Vapaapäivä Kätkätunturilla

 

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, kuuluu sanonta. Noh, tässä tapauksessa sillä ei ole mitään totuuspohjaa.

 

Olen kohta kaksi kuukautta suunnitellut retkeileväni Levitunturin vieressä kohoavalle Kätkälle. Muutaman kerran olen ollut jo aikeissa tarttua tuumasta toimeen, mutta ystävä google on Kätkän suhteen varsin kitsas, eikä esmerkiksi reitin aloituspaikasta sanota oikein muuta, kuin että Kätkälle pääsee näppärästi Sirkan keskustasta. Toki voi avata kartan ja katsoa, mutta näin eräoppaana kartat eivät ole suosikkejani, joten olen kerta toisensa jälkeen  kevyesti ärsyyntynyt ja jättänyt jutun toiseen kertaan.

No sitten tuli vapaapäivä ja kaunis ilma ja tekosyyt loppuivat kesken kun olin saanut selville kalliomaalausten ja perimätiedon avulla mistä polku löytyy. (Immeljärven vastapuolelta, Korkeaniemen näköalalaavun luota) Reitin pituutta tai mitään muutakaan epäolennaista en tullut kysyneeksi. Päivä oli tosiaan kaunis ja aavistuksen viileähkö -20 (tuntuu kuin -25 luki säätiedotuksessa) mutta eihän pikkupakkanen meitä pelottanut. Kamat niskaan, koirat autoon, koirille evästä taskuun ja itselle kamera olalle.

 

 

Jätin auton tien varteen ja aloin tarpomaan. Löysin oikopolun joka vei suoraan ylöspäin. Oikopoluthan on aina hyvä ajatus, niimpä sitten konttasin äkkijyrkkää polkua ylöspäin, ei käynyt mielen vieressäkään että se merkitty reitti olisi saattanut olla aavistuksen loivempi. Päästiin lopulta oikealle polulle, ja ajattelin ettei varmaan enää pitkäkään matka huipulle. Väärin, koko ajan tuli lisää tarvottavaa eteen. Itsellenihän en tosiaan ottanut a) evästä b) juotavaa c) taukovaatetta. Ylpeys ei tietenkään antanut periksi kääntyä kesken kaiken vaikka oli kuuma ja kylmä ja hiki ja jano ja nälkä ja pissahätää ei sentään ollut.

Vihdoin tuli kyltti jossa ystävällisesti kerrottiin huipulle olevan 300metriä. Ja siinä vaiheessa kun huippu tuli näkyviin, ei muuten harmittanutkaan enää yhtään, ja päähän hiipi ajatus ettei se nousu niin paha ollutkaan vaan ihan mukava. Tämä ihana itsepetos saa kerta toisensa jälkeen ihmisen kuluttamaan vapaa-aikaansa rämpimällä tuntitolkulla ylämäkeen ties minkä nyppylöiden päälle. Mikähän siinäkin on, että jos jossain on mäki jonka päältä voisi potentiaalisesti nähdä jonnekin, tulee himo kiivetä. Minä ainakin voin avoimesti myöntää että se itse kiipeäminen on aivan hanurista.

Koska olin liikkeellä varsin myöhään, auringonlaskun aikaan, ei ketään muita näkynyt enää mailla halmeilla,  vain muutama seurue oli tullut vastaan kun tarvoin itse vielä ylös. Niimpä päästin koirat hetkeksi ilakoimaan  ihastelemaan maisemia ja napsin kuvia. Jotenkin täällä on kuvaaminen ja kaikki somettaminen jäänyt aika vähälle, olen keskittynyt elämään ja kokemaan tätä uutta arkea itse. Mutta ajattelin nyt, kun valo lisääntyy ja päivä pitenee, ryhdistäytyä kuvaamisessa. Koska nautin siitä ja nautin niiden hetkien katselemisesta jälkeenpäinkin.

 

 

Huipulla unohtui myös hiki ja kylmyys, upeilla maisemilla on aika iso vaikutus ihan kaikkeen. Ei ollut kiire alas, polkukin oli niin leveä ettei mitään eksymisvaaraa edes pimeässä tulisi. Koska olen ollut vastikään kipeä, en kuitenkaan viitsinyt ehdoin tahdoin jäädyttää itseäni enempää kuin oli pakollista, joten auringon painuttua piiloon lähdimme viipottamaan alas. Matka ei tuntunutkaan enää yhtään pitkältä, raskaalta eikä tuskaiselta. Alaspäin tultaessa maisema avautuu myös tosi kauniisti Leville ja Sirkkaan. Välillä oli niin jyrkkää että pysty laskea pyllymäkeä.

Ihme kyllä auto lähti ihan nätisti käyntiin, minä sen sijaan olin aivan totaalisen umpijäässä märissä vaatteissani eikä autossakaan ollut mitään lisävaatetta. Äkkiä kotiin ja sauna tulille.

 

 

Upea upea luonto kyllä teki jälleen kerran niin suurenmoisen vaikutuksen. Vaikka vähän nauratti tuo oma ammattilaismainen valmistautuminen.  Noh, tuskin opin tästä mitään ja aion muuten viedä tulevia vieraita tuonne patikoimaan, kiva pohjetreeni. Koiratkin nukkuivat kiltisti illan.  Nyt on retkitauko katkaistu onnistuneesti, joten voi suunnitella seuraavaa. Kuvien laatu ei päätä huimaa, koska oli jo yllättäen aika pimeää kun vihdoin tonne huipulle saatiin luumme raahattua.

 

Palailen pian arkikuulumisten kanssa, olen kerännyt hitaasti mutta varmasti puhelinkuvista pientä katsausta perusarjesta täällä.

ihanaa viikkoa,

xx Matilda

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *