Viikko takana eloa Norjassa

 

Täällä vietetään laiskaa sunnuntaita, tultiin juuri päivän ensimmäiseltä lenkiltä, kello on puoli kuusi. Päivän ohjelmaan on kuulunut paljon nukkumista, istuskelua rappusilla katsellen koirien leikkejä, syntyjen syvien mietiskelyä. Ja aamupala kello 14. Rivien välistä voinee siis lukea, että eilisiltana meni vähän myöhään.

Tänään on ensimmäinen vapaapäivä tänne tuloni jälkeen. Saamme myös tänään lisää työvoimaa, joten jatkossa ei tarvitse ehkä ihan jokaisena päivänä painaa duunia.

 

 

Ensimmäinen viikko on opettanut, että laivatyö on pirun raskasta, meri väsyttää tämmöistä pientä maakrapua jo ihan itsessään. Tavoitteeni on päästä joka ilta kymmeneltä nukkumaan, mutta menestys on ollut vähän heikkoa. Olen silti omassa yökyöpeliyden mittakaavassani edistynyt todella hyvin, koska vain parina iltana on mennyt yli 11. Olen myös onneksi viikossa rutinoitunut työssä sen verran, ettei päivät veny enää ihan mahdottoman pitkiksi. Mutta kyllä jokainen työpäivä sellaiset 9-10 tuntia kestää, ja joskus venyy pidempään jos herra kaskelotit tahtovat olla piilosilla.

Kaiken tämän vastapainona, edelleen on kyllä joka kerta mahtavaa nähdä valaat. Menee kylmät väreet siinä vaiheessa, kun kaskelotti sukeltaa. Nähtiin myös pallopäävalaiden lauma toissapäivänä, voi pojat että olin innoissani kuin pikkulapsi. Eikä muuten harmita yhtään, etten tule enää merisairaaksi.

 

 

Ja töiden jälkeen koirat tietysti odottavat täällä ihan liekeissä. Ne pääsevät kyllä useimmiten ulkoilemaan myös sillä aikaa kun olen töissä, mutta siitä on varsin vähän merkkejä siinä vaiheessa kun avaan mökin oven. Ja täällä on niin ihanat maastot, etten halua möllöttää sisällä vaan kahmia kilometrejä vaelluskengille niin paljon kuin mahdollista. Koska työpäivät ovat niin pitkiä, olen kunnostautunut myös aamulenkkeilyssä, joka ei todellakaan ole kuulunut vahvuuksiini. Nyt olen huomannut, että päivä lähtee aika mukavasti käyntiin kun pomppaa suoraan sängystä meren rantaan heräilemään.

 

 

Tänään lupasin viimein tehdä niitä paljon puhuttuja lettuja iltapalaksi. Olen saanut töissä jo virallisen kalakeittomestarin tittelin, on siis aika lunastaa myös täällä kotona lettumestarin päähine.

Postauksen kuvat on iltalenkiltä joku päivä, käppäilimme rantaa pitkin ensimmäiselle vastaan tulevalle vuonolle saakka. Matkan varrelta löytyi muun muassa kaksi pyöreiden kivien rantaa. Ja toinen toistaan kauniimpia maisemia kulmien, kivien ja nyppylöiden takana. On tämä vaan niin upea paikka. Nukun muuten täällä kuin tukki, meri-ilma kai sopii minulle. Kärsin säännöllisen epäsäännöllisesti huonoista yöunista, joten tämä on tosi iso onnellisuusjuttu, kun saa nukuttua.

 

 

Olo on täällä niin onnellinen, irrallinen ja vapaa. Vapaudentunne on pakahduttavan ihanaa, käsinkosketeltavaa. Tätä tunnetta on vaikeaa kuvitella silloin, kun on säännöllinen elämä, työ, tulot, koti ja harrastukset. Silloin ajatus tämän vuoden kaltaisesta hyppäämisestä tuntuu kaukaiselta, vaikealta ja jopa mahdottomalta. Muistan ne kaikki esteet joita luettelin itselleni kun mietin töistä pois jäämistä. Jos en olisi ollut niin huonossa jamassa, että etsin vain epätoivoisesti ulospääsyä siitä väsymyksen ja ahdistuksen suosta jossa tarvoin viime syksynä, en tiedä olisinko uskaltanut tehdä tätä ratkaisua. Tai jos ihanin ystäväni ei olis takonut järkeä ja uskallusta päähäni, ja laskenut valmiiksi paljonko saisin rahaa. Nyt en voisi kuvitella olevani missään muualla, kuin tässä. Tässä ihanassa epävarmuudessa.

 

 

Ja jos et vielä tiennyt, niin elämä kantaa.  En usko kuulleeni ikinä kenenkään katuneen uskaltamista, heittäytymistä, lähtemistä. Sen sijaan olen kuullut paljon jossitteluita, ja tarinoita siitä miten olisi ollut mahdollisuus lähteä, muttei sitten ikinä lähtenyt ja se on jäänyt kaivelemaan. Eikä sillä ole mitään väliä, onko se lopulta oikea polku jolle astuu koska ihan aina voi palata takaisin, kokemuksia rikkaampana. Sellaista sunnuntaimietiskelyä.

Kannattaa tarttua elämään ihan kaksin käsin kiinni, ei näitä meillä kuitenkaan kaiketi enempää kuin tämä yksi ole. Ja ei, kaikki ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista, mutta ihan samalla tavalla valvoin öitäni laskuja miettien silloinkin, kun sain joka kuukausi säännöllisen palkan tilille. Olen siis elänyt tämän vuoden opinto- ja asumistuella, lisäksi nostanut koko opintolainan ja tienannut maksimimäärän palkkaa. Nyt työharjoittelussa saan koululta ruokarahaa ja matkakustannukset julkisten mukaan. Asuminen on ilmaista, jos ei olisi maksaisi koulu vuokran.

 

Nyt lettuja!

xx Matilda

2 Replies to “Viikko takana eloa Norjassa”

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *