Mitä kannan mukana vaelluksella?

Eli mitä sinne omaan rinkkaan eksyy mukaan kun lähdetään vähän pidemmälle, kuin yhden päivän retkelle?

En ole mikään grammanviilaaja, ja toisaalta taas koitan selvitä aina mahdollisimman vähälla tavaralla. Eli en suosittele ketään kopioimaan tätä listaa minään varmana nakkina, vaan käyttämään omaa järkeä. Tässä postauksessa kuitenkin esiteltynä ne kamppeet, jotka lähtee aina mukaan. Joskus mukaan tarttuu muutakin, joskus ei. Ruuat reissun pituuden mukaan, näiden tavaroiden kanssa rinkkaan jää vielä reilusti tilaa omille, ja koirien ruuille.

Koirat tarvitsisivat ehdottomasti omat rinkat, mutta opiskelijabudjetti ei ole antanut vielä myöten moiseen sijoitukseen. Olen suunnitellut tilaavani koirille suomalaiset, mittatilaustyönä tehtävät Jeri-koiranrinkat. Varsinkin Deli on niin omituisen mallinen, ettei sille istu oikein mitkään valjaatkaan, joten kivempi sijoittaa kerralla varmasti hyvään reppuun. Sitten kun kukkaro antaa periksi..

Mutta mitä se rinkka onkaan syönyt sisäänsä?

Yöpymistarvikkeet

  • Perus solumuovi saatu/ostettu jostain joskus ikuisuus takaperin. Funktiona suojata ilmatäytteistä alustaa koirien kynsiltä, ja toimia vara-alustana jos ilmatäytteinen hajoaisi.
  • Teltta Helsport Nordmarka 3, ostettu XXL alennusmyynnistä. Juuri sopiva mulle ja koirille, tai kahdelle ihmiselle, mutta tarvittaessa mahtuisi kaksi ihmistä ja koirat. Painaa noin 3,5kg, tilava absidi.
  • Ilma- ja untuvatäytteinen makuualusta. Paras retkeilymukavuutta lisäävä varuste ikinä. Omani on Exped downmat 7, tarkenee talvellakin. Testattu Kebnekaisella -30 asteessa. Ostettu alennuksesta, kannattaa kytätä ja vertailla hintoja, usein loppu halvemmista paikoista.
  • Untuvamakuupussi Joutsen superlight. Saatu kummeilta lahjaksi. Tällä tarkenee hyvin 3 vuodenaikaa, ja talvella otan kaveriksi halpis kuitupussin, sillä yhdistelmällä pärjää koko talven. Muista säilyttää untuvamakuupussia aina vapaana, niin untuvat pysyy hyvinä.

Mukaan pakattavat vaatteet

  • Kevyt untuvatakki. Menee pieneen tilaan, lämmittää hyvin. Mukana kesät talvet. Ostettu kirppikseltä vuosia sitten.
  • Kuorihousut, ei oo kiva kastua. Ostettu Stadiumista varmaan 7 vuotta sitten. Ei enää ihan täysin vedenpitävät, joten kuoriasun hankinta jossain vaiheessa edessä. (Taas se raha)
  • Sadeviitta, pakkautuu omaan taskuunsa. Ostettu Lidlistä syksyllä, maksoi alle kympin. Kevyt, menee samaan taskuun rinkan sadesuojan kanssa.
  • Merinokerrasto, kuiva vaihtokerrasto yöksi. Paita ostetty XXL alennuskorista, housut saatu joulupukilta. Toinen merinokerrasto ostettu Prisman lastenosastolta.
  • Merinovillainen pipo, hyvä olla myös kesällä mukana koska yöt voi olla kylmiä ja päästä haihtuu paljon lämpöä. Oma tilattu vai-kon nettikaupasta puoleen hintaan.
  • Merinovillainen neule, jos yöllä tulee kylmä on tämä mukavampi kuin untuvatakki. Menee pieneen tilaan. Ostettu H&M alesta muutamalla eurolla.
  • Hamam-pyyhe. Ihan paras retkipyyhe, tuntuu iholla mukavalta (toisin kuin kaikki muut kokeilemani retkipyyhkeet yök), menee pieneen tilaan, kuivaa hyvin ja kuivuu nopeasti. Plus nätti kun mikä, käy myös istuskelualustana,vilttinä tai tyynynä. Saatu blogin kautta SoPretty-verkkokaupasta. Ihan huippunopea toimitus, tuli perille tilausta seuraavana päivänä. Hamam-pyyhkeitä on eri kokoisia ja paksuisia, retkelle kannattaa valita ohuempi ja kevyempi.
  • Villasukat, ja varasukat merinovillaa. Mulla on aina mukana kahdet varasukat, joista toiset on ihan villasukat. Mukavat yöksi. Merinosukat usein XXL tosi halvalla.
  • Trikoinen tuubihuivi joka toimii myös hiuspantana. Äitin tekemä.
  • Leirikengät, ettei tarvitse koko ajan kulkea vaelluskengissä. Tässä nyt adidaksen sandaalit, mutta mitkä tahansa helposti jalkaan iskettävät käy. Pääasia, että mahtuu villasukat.
  • Yhdet vaihtoalkkarit. Enempää ei tarvitse. Jos tykkää uida siveellisemmin, bikineitä voi harkita.

Ruuanlaittovälineet

  • Juomapullot, Sigg toimii hyvin myös kuumavesipullona. Savotan lärpäke lähinnä kävelymatkoja varten, saa näppärästi rinkkaan roikkumaan. Korkki vuotaa tosi helposti. Sigg saatu kummeilta, Savotta ostettu jostain poistokorista. Usein pidän kahta Siggiä mukana.
  • Kaasukeitin ja -patruuna. Keitin ostettu Tokmannilta tms. maksoi noin 15€. Usein otan varuiksi foliota mukaan tuulensuojaksi.
  • Pakki, toimii kattilana ja kansi paistinpannuna sekä lautasena. Keitin mahtuu pakkiin sisälle. Saatu kummisedältä.
  • Retkilusikka ja kahvikuppi.
  • Kahvipannu, mutta yksin ollessa tyydyn useimmiten pikakahviin ettei tarvitse kantaa pannua mukana.

Pienet sälät, ensiapu, hygienia

Nää on varsinkin todella henkilökohtaisia mitä kukakin tarvii, mutta tässä jotain vinkkiä kuitenkin.

  • Otsalamppu kannattaa olla tarpeeksi tehokas ja ihan aina mukana. Myös varapatterit must. Omani ostin XXL. Sata kertaa kätevämpi kuin perus taskulamppu.
  • Puukko. Mukana aina. Tämä saatu lahjaksi kummisedältä.
  • Power bank. Jos haluaa somettaa reissussa. No ihan turvallisuusenkin takia hyvä olla. Ostin powerista myyjän suositusten perusteella, kun kysyin missä on paras hinta-laatusuhde.
  • Hygienia- ja ensiaputarvikkeet. Tässä nyt aloe vera-geeliä, pihkasalvaa, lohikäärmesalvaa, kyypakkaus, haavateippiä, särkylääkettä, puhdistusainetta. Ja hyttysmyrkkyä, tulitikut, hammasharja ja -tahna. Hyvä olla myös: rakkolaastareita, koiralle kipulääkettä, sidostarpeet, tamponeita (hyvä sytyke ja verenvuodon tyrehdyttäjä myös haavoissa), jesaria, pieni pala saippuaa. Sekä teltan, että makuualustan pusseissa on pienet korjauspakkaukset jotka pidän mukana. Tulitikkuja kannattaa sijoittaa useampaan paikkaan. Kompassi ja alueen kartta myös aika tärkeät. Avaruuslakana on etenkin talvisin ihan aina mukana, mutta hyvä myös kesällä.

Koirien kamppeet

Koirat ei kauhean paljoa rompetta tarvitse, paitsi ruokaa ja sitä saakin raahata sitten ihan urakalla. Lisäksi mukana on:

  • Matkakuppi, Biltemasta parilla eurolla. Älyttömän näppärä. Molemmilla on ollut omat, mutten nyt löytänyt just toista.
  • Tavalliset hihnat, varmemmat kuin joustohihnat joita käytetään vaeltaessa. Ostettiin just uudet kun oli mukavasti Kuusamon Mustissa&Mirrissä alessa. Nää on tosi kevyet ja menee pieneen tilaan.
  • Solumuovi, suojaamaan teltan pohjaa ja eristämään kylmästä.
  • Talvella myös vanhasta makuupussista tehdyt koirien makuupussit.
  • Harkinnassa tossut kivikkoisia reittejä varten. Tassuvahan ainakin ostan, ennenkuin lähdetään kohti pohjoista ja Norjaa.

Päällä olevat vaatteet

Aika sama asu on vaeltaessa päällä aina. Ääriolosuhteissa, helteillä tai paukkupakkasilla, on joko vähemmän tai enemmän kerroksia, mutta samat vaatekappaleet silloinkin.

  • Urheilupaita tai merinovillainen kerraston paita. Jos kesä, useimmiten urheilupaita ja kaikkina muina vuodenaikoina merino. Urheilupaidoissa se huono puoli että alkavat haista nopeesti. Merino ei ala haisemaan vielä viikossa/parissa. Urheilurintsikoita käytän joskus, mutta harvemmin. Jos käytän, niin merinoa nekin.
  • Merinosukat, ei hiosta eikä tunnu ilkeeltä vaikka kastuisi. Kuivuu nopeasti eikä haise ihan niin pahalle, kuin tavalliset. Tuulettamalla saa kuin uusiksi.
  • Ohut tekninen fleece-huppari, josta saa kyljet kivasti auki. Fjällrävenin, ostettu Partioaitasta alesta.
  • Hanwagin vaelluskengät, mun jalkaan just täydelliset. Kannattaa huoltaa vahaamalla. Omani on gore texit. Ostettu Scandinavian outdoorista alesta.
  • Vaellushousut Fjällrävenin G1000- kangasta. Tästä kankaasta ei syö itikat läpi, ihan paras ominaisuus mulle. Ostettu Kajaanin Prismasta, alestapa hyvinkin. Palvelleet jo monta vuotta eikä moitittavaa.
  • Vaellustakki, myös Fjällräveniltä ja ostettu Partioaitasta alennusrekistä. Huippuostos, harkitsi monta vuotta ja kun tää löytyi alesta, en oo paljoa muita takkeja enää tarvinnut.

Koirien vaellusvarusteet

Koirat pitää siis vaeltaessaan valjaita ja joustohihnoja, jotka kiinnitän rinkan lantiovyöhön niin saan kädet vapaaksi. Lisäksi niillä on kaulassa pannat.

  • Lempillä on eqdogin joustohihna ja Hurtan valjaat, ostettu Mustista ja Mirristä.
  • Delillä on Rukan valjaat Mustista ja Mirristä, ja joustohihna jonka oon saanut mun siskolta.

Rinkka

Rinkkana mulla on Fjällrävenin Abisko 65 litraisena. Oon ollut todella tyytyväinen, koko on passeli ja tämä istuu selkääni tosi hyvin. Tilasin omani Partioaitasta, joku ale tässäkin oli. Uskon että meillä on vielä monia vuosia yhdessä, vaikka silloin tietysti hinta kirvelikin.

Rinkan pakkaan niin, että avaan etuosan toiselta puolelta auki, laitan teltan, makuualustan ja makuupussin pystyyn pohjalle tosi tiiviisti. Vaatteet käärin rullille ja pakkaan myös tiiviisti (eli tungen sopiviin väleihin). Kun rinkan pohja on tiukasti pakattu, vedän vetskaria kiinnemmäs ja pakkaan pienempiä tavaroita päälle. Tähän pakkaisin nyt ruuat.

Sadeviitan ja koirien hihnat ja kupit pakkaan rinkan hattuun samaan taskuun rinkan oman sadesuojan kanssa. Ensiapu/toilettilaukun hatussa olevaan verkkotaskuun. Kaikki ruokailujutut, puukko, lamppu, vessapaperi ym. mahtuu tuohon isoon etutaskuun.

Sivutaskuihin tulee telttakepit, sandaalit ja juomapullot. Solumuovit saa kiinnitettyä tukevasti tohon ulkopuolelle.

Kuten omasta listastani huomaa, olen joko saanut tai ostanut alennuksesta melkein kaikki tavarat. Vaelluskamppeisiin saa kulumaan hirveät määrät rahaa, jos hankkii ne “kaikki heti mulle nyt” periaatteella. Mutta kun ei kaikkea tarvitse heti, ja ne vanhat on usein aivan päteviä.

Kivaa sunnuntain jatkoa,

xx Matilda

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *