Levi on 531 m korkea, sielussa rauha mutta äitiä ikävä

 

Tasan kansi viikoa sitten pakkasin neljännen kerran tänä vuonna muuttokuorman autoon, koirat konttiin ja käänsin suunnan kohti pohjoista. Tuntui kummalliselta vihdoin muuttaa, päätös tulevasta muutosta tuli kuitenkin tehtyä jo viime talvena. Harvoin suunnittelen elämässäni mitään niin pitkälle, joten tätä oli kyllä odotettu. 

Viimeisinä päivinä Jyväskylässä kärsin tutusta alakulosta ja haikeudesta,  ja mietin miksi haluan toistuvasti hyvästellä. Samalla tiesin että olo helpottaisi kun pääsisi lähtemään, seikkailu valtaisi mielen ja vapaus huumaisi aistit, niinkuin ennenkin. Eikä Jyväskylä ole enää aikoihin tarjonnut minulle sitä, mitä elämässä etsin.

Leville päästyäni purin heti tavarat kaappeihin, levitin mummun tekemän räsymaton keskeisimmälle paikalle asunnossa ja nukuin kuin tukki molemmat koirat kainalossa jättisängyssäni. Työt alkoivat heti seuraavana aamuna ja arki lähti rullaamaan rytisten. Syksyn kevyiden joogaopetusten jälkeen harppaus kokopäivätyöhön ulkona ei ollut ihan kevyt, joten elämä täällä on ollut lähinnä töitä, lenkkeilyä ja nukkumista. Ennenkuin kroppa ehti tottua fyysisesti raskaaseen työhön ja energiatasot taas palautua, sainkin riesaksi flunssan.

 

 

Kun puhelimeni hajosi ensimmäisen viikon jälkeen hetkeksi totaalisesti, tajusin miten kiinni olenkaan omissa sosiaalisissa ympyröissäni. Olen kertonut itselleni tarinaa omasta tilan- ja yksinäisyydenkaipuustani, mutta kun yksinäisyyttä heitettiinkin kasvoille oikein saavillinen pyytämättä, oli olo kaikkea mutta kuin vahva ja voimaantunut. Tajusin, etten olekaan ihan niin itsenäinen kuin omassa tarinassani.

Nautin yksinolosta, omilla ehdoillani. Vuodenaika on toki otollinen kaipuulle, illat ovat pitkiä ja pimeitä, lumikin tuli vasta pari päivää sitten. Kun ei vielä ole täältä edes pientä sosiaalisen verkon poikastakaan, tulee ihan kirjaimellisesti äitiä (ja ystäviä) ikävä. Flunssa nostaa myös itsesäälipisteitä roimasti.

 

 

Älkääkä käsittäkö väärin,

minä rakastan olla täällä.

Uusi työ on osoittautunut sellaiseksi mitä odotinkin, rakastan tehdä töitä hevosten kanssa. En osaisi kuvitella mieluisampia työkavereita kuin eläimet, olen siitä haaveillut tavalla tai toisella lapsuudesta saakka. Tuntuu hassulta, että nyt se lapusuuden unelma, kaikkien mutkien ja kiemuroiden jälkeen, toteutuikin vähän vahingossa. En missään vaiheessa eräopaskoulussakaan ajatellut hakeutuvani hevosten pariin, mutta kun ilmoituksen työpaikasta näin, kaikki loksahtikin jotenkin itsestäänselvästi paikalleen.  Ihmistyökaveritkin ovat sattumoisin täyttä kultaa. Kaikki uuden opettelu on tietenkin alussa väsyttävää, mutta niin se on aina.

Tämä paikka. Meinaan pakahtua ja haljeta ilosta joka päivä, kun katselen näitä maisemia, ja tajuan että minä oikeasti asun täällä. Ei tarvitse lähteä minnekään. Voin kiivetä tunturiin joka päivä ihastelemaan aurinkoa, joka juuri ja juuri jaksaa vielä kavuta horisontin yläpuolelle, kävellä aamuisin Ounasjoen rantaa kuun valaistessa polkua. Ihmetellä iltalenkillä tähtitaivasta ilman valosaastetta. Kuunnella puhdasta hiljaisuutta.

Liitelevä ja lepattava sieluni on löytänyt taas kotiin. Tunturit pistävät sisimpäni levottomuudet oikeisiin mittasuhteisiin. Olen kokenut tätä samaa levollisuutta aina Kuusamossa, ja viime kesänä Norjassa. Pohjoinen vinksauttaa jollain perustavanlaatuisella tavalla palaseni oikeille paikoilleen.

On hyvä olla, vaikkei ihan kaikki aina olisikaan hyvin.

 

 

Tietysti, täälläkin, syyllistyn luonteelleni ominaisesti “hetikaikkimullenyt” ahdinkoon, eli koen huonoa omaatuntoa kun makaan flunssassa väsyneenä sohvalla, vaikka olen täällä. Mutta yritän silti parhaani mukaan vakuutella itselleni, ettei nuo tunturit tuolta mihinkään katoa, vaikken ole ensimmäisen kahden viikon aikana ehtinyt jokaista huiputtamaan.

Sen sijaan olen käppäillyt lähipoluilla ja maannut viltin alla kuuntelemassa Harry Potteria. ja kuten taaskin itseäni viisaampi ystäväni sanoi

“Henkinen kasvu pysähtyy jos yrittää kasvaa kaamosaikana”

 

Kuvia otin Levitunturin päältä, ennenkuin lumi saapui maahan.

xx Matilda

Pallasjärven rannalla

 

Meidän tämänkertainen Lapin reissu jatkui Leviltä Retkipaikan Ystävien  kirjoittajaleirille Pallas- Yllästunturin kansallispuistoon. Täällä vietetään ti-su, eli vielä viikonloppu aikaa rentoutua. Leirin tarkoituksena on siis ihan vaan nauttia pohjoisesta luonnosta ja ottaa irtiotto omasta arjesta. Mikäs sen mukavampaa tällä hetkellä kun etelän velvollisuudet vie vielä aikaa ja voimavaroja. Reilu viikko pohjoisessa auttanee jaksamaan vielä tulevat kolme viikoa etelässä, ennen oikeaa muuttoa. Vähän kyllä hirvittää sunnuntainen paluu, mutta eiköhän viikot hupene nopeasti ja kohta on koko talvi aikaa olla täällä. Olisi silti mukavampi jo jäädä.

 

 

Pikkuisen meillä on ohjelmaakin tässä, vierailuja yrityksiin ja toki päiväretkiä ollaan tehty. Lisäksi ollaan tutustuttu ja tullaan tutustumaan kansallispuiston toimintaan ja hankkeisiin, sekä vapaaehtoistyömahdollisuuksiin. Jos esim ensi kesänä sitten olisi mahdollisuus, mikäs sen mukavampaa kuin tehdä vähän puhdetöitä majoittumisen ja ruuan eteen. En siis ajatellut kesäksi hankkia mitään asuntoa, vaan jatkaa hyväksi havaittua yhden naisen “vapaaehtoinen kodittomuus” trendiä.

 

 

Majoitutaan Pallasjärven rannalla, tässä on ihana rantasauna ja uimassakin olen luonnollisesti käynyt. Pihapiirissä on useita asuinrakennuksia jotka on metsähallituksen työntekijöiden käyttöön. Varsin lähellä on someseksikäs punaisen hiekan ranta, siellä vierailtiin auringonlaskua katsomassa ja kuvaamassa. Käytiin myös kiertämässä Pyhäjoen luontopolku. Pallaksen luontokeskukselle on kymmenisen kilometriä, ajattelin josko viikonloppuna jonkun tunturinkin huiputtaisi kun täällä kerran ollaan.

 

 

Tekisi sunnuntaina mieli vielä ajaa pariksi päiväksi pakoon mökille..

Aivan mahtavia päiviä takana!

 

xx Matilda

 

Terkut Leviltä

 

Vihdoin päästiin pohjoisen tuuliin, ja  että voikin pieni ihminen karhuineen olla onnellinen!

 

Ajettiin tänne viikko sitten torstaina, matkamuistoksi otin  Oulusta 170€ arvoisen selfien, mutta mikään ei voinut lannistaa riemuani kun etelä jäi taakse. Ja kuten olin toivonutkin, ensilumi satoi Leville perjantaina. ♥

Tämän kertaisen Levin reissun agendana oli ratsastusjoogaleiri. Asiakkaat saapuivat perjantaina iltapäivällä ja viipyivät ilonamme suununtaihin. Jokaiseen päivään sisältyi joogaa, niin matolla kuin hevosen selässä, ja ratsastusta tunturimaisemissa. Lisäksi lauantaina oli pihasauna ja palju lämpimänä. Hannele taikoi meille ihania ruokia, ei tarvinnut nälkää nahdä. Itse yövyin koirien kanssa omassa kodissani, asiakkaille oli varattu leiritalo jossa he majoittuivat kahden hengen huoneissa.

 

 

Etenkin lauantain neljän tunnin vaelluksella saimme nauttia ihan mielettömästä keväisestä auringonpaisteesta. Säät suosivat muutenkin viikonlopun ajan, vasta maanantaina iski perinteisempi lokakuinen vesisade. Onneksi lumi oli sadetta sitkeämpää, ja nyt on taas aurinkoista, lumista ja sietämättömän kaunista.

Taaskaan en voinut välttyä suunnattomalta kiitollisuudelta siitä, millaista työtä saan leipäni eteen tehdä. Tiedän olevani suunnattoman etuoikeutettu.

Perjantai iltana kun kävin sattumalta samaan aikaan Levillä olleen Norjalaisen ystäväni kanssa syömässä, kiteytin elämänarvoni tähän lauseeseen

“olen mieluummin onnellinen ja köyhä, kuin tuhlaan elämäni aikuisten töissä.”

 

 

Leirin jälkeen meillä oli vielä työporukalla sunnuntaina paljuiltama, ja saimme seuraksemme upeimmat revontulet  mitä olen koskaan nähnyt. Kamera oli tietenkin kotona turvassa, mutta työkaveri nappasi puhelimella kuvan.

Viipyiltiin Levin maisemissa tällä kertaa tiistaihin saakka, jolloin käännettiin auton nokka kohti Muoniota ja Pallas- Yllästunturin kansallispuistoa. Täällä ollaan erilaisten aktiviteettien parissa sunnuntaihin saakka.

 

 

Lapissa on helppo hymyillä,

 

xx Matilda

 

Ratsastusjoogaa Ahaso-tallilla Lempäälässä 3.-4.11.

 

Tällä kertaa ratsastusta ja joogaa tarjolla etelämmässä, Lempäälän maisemissa. Alla kuvaus viikonlopusta, lämpimästi tervetuloa mukaan!

“Ratsastusjoogakurssilla joogataan lempeästi sekä perinteisesti matolla, että hevosen selässä!

Matilda Lindström on koulutukseltaan eräopas ja joogaopettaja. Hän on opiskellut kansainvälisen joogaopettajan RYT200-tutkinnon Clare Gates-Sjöblomin johdolla, ja tällä hetkellä syventää osaamistaan Seasonal Yin RYT300-koulutuksella. Joogaa hän on harrastanut kymmenisen vuotta, ja ohjannut päätoimisesti viimeiset kaksi.

Jooga edustaa Matildalle ennen kaikkea lempeyttä. Kehoa ja mieltä hellivää liikettä, ja lupaa pysähtyä. Opettajana tärkein arvo Matildalle on antaa asiakkaalle tilaa olla tunnilla juuri sellainen kun on, kenenkään ei tarvitse sopia valmiiseen muottiin.

Hevoset ovat kuuluneet Matildan elämään aivan pikkutytöstä saakka, ja viimeiset vuodet hän on ratsastanut pääasiassa islanninhevosilla. Talveksi hän lähtee ratsastusoppaaksi Lappiin.

Kurssi pidetään la ja su 10-17.30.
Kumpanakin päivänä ohjelmaan sisältyy sekä mattotunti, että joogatunti hevosen selässä. Lisäksi teemme rentoutusharjoituksia ohjaajan johdolla. Tämä viikonloppu tarjoilee todellinen rentoutumispaketin mielelle ja keholle!

Kurssilla tarjoillaan kotiruokalounas ja aamupala erikoisruokavaliot huomioiden.
Kurssille voidaan ottaa 8 osallistujaa. Kurssin hinta 190 euroa sis alv 10%. Varausmaksu 50 euroa kuittaantuu ilmoittautumisen yhteydessä ja loppu laskutetaan erikseen. Varausmaksu sisältyy kokonaishintaan.

Varausmaksua ei palauteta peruutustilanteessa, mutta voit myydä paikkasi eteenpäin.

Käy varaamassa pian paikkasi Hopotin kalenterista!
https://hopoti.com/stable/Ahasotmi

Kurssin listätietoja saat outi.aihkisalo@gmail.com tai www.ahaso.net.

Kurssi järjestetään osoitteessa Säijärventie 353, Lempäälä. Ihan Tampere-Pirkkalan lentokentän vieressä.”

 

xx Matilda

Kuinkas sitten kävikään

*sponsored

 

Eräopaskoulun viimeinen viikko käynnissä! Aika uskomatonta. Tässä loppusuoralla pitäisi saada kaikki rästit tehtyä, joita kaltaisellani tunnollisella opiskelijalla on aivan liikaa  ei tietenkään ole nimeksikään, torstaihin mennessä. Tälläkin hetkellä pitäisi olla tekemässä Power Point- esitystä huomiselle, mutta tärkeimmät ensin. Perjantaina kuulemma opettajat lyövät viisaat päänsä yhteen, ja sitten alkaa todistuksia satelemaan. KÄÄK.

Tänään tahkosin kolme lajitenttiä läpi, ja torstaille jäi vielä se pelätyin, eli kasvitentti. Huomenna menemme koko luokan voimin vuokraamallemme mökille tekemään ruokaa, saunomaan, juomaan, ja tietysti ihan vaan nauttimaan vielä meidän porukasta viimeisen kerran.

 

 

No mutta. Sain Norjassa ystävältä viestin, joka johti hyvin pikaisen harkinnan jälkeen hakemuksen rustaamiseen ja lähettämiseen. Eiliselle sovittu haastattelu eskaloitui siihen, että huomasin vastaanottavani koulupaikan Markkinointiviestinnän ammattitutkinnosta, osaamisalana matkailumarkkinointi.  Ei, Leville lähtöä tai muitakaan reissusuunnitelmia ei ole peruttu, tutkinto on näyttötutkinto ja läsnäolopakkoa ei ole. En myöskään aio hakea mitään tukea ensi vuodelle, joten en tarvitse opintokorttiin täytettä. Suoritan tutkinnon näin ollen marraskuusta eteenpäin pääosin etänä.

Olo on vähän hölmistynyt. En ole mielestäni mikään opiskelija, ja olen varsin saamaton ja laiskuuteen taipuvainen. Silti en malta pitää näppejäni erossa näistä kouluista?

Eli, toivottakaa onnea. Opintojen rakenne ja aiheet vaikuttivat todella hyviltä, mielenkiintoisilta ja  itselleni maalailemaa tulevaisuuden näkymää ehdottomasti hyödyttäviltä. En missään nimessä ole niin kiinnostunut pelkästä opiskelusta, että lähtisin kouluun, josta en oikeasti uskoisi hyötyväni.

 

 

Onneksi sain postissa juuri uuden koulurepun. Vanhasta aukesi vetskari jo omia aikojaan sen ollessa yhtään täydempi, ja ulkomuoto alkaa muutenkin olla aika ryönäinen kaikin puolin. Uusi reppu on osoittautunut aikamoiseksi tilaihmeeksi. Olin vähän epäileväinen riittääkö 18 litraa tarpeisiini, mutta sinne mahtuukin ihan suosiolla iso läppärini, järjestelmäkamera, joogavaatteet, eväät ja kaksi muistikirjaa sekä pursuileva kalenteri.

Olen muuten muistikirjojen kanssa umpikujassa. Vanha on täynnä, mutta siellä on liikaa tärkeitä asioita jotta voisin sen hylätä. Uuteen en ole niitä vielä saanut siirrettyä, osittain laiskuuttani ja osittain, koska en ole osannut päättää mitä kaikkea tarvitsen vielä. Ja uutta tietenkin pitää kantaa mukana, koska se täyttyy koko ajan.

Tällä viikolla palasin myös Urban Pranalle joogatuntien pariin, ja pakko hehkuttaa että parin kuukauden tauon jälkeen opettaminen tuntuu ihan mahtavalta! On ollut myös ihanaa jo parin päivän aikana nähdä tuttuja kasvoja. ♥ Ehkä tämä syksy nyt tässä menee omalla painollaan kuitenkin, vaikka paluu vähän ahdistavalta aluksi tuntuikin.

 

 

*Reppu on saatu  ruotsalaiselta Gaston Lugalta, ja koodilla “Lindström15” saa koko verkkokaupan valikoimasta -15% alennusta. Kannattaa käydä katsastamassa, löytyisikö jotain mielestä ja hyödyntää ale.

Ihanaa tiistaita,

xx Matilda

Työharjoittelussa Norjassa, osa 2

Kirjoitin aiemmin ensimmäisen postauksen työharjoittelusta, jossa käsittelin paikan hakemista ja muita valmisteluja, siis aikaa ennen tänne tuloa. Nyt olisi vuorossa toinen osa, mitä työhöni kuuluu ja millaisessa paikassa oikein olen töissä.

 

 

Työharjoittelupaikkani on Arctic Whale Tours, joka järjestää kesäaikaan valassafareita Støstä.  Noudatamme tarkkoja eettisia ohjeita valaiden suhteen, pyrimme siis häiritsemään niitä niin vähän, kuin suinkin mahdollista. Yritys tekee myös jatkuvasti yhteistyötä valastutkijoiden kanssa, ja toimitamme tiedot havainnoistamme eteenpäin. Eettiset ohjeet löytyvät kokonaisuudessaan nettisivuiltamme, mutta niihin kuuluu mm. ettemme koskaan mene liian lähelle valasta. Lähestymme valaita aina takaa, jolloin valaalle jää vapaa reitti postua paikalta. Jos valas näyttää levottomalta, menemme kauemmas. Oppaanamme on meribiologi, joka osaa tulkita valaan käytöstä.

Lähdemme Støn satamasta joka aamu kymmeneltä. Matkaamme Andøyan myötäisesti noin kahden tunnin matkan Bleikin kanjonille, joka on kaskelottien ruokailualuetta. Bleikin kanjoni on 600-1000m syvä vedenalainen kanjoni, joka ulottuu Andøyan edustalla, Bleikin saaren kohdalla, varsin lähelle rantaa. Siksi juuri täällä voi nähdä kaskelotteja safarilla, muualla rannikolla on liian matalaa. Bleikin kanjonissa on ihanteelliset olosuhteen planktonin kasvulle, koska lämmin Golf-virta ja kylmä merivesi sekoittuvat. Tämä houkuttelee jättiläiskalmareita, pallaksia ja sinipallaksia, joita taas kaskelotit syövät.

Bleikin alueella vierailee noin 150 kaskelottia, kaikki uroksia. Naaraskaskelotit elävät Azorreilla poikasten kanssa. Urokset ovat täällä syömässä itsensä mahdollisimman lihaviksi, ja matkaavat sitten perheen perustamishommiin Azorreille. Iso kaskelotti syö noin 1000kg päivässä. Kaskelotit ovat hyviä safarivalaita, koska ne eivät juurikaan liiku, vaan syövät pohjassa 20-30 minuuttia, nousevat pinnalle hengittämään, ja sukeltavat taas syömään. Kaskelotit hengittävät noin 5-10 minuttia, ja sukeltaessa nostavat hienosti pyrstön.

 

 

Kaskelottien lisäksi ollaan nähty muutamaan otteseen pallopäävalaita, jotka elävät isoissa laumoissa, 15-50 yksilöä. Meidän näkemässä laumassa oli ehkä 20 tyyppiä. Ne sukeltavat myös syvälle, ja syövät kaloja. Pallopäävalaat ovat uteliaita ja kiinnostuneita laivoista, liikkuvat paljon joten niiden näkeminen on onnellinen sattuma.

 

 

Ja oma suosikkini, syy miksi olin niiiin innoissani tästä paikasta, miekkavalaat. Niitä on nähty tänä kesänä meidän safarilla kolmesti, joista kahdella kerralla olen ollut mukana. Ensimmäisellä kerralla aloin itkeä. Miekkavalaat vaeltelevat ruuan perässä Norjan merialueilla. Norjan miekkavalaskanta on noin 1000 yksilöä. Miekkavalaat elävät perhekunnittain, vanhin naaras on laumanjohtaja. Miekkavalaiden ruokavalioon kuuluu makrilli ja silli, ja kaksi täällä elävää perhettä on erikoistunut hylkeisiin. Ehkä siitä syystä emme ole nähneet safarilla yhtäkään hyljettä.

Miekkavalaiden evät ja puhallukset on helppo erottaa jo kauas, uroksilla on jopa kahden metrin korkuinen selkäevä. Miekkavalaat seuraavat myös usein kalastusaluksia, ja käyttävät niitä hyödyksi ruuan hankinnassa. Itselleni miekkavalaiden näkeminen on ollut se kaikista suurin juttu, vaikka kaskelotit ja pallopäävalaatkin on mahtava nähdä, toivon silti joka päivä että juuri meikkavalaat näyttäytyisivät.

Ensimmäisellä kerralla nähtiin miekkavalaat matkaamassa jonnekin, mutta toisella kerralla päästiin keskelle heidän ruokapöytää, eli nähtiin miekkavalaiden pyydystävän kalaa. Todella vaikuttava kokemus.

 

 

Lisäksi näämme usein yksittäisiä pyöriäisiä, joka on metrin mittainen pieni valas. Ne ovat paikallisia, eli eivät vaeltele. Elävät muutaman yksilön laumoissa, mutta vaikeita nähdä kun ovat niin hiivatin pikkiriikkisiä. Kerran nähtiin myös sillivalas, joka on harvinainen näky täällä. Taisi olla ohikulkumatkalla. Valtava otus.

Lahtivalaita olemme nähneet monta kertaa kauempaa, mutta toivoisin vielä lähempää kohtaamista. Lahtivalas on juuri se valas jota metsästetään. Onneksi kuitenkin valaan liha menee todella huonosti kaupaksi. Valaanlihaa syödään 300 grammaa per Norjalainen per vuosi. Ja tästäkin määrästä menee 100 grammaa turistien suuhun, eli paras tapa vaikuttaa on olla maistamatta valaanlihaa. Valaanpyynti ei ole millään tavalla enää kannattavaa, mutta valtio tukee sitä. Tässä meidän alueella on safariyrittäjät saaneet sovittua, ettei valaita pyydetä.

Toinen safari oli nähnyt myös yhtenä päivänä ryhävalaita, se kruunaisi kyllä tämän matkan totaalisesti. Ryhävalaat hyppivät todella hienon näköisesti, joten niiden näkeminen olisi samaa luokkaa miekkavalaiden kanssa. Vielä olisi pari viikkoa aikaa, ryhävalaat huomio!

 

 

Valaiden lisäksi kotiinpäin tullessa pysähdymme Andan saarelle. Andalla on majakka, joka toimii aurinkopaneeleilla ja tuulivoimalla. Koko saari on suojeltu merilintujen takia. Lajisto on monipuolinen, mutta eniten siellä pesii lunneja, 17 000 paria. Lunnit pesivät kaivamalla metrin syvyisen kolon. Ne munivat 1-2 munaa. Lunnit ovat huonoja lentäjiä, mutta voivat sukeltaa 40 metriin. Ja ovat söpöjä kuin mitkä!

Lisäksi alueella näkee merikotkiakarimetsoja ja merimetsoja, riskilöitäpikkukajavia, etelänkiisloja ja  ruokkeja. Avomerellä, eli Bleikin alueella nähdään myös Myrskylintuja ja SuuliaHylkeitä on aiemmin ollut nimenomaan Andalla, mutta tänä kesänä ne ovat hävinneet.

 

 

Mitä omaan työpäivääni sitten kuuluu?

Menen töihin 8-9 välillä, ja valmistan asiakkaille ruuan. Ruokana on kalakeitto ja vegaaninen kasviskeitto. Kerään molempiin keittoihin villiyrttejä matkalla töihin. Kymmeneltä asiakkaat tulevat laivaan, kerromme oppaan kanssa päivän kulusta ja turvallisuusjutuista, sen jälkeen mennään yleensä kannelle koska matkalla voi pongailla valaita ja hylkeitä jos on tuuria. Bleikin kanjonilla alkaa tietenkin valaiden etsintä.

Useimmiten katsotaan muutama kaskelotin sukellus, jos ei ole ollut kovasti vaikeuksia niitä löytää. Kaskelottien jälkeen, kun matkaamme Andalle, on vuorossa keiton tarjoilu. Ruuan jälkeen siivoan keittiön ja tiskaan. Andalla pysähdytään katselemaan lintuja, niistä kerrotaan asiakkaille. Satamaan päästyämme siivoan laivan, vien roskat ja lähden kotiin.

Työpäivät kestävät yleensä 8-10 tuntia, ja on sen jälkeen kyllä aika poikki. Ei enää onneksi ihan niin paljoa, kuin aluksi. Tulin vain kahtena ensimmäisenä päivänä merisairaaksi, joten olen selvinnyt aika helpolla. Joskus keikuttavammilla keleillä, tulee laivan keittiössä vähän huono olo, siitä onneksi selviää useimmiten vain menemällä ulos. Pahoinvointilääkkeitä en voi syödä, koska en pysy kertakaikkiaan hereillä enää iltapäivällä.

Olen pitänyt kovasti merillä olosta, ja työ on muutenkin vastannut odotuksia. Koko paikka on ylittänyt kaikki odotukset huimasti. Tuntuu jo vähän kamalalta ajatella, että kolmen viikon kuluttua olen takaisin Suomessa. Noh, jospa saisi eräoppaan paperit käteen kun palaa. Vaatii toki muutaman tehtävän palautuksen, ja loput lajitentit..

 

Kivaa viikonloppua ♥

xx Matilda

Työharjoittelussa Norjassa, osa 1

 

Ajattelin avata työharjoittelua ulkomailla muutaman postauksen verran, keskitytään tässä ensimmäisessä osassa enemmänkin aikaan ennen tänne tuloa, prosessi ei nimittäin ollut ihan läpihuutojuttu.

Olen siis tosiaan täällä Norjassa suorittamassa eräopasopintoihini kuuluvaa työharjoittelua. Työharjoittelu ei ole pakollinen, ellei halua opiskella päätoimisesti. Koska itse valitsin päätoimisen opiskelun, jotta voin kunnolla keskittyä kouluun ja pääsen irtaantumaan liian täyteen paisuneesta kalenterista, piti minun hankkia työharjoittelupaikka vähintään kahdeksi viikoksi, jotta saan tarvittavat opintoviikot kasaan.

 

 

Päätin heti koulun alussa jo, että lähden ulkomaille ja nimenomaan Norjaan. Kävin koulussa KV-valmennuskurssin, joka on pakollinen jos meinaa ulkomaille päästä. Kurssilla käytiin läpi tosi kattavasti käytäntöjä ulkomaanjaksoon liittyen ja tehtiin CV sekä motivaatiokirje, joita aloin lähettelemään pitkin Pohjois-Norjaa. Meidän koululla ei ollut ennestään yhteistyökumppaneita Norjassa, eli olin sillä lailla aika omillani paikan löytämisen kanssa.

Ja ei muuten ollut helppoa! Lähetin ensimmäiset omat hakemukset joulukuussa 2017, ja lopulta sain paikan vappuna. Senkin vasta suhteilla, tuli ihan vahingossa puheeksi yhden jooga-asiakkaan kanssa tämä suunnitelma ja hän lupasi antaa yhteystietoni yhdelle Norjassa asuvalle suomalaiselle henkilölle, ja sitä kautta sain paikan.

 

 

Suurimpaan osaan avoimista hakemuksistani ei vastattu yhtään mitään, mutta muutama sentään vaivautui vastaamaan että kaikki paikat on jo täytetty kesäksi. Sinänsä hassua, koska tarjosin kuitenkin itseäni ilmaiseksi työvoimaksi. Meinasin jo lyödä hanskat tiskiin, koska hakemukseni oli oikeasti hyvä, ja lähettelin niitä paljon. Työkokemustakin minulle on kertynyt todella monipuolisesti, joten en tiedä missä mätti. Ilmeisesti siinä, kun ei ollut Norjassa ketään tuttua. Ennen kuin olikin, ja kaikki eteni heti huimaa vauhtia. Eli pro tip: tunne joku joka tuntee jonkun. Ylipäätään tämän koulun kanssa olen huomannut, ettei mikään muu ole niin tärkeää, kuin verkostoituminen.

No kyseinen paikka vaikutti hyvältä ja firman omistajakin oli todella sydämellinen ja mukava, mutta yhteydenpito oli todella haasteellista, ja sain kysellä samoista asioista jatkuvasti, eikä mihinkään silti tullut varmuutta. Alkoi jo vähän ahdistaa, kun lähtöön oli enää kuukausi aikaa, eikä ollut tietoakaan aloituspäivästä, asunnosta tai mistään.

 

 

Samainen Norjan kontaktini liitti minut kuitenkin facebookissa myös keskusteluun, jossa haettiin Arctic Whale Toursille kesäksi vapaaehtoisia erinäisiin hommiin, ruokaa ja asumista vastaan. Laitoin heti viestiä, josko voisin tulla muutamaksi hetkeksi toisen paikan lisäksi. Sain heti myöntävän vastauksen ja paikka vaikutti muutenkin älyttömän hyvältä. Kaikki päivämäärät, asumiset yms. tuli selville ihan muutaman sähköpostin aikana.

Lopulta tilanne kuitenkin kääntyi tämän alkuperäisen yrityksen kanssa niin, etten voinut enää odotella kun mihinkään ei saanut saanut varmuutta. Vaikka aikaa aloitukseen oli enää todella vähän, päätin kysyä Arctic Whale Toursilta voisinko kuitenkin tehdä koko harjoitteluni valassafarilla. Riemukseni se onnistui, ja aikamoinen taakka putosi harteilta.

 

 

Ihan vielä tähän ei haasteet loppuneet, meinasi tulla vielä asunto-ongelma koirien takia ihan viime metreillä, mutta lopulta sekin järjestyi sitten paremmin kuin hyvin, ja päästiin ihan omaan täydelliseen mökkiin. Koirien siis piti alunperin olla ok majoituspaikassa, mutta inhimillisten kommunikaatiokatkoksien takia se ei lopulta sopinutkaan asunnon mistajalle, ja koko työharjoittelu uhkasi peruuntua kaksi päivää ennen lähtöä. Noh, nyt en voisi olla onnellisempi kaikista käänteistä, kun tätäkin kirjoittelen omalla terassilla merinäköalalla, ja koirat ottaa aurinkoa pihassa.

Koko työharjoittelupaikan hakuprosessi oli kyllä varsinainen koetinkivi, ensin joku viisikymmentä hakemusta ilman mitään vastakaikua ja sitten löytyy paikka muttei mitään tietoa koska voi aloittaa ja missä voi asua. Ajattelin jo siinä vaiheessa kun tuli nämä viimeiset haasteet, ettei tätä nyt ilmeisesti ole tarkoitettu onnistumaan. Mutta luojan kiitos kaikki menikin juuri niinkuin piti. Just täällä mun kuuluu olla.

 

 

Tosiaan, homma olisi varmasti helpompi, jos olisin ottanut jonkun koulun tarjoaman paikan, johon on jo valmiiksi sopimuksia ja kontaktit olemassa. Halusin kuitenkin nimenomaan Norjaan, joten siksi tavallaan ihan oma vika että asiat olivat niin hankalia. Ehkä kuitenkin toimintaa voisi jotenkin kehittää, ja solmia enemmän yhteistöitä, kun kuitenkin pohjoismaista on kyse. Varmasti pääsee myös helpommalla, jos ei ole kahta ponin kokoista koiraa mukana.

Nautin tästä kaikesta kuitenkin varmasti kahden ponin verran enemmän, kun saan pitää parhaat kaverit mukana. En itse koe, että koirat olisi mulle mikään rasite, koska en haluaisi olla ilman niitä. Enemmän järjestelyä asiat vaatii, mutta en osaa nähdä sitä ongelmana toisin kuin monet muut. Olen sekä tottunut, että kyllästynyt ihmisten jatkuviin ihmettelyihin siitä miten voin asua siellä ja täällä ja tehdä sitä ja tuota noin isojen koirien kanssa. Voin koska haluan, eikä sen pitäisi olla muiden ongelma.

 

 

Rahallinen puoli on ulkomaille lähtijälle järjestetty todella kannattavaksi, koululta saa hyvin tukea ulkomaan jaksolle.

  • Matkakustannukset, useimmiten lennot mutta minun tapauksessa saan julkisen liikenteen lippujen hinnat, kun tulin omalla autolla. Näitä en ole vielä tarkistanut, mutta opintonmi eivät oikeuta opiskelija-alennukseen joten saan täydet hinnat.
  • Ruokakaraha, alasta riippuen joko 5€ tai 9,5€ arkipäiviltä. Itse saan tuon 9,5€.
  • Kulttuuriraha, muistaakseni noin 40€. Ajattelin käyttää sen hevosvaellukseen, toivottavasti menee läpi.
  • Vuokra, itselle ei tosin tätä tule kun asun ilmaiseksi.

Lisäksi kelasta saa korotettua opintotukea ulkomaille. kun vaan muistaa hakea. Olin juuri kelaan yhteydessä asian tiimoilta, ja pitää vielä toimittaa heille yksi kappale koulutussopimuksesta todisteeksi, koska osoitteeni on vanhempieni luona Suomessa.

Eli aika kannattavaa siis valita ulkomaan työharjoittelu. Suomessa suoritettavaan harjoitteluun ei saa yhtään mitään. Nämä kaikki kulut saa tosin vasta jälkikäteen koululta, eli omalla rahalla on täällä pärjättävä, ja takautuvasti haettava korvaukset kustannuksista. Ruokarahasta sain puolet etukäteen.

Olen kuitenkin ainoa, joka meidän luokalta lähti ulkomaille. Toisaalta se on hyvin ymmärretävää, taidan olla nuorin meidän luokalla. Ulkomaan harjoittelun minimiaika on kuitenkin 6 viikkoa, kaikille ei ole varmasti niin yksinkertaista irtaantua arjesta niin pitkäksi aikaa. Suosittelen silti ehdottomasti lähtemään, jos on pienintäkään mahdollisuutta. Ei kovin usein elämässä pääse ulkomaille niin, että joku muu maksaa kaiken.

 

 

Seuraavassa osassa päästään sitten paikan päälle, mitä mun työhön kuuluu ja tietenkin noihin valaisiin. Kaikki tänkin postauksen valaskuvat meidän retkiltä! Ja maisemakuvat meidän kotoa ♥

Meillä on täällä ihan jäätävä helle! Käytiin eilen Dronningrutalla taas, piti odottaa iltaan ettei ihan läkähdytty vuorille. Teki silti alussa aika tiukkaa, edettiin tosi hitaasti koirien ehdoilla, pysähdeltiin kaikille puroille ja pidettiin uimatauko ennen vuoria olevalla järvellä. Edellinen Dronningrutan kierros vei meiltä reilu viisi tuntia, eilinen kahdeksan. Mutta voi pojat, oli hienoa nähdä auringonlasku ylhäällä vuorilla. Nyt lähden koirien kanssa Klo-laaksoon, siellä on vuorien syleilyssä useita pieniä järviä. Ei siis tarkoituksena patikoida, vaan hengailla vedessä. Ja koittaa häivyttää eilen hankitut t-paitarajat. Huomenna takaisin töihin.

xx Matilda

Ps. Herätessäni oli ihana joogakumppanini linkittänyt minulle Matkailumarkkinoinnin ammattitutkinnon, jonne olisi hakuaika käynnissä. Nyt olen koko päivän pähkäillyt, hakisinko taas kouluun. Uskoisin kyllä tuosta tutkinnosta olevan minulle suurta hyötyä. Mutta minähän en ole mikään opiskelijatyyppi, miksi silti löydän itseni koko ajan jostain koulusta. Ja joogasta tuli mieleen, palaan syksyllä pariksi kuukaudeksi kotiin eli Urban Pranalle ohjaamaan. Syys- ja lokakuussa siis sankoin joukoin tunneille!

 

 

Kokalmuksen kierros koirien kanssa- minivaellus syyskuussa

 

Järjestän syyskuun alussa yhteistyössä Pet Rescue Finlandin kanssa minivaelluksen koirien kanssa Hossan kansallispuistossa.  Deli on siis tullut minulle kyseisen yhdistyksen kautta, joten on enemmän kuin ilo päästä tekemään yhteistyötä. Retken tuotosta laitetaan iso siivu koirien sterilointeihin Liettuassa, hyvällä asialla siis vaelletaan. Tästä lisäinfoa alla, ja ajankohtaista-sivulla. Kävimme tulevaa vaellusta varten kartoittamassa reittiä, joka olisi tarkoituksena kiertää syyskuussa. Ja meni kerralla nappiin, tänne tullaan ehdottomasti.

 

 

Olin itse aiemmin känyt Hossassa vain Julma-Ölkyllä, joka sekin on hieno. Kokalmusta oli kuitenkin kehuttu kovasti, ja ainakin tämän yhden kerran kokemuksen mukaan se on myös hieman rauhallisempi kuin Ölkky.

Kokalmuksen kierros on noin 14 kilometrin mittainen rengasreitti, joka kiertelee ihan mielettämön kirkasvetisten järvien rantoja pitkin. Taukopaikkoja oli vähän väliä, ja pysähdeltyä tuli muutenkin, juurikin noille upeille rannoille. Parhaita paloja on vaikea valita, mutta yksi kohokohdista oli kahden järven välissä kohoava harju, jonka päällä reitti kulki. Myös Muikkupuron mutka oli ihana. Sinne pääsee muuten esteettömästi parkkipaikalta, helppo poiketa siis. Ihan mahtavaa, että kansallispuistoissa huomioidaan liikuntarajoitteisia- luonto kuuluu kaikille ♥

 

 

Meille sattui retkelle oikein kunnon hellepäivä, mutta se ei noissa maastoissa haitannut yhtään. Koirat pystyi viemään uimaan käytännössä miten usein tahansa. Ja itsekin pulahdin kahdesti. Järvet ovat lumoavaa luonnonhiekkarantaa, ja todella matalia. Ihan työkseen sai kahlata jotta pääsi uimasille saakka. Tulipaikkoja tuolla on tosiaankin tiuhempaan kuin ehtii edes kaivata, aivan ihanilla paikoilla kaikki. Yöpymispaikkojakin kaksi, joten ruuhkaa voi vähän vältellä jos toinen on ihan tupaten täynnä.

Reitin maasto on varsin helppokulkuista, eikä korkeuseroja ole paljoa. Nähtävää ja kauniita maisemia sitäkin enemmän, ja juurikin kauniina kesäpäivänä ihan lyömätön paikka. Kohtasimme muita kulkujoita vain kourallisen, paitsi toisella yöpymispaikalla Lipposen salmessa oli kaksi isompaa porukkaa. Sen sijaan aiemmalla oli siinä vaiheessa vain yksi pariskunta. Aika kohtuullinen määrä ihmisiä, kun keli oli mitä mainioin ja kesälomakausi menossa.

 

 

Hossa on kyllä mitä mainioin paikka, kivaa vaihtelua tuntureille ja vaaroille. Monta reittiä ja paikkaa miellä vielä tuolta käymättä, mutta ehdottomasti aiotaan tutkia tätä kansallispuistoa lisää. Ajomatkakin on varsin kohtuullinen.

Tässä vielä lisätiedot syyskuun retkestä:

Mukavaa viikkoa, palataan seuraavaksi Norjan retkijuttujem pariin ♥

xx Matilda

Mitä kannan mukana vaelluksella?

Eli mitä sinne omaan rinkkaan eksyy mukaan kun lähdetään vähän pidemmälle, kuin yhden päivän retkelle?

En ole mikään grammanviilaaja, ja toisaalta taas koitan selvitä aina mahdollisimman vähälla tavaralla. Eli en suosittele ketään kopioimaan tätä listaa minään varmana nakkina, vaan käyttämään omaa järkeä. Tässä postauksessa kuitenkin esiteltynä ne kamppeet, jotka lähtee aina mukaan. Joskus mukaan tarttuu muutakin, joskus ei. Ruuat reissun pituuden mukaan, näiden tavaroiden kanssa rinkkaan jää vielä reilusti tilaa omille, ja koirien ruuille.

Koirat tarvitsisivat ehdottomasti omat rinkat, mutta opiskelijabudjetti ei ole antanut vielä myöten moiseen sijoitukseen. Olen suunnitellut tilaavani koirille suomalaiset, mittatilaustyönä tehtävät Jeri-koiranrinkat. Varsinkin Deli on niin omituisen mallinen, ettei sille istu oikein mitkään valjaatkaan, joten kivempi sijoittaa kerralla varmasti hyvään reppuun. Sitten kun kukkaro antaa periksi..

Mutta mitä se rinkka onkaan syönyt sisäänsä?

Yöpymistarvikkeet

  • Perus solumuovi saatu/ostettu jostain joskus ikuisuus takaperin. Funktiona suojata ilmatäytteistä alustaa koirien kynsiltä, ja toimia vara-alustana jos ilmatäytteinen hajoaisi.
  • Teltta Helsport Nordmarka 3, ostettu XXL alennusmyynnistä. Juuri sopiva mulle ja koirille, tai kahdelle ihmiselle, mutta tarvittaessa mahtuisi kaksi ihmistä ja koirat. Painaa noin 3,5kg, tilava absidi.
  • Ilma- ja untuvatäytteinen makuualusta. Paras retkeilymukavuutta lisäävä varuste ikinä. Omani on Exped downmat 7, tarkenee talvellakin. Testattu Kebnekaisella -30 asteessa. Ostettu alennuksesta, kannattaa kytätä ja vertailla hintoja, usein loppu halvemmista paikoista.
  • Untuvamakuupussi Joutsen superlight. Saatu kummeilta lahjaksi. Tällä tarkenee hyvin 3 vuodenaikaa, ja talvella otan kaveriksi halpis kuitupussin, sillä yhdistelmällä pärjää koko talven. Muista säilyttää untuvamakuupussia aina vapaana, niin untuvat pysyy hyvinä.

Mukaan pakattavat vaatteet

  • Kevyt untuvatakki. Menee pieneen tilaan, lämmittää hyvin. Mukana kesät talvet. Ostettu kirppikseltä vuosia sitten.
  • Kuorihousut, ei oo kiva kastua. Ostettu Stadiumista varmaan 7 vuotta sitten. Ei enää ihan täysin vedenpitävät, joten kuoriasun hankinta jossain vaiheessa edessä. (Taas se raha)
  • Sadeviitta, pakkautuu omaan taskuunsa. Ostettu Lidlistä syksyllä, maksoi alle kympin. Kevyt, menee samaan taskuun rinkan sadesuojan kanssa.
  • Merinokerrasto, kuiva vaihtokerrasto yöksi. Paita ostetty XXL alennuskorista, housut saatu joulupukilta. Toinen merinokerrasto ostettu Prisman lastenosastolta.
  • Merinovillainen pipo, hyvä olla myös kesällä mukana koska yöt voi olla kylmiä ja päästä haihtuu paljon lämpöä. Oma tilattu vai-kon nettikaupasta puoleen hintaan.
  • Merinovillainen neule, jos yöllä tulee kylmä on tämä mukavampi kuin untuvatakki. Menee pieneen tilaan. Ostettu H&M alesta muutamalla eurolla.
  • Hamam-pyyhe. Ihan paras retkipyyhe, tuntuu iholla mukavalta (toisin kuin kaikki muut kokeilemani retkipyyhkeet yök), menee pieneen tilaan, kuivaa hyvin ja kuivuu nopeasti. Plus nätti kun mikä, käy myös istuskelualustana,vilttinä tai tyynynä. Saatu blogin kautta SoPretty-verkkokaupasta. Ihan huippunopea toimitus, tuli perille tilausta seuraavana päivänä. Hamam-pyyhkeitä on eri kokoisia ja paksuisia, retkelle kannattaa valita ohuempi ja kevyempi.
  • Villasukat, ja varasukat merinovillaa. Mulla on aina mukana kahdet varasukat, joista toiset on ihan villasukat. Mukavat yöksi. Merinosukat usein XXL tosi halvalla.
  • Trikoinen tuubihuivi joka toimii myös hiuspantana. Äitin tekemä.
  • Leirikengät, ettei tarvitse koko ajan kulkea vaelluskengissä. Tässä nyt adidaksen sandaalit, mutta mitkä tahansa helposti jalkaan iskettävät käy. Pääasia, että mahtuu villasukat.
  • Yhdet vaihtoalkkarit. Enempää ei tarvitse. Jos tykkää uida siveellisemmin, bikineitä voi harkita.

Ruuanlaittovälineet

  • Juomapullot, Sigg toimii hyvin myös kuumavesipullona. Savotan lärpäke lähinnä kävelymatkoja varten, saa näppärästi rinkkaan roikkumaan. Korkki vuotaa tosi helposti. Sigg saatu kummeilta, Savotta ostettu jostain poistokorista. Usein pidän kahta Siggiä mukana.
  • Kaasukeitin ja -patruuna. Keitin ostettu Tokmannilta tms. maksoi noin 15€. Usein otan varuiksi foliota mukaan tuulensuojaksi.
  • Pakki, toimii kattilana ja kansi paistinpannuna sekä lautasena. Keitin mahtuu pakkiin sisälle. Saatu kummisedältä.
  • Retkilusikka ja kahvikuppi.
  • Kahvipannu, mutta yksin ollessa tyydyn useimmiten pikakahviin ettei tarvitse kantaa pannua mukana.

Pienet sälät, ensiapu, hygienia

Nää on varsinkin todella henkilökohtaisia mitä kukakin tarvii, mutta tässä jotain vinkkiä kuitenkin.

  • Otsalamppu kannattaa olla tarpeeksi tehokas ja ihan aina mukana. Myös varapatterit must. Omani ostin XXL. Sata kertaa kätevämpi kuin perus taskulamppu.
  • Puukko. Mukana aina. Tämä saatu lahjaksi kummisedältä.
  • Power bank. Jos haluaa somettaa reissussa. No ihan turvallisuusenkin takia hyvä olla. Ostin powerista myyjän suositusten perusteella, kun kysyin missä on paras hinta-laatusuhde.
  • Hygienia- ja ensiaputarvikkeet. Tässä nyt aloe vera-geeliä, pihkasalvaa, lohikäärmesalvaa, kyypakkaus, haavateippiä, särkylääkettä, puhdistusainetta. Ja hyttysmyrkkyä, tulitikut, hammasharja ja -tahna. Hyvä olla myös: rakkolaastareita, koiralle kipulääkettä, sidostarpeet, tamponeita (hyvä sytyke ja verenvuodon tyrehdyttäjä myös haavoissa), jesaria, pieni pala saippuaa. Sekä teltan, että makuualustan pusseissa on pienet korjauspakkaukset jotka pidän mukana. Tulitikkuja kannattaa sijoittaa useampaan paikkaan. Kompassi ja alueen kartta myös aika tärkeät. Avaruuslakana on etenkin talvisin ihan aina mukana, mutta hyvä myös kesällä.

Koirien kamppeet

Koirat ei kauhean paljoa rompetta tarvitse, paitsi ruokaa ja sitä saakin raahata sitten ihan urakalla. Lisäksi mukana on:

  • Matkakuppi, Biltemasta parilla eurolla. Älyttömän näppärä. Molemmilla on ollut omat, mutten nyt löytänyt just toista.
  • Tavalliset hihnat, varmemmat kuin joustohihnat joita käytetään vaeltaessa. Ostettiin just uudet kun oli mukavasti Kuusamon Mustissa&Mirrissä alessa. Nää on tosi kevyet ja menee pieneen tilaan.
  • Solumuovi, suojaamaan teltan pohjaa ja eristämään kylmästä.
  • Talvella myös vanhasta makuupussista tehdyt koirien makuupussit.
  • Harkinnassa tossut kivikkoisia reittejä varten. Tassuvahan ainakin ostan, ennenkuin lähdetään kohti pohjoista ja Norjaa.

Päällä olevat vaatteet

Aika sama asu on vaeltaessa päällä aina. Ääriolosuhteissa, helteillä tai paukkupakkasilla, on joko vähemmän tai enemmän kerroksia, mutta samat vaatekappaleet silloinkin.

  • Urheilupaita tai merinovillainen kerraston paita. Jos kesä, useimmiten urheilupaita ja kaikkina muina vuodenaikoina merino. Urheilupaidoissa se huono puoli että alkavat haista nopeesti. Merino ei ala haisemaan vielä viikossa/parissa. Urheilurintsikoita käytän joskus, mutta harvemmin. Jos käytän, niin merinoa nekin.
  • Merinosukat, ei hiosta eikä tunnu ilkeeltä vaikka kastuisi. Kuivuu nopeasti eikä haise ihan niin pahalle, kuin tavalliset. Tuulettamalla saa kuin uusiksi.
  • Ohut tekninen fleece-huppari, josta saa kyljet kivasti auki. Fjällrävenin, ostettu Partioaitasta alesta.
  • Hanwagin vaelluskengät, mun jalkaan just täydelliset. Kannattaa huoltaa vahaamalla. Omani on gore texit. Ostettu Scandinavian outdoorista alesta.
  • Vaellushousut Fjällrävenin G1000- kangasta. Tästä kankaasta ei syö itikat läpi, ihan paras ominaisuus mulle. Ostettu Kajaanin Prismasta, alestapa hyvinkin. Palvelleet jo monta vuotta eikä moitittavaa.
  • Vaellustakki, myös Fjällräveniltä ja ostettu Partioaitasta alennusrekistä. Huippuostos, harkitsi monta vuotta ja kun tää löytyi alesta, en oo paljoa muita takkeja enää tarvinnut.

Koirien vaellusvarusteet

Koirat pitää siis vaeltaessaan valjaita ja joustohihnoja, jotka kiinnitän rinkan lantiovyöhön niin saan kädet vapaaksi. Lisäksi niillä on kaulassa pannat.

  • Lempillä on eqdogin joustohihna ja Hurtan valjaat, ostettu Mustista ja Mirristä.
  • Delillä on Rukan valjaat Mustista ja Mirristä, ja joustohihna jonka oon saanut mun siskolta.

Rinkka

Rinkkana mulla on Fjällrävenin Abisko 65 litraisena. Oon ollut todella tyytyväinen, koko on passeli ja tämä istuu selkääni tosi hyvin. Tilasin omani Partioaitasta, joku ale tässäkin oli. Uskon että meillä on vielä monia vuosia yhdessä, vaikka silloin tietysti hinta kirvelikin.

Rinkan pakkaan niin, että avaan etuosan toiselta puolelta auki, laitan teltan, makuualustan ja makuupussin pystyyn pohjalle tosi tiiviisti. Vaatteet käärin rullille ja pakkaan myös tiiviisti (eli tungen sopiviin väleihin). Kun rinkan pohja on tiukasti pakattu, vedän vetskaria kiinnemmäs ja pakkaan pienempiä tavaroita päälle. Tähän pakkaisin nyt ruuat.

Sadeviitan ja koirien hihnat ja kupit pakkaan rinkan hattuun samaan taskuun rinkan oman sadesuojan kanssa. Ensiapu/toilettilaukun hatussa olevaan verkkotaskuun. Kaikki ruokailujutut, puukko, lamppu, vessapaperi ym. mahtuu tuohon isoon etutaskuun.

Sivutaskuihin tulee telttakepit, sandaalit ja juomapullot. Solumuovit saa kiinnitettyä tukevasti tohon ulkopuolelle.

Kuten omasta listastani huomaa, olen joko saanut tai ostanut alennuksesta melkein kaikki tavarat. Vaelluskamppeisiin saa kulumaan hirveät määrät rahaa, jos hankkii ne “kaikki heti mulle nyt” periaatteella. Mutta kun ei kaikkea tarvitse heti, ja ne vanhat on usein aivan päteviä.

Kivaa sunnuntain jatkoa,

xx Matilda

Ei viisivuotissuunnitelmaa

 

Sain viime yönä yhden maissa vihdoin muuton valmiiksi, ja sanoinkin ystävälleni joka oli ollut auttamassa loppurutistuksessa, etten hanki kotia enää ikinä. Muuttaminen on aivan kamalaa. Kävin palauttamassa avaimet yöllä, eli enää ei ole mitään asiaa paikkaan, joka ehti viisi vuotta olla mun koti. Tuntuu ihan hurjalta kelata ajassa taaksepäin, muistan kirkkaasti sen päivän kun kävin katsomassa tuota asuntoa ensimmäistä kertaa, ja kun muutin ilman yhtäkään huonekalua, seuranani vaan petauspatja ja koirat. Viidessä vuodessa elämä on ehtinyt muuttua ihan totaalisesti, kuten toki arvata saattaa. Olen vaihtanut työpaikkaa useamman kerran, opiskellut melkein kolme ammattia, joutunut luopumaan ensimmäisestä koirastani, hankkinut Delin, matkustellut, saanut uusia ystäviä, hukannut muutamia vanhoja.

 

 

Muutin tuohon Heinälammen asuntoon punkattuani pari kuukautta ennen sitä vanhempieni luona, ja nyt muutin tuosta kämpästä takaisin porukoiden sohvalle. Kiitos vaan vanhemmille, jotka toivottaa aina tervetulleeksi. Elämä kai kulkee aina ympyrää, vaikkei sitä ennalta arvaisi. Viisi vuotta sitten muuttaessani kuvittelin tulevaisuuden kaikin tavoin aivan erilaiseksi. En edes haaveillut silloin vielä mistään näistä asioista, jotka olen saavuttanut tai saavuttamassa. Ja silti, en voisi nyt kuvitella olevani missään muualla, missään muussa tilanteessa. Omakotitalon ja vakaan elämän aika tulee ehkä myöhemmin, mutta nyt on aika mennä. En tiedä, olisinko onnettomampi vai onnellisempi jos elämä olisi kulkenut eri polkua, ei sitä kukaan voi tietää. En usko, että meille on tarjolla oikeita tai vääriä valintoja elämässä, mä uskon että on valintoja, joiden jälkeen tulee aina uusia valintoja ja vaihtoehtoja. Vaikka joku valinta osoittautuisi huonoksi, ei se tarkoita että se toinen vaihtoehto olisi ollut parempi. Tärkeintä on valita jotain, eikä jäädä haljuun ei miltään tuntuvaan elämään makaamaan ja odottamaan jonkun toisen valitsevan puolestasi. Aina voi muuttaa mieltä, aina voi valita uudelleen. Mutta jos jää jossittelemaan ja empimään sen takia, ettei uskalla, varmasti alkaa kaduttaa myöhemmin. Eihän me voida tietää mistään mitään mitenkään muuten, kuin kokeilemalla.

 

 

Enkä missään nimessä tarkoita, että kaikkien pitää irtisanoutua ja muuttaa maasta ja olla kodittomia, tarkoitan että meidän tulisi uskaltaa valita elämässään ne itselle merkitykselliset asiat, eikä antaa tuntemattomaan astumisen pelon määrittää omia valintoja. On niin helppoa jäädä tuttuun ja turvalliseen, vaikkei se tekisi onnelliseksi. Muutos pelottaa aina. Rohkeinta on tehdä niinkuin itsestä tuntuu oikealta.

 

“Hän katseli tuumivasti tummaa vuolasta vettä ja sai päähänsä, että elämä oli ihan kuin virta. Toiset purjehtivat hitaasti ja toiset nopeasti ja jotkut keikahtivat kumoon.” Muumilaakson marraskuu

“On niitä jotka jäävät ja toisia jotka lähtevät, niin on ollut aina. Kukin saa valita itse, mutta on valittava ajoissa, eikä koskaan saa antaa periksi.” Muumilaakson marraskuu

“Ei ole konstikaan olla rohkea, jos ei pelota” Tove Jansson

 

Mulla ei todellakaan ole mitään hajua mitä seuraavat viisi vuotta tuo tullessaan, enkä edes halua arvailla saatika tehdä jotakin suunnitelmaa. Se ei tarkoita, että haluaisin ajelehtia päämäärättä. Tällä hetkellä mun suunnitelma on keskittyä unelmiin ja toteuttaa niitä. Tehdä täysillä omaa juttua ja antaa elämän kuljettaa. En halua sitoa itseäni tiukkoihin suunnitelmiin siitä, miten elämän pitäisi mennä, vaan luottaa että ne oikeat asiat löytää mun luo. Ja vaikka varmasti jossain vaiheessa haluankin vielä pysyvän kodin eilisestä uhkailusta huolimatta, nyt tuntuu hyvältä olla sitoutumatta liikaa mihinkään paikkaan. Haluan reissata, tehdä töitä siellä missä niitä on, vaeltaa ja nukkua lukemattomia öitä teltassa, olla mökillä niin kauan kuin huvittaa. Oppia paremmaksi valokuvaajaksi. Kirjoittaa kivoja juttuja. Työt ja opinnot vie mut ainakin Norjaan, Kittilään, Kuusamoon, Jyväskylään, Jämsään, Helsinkiin ja Hankoon. Olen unelmoinut reissupakusta jo varmaan pari vuotta, ja toivon että se olisi jossain vaiheessa taloudellisesti mahdollista toteuttaa. Eli just nyt kiinnostaa kiertolaiselämä, ja töihin keskittyminen. Mutta mitä seuraavat viisi vuotta tuokaan tullessaan, se voi ollakin jotain ihan muuta. Mutta nyt olen tässä ja on aika hypätä ja luottaa siihen että elämä kantaa.

 

 

Postauksen kuvat musta ja koirista ottanut sisko Amanda, joka on mun esikuva lähtemisessä ja palaamisessa. Ja kuvissa esiintyy mun karvaiset tukipilarit joita ilman tuskin uskaltaisin lähteä minnekään. Koirat tekee mulle paikoista kodin.

Ihanaa viikonloppua, nautiskelkaahan. Mä oon menossa katsomaan parin päivän vanhaa issikanpentua än yy tee nyt ♥

xx Matilda