Laitonta söpöilyä

Tämä postaus sisältää noin 58 kuvaa tuoreesta hevosen lapsesta, ja hyvin vähän asiaa. Aivan sopiva sunnuntaipostaus siis. Nautiskelen tässä itse aamupalaa ja kolmatta kuppia kahvia, kello on kuitenkin vasta 13:00. Unta on riittänyt aika paljon, edelliset viikot olivat varsin kiireistä sinkoilua, pitkiä raskaita päiviä ja paljon matkustusta ympäriinsä. Nyt huomaa, että kroppa ja mieli kaipaa lepoa. Olen tässä porukoilla majaillessa saanut taas rauhallisten aamujen rutiineistani kiinni, eli aloitan aamuni muutamalla Yin-asanalla, sitten meditoin hetken ja kun nousen teen vielä muutaman herättelevän joogasarjan. Ihan erilainen olo kropassa ja mielessä, ja harjoituksen kesto on ihan vapaasti määriteltävissä.  Vartissa saa jo ihmeitä aikaan. Mun oma kroppa on ihan jumissa tällä hetkellä a) autoilusta b) muutosta c) harjoituksen laiminlyönnistä kiireen nimissä. Ajattelin ehkäpä kuvata joogajuttuja ensi viikolla, jos Kuusamon hyttystilanne sallii ulkona joogailun. Hyttysjooga ei houkuttele.

Hyttysiä tai ei, ihanaa päästä mökille! On tää kevät ollut niin hullunmyllyä, ja vaikka tietysti odotan eniten Norjan reissua, viikon välietappi Kuusamon perukoilla on kyllä parasta mitä voi nyt elämä tarjota. Rakastan meidän mökkiä, rakastan Kuusamoa ja kaipaan hetken rauhaa. Tänä kesänä ei mitään varsinaista kesälomaa ole, mutta nyt pidän viikon vapaata ennen työharkkaa ja viipyilen Norjassa vähän pidempään, kuin harjoittelu kestää.

 

 

Mutta nyt kuvien henkilöön. Hän on Irmeli! Kävin eilen tapaamassa häntä, hoitohevoseni Fridan kaksi päivää vanhaa vauvaa. Meinasin haljeta liitoksistani. Uskotteko miten pehmeä ja rutistettava tuo otus on. Sain myös pussailla hänen täydellisen pehmoista turpaansa. Äitinsä on ollut rakas ystäväni jo monta vuotta, mutta harmillisen vähän olen vuoden aikana ehtinyt tallille. Jostain pitänee aina malttaa luopua, kun jotain uutta tulee elämään.  Harmittaahan se, kun aika on niin rajallista. Mutta onneksi sitä on meillä kaikilla vuorokaudessa ihan saman verran.

 

 

 

Aloin jo vähän harmitella, kun ensi viikolla pitää lähteä.. Aion kyllä ehtiä vielä uudelleen moikkaamaan tätä kaveria ennen sitä. Ja onneksi tyyppi on varsin pieni vielä syksylläkin, kun seuraavan kerran tapaamme. Mutta siis. Kattokaa nyt. Sievä kuin sika pienenä, vaikka onkin hevon lapsi.

 

 

Mulla on tänään toisiksi viimeinen joogatunti Pranalla, aivan hullua! Koitan olla ajattelematta sitä. Sen sijaan ajattelen mielelläni häntä. Illalla menen ystävän kanssa vähän mökkeilemään. Tässä lähtöä edeltävässä kaoottisessa vaiheessa on kyllä se hyvä puoli, että on tullut nähtyä ystäviä enemmän kuin yleensä. Vaikka harvan kanssa muutenkaan nähdään erityisen usein, niidenkään jotka asuvat samassa kaupungissa. Silti, kun lähtee kauas on siinä erilainen etäisyyden tuntu, ja tarve nähdä vielä ennen lähtöä. En valita yhtään. Ja nyt kun muutosta on selvitty jotakuinkin, pitäisi alkaa miettiä mitä tarvitsee mukaan kahden kuukauden reissulle.

Seuraavassa postauksessa ehkä jotain asiaakin, mikäli pääni täyttänyt hattara joskus väistyy ja aivotoimintani palautuu. Siihen saakka, ei muutakin ihanaa sunnuntaita.

xx Matilda

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *