Levi on 531 m korkea, sielussa rauha mutta äitiä ikävä

 

Tasan kansi viikoa sitten pakkasin neljännen kerran tänä vuonna muuttokuorman autoon, koirat konttiin ja käänsin suunnan kohti pohjoista. Tuntui kummalliselta vihdoin muuttaa, päätös tulevasta muutosta tuli kuitenkin tehtyä jo viime talvena. Harvoin suunnittelen elämässäni mitään niin pitkälle, joten tätä oli kyllä odotettu. 

Viimeisinä päivinä Jyväskylässä kärsin tutusta alakulosta ja haikeudesta,  ja mietin miksi haluan toistuvasti hyvästellä. Samalla tiesin että olo helpottaisi kun pääsisi lähtemään, seikkailu valtaisi mielen ja vapaus huumaisi aistit, niinkuin ennenkin. Eikä Jyväskylä ole enää aikoihin tarjonnut minulle sitä, mitä elämässä etsin.

Leville päästyäni purin heti tavarat kaappeihin, levitin mummun tekemän räsymaton keskeisimmälle paikalle asunnossa ja nukuin kuin tukki molemmat koirat kainalossa jättisängyssäni. Työt alkoivat heti seuraavana aamuna ja arki lähti rullaamaan rytisten. Syksyn kevyiden joogaopetusten jälkeen harppaus kokopäivätyöhön ulkona ei ollut ihan kevyt, joten elämä täällä on ollut lähinnä töitä, lenkkeilyä ja nukkumista. Ennenkuin kroppa ehti tottua fyysisesti raskaaseen työhön ja energiatasot taas palautua, sainkin riesaksi flunssan.

 

 

Kun puhelimeni hajosi ensimmäisen viikon jälkeen hetkeksi totaalisesti, tajusin miten kiinni olenkaan omissa sosiaalisissa ympyröissäni. Olen kertonut itselleni tarinaa omasta tilan- ja yksinäisyydenkaipuustani, mutta kun yksinäisyyttä heitettiinkin kasvoille oikein saavillinen pyytämättä, oli olo kaikkea mutta kuin vahva ja voimaantunut. Tajusin, etten olekaan ihan niin itsenäinen kuin omassa tarinassani.

Nautin yksinolosta, omilla ehdoillani. Vuodenaika on toki otollinen kaipuulle, illat ovat pitkiä ja pimeitä, lumikin tuli vasta pari päivää sitten. Kun ei vielä ole täältä edes pientä sosiaalisen verkon poikastakaan, tulee ihan kirjaimellisesti äitiä (ja ystäviä) ikävä. Flunssa nostaa myös itsesäälipisteitä roimasti.

 

 

Älkääkä käsittäkö väärin,

minä rakastan olla täällä.

Uusi työ on osoittautunut sellaiseksi mitä odotinkin, rakastan tehdä töitä hevosten kanssa. En osaisi kuvitella mieluisampia työkavereita kuin eläimet, olen siitä haaveillut tavalla tai toisella lapsuudesta saakka. Tuntuu hassulta, että nyt se lapusuuden unelma, kaikkien mutkien ja kiemuroiden jälkeen, toteutuikin vähän vahingossa. En missään vaiheessa eräopaskoulussakaan ajatellut hakeutuvani hevosten pariin, mutta kun ilmoituksen työpaikasta näin, kaikki loksahtikin jotenkin itsestäänselvästi paikalleen.  Ihmistyökaveritkin ovat sattumoisin täyttä kultaa. Kaikki uuden opettelu on tietenkin alussa väsyttävää, mutta niin se on aina.

Tämä paikka. Meinaan pakahtua ja haljeta ilosta joka päivä, kun katselen näitä maisemia, ja tajuan että minä oikeasti asun täällä. Ei tarvitse lähteä minnekään. Voin kiivetä tunturiin joka päivä ihastelemaan aurinkoa, joka juuri ja juuri jaksaa vielä kavuta horisontin yläpuolelle, kävellä aamuisin Ounasjoen rantaa kuun valaistessa polkua. Ihmetellä iltalenkillä tähtitaivasta ilman valosaastetta. Kuunnella puhdasta hiljaisuutta.

Liitelevä ja lepattava sieluni on löytänyt taas kotiin. Tunturit pistävät sisimpäni levottomuudet oikeisiin mittasuhteisiin. Olen kokenut tätä samaa levollisuutta aina Kuusamossa, ja viime kesänä Norjassa. Pohjoinen vinksauttaa jollain perustavanlaatuisella tavalla palaseni oikeille paikoilleen.

On hyvä olla, vaikkei ihan kaikki aina olisikaan hyvin.

 

 

Tietysti, täälläkin, syyllistyn luonteelleni ominaisesti “hetikaikkimullenyt” ahdinkoon, eli koen huonoa omaatuntoa kun makaan flunssassa väsyneenä sohvalla, vaikka olen täällä. Mutta yritän silti parhaani mukaan vakuutella itselleni, ettei nuo tunturit tuolta mihinkään katoa, vaikken ole ensimmäisen kahden viikon aikana ehtinyt jokaista huiputtamaan.

Sen sijaan olen käppäillyt lähipoluilla ja maannut viltin alla kuuntelemassa Harry Potteria. ja kuten taaskin itseäni viisaampi ystäväni sanoi

“Henkinen kasvu pysähtyy jos yrittää kasvaa kaamosaikana”

 

Kuvia otin Levitunturin päältä, ennenkuin lumi saapui maahan.

xx Matilda

Päivä Särestöniemessä

 

Palataan vielä yhden postauksen verran taannoiseen Lapin reissuun- kohta onkin aika jo uusille pohjoisen tarinoille jee.

Vierailimme Retkipaikan Ystävien kirjoittajaleirillä lauantaina Särestöniemi-museossa Kaukosessa. Täytyy heti myöntää, että itselleni taitelija Reidar Särestöniemi oli aivan tuntematon, enkä siis tiennyt yhtään mitä odottaa.

 

 

Pysähdyimme ihan ensin lounastamaan Kittilään, toisin sanoen ostimme kaupasta eväät ja menimme Karinnokan laavulle Ounasjoen rantaan syömään niitä. Siitä matka jatkui museolle, ja jukranpujut! Miljöö jo itsessään oli aivan mahtava. komeita hirsirakennuksia, vetoaa puiseen sieluuni täysillä.

Nautiskelimme asiaankuuluvasti lounaskahvit ensi töiksemme, ja lähdimme hiljalleen kiertämään paikkaa. Ensimmäisen oli galleria, ja täytyy sanoa että rakennuksen lisäksi myös taide teki vaikutuksen. Rakastan värejä, rakastan luontoa. Töistä löytyi molempia. Galleriarakennus oli sisältä vähintään yhtä vaikuttava kuin ulkoa, mm vaatimaton uima-allas ja ihana takka jäivät mieleen.

 

 

Galleriasta seuraavana oli ateljee, joka ei ainakaan kalvennut loistossaan gallerialle. Särestöniemi on selvästi tykännyt varsin mahtipontisista hirsilinnoista. Ei huono maku. Ja viimeisenä Särestöniemen kotipaikka. Vanha pihapiiri oli upea ja hyvinhoidettu, sisätiloissa oli esillä jos jonkinmoista vanhaa tavaraa jota on aina mukava ihastella. Tämänkin talon takka teki itseeni suurimman vaikutuksen.

 

 

Ihan mahtava päivä ja paikka, juuri sellainen johon en ikinä itse olisi tullut menneeksi, mutta teki suurenmoisen vaikutuksen kun sinne minut vietii. Särestöniemi ei vienyt Juuso-karhun paikkaa lempitaiteilijanani, mutta kyllä nuo maalaukset vaan hienoja olivat.

 

Kannatta vierailla jos Levin matkalla kaipaa myös kultturellejä elämyksiä!

Kirjoitin meidän leiristä jutun myös Retkipaikkaan, voit lukea sen tästä.

xx Matilda

Keimiöniemen kalapirteillä

 

Meidän viimeisin Lapin reissumme oli yhdistetty työ- ja hupimatka. Oli työkeikka Levillä, vähän hurvittelua työkavereiden kanssa ja viikko Retkipaikan Ystävien kirjoittajaleirillä Pallas- Yllästunturin kansallispuistossa.

Viikon aikana käytiin tutustumassa kansallispuiston luontokeskuksiin, mutta lisäksi meille oli järjestetty pari muutakin huikeaa kohdetta.

 

 

Perjantaina suuntasimme kohti Keimiöniemen kalapirttejä Jerisjärven rantaan. Saimme viettää päivän Shamaani Jari Rossin opastuksessa. Kierroksemme alkoi kalapirteiltä, jotka olivat sekä söpöjä, että hienoja. Jari kertoi meille pirttien historiasta, mutta päällimmäisenä mieleeni jäi tarina hurjasta yksisilmäisestä hauesta, jota on yritetty saada nalkkiin sukupolvesta toiseen. Pirteillä pääsimme todistamaan myös valtavan koskeloparven lentävän ylitsemme- näky ja äänimaisema olivat ihan toisesta maailmasta. Shamaanimme kertoi tilanneensa lennon parven johtajalta.

 

 

Pirttien ihastelulta siirryimme hiljalleen kohti Jarin omia tiluksia, matkalla vierailimme metsän uumenissa Seitakiveä kunnioittamassa. Jari kertoi meille Keimiönimen ja oman sukunsa historiasta, ja pian olimmekin Jarin omassa pihassa. Puolikodassa oli tulet ja istuskelimme hetkisen nauttimassa maisemista ja valkeasta. Pian siirryimme kotaan jossa Jari valmisti meille aivan huikean aterian.

Menussa oli haukea soijakastikkeessa, Lapin puikulaa omasta maasta sekä kermakastike itse poimituista tateista. Ei tainnut kukaan seurueestamme välttyä ähkyltä, niin hyvää oli ruoka.

Ruuan päälle oli vielä jälkkäriksi supermaukasta mustikkapiirakkaa ja nokipannukahvia. Myös perheen koirat tulivat ihastuttamaan meitä läsnäolollaan jälkiruuan aikana – parasta. Saatiin kuulla myös koirien kommelluksista tarinoita.

 

 

Päivä oli älyttömän mielenkiintoinen, Jari on kyllä todellinen tarinankertoja.  Saimme myös oppitunnin kuinka metso nyljetään ja kukko otetaan hengiltä. Aika hujahti ihan siivillä, Keimiönniemestä lähtiessä suuntasimme vielä Muonioon kauppaan ja illaksi takaisin Pallasjärvelle. Siellä saatiin iltapalaksi keitettyjä poron kieliä. Täytyy myöntää, että pikkuisen ennakkoluuloinen olin, mutta ei niitä pahaksi voi mitenkään sanoa. Toki liha ei itselleni juurikaan ruokavalioon kuulu, joten kieli tuntui vähän vaikealta vaikkei maussa vikaa ollutkaan.

Jos liikut Muonion suunnilla, käy ihmeessä kurkkaamassa Keimiöniemen kalapirtit.

xx Matilda

 

Syysretki Vaarunvuorille

 

Lapista vielä hetkeksi keskisuomalaisiin maisemiin. Niin mieluisalta kuin pohjoisen talviset säät tuntuivat, ei tässä uskomattomassa ruskan väriloistossakaan mitään vikaa ole. Toki mieli ja sydän jäivät vähän tuntureille jo jumiin, mutta tässä kolmen viikon  pätkässä on kyllä luvassa maakuntamatkailua oikein olan takaa, niin työn kuin huvinkin puolesta. Alkaen heti huomenna kun suunnataan iskän kanssa sukuloimaan Poriin. Ihana nähdä läheisiä siellä suunnalla ennenkun karataan kokonaan. Tarkoitus mennä pappan kanssa sienimetsään ja viikonlopuksi Yyteriin! Ah, meri ♥

Alkuviikon olin normaalisti töissä, pienen tauon jälkeen ohjaaminen on vaan aina niin inspiroivaa. Saas nähdä mitä talvi tuo tullessaan joogan saralla, vai tuoko mitään. Kiva olisi opettaa, mutta nykyään myös tajuaa jo oman ajan ja jaksamisen rajallisuuden. Joku hevosjoogatunti olisi kiva laittaa kalenteriin esim. 🙂

 

 

No mutta, sellaista tässä vaan että on Keski-Suomessakin kivoja luontokohteita, ei se elo täälläkään pelkkää työtä ole sentään. Eikä tarvitse ihan kaikkien koko ajan haluta Lappiin päästäkseen ihastelemaan maisemia! Ihan perus maanantain voi viettää luonnossa. Me piipahdettiin yksi kaunis aurinkoinen syyspäivä ystävien kanssa Vaarunvuorilla. Vaarunvuorten luontopolku sijaitsee Korpilahdella, Jyväskylän eteläpuolella. Pakattiin aamulla viisi koiraa ja kolme ihmistä meitsin tila-autoon ja lähdettiin eväskaupan kautta retkeilemään. Ei ole retkeä ilman asiaankuuluvia eväitä!

 

 

Vaarunvuorten luontopolku on noin neljän kilometrin mittainen, helpossa maastossa kulkeva oikein leppoisa ja mukava reitti. Matkalle osuu kivan monipuolista metsää. Pari pientä järveä, pitkospuita ja tietenkin itse vuoren päältä avautuva mainio maisema Päijänteelle.

Nautiskeltiin näköalapaikalla eväät, vaikka matkan varrella on aiemmin tulipaikka. Tulipaikalla oli tällä kertaa muita, eikä eväämme vaatinut lämmitystä joten koimme näköalalounaan mukavampana vaihtoehtona. Saimme nautiskella maisemista ihan omassa seurassamme, ainoa ihminen kenet kohtasimme koko retkellä oli tulipaikalla istuskellut ukkeli. Aiemmankin kokemukseni mukaan täällä saa olla aika rauhassa, ehkä syrjäinen sijainti vähän vaikuttaa asiaan.

 

 

Kaiken kaikkiaan tosi kiva retkikohde Jyväskylän suunnalla, kannattaa ottaa haltuun jos autolla pääsee liikkumaan. Tonne ajaessa on jo tosi kivoja maisemia.

Ja hei kivaa syyslomaa kaikille jota se koskee!

xx Matilda

 

Pallasjärven rannalla

 

Meidän tämänkertainen Lapin reissu jatkui Leviltä Retkipaikan Ystävien  kirjoittajaleirille Pallas- Yllästunturin kansallispuistoon. Täällä vietetään ti-su, eli vielä viikonloppu aikaa rentoutua. Leirin tarkoituksena on siis ihan vaan nauttia pohjoisesta luonnosta ja ottaa irtiotto omasta arjesta. Mikäs sen mukavampaa tällä hetkellä kun etelän velvollisuudet vie vielä aikaa ja voimavaroja. Reilu viikko pohjoisessa auttanee jaksamaan vielä tulevat kolme viikoa etelässä, ennen oikeaa muuttoa. Vähän kyllä hirvittää sunnuntainen paluu, mutta eiköhän viikot hupene nopeasti ja kohta on koko talvi aikaa olla täällä. Olisi silti mukavampi jo jäädä.

 

 

Pikkuisen meillä on ohjelmaakin tässä, vierailuja yrityksiin ja toki päiväretkiä ollaan tehty. Lisäksi ollaan tutustuttu ja tullaan tutustumaan kansallispuiston toimintaan ja hankkeisiin, sekä vapaaehtoistyömahdollisuuksiin. Jos esim ensi kesänä sitten olisi mahdollisuus, mikäs sen mukavampaa kuin tehdä vähän puhdetöitä majoittumisen ja ruuan eteen. En siis ajatellut kesäksi hankkia mitään asuntoa, vaan jatkaa hyväksi havaittua yhden naisen “vapaaehtoinen kodittomuus” trendiä.

 

 

Majoitutaan Pallasjärven rannalla, tässä on ihana rantasauna ja uimassakin olen luonnollisesti käynyt. Pihapiirissä on useita asuinrakennuksia jotka on metsähallituksen työntekijöiden käyttöön. Varsin lähellä on someseksikäs punaisen hiekan ranta, siellä vierailtiin auringonlaskua katsomassa ja kuvaamassa. Käytiin myös kiertämässä Pyhäjoen luontopolku. Pallaksen luontokeskukselle on kymmenisen kilometriä, ajattelin josko viikonloppuna jonkun tunturinkin huiputtaisi kun täällä kerran ollaan.

 

 

Tekisi sunnuntaina mieli vielä ajaa pariksi päiväksi pakoon mökille..

Aivan mahtavia päiviä takana!

 

xx Matilda

 

Terkut Leviltä

 

Vihdoin päästiin pohjoisen tuuliin, ja  että voikin pieni ihminen karhuineen olla onnellinen!

 

Ajettiin tänne viikko sitten torstaina, matkamuistoksi otin  Oulusta 170€ arvoisen selfien, mutta mikään ei voinut lannistaa riemuani kun etelä jäi taakse. Ja kuten olin toivonutkin, ensilumi satoi Leville perjantaina. ♥

Tämän kertaisen Levin reissun agendana oli ratsastusjoogaleiri. Asiakkaat saapuivat perjantaina iltapäivällä ja viipyivät ilonamme suununtaihin. Jokaiseen päivään sisältyi joogaa, niin matolla kuin hevosen selässä, ja ratsastusta tunturimaisemissa. Lisäksi lauantaina oli pihasauna ja palju lämpimänä. Hannele taikoi meille ihania ruokia, ei tarvinnut nälkää nahdä. Itse yövyin koirien kanssa omassa kodissani, asiakkaille oli varattu leiritalo jossa he majoittuivat kahden hengen huoneissa.

 

 

Etenkin lauantain neljän tunnin vaelluksella saimme nauttia ihan mielettömästä keväisestä auringonpaisteesta. Säät suosivat muutenkin viikonlopun ajan, vasta maanantaina iski perinteisempi lokakuinen vesisade. Onneksi lumi oli sadetta sitkeämpää, ja nyt on taas aurinkoista, lumista ja sietämättömän kaunista.

Taaskaan en voinut välttyä suunnattomalta kiitollisuudelta siitä, millaista työtä saan leipäni eteen tehdä. Tiedän olevani suunnattoman etuoikeutettu.

Perjantai iltana kun kävin sattumalta samaan aikaan Levillä olleen Norjalaisen ystäväni kanssa syömässä, kiteytin elämänarvoni tähän lauseeseen

“olen mieluummin onnellinen ja köyhä, kuin tuhlaan elämäni aikuisten töissä.”

 

 

Leirin jälkeen meillä oli vielä työporukalla sunnuntaina paljuiltama, ja saimme seuraksemme upeimmat revontulet  mitä olen koskaan nähnyt. Kamera oli tietenkin kotona turvassa, mutta työkaveri nappasi puhelimella kuvan.

Viipyiltiin Levin maisemissa tällä kertaa tiistaihin saakka, jolloin käännettiin auton nokka kohti Muoniota ja Pallas- Yllästunturin kansallispuistoa. Täällä ollaan erilaisten aktiviteettien parissa sunnuntaihin saakka.

 

 

Lapissa on helppo hymyillä,

 

xx Matilda

 

Syksyistä ja lähdöistä

 

Kuten monelle muullekin, syksyt ovat minulle uuden alku. Tammikuissani harvoin on tapahtunut mitään merkityksellistä, mutta lähes joka syksy olen löytänyt itseni jollain tavalla uuden ääreltä.

Muutokset ovat olleet useimmiten isoja, vaikeita ja mullistavia. Olen syksyisin eronnut, rakastunut, aloittanut koulun, vaihtanut työpaikkaa. Romahtanut ja aloittanut alusta. Rakentanut uutta, haudannut vanhaa. Harvoin olen etukäteen päättänyt lyödä vanhan elämäni sirpaleiksi kun syksy saapuu, asiat vain tuntuvat kulminoituvan tähän muutosten melankoliseen vuodenaikaan.

 

 

Rakastan syksyjä. Niiden hieman alakuloista tunnelmaa. Kylmää, pimeää (jota kuitenkin pelkään). Rakastan myrskyjä ja sadetta. Eikä ehkä mikään ole kauniimpaa, kuin aurinkoinen syyspäivä luonnon loistaessa värikkäimmillään. Syksyssä on syvyyttä ja kirkkautta. Tasapainoa.

Tästä syksystä en ole saanut otetta. Palasin syksyn kynnyksellä vanhaan kotikaupunkiini, joka ei tunnu enää kodilta. On vaikea tarttua mihinkään, olotila on vellova. Kuin olisin hautautuneena liian pehmeään sänkyyn, josta ei pääse ylös. On mukava olla käymässä, mutta koko ajan odotan. Odotan lähtöä, seuraavaa seikkailua. Se kuiskuttelee nurkan takana salaisuuksiaan tulevasta talvesta, vieden jatkuvasti huomioni tästä hetkestä, jossa en muutenkaan tunne oloani aivan niin helpoksi.

Olen pyrkinyt omistamaan aikani ystäville, olemaan läsnä. On ihana tavata kasvokkain. Monille lähipiirissäni on tapahtunut myös  isoja asioita, ja olen kiitollinen siitä, että olen ollut nyt täällä. Vaikkei sanoja ole helppoa löytää, ehkä arvokkainta on oleminen ja kuunteleminen. Niin toivon.

 

 

Olen oppinut itsestäni. Olen tajunnut, ettei jääminen koskaan ollutkaan minua varten. Olen kuluttanut niin paljon turhaan voimiani pyrkimällä muottiin, johon en vain ikinä sopinut.  Lähteminen saa sydämeni läpättämään villimmin. Ystäväni sanoi lähtemisen muuttuvan kerta kerralta helpommaksi. Uskon sen pitävän paikkansa ihmisille, joiden kuuluu lähteä.

En esimerkiksi koe tippaakaan ahdistusta asunnottomuudesta, epäsäännöllisistä tuloista, pätkätöistä ja kaaosmaisesta kalenterista. Sen sijaan koin aiemmin jatkuvaa ahdistusta arjesta, ja kaikista velvollisuuksista joita se sisällään piti.

Lähteminen, niin monessa eri merkityksessä, on ollut paras päätökseni. Näköjään joskus pitää mennä kauas löytääkseen itseensä. Tuleva lähtö kutkuttelee jo vatsanpohjassa. Tunnen olevani elossa, ja se on voimauttavin tunne jonka saatan kuvitella.

Ja toki kaikki näyttää kauniimmalta vaaleanpunaisten lasien läpi katseltuna. Ja sydän läpättää taas villinä.

 

 

Nyt jatkamaan ystävien kanssa olemista, tänään Atomirotan keikalle Lutakkoon! Tätä olen muuten odottanut.

xx Matilda

Kuvat minusta Emmi Anttila

 

.

 

Ratsastusjoogaa Ahaso-tallilla Lempäälässä 3.-4.11.

 

Tällä kertaa ratsastusta ja joogaa tarjolla etelämmässä, Lempäälän maisemissa. Alla kuvaus viikonlopusta, lämpimästi tervetuloa mukaan!

“Ratsastusjoogakurssilla joogataan lempeästi sekä perinteisesti matolla, että hevosen selässä!

Matilda Lindström on koulutukseltaan eräopas ja joogaopettaja. Hän on opiskellut kansainvälisen joogaopettajan RYT200-tutkinnon Clare Gates-Sjöblomin johdolla, ja tällä hetkellä syventää osaamistaan Seasonal Yin RYT300-koulutuksella. Joogaa hän on harrastanut kymmenisen vuotta, ja ohjannut päätoimisesti viimeiset kaksi.

Jooga edustaa Matildalle ennen kaikkea lempeyttä. Kehoa ja mieltä hellivää liikettä, ja lupaa pysähtyä. Opettajana tärkein arvo Matildalle on antaa asiakkaalle tilaa olla tunnilla juuri sellainen kun on, kenenkään ei tarvitse sopia valmiiseen muottiin.

Hevoset ovat kuuluneet Matildan elämään aivan pikkutytöstä saakka, ja viimeiset vuodet hän on ratsastanut pääasiassa islanninhevosilla. Talveksi hän lähtee ratsastusoppaaksi Lappiin.

Kurssi pidetään la ja su 10-17.30.
Kumpanakin päivänä ohjelmaan sisältyy sekä mattotunti, että joogatunti hevosen selässä. Lisäksi teemme rentoutusharjoituksia ohjaajan johdolla. Tämä viikonloppu tarjoilee todellinen rentoutumispaketin mielelle ja keholle!

Kurssilla tarjoillaan kotiruokalounas ja aamupala erikoisruokavaliot huomioiden.
Kurssille voidaan ottaa 8 osallistujaa. Kurssin hinta 190 euroa sis alv 10%. Varausmaksu 50 euroa kuittaantuu ilmoittautumisen yhteydessä ja loppu laskutetaan erikseen. Varausmaksu sisältyy kokonaishintaan.

Varausmaksua ei palauteta peruutustilanteessa, mutta voit myydä paikkasi eteenpäin.

Käy varaamassa pian paikkasi Hopotin kalenterista!
https://hopoti.com/stable/Ahasotmi

Kurssin listätietoja saat outi.aihkisalo@gmail.com tai www.ahaso.net.

Kurssi järjestetään osoitteessa Säijärventie 353, Lempäälä. Ihan Tampere-Pirkkalan lentokentän vieressä.”

 

xx Matilda

Alennuskoodi joogaretriitille Sri Lankalla

 

 

Hei sain mun ystävältä ihan mahtavan tarjouksen blogin lukijoille ♥

 

Ihana Anna-Mari järjestää joogaretriittejä Sri Lankalla, ja koodilla MATILDA saa 20% alennusta kaikista ensi kauden retriiteistä, kun varaa viimeistään 30.9.

Anna-Marin sivuilta https://annamariyoga.com/srilanka/ voit tarkistaa päivämäärät ja lukea lisää.

Suosittelen todella lämpimästi, oikein alkoi harmittaa kun en itse voi lähteä. Anna-Mari on aivan mahtava opettaja, ja Sri Lanka vasta ihana onkin. Kävin siellä pari vuotta sitten, ja saari teki ihan toden teolla vaikutuksen. Jos menisin  uudestaan, valitsisin kyllä joogaloman.

Seuraava retriitti on marraskuussa, väittäisin sen olevan aika täydellinen ajankohta olla taikasaarella joogaamassa kylmän ja pimeän Suomen sijaan.

Tässä vielä matkakuvaus suoraan Anna-Marin sivuilta, kuulostaa aika täydelliseltä.

 

JOOGAMATKAT SRI LANKALLE

Tervetuloa mukaan ikimuistoiselle matkalle Sri Lankan taikasaarelle! Joogatuntien taso on avoin, eli myös aloittelijat voivat osallistua näille matkoille.

PAKETTIHINNAT (sis.joogatunnit, majoitus, aamupalabuffet & illallinen)

MARRASKUU 2018 770€* / EARLYBIRD 700€ voimassa 30.6.2018 mennessä ilmoittautuneille
TAMMIKUU 2019 880€* / EARLYBIRD 800€ voimassa 30.9.2018 mennessä ilmoittautuneille
MAALISKUU 2019 880€* / EARLYBIRD 800€ voimassa 31.12.2018 mennessä ilmoittautuneille
VARAUSMAKSU* 200€ matkan kokonaishinnasta maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä. Huone varataan varausmaksun maksettua (*Varausmaksua ei palauteta).

PAKETTIHINTA SISÄLTÄÄ
– Majoittumisen korkeatasoisessa huoneessa 800 neliön villassa.
* Huomaa, että huoneet ovat hieman erilaisia ja ne varataan ilmoittautumisjärjestyksessä kun varausmaksu on maksettu. Suurin osa huoneista kahden hengen huoneita mutta talossa myös kaksi yhden hengen huonetta.
– 10 päivän retriiteissä: 14h yin, flow ja yin & yang joogaa lempeää kehonhuoltoa tennispallojen avulla
– 7 päivän matkassa: 10h yin, flow ja yin & yang joogaa sekä lempeää kehonhuoltoa tennispallojen avulla
– pranayama hengitysharjoituksia
– lyhyitä meditaatioita sekä intuitiivisen kirjoittamisen tehtäviä omaan
hyvinvointiin liittyen
– runsas aamupalabuffet & kattava sri lankalainen illallinen.
– pyyhkeet ja petivaatteet

HINTAAN EI SISÄLLY
– matkavakuutus
– lennot
– vapaavalintaiset retket

MAJOITTUMINEN VILLA VEHALLASSA:

https://www.facebook.com/villavehalla/
https://www.instagram.com/villavehalla/
ILMOITTAUTUMINEN JA KYSELYT
Ryhmäkoot pidetään pieninä ja mukaan jokaiselle joogamatkalle mahtuu vain rajattu määrä osallistujia eli varaathan paikkasi ajoissa. Voit ilmoittautua mukaan alla olevan lomakkeen kautta tai sähköpostitse anna-mari@yogobe.com Jos mieltäsi vielä askarruttaa jokin, ota yhteyttä ja vastaan mielelläni kysymyksiin.

 

 

Kuvat omalta reissultani, mikä matkakuume iskikään! Huhhuh. No mutta, oma suuntani on kohta taas pohjoiseen, ei tunnu huonolta sekään.

Ihanaa viikonloppua.

xx Matilda

 

Kun uni ei tuu

 

Olin ennen loistava nukkuja. Nukkuminen oli suorastaan lempiharrastukseni. Olen aina ollut taipuvainen yökukkumiseen ja pitkään nukkumiseen, aamuherätykset ovat olleet minulle tuskallisia jo lapsena. Olen tehnyt lähes aina töitä iltapainotteisesti, joten myöhäinen rytmi on ollut luontevaa.  Koulussa en ole viihtynyt, ja olenkin ollut varmaan enemmän myöhässä kuin ajoissa jos kaikki koulupäivät ihan ala-astetta lukuunottamatta laskettaisi yhteen.

Olen kova stressaamaan ja murehtimaan asioita. Silloinkin, kun nukuin vielä hyvin, saattoi yöunet mennä huolien takia sivu suun. Olen valvonut lukemattomia öitä miettien raha-asioita, ihmissuhteita ja deadlineja. Märehtien to do-listan tekemättömiä kohtia ja omaa, läheisten tai koirien terveyttä.

 

 

Vuosi sitten olin elämän, ja etenkin ajankäytön suhteen umpikujassa. Vapaa-aika oli tuntematon käsite,  enkä ehtinyt todellakaan nukkua tarpeeksi. Kärsin  päivittäin rytmihäiriöistä ja saatoin itkeä kun kotona oli tiskejä enkä vain jaksanut enää päivän jälkeen siivota. Elämän kohokohta oli, jos ehdin työpäivien välissä koirien lenkityksen lisäksi nukkua vaikka 15 minuutin päiväunet. Olin iltaisin epätoivoinen jos en päässyt ajoissa nukkumaan, koska aamulla kello soi ja päivä olisi taas yhtä pitkä, kuin edellinen. En ollut kauhean pirteää seuraa, yritin vain selvitä.

Irrottauduin tästä pyörästä vasta pahan romahduksen ja parin viikon sairasloman kautta. Jäin opintovapaalle ja opiskelujen ohella ohjasin joogaa. Lisäksi henkilökohtaisessa elämässä tapahtui muutamia isoja vastoinkäymisiä, juuri samaan aikaan kun olin muutenkin loppu. Olin muutaman kuukauden todella huonossa jamassa.

Tämä kaikki on jälkeen päin ajateltuna ollut arvokas koulu, ja ilman loppuun palamista en välttämättä olisi tässä pisteessä. En siis ole katkera elämälle, enkä itselleni tuosta ajasta. Nykyään osaan valikoida mihin laitan aikani. Osaan myös laiskotella lähes hyvällä omalla tunnolla.

 

Muutaman ei niin mieluisan muiston sain kuitenkin reppuuni tuosta ajasta.

  • En jaksa enää samalla tavalla kuin ennen, on vaikeampi sitoutua ja esimerkiksi vakituinen palkkatyö säännöllisine työaikoineen kuulostaa omaan korvaani tällä hetkellä mahdottomalta. Onneksi eräoppaana ei tarvitse sellaisesta edes haaveiila, kausityöt rokkaa.
  • Rytmihäiriöt vaivaavat edelleen kun on fyysisessti tai henkisesti raskasta. Ne hankin riesakseni jo vuosia sitten treenamalla itseni ylikuntoon. Överiksi on siis mennyt ennenkin.
  • Univaikeudet.

Tuon ajanjakson jälkeen en ole enää osannut nukkua, paitsi mökillä. Jos ennen valvoin iltaisin, kun oli stressiä, nykyään valvon ihan muuten vaan.

Kärsin kahdenlaisista vaikeuksista. Eli vanha tuttu kaveri, en saa illalla nukuttua. Tämä on helpompi, jos ei uni tule, alan tekemään jotain muuta kuin pyörimään sängyssä. En muutenkaan ikinä mene nukkumaan ennenkuin olen varmasti tarpeeksi väsynyt. Mieluummin lyhyet unet, kuin pitkä pyöriminen ja silti lyhyet unet. Tähän auttaa myös äänikirjan kuuntelu uniajastimella. Laitan usein uniajastimeksi vartin, ja lisään sitä niin monta kertaa kuin tarvitsee. Pyrin välttämään kellon katsomista, ettei tule paniikkia siitä miten vähän aikaa enää on heräämiseen.

Huomattavasti inhottavampi on, että nukahdan illalla (toki saattaa olla että ensin en saa nukuttua, eli nämä kaksi myös pelaavat keskenään sopupelejä) ja herään muutaman tunnin unien jälkeen. Ei välttämättä ahdista, ei stressaa. Väsyttää, silmät on raskaat. Mutta ei vaan tule enää uni. Herään oikeastaan joka yö samaan aikaan, mutta hyvinä öinä nukahdan vähällä vaivalla uudelleen. Huonoina öinä valvon aamuun. Huonoja öitä on nyt ollut putkeen kolme, eikä sitä ennenkään järin hyvin ole mennyt.

 

 

Aina jos aamulla on aikainen ja tärkeä herätys, nukun huonosti. Se ei haittaa, sen voi jo hyväksyä. Mutta kun väsymystä ja huonosti nukuttuja öitä alkaa kertyä, myös mieliala laskee. Nukkuminen alkaa ahdistaa, ei tee edes mieli yrittää.  Ja kun ahdistaa, ei ainakaan saa nukuttua.

Väsymys on myös fyysistä kipua, silmissä, päässä. Tuntuu kuin katsoisi koko maailmaa verhon läpi. Keskittyminen on itselleni muutenkin vaikeaa, väsyneenä mahdotonta.

Ja se valvominen. Jos ei ole valvonut öitä sängyssä, ei ehkä pysty kuvittelemaan miten helkkarin tylsää on maata kahdeksan tuntia tekemättä mitään. Vaikkei ahdistaisi valmiiksi, kyllä siinä ajassa ehtii kelata sen verran syvälle että löytyy aiheita. Ehtii myös selata nettikauppoja ja tehdä heräteostoksia. Kuunnella kirjoja, musiikkia, podcasteja. Joogata, hengittää. pöyhiä peittoa, tyynyä, lakanaa. Käydä läpi kaikki elämänsä nolot asiat. Kaikki virheet. Joka yö. Kirjoittaa huolet paperille, tuulettaa huoneen. Juoda vettä, käydä pissalla. Syödä jäätelöpaketti pakkasesta.

Mutta ei noista mikään nukkumattia houkuttele.

Valvoessa koen myös suurta epäonnistumista. MIKSI en osaa nukkua. Mikä mussa on vikana. Ihailen nukkuvia ihmisiä.

En todellakaan anna yhtäkään vinkkiä parempiin yöuniin, mutta itse en lähde mihinkään enää ilman korvatulppia ja silmälappuja. Nukun myös parhaiten viileässä ilmassa paksulla peitolla. Ja treenaaminen illalla on pahinta mitä voin keksiä, voin ihan suoraan valvoa seuraavan yön edes yrittämättä nukkua. Myöskään kahvia en juo iltaisin, mutten ole mitenkään todistanut vaikutusta, ennemminkin varmuuden vuoksi.

Eikun yksi vinkki : Teltassa huonosti nukutun yön jälkeen olo on noin 100x levänneempi, kuin sisällä valvotun. Varmaan raitis ilma.

 

 

Ja hei, omat ongelmani ovat silti varsin kesyjä, toivon ettei kukaan kroonisista uniongelmista ja esim vuosien valvomisesta kärsivä pahoita mieltään tästä. Kerron vain omaa tarinaani, omasta todellisuudesta.

 

Kauniita unia,

xx Matilda