monipuoliseen rasitukseen. Me selvittiin siis helpohkosti järvelle, mutta toki sai aika tarkkaan katsoa mistä kiipeää.

 

 

Ja voi pojat se näky, kun järvi vihdoin avautui edessä. Ihan uskomatonta. Vesi oli juuri niin turkoosia kuin kuvissa, ja vuoret turkoosin veden ympärillä juuri niin jylhät ja mahtavat kuin kuvitella saattaa. Valitsin istumapaikan vähän syrjemmässä muista, se oli aika helppoa koska rantaa riittää molempiin suuntiin. Syötiin eväitä ja koirat tassutteli vedessä. Teki mieli vain ahmia maisemaa verkkokalvoille talteen. Hyvän tovin istuskeltuani nappailin kuvia koirista järvessä, kun lähistöllä ei muita ollut.

Takaisin päin valitsin vähän huonomman reitin lohkareiden yli, mutta selvittiin silti kunnialla ja ehjin tassuin.

 

 

Leiripaikassa ajoin auton sopivan telttapaikan viereen ja yritin pystyttää teltan niin, ettei aurinko porottaisi heti aamusta suoraan päälle. Alueella on useita pöytiä ja nuotiopaikkoja. Meidän lisäksi oli vain toinen seurue yötä, joten rauhassa sai olla ja nukkua. Nuotiolle ei ollut nyt tarvetta, mutta tein pöydän ääressä risottoa keittimellä ja nautiskelin illasta. Tunne oli jotenkin niin ihana, edellinen päivä ajamisineen ja Saanan huiputuksineen oli niin pitkä ja raskas (ihan oma vika kun ahnehdin meidät vielä illalla Norjaan), etten silloin vielä jaksanut tuntea mitään.

 

 

Nyt mielen valtasi sellainen täällä me nyt ollaan vähän epätodellinen riemu. Oli myös ihana nukkua teltassa, vaikkakin aamulla heräilin sitten tosiaan siihen, että kuumaa oli kuin saunassa. Avasin ensin absidin oven ja nukuin vähän aikaa, ja lopulta kaikki ovet ja laitoin vaan koirille hihnat ja kieputin ne käteeni tosi turvallista. Eipähän niistä kumpikaan teltasta mihinkään lähtenyt, mutta viileni edes vähän. Nukuin ihan tarkoituksella pitkään, koska vielä oli edessä yli seitsemän tunnin ajomatka.

Ja sitten me saavuttiinkin tänne ♥ Täällä on ollut aika kylmää ja pääosin pilvistä tähän saakka, mutta tänään suunta muuttui ja nyt paistaa aurinko ja säätiedotuksen mukaan ilmat näyttäisi vain paranevan. Ajateltiin huomenna tehdä porukalla töiden jälkeen pieni retki Støn lähellä olevalle laguunille, en malttaisi odottaa.

Kivaa viikkoa,

xx Matilda

 

Sympaattinen miniretkikohde Konttainen

Palataan vielä Kuusamon maisemiin parin postauksen verran, tässä niistä toinen, eli Konttainen.

Rukan pohjoispuolella sijaitseva Konttainen on mielestäni ehkä Kuusamon sympaattisin retkikohde. Vaara erottuu hyvin jo kauas persoonallisen ulkomuotonsa ansiosta. Konttainen kohoaa 407 metriin, ja sen huipulle on parkkipaikalta matkaa 500 metriä. Reitti on siis varsin lyhyt, kilometrillä selviää takaisin parkkipaikalle. Nousu on jyrkkää, mutta ylhäällä kyllä palkitaan kapuaminen. Talvella meillä oli lumikengilläkin vähän haasteita, eräskin seurueemme henkilö laskeutui hiukan eri tyylillä alas, kuin oli suunnitellut. Kannattaa silti, kesät talvet. Konttainen on osa Karhunkierrosta, ihan niinkuin Valtavaarakin. Huipulta näkyy tietysti kauas, mutta lisäksi läheiset Ruka ja Valtavaara näyttäytyvät Konttaisen suunnalta hienosti.

Konttaiselle voi kiivetä mukavana välipalana, tai miksei ihan omana retkenään. Itse olen aiempina kertoina käynyt siellä matkan varrella, jonkun toisen retken jälkeen. Nyt yhdistimme kapuamisen ihan vain kauppareissuun, ja juotiin päiväkahvit huipulla. Ei sitä aina tarvitse retkeillessä kilometrejä kahmia, voi myös keskittyä maisemiin ja eväisiin. Ja tietysti valokuviin.

Me kavuttiin huipulle, kierreltiin näköalapaikat ja räpsittiin miljoona muutama kuva. Kahvit mentiin keittelemään ja juomaan vähän syrjempään, metsäiselle puolelle kuusen alle koska satoi vettä. Minulla on ollut aina aika hauska tuuri Konttaisen valloituksilla. Parkkipaikalla ja kiivetessä on näkynyt ihmisiä, mutta huipulla on aina saanut olla omassa seurassa, tai seurueessa. Se on tietysti kuvien kannalta kiva, heh. Konttaisen parkkipaikalta pääsee muuten myös Valtavaaralle, eli päinvastaisesta suunnasta kuin Ruka. Sekin pitänee joskus testata. Mielestäni joku reitti on myös Valtavaara-Konttainen, mutta en ole sen enempää tutustunut. Uskoisin, että siinä on jo aika mukava päiväretki, kun huiputtaa molemmat vaarat samalla kertaa.

Jos sulla on Kuusamosta joku lempikohde, jonka haluat jakaa mulle syksyn seikkailuja varten, niin kerro ♥ Nyt me retkeillään vhän erilaisissa maisemissa täällä Norjassa, mutta niistä omia juttuja myöhemmin. Työpäivät on varsin tiiviitä, onneksi on muutamia reissujuttuja vielä varastossa menneiltä viikoilta. Viimeistelen tätä juttua juuri meidän mökin terassilla istuskellen, koirat puuhailee tossa pihalla. Aurinko paistaa ja iltalenkki kutsuu.

xx Matilda

Kotona ollaan

 

 

Perjantai iltana päästiin perille uuteen kotiimme, joka sijaitsee 80 asukkaan kylässä Gisløyssa.  Meidän piti alunperin majoittua valassafarin työntekijöille tarkoitetussa kimppa-asunnossa Støssä, mutta väärinymmärrysten takia koirat ei sitten lopulta olleetkaan tervetulleet asuntoon, joten majapaikaksi järjestyi piskuinen punainen mökki meren rannalla. Arvatkaa harmittaako?  No ei! Tästä on noin 15 kilometrä työpaikalleni.

Ollaan kotiuduttu hyvin ja nopeasti, levittelin kaikki tavarat perjantaina jo ympäri mökkiä, ja pikkuhiljaa ne on löytäneet paikkansa täältä. Deli valtasi koko parisängyn tyytyväisenä itselleen, näyttäisi olevan puitteet ihan ok. Pohdiskelin eilen ystävälle, että tuleekohan jossain vaiheessa koti-ikävää ja muuta, kun nyt kaikki vaan tuntuu ihan unelmalta. Hän sanoi mielestäni niin ihanasti “En usko että sulle voi tulla koti-ikävä mihinkään paikkaan, vaan sä teet kodin sinne missä koirat (ja auto) on. Läheisten ikävä toki voi tulla, mutta tässähän mekin jutellaan toinen Leivonmäellä mäntykankaalla ja toinen Norjassa vuonojen keskellä”. Kommentti lämmitti mieltä ja sydäntä.

Tuntuu, että koiratkin kotiutui oikeasti heti, varmaan niillekin on aika mieluisaa tämmöinen omalla pihalla ja merimaisemalla varusteltu mökki. Meitä vastapäätä sijaitsee Andøyan saari, merta pitkin sinne on 6 kilometriä, mutta jos haluaisin päästä saarelle vaikka retkeilemään, pitää ajaa autolla 100 kilometriä. Tekisi silti jossain vaiheessa mieli mennä.

