Kilpisjärven mahtava Saana

 

Pahoittelut, en voinut hillitä itseäni otsikon kanssa. Sain nauttia nimittäin noin puolet ajomatkasta Kilpisjärvelle, ja kun illalla kiipesimme Saanalle, tämän kappaleen kestosoitosta päässäni. Joten postauksen otsikon kohtalo oli sinetöity. Tässä kuitenkin sanoin ja kuvin tunnelmat Saanan huiputuksesta.

 

 

Päätin jo siinä vaiheessa, kun Norjaan lähtö varmistui, ettei ajeta Ruotsin läpi, vaan Kilpisjärven kautta. Yksi syy oli Ekinokokkoosi ja koirat, toinen syy Saana. Halusin kiivetä tuolle ala-asteen musiikkituntien laulusta tutulle, mahtavalle, tuimien tuulien tunturille (okei nyt lopetan tämän biisin lainaamisen). Ja kannatti!

Koska en ole paras aamuihminen, eli olen siis hidas ja saamaton aamuisin, lähdimme Kuusamosta sen verran myöhään, että saavuimme luonnollisesti myös Saanan juurelle varsin iltasella. Mietin jo, että uskaltaako sitä lähteä yksin tunturia valloittamaan, kun Facebookissakin oli sumuisen tunturin vaikeudesta varoiteltu. No ei siellä mitään yksin tarvinnut kulkea illallakaan, emme todellakaan olleet viimeisiä valloittajia siltä päivältä.

 

 

Saanan huiputus on 4 kilometriä suuntaansa, ja aluksi polku kulkee tunturikoivikossa tasaisella maalla. Koivikolla kukki kullerot, niin kauniita. Matalalla sää oli oli selkeä, ja pystyi ihastelemaan maisemia. Vähän ylemmäs päästyämme tavoitimme pilven, joka oli näkynyt jo kauas tunturin ympärille kiertyneenä. Pilven sisällä oli hauska kävellä, maisemien ihailu toki mahdotonta koska näkyvyys nolla. Mutta tosiaankaan mitään suunnistusongelmia ei ollut, ja ihmisiä edessä ja takana. Tuli muuten tällä reitillä koirille sata kertaa parempaa ohitusharjoitusta toisten koirien kanssa, kuin ainakaan meidän entisellä asuinalueella Jyväskylässä. No, Lauttasaaressa ehkä tulee yhtä paljon koiria arki-iltana kuumimpaan lenkkeilyaikaan vastaan.

Mietin jo jossain vaiheessa kapuamista, että kannattaako huipulle saakka edes mennä, kun eteensä näkee kolme metriä ja väsytti ajamisen jälkeen jo aika paljon. Noh, eihän jästipääni antanut moisille ajatuksille periksi, vaan huippuhan oli nähtävä. Ja voi video! Huipulla päästiin pois pilvestä, ja näkymät avautuivat esteettä. Välillä tuuli kuljetti pilvihunnun maiseman eteen hetkeksi, kunnes taas paljasti koko komeuden yleisölleen. Nautiskeltiin huipulla vissyä ja suklaata ja ruisnappeja, ennen matkaa alaspäin. Melkein aina, jos kyseessä ei ole rengasreitti, kuvaan enemmän vasta takaisin tultaessa. Niin nyttenkin, vaikka toki olin sumukuvia ikuistanut jo kiivetessä. Alaspäin on kuitenkin aina kevyempi tulla, joten jaksaa keskittyä paremmin kuvaamiseenkin.

 

 

Oltiin vasta kymmenen maissa takaisin autolla, mutta päätin lähteä vielä ajelemaan Norjan puolelle, niin olisi osa seuraavan päivän taipaleesta taitettu. Torstaina meillä oli vuorossa toinen must visit-kohteeni Norjaan mentäessä, Blåvatnet niminen järvi. Siitä omassa postauksessa lisää! Kerrassaan upea paikka.

 

 

Norjassa on muuten uudistettu lakia, ja sinne ei saa enää viedä rescue-koiria. Tämä ei kuitenkaan koske jo lemmikkeinä oleviä rescueita, eikä siis vaikuta turistien lomailuun juurikaan. Ainut on, että koiran pitää olla ollut uudessa kotimaassa vähintää puoli vuotta, ja se pitää pystyä todistamaan. Eli siinä missä normaalisti Suomen ja Norjan välillä riittää, kun koiralla on passi, tarvitsee rescuen kanssa olla myös jokin todiste siitä, kauanko koira on ollut Suomessa. Itselläni oli mukana Delin luovutussopimus. Ajoin varuilta suoraan tulliin, koska halusin varmistaa että kaikki on ok, enkä ottaa riskiä ettei Norjasta Suomeen tultaessa syksyllä paperit olisikaan kelvolliset. Tuolta olisi vielä voinut kääntyä kotiin.

 

 

Hei ja Kilpisjärven retkeilykeskus, joka pihasta reitti Saanallekin lähtee, on ainakin tällä hetkellä auki yhteentoista illalla. Oli aika mukavaa, kävin huiputuksen jälkeen vielä kahvilla.

Tänään oli varsin keinuva päivä valassafarilla, ei haittaisi jos loppuviikko olisi aavistuksen tyynempää.

xx Matilda

 

 

 

Pikaterkut Norjasta

Heippa täältä  ihanasta Norjasta! Kaikki on paremmin kuin hyvin, ja uskallan puhua niin itseni, kuin koirien puolesta. Pikaiset terkut näin sunnuntai-iltaan, ennenkuin vartin päästä menen syömään naapuriin eli isäntäväen talolle. Meidän kesäasumus on siis maatilan nurkassa oleva täydellisen söpö punainen mökki merinäköalalla. Voisi olla huonomminkin.

Mehän lähdettiin matkaan Kuusamosta keskiviikkoaamuna, ja posoteltiin Kilpisjärvelle parin pienen pysähdyksen taktiikalla. Kilpparilla huiputettiin Saana, joka oli todella hieno kokemus. Suosittelen lämpimästi. Jo Kilpisjärvelle ajaessa, noin 100 kilometriä ennen, maisemat muuttuivat niin radikaalisti jylhemmiksi ja kertakaikkisen suuriksi, että meinasi ihan tippa tulla linssiin.

 

 

Saanan jälkeen kello oli jo lähempänä kymmentä, ja mietiskelin yöpymisvaihtoehtoja. Päätin kuitenkin ajaa vielä Norjan puolelle yöksi, jolloin seuraavana päivänä ei tarvitsisi istua autossa lähes ollenkaan, saataisiin välipäivä matkustuksesta. Koska Norjassa on vastikään tullut lakiuudistus joka koskee rescuekoirien maahantuloa, menin suoraan tullattavaa-osastolle rajanylityksessä. Koirilla kaikki ok, ja voitiin jatkaa matkaa. Ajeltiin noin puoliväliin seuraavan päivän määränpäästä Blåvatnetista, ja jäätiin tien sivuun levikkeelle yöksi.

 

 

Nukuttiin ihan vaan autossa, koska olin päivästä niin kertakaikkisen poikki, etten millään ilveellä jaksanut etsiä telttapaikkaa. En voi melkein uskoa, että kaikki tavarat mahtui etupenkeille ja me kolme mukavasti nukkumaan kun kaadoin takapenkit.  Autoni on kuitenkin Volvo V50, eli ei mikään isoin farmari. Tuolla ei onneksi ollut itikoita, muuten ei autossa yöpyminen olisi ollut mahdollista. Ikkunat auki, korvatulpat korviin ja silmälaput naamalle oli oma reseptini hyviin uniin maantien varressa.

Torstaina makoiltiin kaikessa rauhassa petissä, ennenkuin ajettiin noin tunnin matka Blåvatnetille. Blåvatnetille vievän polun alussa on mukava telttailualue, jossa yövyimme. Koko retki  oli mahtava! Patikoidessa meni iltaan saakka, tehtiin leirissä ruokaa ja laitettiin teltta pystyyn (koirathan ovat suureksi avuksi em. touhuissa). Perjantaina edessä olikin taas koko päivä autolla ajoa, Lyngenistä tänne meidän uuteen asuinpaikkaan, Gislöyaan. Pysähdyttiin matkalla vain kaksi kertaa, mutta toinen kerta kestikin pikkuisen kauemmin, kun tankkasin auton ja Visa electron ei käynytkään. Ajelin aika hyvän tovin ympäri kyliä etsimässä pankkiautomaattia.

 

 

Noh, perille päästiin myöhään perjantaina ja ihan loistavaa on ollut! Palaan viikonlopun kuulumisten merkeissä huomenna, millaista se elo onkaan ensimmäisten päivien perusteella täällä piskuisessa Gislöyssa ollut.  Ja ensi viikolla tulossa myös retkiaiheiset postaukset Konttaisesta, Kokalmuksen kierroksesta Hossassa ja tietysti Saanasta ja tuosta Blåvatnetin reissusta.

Tähän mennessä on vain tuosta keskiviikosta saakka ollut vuorokauden tunnit käytössä kaikkeen muuhun, paitsi koneella/puhelimella istuskeluun, joten ei ole ollut toivoakaan ehtiä edes kuulumisia kertoa. Ihan positiivinen ongelma, täällä on niin paljon tekemistä ettei ehdi hapantua sisällä.

 

Kuvituksena kuvia matkan varrelta!

 

Ihanaa sunnuntain jatkoa,

xx punaisen tuvan onnelliset asukit