#vainmatukkajutut osa 1

Edellisessä työpaikassani syntyi käsite #vainmatukkajutut, lähinnä kuvaamaan kaikenlaisia kommelluksia ja toilailuja joita mulle sattuu ehkä vähän enemmän kuin joillekin muille. Ajattelin lanseerata juttusarjan myös tänne blogin puolelle, koska uskallan luvata näitä kommelluksia sattuvan ja tapahtuvan myös tulevaisuudessa. Aloitetaan mieluummin heti, koska elämässä tärkeää on osata nauraa itselleen ja itsensä säännöllinen nolaaminen tekee hyvää.

Ajelin eilen illalla vanhempieni luota kotiin auringonlaskun leimutessa kauneimmillaan. Oli pakko pysähtyä ensin kaupan pihaan kuvaamaan älyttömän hienoja pilviä, siinä hötäkässä unohdin sekä käsijarrun, että vaihteen, ja kaikessa rauhassa taivaalle tuijotellessani ja kuvia räpsiessäni  havahduin kun auto lähti valumaan mun päälle. Tietysti kaupan pihassa seisoi joku nuori mies todistamassa tätä onnistunutta kuvaushetkeäni, ja auton perään sinkoiluani.

Muutaman kilometrin päästä kurvasin vielä bussipysäkille pellon laitaan, ja koikkelehdin hyttysten syötävänä etsimässä esteetöntä näkymää järvelle hienon kuvan toivossa. Vartin päästä autolle palatessani havaitsin, että olin sitten innostuksissani jättänyt oven auki, ja koko auto oli täynnä hyttysiä. Valehtelematta joku sata inisijää.  Ei siinä auttanut kuin lähteä ajelemaan hyttyspurkilla kotia kohti, huitoen ja kiroillen. Koitin ikkunoita avaamalla saada tuuletettua itikät pois, laihoin tuloksin.

Saattaa olla, että siinä taistelua käydessäni auto ei kulkenut ihan koko aikaa suoraan. Saattaa myös olla, etten heti huomannut perässä tulevaa poliisiautoa. Poliisisedät olivat muutaman kilometrin katsoneet menoa, ja sitten tuli pysäytyskäsky. Tunsin itseni pahimman luokan rikolliseksi ja olin varma että ne vie mut suoraan vankilaan, koirat joutuu orpokotiin. Paniikissa sopertelin tuimalle sedälle että “emmää mitään puhelinta näprännyt kun tää auto meni täyteen hyttysiä sillä aikaa kun kuvailin pinkkejä pilviä” ei sentään tarvinnut kamerasta esitellä todistusaineistoa. Koirat auttoi tilannetta mylvimällä täyttä kurkkua karkoittaakseen epäilyttävän tunkeilijan meidän autolta. Poliisit puhallutti ja käski keskittyä loppumatkan enemmän ajamiseen ja vähemmän hyttysiin. Loppumatkan ajoinkin sitten polvet tutisten varmuuden vuoksi pientä alinopeutta.

Mutta ihan kivoja kuvia tuli kuitenkin. Nukahdin kotiin päästyäni puhelin, kamera ja laturi vieressäni ja nukuin yhtä soittoa kymmeneen saakka. Tänään en ole saanut aikaiseksi yhtään mitään, paitsi purettua rinkan. Suunnittelin ensin olevani tosi reipas, tarttumaan kotitöihin sun muihin, mutta hylkäsin suunnitelman heti aamulla ja päätinkin keskittyä löllöttelyyn palautumiseen. En ole jaksanut mennä kauppaankaan, joten olen juonut pikakahvia maitojauheella ja syönyt erinäisiä jämiä. Illalla on onneksi treffit ystävien kanssa sushin merkeissä, parasta. Ainakin mulla on kaikkien reissujen jälkeen on aina pieni kotiinpaluumasennus, ystävien seura ja etenkin ystävien seura hyvään ruokaan yhdistettynä on varsin toimiva hoitokeino. Silloin muistaa, että on niitä onnellisia asioita kotonakin aika paljon.

Tuntui myös mukavalta käppäillä aamulenkki tutussa takapihan metsässä, huomata kesän vieneen rytinällä kevään paikan viikon aikana. Valoisa ja kirkas, vähän ujo vehreys on vaihtunut syvään, kaikkia vihreän sävyjä tarjoilevaan viidakkoon. Viimeisetkin kevään rippeet on kaikonneet kesän anteeksipyytelemättömään loiston alta. Metsän tuoksukin on kesäisen makea, vähän painostava. Tuntuu että kaikki kasvit tuoksuvat kilpaa, ja maasta hohkaa lämpöä. Valo siivilöityy lehtien välistä, muuttuen lämpimän vihreäksi. Sadetta ei ilmeisesti ole luvattu aikoihin, mutta nämä kelit saa kyllä odottamaan kunnon ukkoskuuroa.

Ihanaa lauantaita sulle,

xx Matilda