 

 

Täällä on ihan mahtavaa käydä lenkillä, luonto alkaa heti kotiovelta. En voi myöskään  kylliksi hehkuttaa miten ihanaa on vain päästää koirat ulos, ja antaa niiden purkaa loputonta energiaa pihassa riehumalla. Itse voisin istua varmaan koko päivän kuistilla katselemassa merelle. Kun kävelee meiltä tuohon alas rantaan, pääsee polulle jota pitkin voi kiertää vaikka koko saaren. Olen toistaiseksi kävellyt vain lähellä olevalle kalliolle, ja toiseen suuntaan uimarannalle. Uimassa pitää ehdottomasti alkaa käymään säännöllisesti, merivesi on ihan yhtä lämmintä Kuin meidän mökkijärvi Kuusamossa.

 

 

Lauantaina kävimme tutustumassa läheiseen kalastajakylään Nyksundiin. Matkalla pysähdyimme kirpputorille, josta tein heti löytöjä, ihanan punaisen Norjalaisvillapaidan ja porokäsilaukun. Toinen pysähdys oli kuolleen kaskelotin luokse, löysimme todella paljon luita sen ympäriltä. Innoissamme tietysti päätimme viedä ne kotiin. Niiden raahaaminen kivistä rinnettä ylös olikin ihan toinen juttu. Ja se haju, kun luut muhivat autossani koko päivän meidän tutustuessa Nyksundiin.. Meinasi ihan tosissaan nousta ruuat ylös ja ulos.

Nyksund oli ihana symppis pikkukylä, jossa oli paljon ravintoloita muttei yhtään ruokakauppaa. Käytiin ensin vohveleilla, kierreltiin kylässä ja vierailtiin toisellakin kirpparilla, josta en onnekseni löytänyt mitään. Käytiin pubissa ja lopuksi syömässä. Viehättävä paikka.

 

 

Sunnuntaina olikin jännä päivä, koska edessä oli ensimmäinen valassafari! yöunet jäivät aika lyhyiksi, sen verran ehkä jännitti. Olin enemmänkin tarkkailijana ensimmäisellä kerralla, mutta autoin ruuanlaitossa ja juttelin toki asiakkaiden kanssa. Yritin myös imeä tietoa ja kuunnella mitä oppaat puhuvat. Valaiden luokse saakka kaikki oli paremmin kuin hyvin, ja nähtiin kolme kaskelottia sekä sillivalas, joka ei ole turhan usein nähty vieras täällä. Tosi hyvä saldo siis. Valaiden lisäksi olin luonnollisestikin lähes yhtä innoissani laivassa olleista koira-asiakkaista, etenkin tuosta Newfoundlandinkoiran ja Labradorinnoutajan sekoituksesta.

Haasteet alkoivat siinä valaspaikan eli Bleikin kanjonin kohdilla, aallot olivat varsin voimakkaat ja tuulikin aika kova. Säästyin merisairaudelta niin kauan kun olin ulkona, mutta kun ajattelin mennä sisälle auttamaan keiton tarjoilussa, paljastui idea virhearvioksi. Ei muuta kun takaisin ulos ja katse horisonttiin. Vähän uskoa itseeni loi tieto, ettei kyseinen keli ole mitenkään tyypillinen safarikeli, nytkin säätiedotukset olivat näyttäneet paljon helpompaa säätä. Eli pahimmasta päästä oleva aallokko ekana päivänä. Huomenna tiistaina on seuraava safari, ajattelin varuiksi ottaa pahoinvointilääkkeen etukäteen. Paluumatkalla kiersimme Andan majakkasaaren, jo pongasimme paljon lintuja. Tässä kohtaa aallotkin helpottivat. Hylkeet ja miekkavalaat jäivät vielä näkemättä, mutta onhan tässä pari kuukautta aikaa.

 

 

Tänään ei ollut safaria, mutta sain perehdytyksen huomista varten jotta voin olla jo täysillä työn syrjässä kiinni. Nyt ajattelin lähteä koirien kanssa iltalenkille, ja sen jälkeen on kuulemma ruoka valmiina, kelpaa. Vaikka minulla on tämä oma mökki, on päärakennus tuossa sen verran lähellä että sovimme yhteismuonituksesta jolloin voidaan tehdä vähän vuoronperään ruokaa. Menin jo kehuskelemaan lettutaidoillani, joten pitää joku ilta järjestää kunnon kestit.

 

 

Huomenna vuorossa postaus Saanasta, kivaa viikon alkua just sulle.

 

xx Matilda