Koirien kanssa matkoilla

 

Koirien kanssa matkustelusta tulee jonkun verran kysymyksiä, joten koitan kasata omia kokemuksiani yhteen.

Minulle on ollut aina itsestäänselvää reissata koirien kanssa, en niitä muuten voisi yksin pitääkään. Ja kääntöpuolena: tuskin olisin niin paljoa uskaltanut yksin reissailla ilman koiria. Koirien kanssa en ole koskaan pelännyt missään, mutta yksin varmasti olisin. Koirat ovat myös mahtavaa seuraa, ei tule yksinäinen olo. Tämä onkin välillä ihmisten vaikea ymmärtää: Minä olen ihan itse halunnut ne koirat, ja minä ihan itse haluan reissata niiden kanssa. Koirilla on kyllä mummola, jossa ne saavat olla hoidossa, mutta otan ne aina mieluummin mukaan, jos se on mahdollista. En siis koe koiria riippakivinä jotka hankaloittavat elämääni, vaan mun parhaina kavereina joiden kanssa haluan kokea asioita.

 

 

Itse koen koirien kanssa matkustamisen helpoksi, koska omani viihtyvät hyvin autossa, nukkuvat rauhallisesti teltassa ja ovat varsin rauhallisia kaikenlaisissa ympäristöissä. Emme ole liikkuneet julkisilla tai lentämällä, joten vain omalla autolla matkustamisesta on kokemusta. Ne tykkäävät myös patikoida pitkiä matkoja, pärjäävät kaikenlaisessa maastossa ja pystyvät kantamaan omissa repuissaan tavaransa. Niiden kanssa voi mennä erämaavallukselle tai ravintolaan syömään.

Suomessa ollaan oltu hotellissa, ja oman kokemukseni mukaan hotelli- ja mökkimajoitusta on kohtuullisen hyvin saatavilla koirien kanssa.

Norjassa ollaan nukuttu aina autossa, teltassa tai omassa vuokra-asunnossa koska olen täällä töissä kesäisin. Vuokra-asunnon hankinta on Norjassa koirien kanssa  hankalaa, näin kahden kesän kokemuksella. Joten suosittelen selvittämään myös lomamatkan majoitukset etukäteen, mikäli haluaa oikeaan sänkyyn välillä. Kuulemani mukaan Norjasta kuitenkin löytyy hyvin hotelleja yms joihin saa pientä lisämaksua vastaan ottaa koiran mukaan.

 

 

Norjaan koiran kanssa matkustaminen on muuten todella vaivatonta, koira tarvitsee tunnistusmerkinnän, rokotukset ja lemmikkieläinpassin. Mikäli rabies-rokotus on mennyt vanhaksi, tulee karenssi joten kannattaa huolehtia kaikki kuntoon hyvissä ajoin ennen matkaa. Passin saa edullisemmin rokotusten yhteydessä, mutta ei se kovin kallis ole erikseenkään hankittuna. sanoisin 50-80€. Jos mielii Ruotsiin tai Ruotsin kautta Norjaan, tarvitaan ekinokokkilääkitys. Suomi ja Norja ovat siis ekinokokkivapaita maita, mutta Ruotsi ei. Lääkitys pitää antaa eläinlääkärissä, ja lääkäri merkitsee käynnin koiran passiin. Itse olen aina matkustanut Suomesta suoraan Norjaan, jolloin ei tarvita lääkitystä. Ruokaviraston sivuilta löytyy kaikki tarvittava informaatio. Nämä asiat kannattaa oikeasti hoitaa huolella kuntoon, jos koiralla ei ole tarvittavia dokumenttejä, se ihan todella jää sinne tulliin.

Muutamat koirarodut ovat Norjassa kiellettyjä, niin kutsutut taisteluoirat ja muuten vaarallisiksi luokitellut. Kannattaa ehdottomasti tsekata lista läpi, ettei tule ikävää yllätystä. Myöskään rescuekoiria ei saa viedä Norjaan. Koiran pitää olla ollut vähintään puoli vuotta Suomessa omistajallaan, ennenkuin sen kanssa voi matkustaa Norjaan. Ainakaan oman rescuekoirani passissa ei lue mitään Suomeen saapumista, joten pidän aina Norjaan matkatessani luovutussopimusta eli ns. kauppakirjaa mukana, siitä voidaan todentaa milloin koira on siirtynyt omistukseeni.

 

 

Norjassa on panostetaan vaellus- ja retkeilyharrastukseen todella paljon, joten nähtävää ja koettavaa on koirien kanssa ihan mielettömästi. Mikäli mielii huiputtamaan vuoria, kannattaa etukäteen selvittää soveltuuko reitti myös koirille. Norjassa reittien vaativuustasot poikkeaa aika merkittävästi Suomesta, koska luonto on niin erilaista. Mediumtasoinenkin reitti saattaa sisältää jonkun pätkän jossa joutuu ihan kiipeämään. Oman kokemukseni mukaan koirat selviävät kyllä varsin hyvin vaikeammistakin paikoista, mutta tosiaan kannattaa tehdä vähän tutkimusta etukäteen. Ja koiraa kannattaa tietenkin treenata vaihtelevissa maastoissa, opettaa kiipeilemään kivillä jne.

Me käydään paljon Levillä kävelemässä rakkakivikossa. Vuorilla voi olla myös perusteltua käyttää tassuvahaa ja mahdollisesti tossuja, jos koiran tassut ei ole tottuneet kivikkoiseen maastoon. Norjassa kannattaa myös varautua lampaisiin. Lampaat laiduntavat ainakin pohjoisessa vapaina, eli niihin voi törmätä retkeillessä ihan missä vain, samalla lailla kuin Suomen Lapissa poroihin. Koira on siis syytä pitää kiinni, toki muutenkin koirat pidtään kiinni aina reiteillä.

Sisätiloihin ei aina saa ottaa koiria, mutta tähän mennessä ainakin kaikkien ravintoloiden terasseille on koirat olleet ok. Myös meidän valassafarille saa ottaa koiran mukaan, ja muutenkin olen yleisesti kokenut ilmapiirin Norjassa kohtalaisen koiramyönteiseksi. Lauttamatkoilla useimmiten koira saa olla kannella, mutta kannattaa varmistaa sekin etukäteen. Jos koira viihtyy autossa, niin täällä pohjoisessa ei ihan kauhean usein hellettä piisaa, usein on säiden puolesta ihan mahdollista pitää koiria autossakin esim ravintolakäynnin ajan.

Norja on todella suosittu matkailumaa, eli kannattaa asennoitua siihen että reiteillä ja telttapaikoilla on muitakin. Täältä löytyy tienvarsilta todella hyvin levähdyspaikkoja joihin voi jäädä yöksi autoon tai telttaan. Monissa on vessatkin. Lofootit on tietenkin todella ruuhkaiset kesäkuukausina, joten jos kaipaa vähän rauhallisempia maisemia suosittelen lähialueita, esimerkiksi Vesterålenia jossa me asutaan, tai Senjaa. Maisemat on ihan yhtä hienot, mutta ihmisiä hiukan vähemmän. Meillä kävi viime kesänä Lofooteilla hyvä tuuri, oli niin huono keli että saatiin olla ihan kaikessa rauhassa. Tänä kesänä olisi tarkoitus tutustua paremmin Senjaan ja Lyngenin aluella, kun pääsen työn puolesta käymään Lofooteilla.

 

 

En ole sen kummemmin koirille opettanut  erityisiä taitoja matkailua varten, mielestäni ne oppivat siinä sivussa kun ovat mukana paljon kaikkialla. Itse pidän tärkeimpänä huolehtia siitä, etteivät koirat ole häiriöksi muille. Eli peruskäytöstavat ja hyvä sosialistaminen. Omat koirani eivät pidä tuntemattomista ihmisistä, mutta eivät myöskään reagoi niihin kun ei tule aivan iholle. Eli pärjätään hyvin sillä, että minä omistajana huolehdin ettei kukaan tule lääppimään koiria, ja pidän selkeät rajat.

Mutta toki kannattaa rehellisesti tarkastella oman koiran kokemusmaailmaa, ja miettiä sopiiko koiralle reissaaminen vai viihtyykö se paremmin omassa tutussa ympäristössä. Omat koirani ovat kaikkein rennoimpia kun ne saavat olla mukanani, paikasta viis. Ja mikäli koira vaikka inhoaa autossa olemista, ei ehkä kannata suunnitella Norjan road trippiä. Mutta pääsääntöisesti ajattelen että tekemällä oppii, ja koirat on aika sopeutuvaisia.

Suurimmat haasteet on useimmiten ulkopuolisten ihmisten korvien välissä. Olen kohdannut kasapäin ennakkoluuloja omasta elämäntyylistäni yhdistettynä koirienpitoon. Luotan kuitenkin siihen, että tällä koirakokemuksella osaan tunnistaa milloin koira voi hyvin ja milloin se on stressaantunut.

Ennakkoluulot istuvat tiukassa, ja suomalainen koirakulttuuri on edelleen todella takapajuista, koiran paikka on hyvin vahvasti kotona ja/tai pihan perällä. Se että koiraa pidetään mukana ja osallistuvana perheenjäsenenä, on aika uutta.

En tiedä onko tästä mitään apua, mutta kiteytyksenä

1) Viralliset asiat eli matkustukseen liittyvät asiakirjat kuntoon.

2) Pikkuisen taustatyötä koiraystävällisistä paikoista ja sopivista reiteistä, sekä majoituksista mikäli ei kokoaikaa nuku teltassa tai autossa.

3) Paljon rentoa asennetta, ja hyväksymistä että koiran ehdoilla mennään.

4) Muiden matkailijoiden huomioonottaminen, asenteita muutetaan koiramyönteisiksi tai -kielteisiksi käytännön kokemusten myötä.

että terkkuja vaan Norjan maalta, kuukausi vielä näitä maisemia.

xx Matilda

 

Vapaapäivä Kätkätunturilla

 

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, kuuluu sanonta. Noh, tässä tapauksessa sillä ei ole mitään totuuspohjaa.

 

Olen kohta kaksi kuukautta suunnitellut retkeileväni Levitunturin vieressä kohoavalle Kätkälle. Muutaman kerran olen ollut jo aikeissa tarttua tuumasta toimeen, mutta ystävä google on Kätkän suhteen varsin kitsas, eikä esmerkiksi reitin aloituspaikasta sanota oikein muuta, kuin että Kätkälle pääsee näppärästi Sirkan keskustasta. Toki voi avata kartan ja katsoa, mutta näin eräoppaana kartat eivät ole suosikkejani, joten olen kerta toisensa jälkeen  kevyesti ärsyyntynyt ja jättänyt jutun toiseen kertaan.

No sitten tuli vapaapäivä ja kaunis ilma ja tekosyyt loppuivat kesken kun olin saanut selville kalliomaalausten ja perimätiedon avulla mistä polku löytyy. (Immeljärven vastapuolelta, Korkeaniemen näköalalaavun luota) Reitin pituutta tai mitään muutakaan epäolennaista en tullut kysyneeksi. Päivä oli tosiaan kaunis ja aavistuksen viileähkö -20 (tuntuu kuin -25 luki säätiedotuksessa) mutta eihän pikkupakkanen meitä pelottanut. Kamat niskaan, koirat autoon, koirille evästä taskuun ja itselle kamera olalle.

 

 

Jätin auton tien varteen ja aloin tarpomaan. Löysin oikopolun joka vei suoraan ylöspäin. Oikopoluthan on aina hyvä ajatus, niimpä sitten konttasin äkkijyrkkää polkua ylöspäin, ei käynyt mielen vieressäkään että se merkitty reitti olisi saattanut olla aavistuksen loivempi. Päästiin lopulta oikealle polulle, ja ajattelin ettei varmaan enää pitkäkään matka huipulle. Väärin, koko ajan tuli lisää tarvottavaa eteen. Itsellenihän en tosiaan ottanut a) evästä b) juotavaa c) taukovaatetta. Ylpeys ei tietenkään antanut periksi kääntyä kesken kaiken vaikka oli kuuma ja kylmä ja hiki ja jano ja nälkä ja pissahätää ei sentään ollut.

Vihdoin tuli kyltti jossa ystävällisesti kerrottiin huipulle olevan 300metriä. Ja siinä vaiheessa kun huippu tuli näkyviin, ei muuten harmittanutkaan enää yhtään, ja päähän hiipi ajatus ettei se nousu niin paha ollutkaan vaan ihan mukava. Tämä ihana itsepetos saa kerta toisensa jälkeen ihmisen kuluttamaan vapaa-aikaansa rämpimällä tuntitolkulla ylämäkeen ties minkä nyppylöiden päälle. Mikähän siinäkin on, että jos jossain on mäki jonka päältä voisi potentiaalisesti nähdä jonnekin, tulee himo kiivetä. Minä ainakin voin avoimesti myöntää että se itse kiipeäminen on aivan hanurista.

Koska olin liikkeellä varsin myöhään, auringonlaskun aikaan, ei ketään muita näkynyt enää mailla halmeilla,  vain muutama seurue oli tullut vastaan kun tarvoin itse vielä ylös. Niimpä päästin koirat hetkeksi ilakoimaan  ihastelemaan maisemia ja napsin kuvia. Jotenkin täällä on kuvaaminen ja kaikki somettaminen jäänyt aika vähälle, olen keskittynyt elämään ja kokemaan tätä uutta arkea itse. Mutta ajattelin nyt, kun valo lisääntyy ja päivä pitenee, ryhdistäytyä kuvaamisessa. Koska nautin siitä ja nautin niiden hetkien katselemisesta jälkeenpäinkin.

 

 

Huipulla unohtui myös hiki ja kylmyys, upeilla maisemilla on aika iso vaikutus ihan kaikkeen. Ei ollut kiire alas, polkukin oli niin leveä ettei mitään eksymisvaaraa edes pimeässä tulisi. Koska olen ollut vastikään kipeä, en kuitenkaan viitsinyt ehdoin tahdoin jäädyttää itseäni enempää kuin oli pakollista, joten auringon painuttua piiloon lähdimme viipottamaan alas. Matka ei tuntunutkaan enää yhtään pitkältä, raskaalta eikä tuskaiselta. Alaspäin tultaessa maisema avautuu myös tosi kauniisti Leville ja Sirkkaan. Välillä oli niin jyrkkää että pysty laskea pyllymäkeä.

Ihme kyllä auto lähti ihan nätisti käyntiin, minä sen sijaan olin aivan totaalisen umpijäässä märissä vaatteissani eikä autossakaan ollut mitään lisävaatetta. Äkkiä kotiin ja sauna tulille.

 

 

Upea upea luonto kyllä teki jälleen kerran niin suurenmoisen vaikutuksen. Vaikka vähän nauratti tuo oma ammattilaismainen valmistautuminen.  Noh, tuskin opin tästä mitään ja aion muuten viedä tulevia vieraita tuonne patikoimaan, kiva pohjetreeni. Koiratkin nukkuivat kiltisti illan.  Nyt on retkitauko katkaistu onnistuneesti, joten voi suunnitella seuraavaa. Kuvien laatu ei päätä huimaa, koska oli jo yllättäen aika pimeää kun vihdoin tonne huipulle saatiin luumme raahattua.

 

Palailen pian arkikuulumisten kanssa, olen kerännyt hitaasti mutta varmasti puhelinkuvista pientä katsausta perusarjesta täällä.

ihanaa viikkoa,

xx Matilda

Syysretki Vaarunvuorille

 

Lapista vielä hetkeksi keskisuomalaisiin maisemiin. Niin mieluisalta kuin pohjoisen talviset säät tuntuivat, ei tässä uskomattomassa ruskan väriloistossakaan mitään vikaa ole. Toki mieli ja sydän jäivät vähän tuntureille jo jumiin, mutta tässä kolmen viikon  pätkässä on kyllä luvassa maakuntamatkailua oikein olan takaa, niin työn kuin huvinkin puolesta. Alkaen heti huomenna kun suunnataan iskän kanssa sukuloimaan Poriin. Ihana nähdä läheisiä siellä suunnalla ennenkun karataan kokonaan. Tarkoitus mennä pappan kanssa sienimetsään ja viikonlopuksi Yyteriin! Ah, meri ♥

Alkuviikon olin normaalisti töissä, pienen tauon jälkeen ohjaaminen on vaan aina niin inspiroivaa. Saas nähdä mitä talvi tuo tullessaan joogan saralla, vai tuoko mitään. Kiva olisi opettaa, mutta nykyään myös tajuaa jo oman ajan ja jaksamisen rajallisuuden. Joku hevosjoogatunti olisi kiva laittaa kalenteriin esim. 🙂

 

 

No mutta, sellaista tässä vaan että on Keski-Suomessakin kivoja luontokohteita, ei se elo täälläkään pelkkää työtä ole sentään. Eikä tarvitse ihan kaikkien koko ajan haluta Lappiin päästäkseen ihastelemaan maisemia! Ihan perus maanantain voi viettää luonnossa. Me piipahdettiin yksi kaunis aurinkoinen syyspäivä ystävien kanssa Vaarunvuorilla. Vaarunvuorten luontopolku sijaitsee Korpilahdella, Jyväskylän eteläpuolella. Pakattiin aamulla viisi koiraa ja kolme ihmistä meitsin tila-autoon ja lähdettiin eväskaupan kautta retkeilemään. Ei ole retkeä ilman asiaankuuluvia eväitä!

 

 

Vaarunvuorten luontopolku on noin neljän kilometrin mittainen, helpossa maastossa kulkeva oikein leppoisa ja mukava reitti. Matkalle osuu kivan monipuolista metsää. Pari pientä järveä, pitkospuita ja tietenkin itse vuoren päältä avautuva mainio maisema Päijänteelle.

Nautiskeltiin näköalapaikalla eväät, vaikka matkan varrella on aiemmin tulipaikka. Tulipaikalla oli tällä kertaa muita, eikä eväämme vaatinut lämmitystä joten koimme näköalalounaan mukavampana vaihtoehtona. Saimme nautiskella maisemista ihan omassa seurassamme, ainoa ihminen kenet kohtasimme koko retkellä oli tulipaikalla istuskellut ukkeli. Aiemmankin kokemukseni mukaan täällä saa olla aika rauhassa, ehkä syrjäinen sijainti vähän vaikuttaa asiaan.

 

 

Kaiken kaikkiaan tosi kiva retkikohde Jyväskylän suunnalla, kannattaa ottaa haltuun jos autolla pääsee liikkumaan. Tonne ajaessa on jo tosi kivoja maisemia.

Ja hei kivaa syyslomaa kaikille jota se koskee!

xx Matilda

 

Syksyistä ja lähdöistä

 

Kuten monelle muullekin, syksyt ovat minulle uuden alku. Tammikuissani harvoin on tapahtunut mitään merkityksellistä, mutta lähes joka syksy olen löytänyt itseni jollain tavalla uuden ääreltä.

Muutokset ovat olleet useimmiten isoja, vaikeita ja mullistavia. Olen syksyisin eronnut, rakastunut, aloittanut koulun, vaihtanut työpaikkaa. Romahtanut ja aloittanut alusta. Rakentanut uutta, haudannut vanhaa. Harvoin olen etukäteen päättänyt lyödä vanhan elämäni sirpaleiksi kun syksy saapuu, asiat vain tuntuvat kulminoituvan tähän muutosten melankoliseen vuodenaikaan.

 

 

Rakastan syksyjä. Niiden hieman alakuloista tunnelmaa. Kylmää, pimeää (jota kuitenkin pelkään). Rakastan myrskyjä ja sadetta. Eikä ehkä mikään ole kauniimpaa, kuin aurinkoinen syyspäivä luonnon loistaessa värikkäimmillään. Syksyssä on syvyyttä ja kirkkautta. Tasapainoa.

Tästä syksystä en ole saanut otetta. Palasin syksyn kynnyksellä vanhaan kotikaupunkiini, joka ei tunnu enää kodilta. On vaikea tarttua mihinkään, olotila on vellova. Kuin olisin hautautuneena liian pehmeään sänkyyn, josta ei pääse ylös. On mukava olla käymässä, mutta koko ajan odotan. Odotan lähtöä, seuraavaa seikkailua. Se kuiskuttelee nurkan takana salaisuuksiaan tulevasta talvesta, vieden jatkuvasti huomioni tästä hetkestä, jossa en muutenkaan tunne oloani aivan niin helpoksi.

Olen pyrkinyt omistamaan aikani ystäville, olemaan läsnä. On ihana tavata kasvokkain. Monille lähipiirissäni on tapahtunut myös  isoja asioita, ja olen kiitollinen siitä, että olen ollut nyt täällä. Vaikkei sanoja ole helppoa löytää, ehkä arvokkainta on oleminen ja kuunteleminen. Niin toivon.

 

 

Olen oppinut itsestäni. Olen tajunnut, ettei jääminen koskaan ollutkaan minua varten. Olen kuluttanut niin paljon turhaan voimiani pyrkimällä muottiin, johon en vain ikinä sopinut.  Lähteminen saa sydämeni läpättämään villimmin. Ystäväni sanoi lähtemisen muuttuvan kerta kerralta helpommaksi. Uskon sen pitävän paikkansa ihmisille, joiden kuuluu lähteä.

En esimerkiksi koe tippaakaan ahdistusta asunnottomuudesta, epäsäännöllisistä tuloista, pätkätöistä ja kaaosmaisesta kalenterista. Sen sijaan koin aiemmin jatkuvaa ahdistusta arjesta, ja kaikista velvollisuuksista joita se sisällään piti.

Lähteminen, niin monessa eri merkityksessä, on ollut paras päätökseni. Näköjään joskus pitää mennä kauas löytääkseen itseensä. Tuleva lähtö kutkuttelee jo vatsanpohjassa. Tunnen olevani elossa, ja se on voimauttavin tunne jonka saatan kuvitella.

Ja toki kaikki näyttää kauniimmalta vaaleanpunaisten lasien läpi katseltuna. Ja sydän läpättää taas villinä.

 

 

Nyt jatkamaan ystävien kanssa olemista, tänään Atomirotan keikalle Lutakkoon! Tätä olen muuten odottanut.

xx Matilda

Kuvat minusta Emmi Anttila

 

.

 

Riisitunturi alkusyksyn väreissä

Jatketaan Kuusamon lähikohteiden kanssa,

Yksi rakkaimmista retkipaikoistani on Posion Riisitunturi.  Riisitunturi on myös ensimmäinen tunturi jonka olen huiputtanut, jos Rukaa ei lasketa. Tunnetuin se on talvipuvussaan, tykkylumen paratiisina. Talvellakin tunturiin menee hyvä polku, kannattaa vierailla jos mahdollista. Riisitunturin molemmat huiput kohoavat reiluun neljäänsataan metriin, ja näkymät on todella hienot.

 

 

Kansallispuisto on kuitenkin kaunis myös sulan maan aikaan. Kävin  taannoin kiertämässä koirien kanssa vajaan 11 kilometrin mittaisen Riisin Rietas- reitin. Sää oli suorastaan kuuma, ja taivas lähes pilvetön. Onneksi vuorien jälkeen tunturiin kapuaminen tuntui lasten leikiltä, ja osa reitistä kulkee metsän suojissa. Myös juomapaikkoja oli koirille vähän väliä.  Polku on helppokulkuista, paikoitellen soritettua.

 

 

Tunturi- ja metsämaisemien lisäksi reitillä on paljon kaunista suota, ja tietenkin pitkospuita. Riisijoen kohdalla luonto on todella vehreää. Tuonne ei ole onneksi ehditty vaihtaa vielä nitä kammottavia metallihirvityksiä pitkoksien tilalle. Ruska ei vielä ollut ihan täydessä loistossaan, mutta ihanan värikästä oli jo.

Kymmenen kilometrin lenkkiin mahtui kaksi evästaukoa, ja useita pysähdyksiä kuvaamaan maisemia. Mustikoita oli todella paljon, joten evästä pystyi noukkimaan matkan varrelta.

 

 

Useampi tuntu vierähti rauhallisella tahdilla ja paljon kuvaillen.  Riisi ei pettänyt taaskaan. ♥

Tänään laitettu eräopaskoulu pakettiin!

xx Matilda

 

Terkut Lofooteilta

Sain perjantaina kuulla että viikonloppu ja maanantai ovat vapaita huonon sään takia, joten päätin siltä seisomalta että lähdetään lauantaina Lofooteille. Olin jo hylännyt Lofootit tältä kesältä aikataulujen vuoksi, mutta nyt kun oli tilaisuus en voinut jättää väliin.

Perjantaina sain töiden jälkeen kummivanhempani yökylään, meillä oli ihana ilta. Lauantaina syötiin vielä aamupäiväpala ja iltapäivällä he lähtivät pohjoiseen ja me etelään.

On satanut oikeastaan koko reissun ajan, joten vaeltamis- ja huiputussuunnitelmat sain hylätä, mutta on ollu mukava myös ajella kaikessa rauhassa autolla ja ihastella maisemia. Ihan ensin pysähdyttiin Svolvaerissä oluella, yöksi mentiin Kalleen.

Eilen aamupäivällä lähdettiin Kallesta kohti Åta. Matkalla pysähdyttiin Hauklandin rannalla, Hamnøyssa ja Reinessä. Yöksi tultiin Sørvågeniin. Tänään vielä tarkoitus pysähdellä aina kun siltä tuntuu.

Kirjoitan tarkemman kuvauksen reissusta kotiin päästyäni, mutta tässä muutamia kuvia matkan varrelta. On ollut oikeastaan tosi rento retki, kun ei ole ollut keliä tehdä mitään pitkiä retkiä. Kävelykilometrejä kertyi silti eiliseltä varmasti toistakymmentä, kiertelimme kyliä, rantoja ja kallioita. Lofootit on tehneet vaikutuksen säästä huolimatta!

Reissu on ollu myös juuri sitä mitä kaipasin, omaa aikaa ja pään tuuletusta. Nyt taas jaksaa olla sosiaalinen. Olen nukkunut 11 h molempina öinä, sateen ropistessa ja tuulen piestessä telttaa.

Kun sade lakkaa, puran leirin ja jatketaan seikkaulua vielä tämä päivä. Huomenna töihin. Tajusin juuri, että tämä on mun vika viikko täällä, ensi viikon lopulla pitää olla jo Kuusamossa! Ihan hurjaa, miten aika on kiiruhtanut täällä.

xx Matilda

Dronningruta

 

Ollaan käyty nyt kahdesti kiertämässä Dronningruta, eli kuningattaren reitti. Molemmilla kerroilla ollaan aloitettu Støstä, ja kierretty reitti vastapäivään.

Dronningruta on 15 kilometrin mittainen merkitty rengasreitti, joka kulkee Støn ja Nyksundin välissä. Reitti on merkitty punaisilla, kiviin maalatuilla T-kirjaimilla. Reitti kulkee suurimmaksi osaksi ylhäällä vuorilla, hirveitä nousuja ja laskuja on muutama. Ensimmäinen nousu on pisin ja haastavin. Siinä joutuu vähän kiipeilemään.

Vastapäivään Støstä kuljettaessa vaikein ja jyrkin osuus tullaan ylöspäin, mikä on mielestäni koirien kanssa turvallisempaa. Osa reitistä kulkee myös merenrantaa pitkin, olenkin kirjoittanut oman postauksen tuosta reitillä olevasta Skipsandin hiekkarannasta. Korkein kohta reitillä on 448 m kohoava Finngamheia, jonka päälle kavutaan juurikin tuon ensimmäisen nousun aikana.

 

 

Reitin kuvauksessa lukee sen olevan keskivaikea, ja vievän aikaa noin 5-8 tuntia. Molemmat pitivät hyvin paikkansa. Ensimmäisellä kerralla, kun kuljin reitin yksin koirien kanssa, meillä meni 5h 15 min. Toisella kerralla, kun mentiin koirien ja Hannaleenan kanssa, meillä meni kahdeksan tuntia.

Retkien keston suuri ero selittyy suurimmaksi osaksi säällä. Yksin kulkiessani koko matka vuorilla oli sankkaa sumua, ja vesisadetta. Ei paljoa tullut pysähdeltyä, ja kävelyvauhtikin pysyi reippaana, ettei ala paleltaa. Sumu oli niin sankkaa, että se kasteli kulkijat tehokkaammin kuin vesisade. Tuohon viiteen tuntiin mahtui silti yksi pidempi, ja yksi lyhyt evästako. Ja joku parisataa kuvaa.

 

 

Toisella kerralla oli paahtava helle, ensin lykättiin lähtöä alkuiltaan, ja ennen vuoria pysähdyttiin hyväksi toviksi uimaan matkan varrella olevaan pieneen järveen. Myös kiivetessä pidettiin taukoja usein, oikeastaan aina kun Deli niin päätti. Otettiin myös paljon kuvia, ja käveltiin varsin maltillista vauhtia.

Myöhäinen ajankohta oli hyvä päätös, oltiin vielä vuorilla kun aurinko laski. Upea näky. Tällä kertaa maisemat antoivat parastaan, välillä tuntui, kuin olisi ollut ekaa kertaa koko reitillä. Toisaalta sumupilvet olivat hieno kokemus myös, ei mennyt missään nimessä  hukkaan sekään reissu.T ehdään vielä yksi retki Dronningrutalle tänä kesänä, kun sisko ja ystävä tulee parin viikon kuluttua tänne. Ajateltiin olla yötä reitillä.

 

 

Molemmilla kerroilla muita kulkijoita on ollut varsin sopivasti. Ei ruuhkaksi asti, mutta kuitenkin jonkun verran. Jos vaikka sattuisi jotain, varmasti saisi apua pian. Koiria on ihmisillä paljon mukana, eli uskon monenlaisten koirien pärjäävän hyvin. En silti lähtisi tuonne tottumattoman koiran kanssa.

Omillani ei ole esiintynyt suurempia haasteita, paitsi toisella kerralla kuumuus. Juomavettä kannattaa ottaa hyvin mukaan, ihan usemapi litra. Sekä koirille, että ihmisille. Ja tietysti hyvät eväät, kyllä tuolla kinttu alkaa vähän painaa, kun on Suomen loiviin tuntureihin tottunut taapertaja.

 

 

Masentavinta on, kun itse lyijynpainoisilla jaloilla koitat selvitä vielä viimeisen vuoren päälle, ja joku saakelin Norjalainen juoksee ohi. Ei ehkä ihan vielä ensi kesälle realistinen tavoite.

Maisemat ovat käsittämättömän kauniit, ja ihan koko ajan on joka puolella jotain nähtävää ja kuvattavaa. Reitin aloitus löytyy Støn leirintäalueelta, ja samassa on myös opastaulu. Merkkeja on kuitenkin polulla sen verran tiuhaan, ettei eksymisvaaraa ole. Jos on hyvä keli, kannattaa ottaa uikkarit ja pyyhe, ja pulahtaa joko Skipsandilla, tai hieman edempänä olevassa järvessä.

 

 

Olen rasvannut koirien tassut molemmilla kerroilla kun ollaan tuo reitti kävelty, en siis osaa sanoa miten tassut kestäisi ilman. Vahattuna ei ole ainakaan tullut mitään anturaongelmia. Polku on kivikkoista, vuorilla kun ollaan. Ei nyt silti mistään pahimmasta päästä.

Kivaa maanantaita, mulla ollut tänään vapaa. Olen ollut todella väsynyt, ja eilen illalla iski pitkästä aikaa migreenin tynkääkin. Sain onneksi kuitenkin nukuttua melkein kellon ympäri, ja kun aamulla herätessä oli pää edelleen teräviä veitsiä täynnä, iskin napin naamaan ja särky vaihtui sellaiseksi tylpäksi nakutukseksi. Oon silti kulutttanut tän kirjoittamiseen ja kuvien käsittelyyn ihan koko päivän.

 

 

Nyt lähen kattomaan missä vaiheessa meidän taco-iltamat on, heippi!

xx Matilda

Kokalmuksen kierros koirien kanssa- minivaellus syyskuussa

 

Järjestän syyskuun alussa yhteistyössä Pet Rescue Finlandin kanssa minivaelluksen koirien kanssa Hossan kansallispuistossa.  Deli on siis tullut minulle kyseisen yhdistyksen kautta, joten on enemmän kuin ilo päästä tekemään yhteistyötä. Retken tuotosta laitetaan iso siivu koirien sterilointeihin Liettuassa, hyvällä asialla siis vaelletaan. Tästä lisäinfoa alla, ja ajankohtaista-sivulla. Kävimme tulevaa vaellusta varten kartoittamassa reittiä, joka olisi tarkoituksena kiertää syyskuussa. Ja meni kerralla nappiin, tänne tullaan ehdottomasti.

 

 

Olin itse aiemmin känyt Hossassa vain Julma-Ölkyllä, joka sekin on hieno. Kokalmusta oli kuitenkin kehuttu kovasti, ja ainakin tämän yhden kerran kokemuksen mukaan se on myös hieman rauhallisempi kuin Ölkky.

Kokalmuksen kierros on noin 14 kilometrin mittainen rengasreitti, joka kiertelee ihan mielettämön kirkasvetisten järvien rantoja pitkin. Taukopaikkoja oli vähän väliä, ja pysähdeltyä tuli muutenkin, juurikin noille upeille rannoille. Parhaita paloja on vaikea valita, mutta yksi kohokohdista oli kahden järven välissä kohoava harju, jonka päällä reitti kulki. Myös Muikkupuron mutka oli ihana. Sinne pääsee muuten esteettömästi parkkipaikalta, helppo poiketa siis. Ihan mahtavaa, että kansallispuistoissa huomioidaan liikuntarajoitteisia- luonto kuuluu kaikille ♥

 

 

Meille sattui retkelle oikein kunnon hellepäivä, mutta se ei noissa maastoissa haitannut yhtään. Koirat pystyi viemään uimaan käytännössä miten usein tahansa. Ja itsekin pulahdin kahdesti. Järvet ovat lumoavaa luonnonhiekkarantaa, ja todella matalia. Ihan työkseen sai kahlata jotta pääsi uimasille saakka. Tulipaikkoja tuolla on tosiaankin tiuhempaan kuin ehtii edes kaivata, aivan ihanilla paikoilla kaikki. Yöpymispaikkojakin kaksi, joten ruuhkaa voi vähän vältellä jos toinen on ihan tupaten täynnä.

Reitin maasto on varsin helppokulkuista, eikä korkeuseroja ole paljoa. Nähtävää ja kauniita maisemia sitäkin enemmän, ja juurikin kauniina kesäpäivänä ihan lyömätön paikka. Kohtasimme muita kulkujoita vain kourallisen, paitsi toisella yöpymispaikalla Lipposen salmessa oli kaksi isompaa porukkaa. Sen sijaan aiemmalla oli siinä vaiheessa vain yksi pariskunta. Aika kohtuullinen määrä ihmisiä, kun keli oli mitä mainioin ja kesälomakausi menossa.

 

 

Hossa on kyllä mitä mainioin paikka, kivaa vaihtelua tuntureille ja vaaroille. Monta reittiä ja paikkaa miellä vielä tuolta käymättä, mutta ehdottomasti aiotaan tutkia tätä kansallispuistoa lisää. Ajomatkakin on varsin kohtuullinen.

Tässä vielä lisätiedot syyskuun retkestä:

Mukavaa viikkoa, palataan seuraavaksi Norjan retkijuttujem pariin ♥

xx Matilda

Blåvatnet Lyngenissä

 

Matkalla Norjaan minulla oli Saanan lisäksi toinen kohde, jossa halusin ehdottomasti vierailla, Blåvatnet. Olin nähnyt mahtavan hienoja kuvia turkoosista järvestä vuorien syleilyssä, eikä paikka poikennut meidän reitiltä liikaa. Suunnittelin matkan niin, että yöpyisimme Blåvatnetin lähellä, ja ajaisimme sieltä seuraavana päivänä perille Gisløyihin.

Suunnitelma oli hyvä. Olimme tulleet edellisenä iltana jo jonkin matkaa Kilpisjärveltä Norjaan, joten ajomatkaa ei ollut enää kuin noin tunnin verran. Kirjoitin google mapsiin Blåvatnet, ja ajoin paikalle. Joka oli väärä. Kaivoin Retkipaikan jutun, ja sieltä löytyvien ajo-ohjeiden perusteella löysin helposti perille Blåvatnetille vievän reitin parkkipaikalle, jossa sijaitsi myös ihan mahtavan ihana telttailualue. Kannattaa yöpyä tuolla, vaikka reitti itsessään sopii hyvin päiväretkeksi. Tässä linkki retkipaikan juttuun jossa hyvät ajo-ohjeet.

 

 

Parkkipaikalta järvelle on matkaa reilu neljä kilometriä. Polku on merkitty kivillä, joihin on maalattu punaisia laikkua. Muutaman kerran mennään puron yli, omat kenkäni pitävät vettä mutta olisi lenkkareillakin saattanut päästä jalat kuivina. Kannattaa silti valita vedenpitävät jalkineet jos mahdollista.  Alkumatka on todella kaunista tunturikoivikkoa, ja seurailee jokea. Vuoret näkyvät koko ajan ympärillä. Reitillä oli paljon kulkijoita, mutta hyvin mahtui sekaan. Tunturikoivikon jälkeen maisema muuttui karummaksi, ja kivikossa kävelyä onkin suurin osa matkasta. Olin lukenut varoituksia koirien tassujen kestävyydestä, ja ostinkin Kuusamon Mustista ja Mirristä koirille tassuvahaa, jota käytettiin myös edellisenä päivänä Saanan huiputuksella. Eikä kummallekaan tullut tassuihin mitään, joten vaha tulee olemaan jatkossakin käytössä.

 

 

Lenangsbreenin jäätikkö, jonka sulamisvesistä Blåvatnet on muodostunut, näkyy suurimman osan ajasta edessä, joten sitä kohti on helppo suunnistaa. Ehkä siksi tuntui välillä ettei matka etene mihinkäään, koska jäätikkö tuntui pysyvän aina yhtä kaukana. Todella lämmin ja aurinkoinen sää saattoi myös vaikuttaa asiaan, oli kuuma. Joki kulkee koko ajan vieressä, joten käytin koiria vähän väliä juomassa.

Juuri ennen järveä kivikko muuttuu lohkareiksi, ja tästä oli myös varoiteltu että olisi koirien kanssa todella haastavaa päästä tuon loppuvastuksen yli. Onneksi omani ovat kokoonsa nähden ketteriä, ja tottuneita kiipeilemään.

Koiria kannattaa oikeasti treenata hankalia maastoja varten, niiden koordinaatiokyky paranee ja vaikeissakin maastoissa on turvallisempaa. Loukkaantumiset vähenee kun koiran lihakset ovat tottuneet monipuoliseen rasitukseen. Me selvittiin siis helpohkosti järvelle, mutta toki sai aika tarkkaan katsoa mistä kiipeää.

 

 

Ja voi pojat se näky, kun järvi vihdoin avautui edessä. Ihan uskomatonta. Vesi oli juuri niin turkoosia kuin kuvissa, ja vuoret turkoosin veden ympärillä juuri niin jylhät ja mahtavat kuin kuvitella saattaa. Valitsin istumapaikan vähän syrjemmässä muista, se oli aika helppoa koska rantaa riittää molempiin suuntiin. Syötiin eväitä ja koirat tassutteli vedessä. Teki mieli vain ahmia maisemaa verkkokalvoille talteen. Hyvän tovin istuskeltuani nappailin kuvia koirista järvessä, kun lähistöllä ei muita ollut.

Takaisin päin valitsin vähän huonomman reitin lohkareiden yli, mutta selvittiin silti kunnialla ja ehjin tassuin.

 

 

Leiripaikassa ajoin auton sopivan telttapaikan viereen ja yritin pystyttää teltan niin, ettei aurinko porottaisi heti aamusta suoraan päälle. Alueella on useita pöytiä ja nuotiopaikkoja. Meidän lisäksi oli vain toinen seurue yötä, joten rauhassa sai olla ja nukkua. Nuotiolle ei ollut nyt tarvetta, mutta tein pöydän ääressä risottoa keittimellä ja nautiskelin illasta. Tunne oli jotenkin niin ihana, edellinen päivä ajamisineen ja Saanan huiputuksineen oli niin pitkä ja raskas (ihan oma vika kun ahnehdin meidät vielä illalla Norjaan), etten silloin vielä jaksanut tuntea mitään.

 

 

Nyt mielen valtasi sellainen täällä me nyt ollaan vähän epätodellinen riemu. Oli myös ihana nukkua teltassa, vaikkakin aamulla heräilin sitten tosiaan siihen, että kuumaa oli kuin saunassa. Avasin ensin absidin oven ja nukuin vähän aikaa, ja lopulta kaikki ovet ja laitoin vaan koirille hihnat ja kieputin ne käteeni tosi turvallista. Eipähän niistä kumpikaan teltasta mihinkään lähtenyt, mutta viileni edes vähän. Nukuin ihan tarkoituksella pitkään, koska vielä oli edessä yli seitsemän tunnin ajomatka.

Ja sitten me saavuttiinkin tänne ♥ Täällä on ollut aika kylmää ja pääosin pilvistä tähän saakka, mutta tänään suunta muuttui ja nyt paistaa aurinko ja säätiedotuksen mukaan ilmat näyttäisi vain paranevan. Ajateltiin huomenna tehdä porukalla töiden jälkeen pieni retki Støn lähellä olevalle laguunille, en malttaisi odottaa.

Kivaa viikkoa,

xx Matilda

 

Sympaattinen miniretkikohde Konttainen

Palataan vielä Kuusamon maisemiin parin postauksen verran, tässä niistä toinen, eli Konttainen.

Rukan pohjoispuolella sijaitseva Konttainen on mielestäni ehkä Kuusamon sympaattisin retkikohde. Vaara erottuu hyvin jo kauas persoonallisen ulkomuotonsa ansiosta. Konttainen kohoaa 407 metriin, ja sen huipulle on parkkipaikalta matkaa 500 metriä. Reitti on siis varsin lyhyt, kilometrillä selviää takaisin parkkipaikalle. Nousu on jyrkkää, mutta ylhäällä kyllä palkitaan kapuaminen. Talvella meillä oli lumikengilläkin vähän haasteita, eräskin seurueemme henkilö laskeutui hiukan eri tyylillä alas, kuin oli suunnitellut. Kannattaa silti, kesät talvet. Konttainen on osa Karhunkierrosta, ihan niinkuin Valtavaarakin. Huipulta näkyy tietysti kauas, mutta lisäksi läheiset Ruka ja Valtavaara näyttäytyvät Konttaisen suunnalta hienosti.

Konttaiselle voi kiivetä mukavana välipalana, tai miksei ihan omana retkenään. Itse olen aiempina kertoina käynyt siellä matkan varrella, jonkun toisen retken jälkeen. Nyt yhdistimme kapuamisen ihan vain kauppareissuun, ja juotiin päiväkahvit huipulla. Ei sitä aina tarvitse retkeillessä kilometrejä kahmia, voi myös keskittyä maisemiin ja eväisiin. Ja tietysti valokuviin.

Me kavuttiin huipulle, kierreltiin näköalapaikat ja räpsittiin miljoona muutama kuva. Kahvit mentiin keittelemään ja juomaan vähän syrjempään, metsäiselle puolelle kuusen alle koska satoi vettä. Minulla on ollut aina aika hauska tuuri Konttaisen valloituksilla. Parkkipaikalla ja kiivetessä on näkynyt ihmisiä, mutta huipulla on aina saanut olla omassa seurassa, tai seurueessa. Se on tietysti kuvien kannalta kiva, heh. Konttaisen parkkipaikalta pääsee muuten myös Valtavaaralle, eli päinvastaisesta suunnasta kuin Ruka. Sekin pitänee joskus testata. Mielestäni joku reitti on myös Valtavaara-Konttainen, mutta en ole sen enempää tutustunut. Uskoisin, että siinä on jo aika mukava päiväretki, kun huiputtaa molemmat vaarat samalla kertaa.

Jos sulla on Kuusamosta joku lempikohde, jonka haluat jakaa mulle syksyn seikkailuja varten, niin kerro ♥ Nyt me retkeillään vhän erilaisissa maisemissa täällä Norjassa, mutta niistä omia juttuja myöhemmin. Työpäivät on varsin tiiviitä, onneksi on muutamia reissujuttuja vielä varastossa menneiltä viikoilta. Viimeistelen tätä juttua juuri meidän mökin terassilla istuskellen, koirat puuhailee tossa pihalla. Aurinko paistaa ja iltalenkki kutsuu.

xx Matilda