Huikeeta haikeeta kivaa vaikeeta

 

Kesäkuun ja loman lopussa tunsin itseni lähinnä ravistelluksi sampanjapulloksi joka poksahtaa ja kuohuu yli hetkenä minä hyvänsä. Aika läheisten kanssa loppui kesken, kuten aina. Paluu Lappiin tuntui vastenmielisltä, en edes oikein halunnut ajatella koko asiaa, toivoin vain että loma kestäisi ikuisesti. Olisin halunnut perua paluun ja vain jäädä heinäkuuksikin sinne patjalle pikkuveljen lattialle. Viimeisenä aamuna oli sellainen olo että en vaan suostu nousemaan sängystä, vaan jään peiton alle piiloon.

No somea seuranneet tietää sen meinanneen toteutua vähän turhankin hyvin, kun lähtöä edeltävällä viikolla auto sanoi itsensä irti. Siinä menikin sitten aika monta päivää selvitellessä miten helvetissä pääsee maanantaiksi töihin. Lähtöön liittyvät tunteet sentään hautautui käytännön asioiden alle, ja sain vielä ystävän kyytiläiseksi, joten meillä oli oikeastaan aika hulvaton matka tänne Leville rämäautolla. Oikeastaan voisi kutsua ihan jopa seikkailuksi. Rengaskin puhkesi sillälailla somasti 30 kilometriä ennen Leviä, eikä autosta löytynyt sopivaa rengasavainta. Kiitos vain sille paikalliselle pojalle joka sattui ajamaan ohi ja auttoi.

 

 

Etelän loma oli ihana ja  niin tarpeellinen. En edes tehnyt mitään erikoista, mutta vietin jokaisen päivän itselleni tärkeiden ihmisten kanssa. Ja se on kaikki millä on merkitystä. Tuntea kuuluvansa jonnekin. Enkä tarkoita paikkaa, vaan ihmisiä. Täälläkin on aivan ihania ihmisiä tietenkin mun ympärillä, en missään nimessä vähättele sitä. Mutta on eri asia viettää aikaa niiden ihmisten seurassa, jotka tietää susta kaiken. Ja vaikka viihdyinkin omassa seurassani (tai lähinnä koirien), ja luojan kiitos ystäviin on säilynyt välimatkasta huolimatta melkein päivittäinen yhteys, tuntui vaan niin kertakaikkisen hyvälta viettää kuukausi normaalia sosiaalista elämää. Tuli ihan sellanen riemu että niin, mullahan oikeesti on kavereita! Ja ihan parhaita mahdollisia vieläpä.

Kuukauden nukuin lattialla, ei haitannut yhtään.

 

 

Mutta tässäpä tulee tämä minun elämän paradoksi.

Kun päätiin takaisin Leville, tuntui ihanalta olla täällä. En olisi mitenkään päin halunnut lähteä tänne ja vikat päivät ennen lähtöä vaan itketti ja kadutti omat elämänvalinnat. Ja sitten kun keskellä yötä ajettiin vanhoja iskelmiä kuunnellen Levin portista siään, mulle tuli tosi hyvä olo että ompa kiva olla kotona. Haluaisinkin mieluusti jakautua vähän useampaan osaan, niin voisin olla monessa paikassa. Lapin kesä on ollut kyllä aika kylmä, täynnä sääskiä, mutta silti jotenkin aivan ihana. Ja yks parhaista jutuista on ollut kun mut pyydettiin ohjaamaan heinäkuuksi tohon wellnessille joogaa. Vajaa vuosi edellisistä vakkaritunneista on tehnyt ihmeitä, ja oon nauttinut ihan täysillä opettamisesta.

Pari viikkoa vielä täällä, ja sitten ois aika vaihtaa maisemaa Norjan puolelle.

 

Kivaa viikonloppua♥

xx Matilda

 

 

Retkellä Alppiruusupuistossa

 

Loma vei Jyväskylän kautta Helsinkiin, ja pian takaisin Jyväskylään ihanan rentoa juhannusta viettämään. Oon ollut nyt viikon Helsingissä ja aika loppuu kesken. Aika loppuu kaikkialta kesken.

Miksei aikaa voi hidastaa? Haluan olla kaikkialla enkä laskea päiviä. Helsinki on tarjonnut parastaan, koko viikko on ollut aurinkoa ja lämpöä ja lempeitä kesäiltoja. Ystäviä ja seikkailuja mitä muistella kun menee takaisin.

 

 

Yhtenä täydellisenä kesäiltana käytiin Amandan ja Sirjan kanssa Haagassa ihailemassa kukkasia alppiruusupuistossa.

Tultiin kreivin aikaan puistoon koska alppiruusujen kukinta-aika on vain parisen viikkoa, joten ei kannata vatuloida mikäli mielii piipahtaa tuolla.

Osa kukista oli jo lakastunut, mutta vielä oli kuitenkin satumaista. Ilta-aurinko loi vielä taianomaisen valon siivilöityessään puiden ja pensaiden läpi puistoon. Paikka on ilmeisen suosittu, mutta hyvin mahtui kulkemaan pitkospuilla. Nimettiin paikka somepuistoksi, koska itsemme mukaanlukien kaikki kulkivat siellä enemmän tai vähemmän kuvaamassa. Mutta minkäs teet kun koko paikka huutaa ottamaan ihania kesä-, kukka-, poseerauskuvia.

Alppiruusupuiston jälkeen mentiin vielä syömään jäätelöä ja vaan nauttimaan kesästä. Juuri tätä kaipasin lomalta, että saan ihan tavallisesti hengailla läheisten kanssa ja se on kyllä toteutunut ihanasti.

 

 

Haagaan pääsee keskustasta helposti junalla tai bussilla tai esim pyörällä jos pyöräily ei olisi aivan kamalaa ja ahterista. Tyypillisin aika kukkaloistolle on käsittääkseni kesäkuun alku, eli kannattaa laittaa ensi kesää varten korvan taakse, jos nyt ei ehdi.

Oltiin muuten eilen Lintsillä ja PIRUVIE että harmitti, kun sattumalta juurikin eilen oli uuden Taiga-vuoristoradan avajaiset. Näytti ihan sairaan hauskalta vempeleeltä, mutta ei kertakaikkiaan hermo kestänyt jonottaa tuntia johonkin laitteeseen.. eli pakko mennä ensi kerralla uudelleen.

Ihanaa juhannusta! Ihan sama mitä teette niin nauttikaa ♥

xx Matilda

 

Lähtö

 

Nyt on lähtö.

Juurihan minä saavuin. Rakkautta ensisilmäyksellä, meinasin tikahtua ihastuksesta. Hengitin maisemia syvään, päästäen samalla irti vanhasta. Nautin kaikilla aisteilla, en halunnut olla missään muualla. Rakastuin vuoriin, mereen. Jylhyyteen. Suuruuteen. Tunsin itseni pieneksi, irralliseksi. Se tekee hyvää, asettaa mittasuhteet itselle ja elämälle.

 

 

Aluksi päivät hiipivät toistensa ohi huomaamatta, hiljalleen, tuudittivat loputtoman kaukaiselta tuntuvaan ajatukseen syksystä ja lähdöstä siellä jossain. Yhtäkkiä ne alkoivatkin lupaa kysymättä kiiruhtaa. Sinkoilla eteenpäin. Lipua sormienieni välistä, vaikka parhaani mukaan yritin takertua tiukemmin. Ja kuin varkain, ne on kulutettu loppuun. On taas lähtö.

 

 

Tuntuu vaikealta irroittaa ote. Haluan jäädä, täällä on helpompi olla. Ilma on raikkaampaa hengittää. Ei sanottu hyvästejä, sanottiin heippa. Silti kurkku oli karhea ja silmät kosteat. Olisin halunnut sanoa niin paljon, mutta suusta tuli vain Kiitos. Kiitos tästä kesästä.

Mieli on haikea. Paluu. Kuin pehmoisena pilvenä hyppäämisen ja maahan iskeytymisen välissä onneksi viikko mökillä. Siellä on varmaan marjoja. Rakastan syksyä. Syksyssä on lähtemisen tuntu.

Lähteminen on aina tuntunut helpommalta kuin palaaminen.

Mutta ehkä uusi seikkailu vasta alkaa, kuten ystävä lohdutti.

 

 

Lähdettiin tänä aamuna matkaan, kierrettiin Senja ja yöksi suuntaamme Skibotniin. Huomenna Suomen puolelle.

 

xx Matilda

Terkut Lofooteilta

Sain perjantaina kuulla että viikonloppu ja maanantai ovat vapaita huonon sään takia, joten päätin siltä seisomalta että lähdetään lauantaina Lofooteille. Olin jo hylännyt Lofootit tältä kesältä aikataulujen vuoksi, mutta nyt kun oli tilaisuus en voinut jättää väliin.

Perjantaina sain töiden jälkeen kummivanhempani yökylään, meillä oli ihana ilta. Lauantaina syötiin vielä aamupäiväpala ja iltapäivällä he lähtivät pohjoiseen ja me etelään.

On satanut oikeastaan koko reissun ajan, joten vaeltamis- ja huiputussuunnitelmat sain hylätä, mutta on ollu mukava myös ajella kaikessa rauhassa autolla ja ihastella maisemia. Ihan ensin pysähdyttiin Svolvaerissä oluella, yöksi mentiin Kalleen.

Eilen aamupäivällä lähdettiin Kallesta kohti Åta. Matkalla pysähdyttiin Hauklandin rannalla, Hamnøyssa ja Reinessä. Yöksi tultiin Sørvågeniin. Tänään vielä tarkoitus pysähdellä aina kun siltä tuntuu.

Kirjoitan tarkemman kuvauksen reissusta kotiin päästyäni, mutta tässä muutamia kuvia matkan varrelta. On ollut oikeastaan tosi rento retki, kun ei ole ollut keliä tehdä mitään pitkiä retkiä. Kävelykilometrejä kertyi silti eiliseltä varmasti toistakymmentä, kiertelimme kyliä, rantoja ja kallioita. Lofootit on tehneet vaikutuksen säästä huolimatta!

Reissu on ollu myös juuri sitä mitä kaipasin, omaa aikaa ja pään tuuletusta. Nyt taas jaksaa olla sosiaalinen. Olen nukkunut 11 h molempina öinä, sateen ropistessa ja tuulen piestessä telttaa.

Kun sade lakkaa, puran leirin ja jatketaan seikkaulua vielä tämä päivä. Huomenna töihin. Tajusin juuri, että tämä on mun vika viikko täällä, ensi viikon lopulla pitää olla jo Kuusamossa! Ihan hurjaa, miten aika on kiiruhtanut täällä.

xx Matilda

Ilta Skipsandilla

 

Tuli tuossa eräänä päivänä töissä puheeksi, että aivan vaellusreitti Dronningrutan alussa on laguuni jossa voi nähdä myös hylkeitä. Enempää ei tarvittu, kun halusin tietenkin heti päästä käymään siellä. Niimpä sovimmekin seuraavalle illalle pienen retken Skipsandin hiekkarannalle.

Skipsandille käppäilee Støn leirintäalueelta noin 15-20 minuuttia, aivan sopiva kohde siis pitkän työpäivän jälkeen. Oli vielä ihana ilma, aurinkoinen ja lämmin. Ja kun retki on sovittu, ei käy niin että tulee työpäivän jälkeinen koomaus eikä saa mitään aikaiseksi koko iltana.

 

 

Kävin hakemassa töiden jälkeen koirat kotoa Gisløysta ja pakkasin eväät reppuun. Suunnitelmana oli kävellä rannalle ja syödä illallinen siellä. Menussa oli varsinaista gourmetherkkua, pussipastaa voilla ja jälkiruuaksi hedelmiä. Mutta jostain syystä, kun mausteena on meri-ilma ja kauniit maisemat, illallinen maistui tosiaankin hyvälle.

Ylipäätään ruoka useimmiten maistuu ulkona paremmalle. Paitsi joskus rankoilla retkillä meinaa ruokahalu olla hukassa. Siksi pyrinkin ottamaan aina tarpeeksi herkkuja mukaan..

 

 

Itse ranta oli taattua Norjalaista kauneutta. Patikointireitti kulki vuoren ja meren välissä, ja ranta näkyi kokonaisuudessaan kielekkeen päältä ennen sinne laskeutumista. Rannalla oli muitakin retkeilijöitä, ja yksi teltta. Ihana paikka telttailla! Levittäydyttiin kauimmaiseen nurkkaan kivien päälle. Koirat uiskenteli ja juoksenteli rannalla, itse toimin keittiömestarina vaativan pussipastan valmistuksessa.

Jotenkin kummasti siinä istuskellessa useampi tunti taisi kuitenkin hurahtaa, koska lähtöä tehdessä ihmeteltiin miten se kello nyt on jo noin paljon. Ei kyllä harmittanut tippaakaan, vaikka nukkumaanmenoaika ylittyi. Paikka oli ihana ja meillä oli niin hauskaa. Kivaa tuntea olevansa elossa, eikä vain olevansa. Ei siihen vaadita välttämättä kuin käppäily lähibiitsille. Siis jos se lähibiitsi sijaitsee Norjan kauneimmaksi äänestetyn vaellusreitin varrella.

 

 

Hylkeitä siellä ei luonnollisestikaan ollut, mutta ei jäänyt harmittamaan paljoa.  Kiva löytää täältä näitä helposti saavutettaviakin kohteita, työpäivät on kuitenkin noin 10h joten iltaisin on usein aika kuitti. Silti haluaisin nähdä ja kokea täällä ollessa mahdollisimman paljon luontoa, enkä vain asettaa huimia retkitavoitteita vapaapäiville. Toki edellisen vapaapäivän käytin taapertamalla koko Dronningrutan, ja ei muuten ollut hukkaan heitetty päivä se. Pyrin käymään tällä viikolla kuvat läpi ja esittelemään tämän kuninkaallisen reitin kokonaisuudessaan teillekin.

Mutta onneksi näitä iltakohteitakin on, meidän lähellä on mukava pieni majakka jonne menee hiljattain kunnostettu retkeilyreitti. Kun kotipihasta lähtee kävellen, tulee kokonaismatkaa noin 8 km. Pitää käydä siellä joku ilta kameran kanssa, kaunis paikka. Siinä lähellä on myös piskuinen järvi, jossa ollaankin käyty uimassa jokaisena edes vähän lämpimänä päivänä.

 

 

Tänään en lähdekään merelle, vaan paistelen koko illan Støssä lettuja, kun Norjan kuuluisin retkeilijä Lars Monsen tulee Dronningrutaa pitkin Nyksundista Støhön. Ja ilmeisesti pari muuta kaveria mukana.

Ihanaa päivää,

xx Matilda

 

Kuvat minusta ja koirista Hannaleena Väisänen

Kuva minusta, koirista ja Hannaleenasta Sini kautto

“Kaikki on hyvin epävarmaa, ja juuri se tekee minut levolliseksi”

”Minä tunsin itseni niin onnelliseksi, etten edes pelännyt tämän hetken menevän ohi.” – Muumipappa

 

 

”Luultavasti myrskyjä onkin vain siksi, että niiden jälkeen saataisiin auringonnousu. ” -Muumipappa

 

 

”Kyllä on jännittävää elää, ajatteli Muumipeikko. Kaikki voi hetkessä kääntyä ihan ylösalaisin – ilman mitään syytä.” -Muumipeikko

 

 

”Kaikki on hyvin epävarmaa, ja juuri se tekee minut levolliseksi.” -Tuutikki

 

 

”Minä omistan kaiken mitä näen ja mistä pidän. Minä omistan koko maailman.” -Nuuskamuikkunen

 

 

”Uusi elämä on aloitettava juuri näin: Myrskylyhty palaa maston huipussa, rantaviiva katoaa takana pimeyteen, koko maailma nukkuu.” -Muumipappa

xx Matilda

Blåvatnet Lyngenissä

 

Matkalla Norjaan minulla oli Saanan lisäksi toinen kohde, jossa halusin ehdottomasti vierailla, Blåvatnet. Olin nähnyt mahtavan hienoja kuvia turkoosista järvestä vuorien syleilyssä, eikä paikka poikennut meidän reitiltä liikaa. Suunnittelin matkan niin, että yöpyisimme Blåvatnetin lähellä, ja ajaisimme sieltä seuraavana päivänä perille Gisløyihin.

Suunnitelma oli hyvä. Olimme tulleet edellisenä iltana jo jonkin matkaa Kilpisjärveltä Norjaan, joten ajomatkaa ei ollut enää kuin noin tunnin verran. Kirjoitin google mapsiin Blåvatnet, ja ajoin paikalle. Joka oli väärä. Kaivoin Retkipaikan jutun, ja sieltä löytyvien ajo-ohjeiden perusteella löysin helposti perille Blåvatnetille vievän reitin parkkipaikalle, jossa sijaitsi myös ihan mahtavan ihana telttailualue. Kannattaa yöpyä tuolla, vaikka reitti itsessään sopii hyvin päiväretkeksi. Tässä linkki retkipaikan juttuun jossa hyvät ajo-ohjeet.

 

 

Parkkipaikalta järvelle on matkaa reilu neljä kilometriä. Polku on merkitty kivillä, joihin on maalattu punaisia laikkua. Muutaman kerran mennään puron yli, omat kenkäni pitävät vettä mutta olisi lenkkareillakin saattanut päästä jalat kuivina. Kannattaa silti valita vedenpitävät jalkineet jos mahdollista.  Alkumatka on todella kaunista tunturikoivikkoa, ja seurailee jokea. Vuoret näkyvät koko ajan ympärillä. Reitillä oli paljon kulkijoita, mutta hyvin mahtui sekaan. Tunturikoivikon jälkeen maisema muuttui karummaksi, ja kivikossa kävelyä onkin suurin osa matkasta. Olin lukenut varoituksia koirien tassujen kestävyydestä, ja ostinkin Kuusamon Mustista ja Mirristä koirille tassuvahaa, jota käytettiin myös edellisenä päivänä Saanan huiputuksella. Eikä kummallekaan tullut tassuihin mitään, joten vaha tulee olemaan jatkossakin käytössä.

 

 

Lenangsbreenin jäätikkö, jonka sulamisvesistä Blåvatnet on muodostunut, näkyy suurimman osan ajasta edessä, joten sitä kohti on helppo suunnistaa. Ehkä siksi tuntui välillä ettei matka etene mihinkäään, koska jäätikkö tuntui pysyvän aina yhtä kaukana. Todella lämmin ja aurinkoinen sää saattoi myös vaikuttaa asiaan, oli kuuma. Joki kulkee koko ajan vieressä, joten käytin koiria vähän väliä juomassa.

Juuri ennen järveä kivikko muuttuu lohkareiksi, ja tästä oli myös varoiteltu että olisi koirien kanssa todella haastavaa päästä tuon loppuvastuksen yli. Onneksi omani ovat kokoonsa nähden ketteriä, ja tottuneita kiipeilemään.

Koiria kannattaa oikeasti treenata hankalia maastoja varten, niiden koordinaatiokyky paranee ja vaikeissakin maastoissa on turvallisempaa. Loukkaantumiset vähenee kun koiran lihakset ovat tottuneet monipuoliseen rasitukseen. Me selvittiin siis helpohkosti järvelle, mutta toki sai aika tarkkaan katsoa mistä kiipeää.

 

 

Ja voi pojat se näky, kun järvi vihdoin avautui edessä. Ihan uskomatonta. Vesi oli juuri niin turkoosia kuin kuvissa, ja vuoret turkoosin veden ympärillä juuri niin jylhät ja mahtavat kuin kuvitella saattaa. Valitsin istumapaikan vähän syrjemmässä muista, se oli aika helppoa koska rantaa riittää molempiin suuntiin. Syötiin eväitä ja koirat tassutteli vedessä. Teki mieli vain ahmia maisemaa verkkokalvoille talteen. Hyvän tovin istuskeltuani nappailin kuvia koirista järvessä, kun lähistöllä ei muita ollut.

Takaisin päin valitsin vähän huonomman reitin lohkareiden yli, mutta selvittiin silti kunnialla ja ehjin tassuin.

 

 

Leiripaikassa ajoin auton sopivan telttapaikan viereen ja yritin pystyttää teltan niin, ettei aurinko porottaisi heti aamusta suoraan päälle. Alueella on useita pöytiä ja nuotiopaikkoja. Meidän lisäksi oli vain toinen seurue yötä, joten rauhassa sai olla ja nukkua. Nuotiolle ei ollut nyt tarvetta, mutta tein pöydän ääressä risottoa keittimellä ja nautiskelin illasta. Tunne oli jotenkin niin ihana, edellinen päivä ajamisineen ja Saanan huiputuksineen oli niin pitkä ja raskas (ihan oma vika kun ahnehdin meidät vielä illalla Norjaan), etten silloin vielä jaksanut tuntea mitään.

 

 

Nyt mielen valtasi sellainen täällä me nyt ollaan vähän epätodellinen riemu. Oli myös ihana nukkua teltassa, vaikkakin aamulla heräilin sitten tosiaan siihen, että kuumaa oli kuin saunassa. Avasin ensin absidin oven ja nukuin vähän aikaa, ja lopulta kaikki ovet ja laitoin vaan koirille hihnat ja kieputin ne käteeni tosi turvallista. Eipähän niistä kumpikaan teltasta mihinkään lähtenyt, mutta viileni edes vähän. Nukuin ihan tarkoituksella pitkään, koska vielä oli edessä yli seitsemän tunnin ajomatka.

Ja sitten me saavuttiinkin tänne ♥ Täällä on ollut aika kylmää ja pääosin pilvistä tähän saakka, mutta tänään suunta muuttui ja nyt paistaa aurinko ja säätiedotuksen mukaan ilmat näyttäisi vain paranevan. Ajateltiin huomenna tehdä porukalla töiden jälkeen pieni retki Støn lähellä olevalle laguunille, en malttaisi odottaa.

Kivaa viikkoa,

xx Matilda

 

Viikko takana eloa Norjassa

 

Täällä vietetään laiskaa sunnuntaita, tultiin juuri päivän ensimmäiseltä lenkiltä, kello on puoli kuusi. Päivän ohjelmaan on kuulunut paljon nukkumista, istuskelua rappusilla katsellen koirien leikkejä, syntyjen syvien mietiskelyä. Ja aamupala kello 14. Rivien välistä voinee siis lukea, että eilisiltana meni vähän myöhään.

Tänään on ensimmäinen vapaapäivä tänne tuloni jälkeen. Saamme myös tänään lisää työvoimaa, joten jatkossa ei tarvitse ehkä ihan jokaisena päivänä painaa duunia.

 

 

Ensimmäinen viikko on opettanut, että laivatyö on pirun raskasta, meri väsyttää tämmöistä pientä maakrapua jo ihan itsessään. Tavoitteeni on päästä joka ilta kymmeneltä nukkumaan, mutta menestys on ollut vähän heikkoa. Olen silti omassa yökyöpeliyden mittakaavassani edistynyt todella hyvin, koska vain parina iltana on mennyt yli 11. Olen myös onneksi viikossa rutinoitunut työssä sen verran, ettei päivät veny enää ihan mahdottoman pitkiksi. Mutta kyllä jokainen työpäivä sellaiset 9-10 tuntia kestää, ja joskus venyy pidempään jos herra kaskelotit tahtovat olla piilosilla.

Kaiken tämän vastapainona, edelleen on kyllä joka kerta mahtavaa nähdä valaat. Menee kylmät väreet siinä vaiheessa, kun kaskelotti sukeltaa. Nähtiin myös pallopäävalaiden lauma toissapäivänä, voi pojat että olin innoissani kuin pikkulapsi. Eikä muuten harmita yhtään, etten tule enää merisairaaksi.

 

 

Ja töiden jälkeen koirat tietysti odottavat täällä ihan liekeissä. Ne pääsevät kyllä useimmiten ulkoilemaan myös sillä aikaa kun olen töissä, mutta siitä on varsin vähän merkkejä siinä vaiheessa kun avaan mökin oven. Ja täällä on niin ihanat maastot, etten halua möllöttää sisällä vaan kahmia kilometrejä vaelluskengille niin paljon kuin mahdollista. Koska työpäivät ovat niin pitkiä, olen kunnostautunut myös aamulenkkeilyssä, joka ei todellakaan ole kuulunut vahvuuksiini. Nyt olen huomannut, että päivä lähtee aika mukavasti käyntiin kun pomppaa suoraan sängystä meren rantaan heräilemään.

 

 

Tänään lupasin viimein tehdä niitä paljon puhuttuja lettuja iltapalaksi. Olen saanut töissä jo virallisen kalakeittomestarin tittelin, on siis aika lunastaa myös täällä kotona lettumestarin päähine.

Postauksen kuvat on iltalenkiltä joku päivä, käppäilimme rantaa pitkin ensimmäiselle vastaan tulevalle vuonolle saakka. Matkan varrelta löytyi muun muassa kaksi pyöreiden kivien rantaa. Ja toinen toistaan kauniimpia maisemia kulmien, kivien ja nyppylöiden takana. On tämä vaan niin upea paikka. Nukun muuten täällä kuin tukki, meri-ilma kai sopii minulle. Kärsin säännöllisen epäsäännöllisesti huonoista yöunista, joten tämä on tosi iso onnellisuusjuttu, kun saa nukuttua.

 

 

Olo on täällä niin onnellinen, irrallinen ja vapaa. Vapaudentunne on pakahduttavan ihanaa, käsinkosketeltavaa. Tätä tunnetta on vaikeaa kuvitella silloin, kun on säännöllinen elämä, työ, tulot, koti ja harrastukset. Silloin ajatus tämän vuoden kaltaisesta hyppäämisestä tuntuu kaukaiselta, vaikealta ja jopa mahdottomalta. Muistan ne kaikki esteet joita luettelin itselleni kun mietin töistä pois jäämistä. Jos en olisi ollut niin huonossa jamassa, että etsin vain epätoivoisesti ulospääsyä siitä väsymyksen ja ahdistuksen suosta jossa tarvoin viime syksynä, en tiedä olisinko uskaltanut tehdä tätä ratkaisua. Tai jos ihanin ystäväni ei olis takonut järkeä ja uskallusta päähäni, ja laskenut valmiiksi paljonko saisin rahaa. Nyt en voisi kuvitella olevani missään muualla, kuin tässä. Tässä ihanassa epävarmuudessa.

 

 

Ja jos et vielä tiennyt, niin elämä kantaa.  En usko kuulleeni ikinä kenenkään katuneen uskaltamista, heittäytymistä, lähtemistä. Sen sijaan olen kuullut paljon jossitteluita, ja tarinoita siitä miten olisi ollut mahdollisuus lähteä, muttei sitten ikinä lähtenyt ja se on jäänyt kaivelemaan. Eikä sillä ole mitään väliä, onko se lopulta oikea polku jolle astuu koska ihan aina voi palata takaisin, kokemuksia rikkaampana. Sellaista sunnuntaimietiskelyä.

Kannattaa tarttua elämään ihan kaksin käsin kiinni, ei näitä meillä kuitenkaan kaiketi enempää kuin tämä yksi ole. Ja ei, kaikki ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista, mutta ihan samalla tavalla valvoin öitäni laskuja miettien silloinkin, kun sain joka kuukausi säännöllisen palkan tilille. Olen siis elänyt tämän vuoden opinto- ja asumistuella, lisäksi nostanut koko opintolainan ja tienannut maksimimäärän palkkaa. Nyt työharjoittelussa saan koululta ruokarahaa ja matkakustannukset julkisten mukaan. Asuminen on ilmaista, jos ei olisi maksaisi koulu vuokran.

 

Nyt lettuja!

xx Matilda

Pikaterkut Norjasta

Heippa täältä  ihanasta Norjasta! Kaikki on paremmin kuin hyvin, ja uskallan puhua niin itseni, kuin koirien puolesta. Pikaiset terkut näin sunnuntai-iltaan, ennenkuin vartin päästä menen syömään naapuriin eli isäntäväen talolle. Meidän kesäasumus on siis maatilan nurkassa oleva täydellisen söpö punainen mökki merinäköalalla. Voisi olla huonomminkin.

Mehän lähdettiin matkaan Kuusamosta keskiviikkoaamuna, ja posoteltiin Kilpisjärvelle parin pienen pysähdyksen taktiikalla. Kilpparilla huiputettiin Saana, joka oli todella hieno kokemus. Suosittelen lämpimästi. Jo Kilpisjärvelle ajaessa, noin 100 kilometriä ennen, maisemat muuttuivat niin radikaalisti jylhemmiksi ja kertakaikkisen suuriksi, että meinasi ihan tippa tulla linssiin.

 

 

Saanan jälkeen kello oli jo lähempänä kymmentä, ja mietiskelin yöpymisvaihtoehtoja. Päätin kuitenkin ajaa vielä Norjan puolelle yöksi, jolloin seuraavana päivänä ei tarvitsisi istua autossa lähes ollenkaan, saataisiin välipäivä matkustuksesta. Koska Norjassa on vastikään tullut lakiuudistus joka koskee rescuekoirien maahantuloa, menin suoraan tullattavaa-osastolle rajanylityksessä. Koirilla kaikki ok, ja voitiin jatkaa matkaa. Ajeltiin noin puoliväliin seuraavan päivän määränpäästä Blåvatnetista, ja jäätiin tien sivuun levikkeelle yöksi.

 

 

Nukuttiin ihan vaan autossa, koska olin päivästä niin kertakaikkisen poikki, etten millään ilveellä jaksanut etsiä telttapaikkaa. En voi melkein uskoa, että kaikki tavarat mahtui etupenkeille ja me kolme mukavasti nukkumaan kun kaadoin takapenkit.  Autoni on kuitenkin Volvo V50, eli ei mikään isoin farmari. Tuolla ei onneksi ollut itikoita, muuten ei autossa yöpyminen olisi ollut mahdollista. Ikkunat auki, korvatulpat korviin ja silmälaput naamalle oli oma reseptini hyviin uniin maantien varressa.

Torstaina makoiltiin kaikessa rauhassa petissä, ennenkuin ajettiin noin tunnin matka Blåvatnetille. Blåvatnetille vievän polun alussa on mukava telttailualue, jossa yövyimme. Koko retki  oli mahtava! Patikoidessa meni iltaan saakka, tehtiin leirissä ruokaa ja laitettiin teltta pystyyn (koirathan ovat suureksi avuksi em. touhuissa). Perjantaina edessä olikin taas koko päivä autolla ajoa, Lyngenistä tänne meidän uuteen asuinpaikkaan, Gislöyaan. Pysähdyttiin matkalla vain kaksi kertaa, mutta toinen kerta kestikin pikkuisen kauemmin, kun tankkasin auton ja Visa electron ei käynytkään. Ajelin aika hyvän tovin ympäri kyliä etsimässä pankkiautomaattia.

 

 

Noh, perille päästiin myöhään perjantaina ja ihan loistavaa on ollut! Palaan viikonlopun kuulumisten merkeissä huomenna, millaista se elo onkaan ensimmäisten päivien perusteella täällä piskuisessa Gislöyssa ollut.  Ja ensi viikolla tulossa myös retkiaiheiset postaukset Konttaisesta, Kokalmuksen kierroksesta Hossassa ja tietysti Saanasta ja tuosta Blåvatnetin reissusta.

Tähän mennessä on vain tuosta keskiviikosta saakka ollut vuorokauden tunnit käytössä kaikkeen muuhun, paitsi koneella/puhelimella istuskeluun, joten ei ole ollut toivoakaan ehtiä edes kuulumisia kertoa. Ihan positiivinen ongelma, täällä on niin paljon tekemistä ettei ehdi hapantua sisällä.

 

Kuvituksena kuvia matkan varrelta!

 

Ihanaa sunnuntain jatkoa,

xx punaisen tuvan onnelliset asukit

Mökkipäiväkirjat, viimeinen osa

 

 

Viimeistä iltaa mökillä. Huomen aamuna matka jatkuu ensin kohti Kilpisjärveä, jossa tarkoitus viettää yksi yö ja huiputtaa Saana, jos kelit on suotuisat. Kilpisjärveltä suuntaamme Norjan puolelle, ajatuksena Vierailla Blåvatnetilla niin ikään yhden yön taktiikalla. Sieltä sitten huristellaan perjantaina kohti määränpäätämme Støtä.  Siellä vietetään loppukesä, ja palataan elokuun lopussa takaisin Kuusamoon. Parasta! Olen todella todella innoissani kaikesta tulevasta.

 

 

Meillähän oli mökillä vieraita torstaista lauantaihin, käytiin vierailemassa kesäasuisella Konttaisella ja muuten sitten syötiin, saunottiin ja syötiin. Lauantaista saakka ollaan oltu koirien kanssa kolmestaan, aivan ihanaa akkujen latausta. Kevät oli niin isoa myllerrystä, että tämä parin viikon mittaan venynyt loma Kuusamossa on ollut juuri se, mitä olen kaivannut. Aika täällä kulkee ihan omia uomiaan. Toisaalta tuntuu, kuin olisimme olleet vasta muutaman päivän, ja toisaalta taas vanha elämä Keski-Suomessa tuntuu vähän kuin kaukaiselta unelta. Ja hyvä niin, aikansa kutakin. Nyt on aika mennä kohti uusia tuulia. On ihanaa olla aivan irrallaan. En tiedä yhtään, enkä haluakaan tietää, mitä elämä tuo tästä eteenpäin tullessaan. Ehkä juuri tämä parin viikon juurrutus näissä rakkaissa maisemissa saa kaiken tuntumaan niin mahdolliselta. Olen ennenkin tullut tänne pakoon stressiä, nyt tulin tänne aloittamaan kokonaan uuden luvun elämässä. Kuusamo tekee ihmiselle hyvää. Ja varmaan koirillekin, paitsi Delistä on tullut kuriton. Pyydystin sitä äsken hyvän tovin, kun se ei suostunut tulemaan rannalta sisälle mökkiin. Ruokahan se lopulta sitten tehosi.

 

 

Ollaan pari päivää lähinnä löllötelty ja hengailtu mökkimaisemissa, käyty iltalenkillä ja saunottu ja uitu. Paistettu lettuja aamu- ja iltapalaksi. Nukuttu niin kauan kuin nukuttaa. Olen kuvaillut joka ilta auringonlaskua, koska  se tuntuu olevan ilta illalta kauniimpi. Järvivesi on edelleen kymmenen asteista, mutta olen uinut joka ikisenä iltana. Eilinen vietettiin Hossassa, käytiin tutkailemassa reittejä yhtä tulevaa juttua varten. Kierrettiin Kokalmuksen kierros, ja voi pojat, se oli ihana. Kokalmuksesta ja Konttaisesta tulossa ihan omat postauksensa, jahka pääsen tukikohtaan jossa voin kirjoittaa koneella. WordPress- sovellus puhelimelle on todella todella raivostuttava.

 

 

Nyt pitäisi pakata kamat autoon jotenkin järkevästi, ja siivota mökki. Kävin tänään jo Kuusamossa täydentämässä koiranruokavarastot ja tankkaamassa auton. Tarkoituksena päästä oikeasti aamulla hyvissä ajoin lähtemään. Olen edistynyt pakkaamisessa hyvin vähän, mutta sauna on jo tietenkin päällä, heh. Postauksen kuvat on otettu tässä muutaman viime päivän aikana, taas täältä mökkiympäristöstä. Löysin tuon ihanan Tupasvillaparatiisin ihan sattumalta iltalenkillä, silloin ei tietenkään ollut kameraa mukana. Ei muutakun seuraavana iltana kameran kanssa uudestaan.

 

 

Nyt alan tiskaamaan ja roudaan matot ulos, ratsaan ruokakomeron ja pakkaan vaatteet. HUh, hengästyttää. Sitten otan viiniä ja menen saunaan- kuulostaa paremmalta. Palataan tien päältä.

 

xx Matilda

ps. Ensimmäinen versio postauksesta KATOSI, joten tämä versio kirjoitettu aikamoisella vauhdilla ja kiukulla.