Koirien kanssa matkoilla

 

Koirien kanssa matkustelusta tulee jonkun verran kysymyksiä, joten koitan kasata omia kokemuksiani yhteen.

Minulle on ollut aina itsestäänselvää reissata koirien kanssa, en niitä muuten voisi yksin pitääkään. Ja kääntöpuolena: tuskin olisin niin paljoa uskaltanut yksin reissailla ilman koiria. Koirien kanssa en ole koskaan pelännyt missään, mutta yksin varmasti olisin. Koirat ovat myös mahtavaa seuraa, ei tule yksinäinen olo. Tämä onkin välillä ihmisten vaikea ymmärtää: Minä olen ihan itse halunnut ne koirat, ja minä ihan itse haluan reissata niiden kanssa. Koirilla on kyllä mummola, jossa ne saavat olla hoidossa, mutta otan ne aina mieluummin mukaan, jos se on mahdollista. En siis koe koiria riippakivinä jotka hankaloittavat elämääni, vaan mun parhaina kavereina joiden kanssa haluan kokea asioita.

 

 

Itse koen koirien kanssa matkustamisen helpoksi, koska omani viihtyvät hyvin autossa, nukkuvat rauhallisesti teltassa ja ovat varsin rauhallisia kaikenlaisissa ympäristöissä. Emme ole liikkuneet julkisilla tai lentämällä, joten vain omalla autolla matkustamisesta on kokemusta. Ne tykkäävät myös patikoida pitkiä matkoja, pärjäävät kaikenlaisessa maastossa ja pystyvät kantamaan omissa repuissaan tavaransa. Niiden kanssa voi mennä erämaavallukselle tai ravintolaan syömään.

Suomessa ollaan oltu hotellissa, ja oman kokemukseni mukaan hotelli- ja mökkimajoitusta on kohtuullisen hyvin saatavilla koirien kanssa.

Norjassa ollaan nukuttu aina autossa, teltassa tai omassa vuokra-asunnossa koska olen täällä töissä kesäisin. Vuokra-asunnon hankinta on Norjassa koirien kanssa  hankalaa, näin kahden kesän kokemuksella. Joten suosittelen selvittämään myös lomamatkan majoitukset etukäteen, mikäli haluaa oikeaan sänkyyn välillä. Kuulemani mukaan Norjasta kuitenkin löytyy hyvin hotelleja yms joihin saa pientä lisämaksua vastaan ottaa koiran mukaan.

 

 

Norjaan koiran kanssa matkustaminen on muuten todella vaivatonta, koira tarvitsee tunnistusmerkinnän, rokotukset ja lemmikkieläinpassin. Mikäli rabies-rokotus on mennyt vanhaksi, tulee karenssi joten kannattaa huolehtia kaikki kuntoon hyvissä ajoin ennen matkaa. Passin saa edullisemmin rokotusten yhteydessä, mutta ei se kovin kallis ole erikseenkään hankittuna. sanoisin 50-80€. Jos mielii Ruotsiin tai Ruotsin kautta Norjaan, tarvitaan ekinokokkilääkitys. Suomi ja Norja ovat siis ekinokokkivapaita maita, mutta Ruotsi ei. Lääkitys pitää antaa eläinlääkärissä, ja lääkäri merkitsee käynnin koiran passiin. Itse olen aina matkustanut Suomesta suoraan Norjaan, jolloin ei tarvita lääkitystä. Ruokaviraston sivuilta löytyy kaikki tarvittava informaatio. Nämä asiat kannattaa oikeasti hoitaa huolella kuntoon, jos koiralla ei ole tarvittavia dokumenttejä, se ihan todella jää sinne tulliin.

Muutamat koirarodut ovat Norjassa kiellettyjä, niin kutsutut taisteluoirat ja muuten vaarallisiksi luokitellut. Kannattaa ehdottomasti tsekata lista läpi, ettei tule ikävää yllätystä. Myöskään rescuekoiria ei saa viedä Norjaan. Koiran pitää olla ollut vähintään puoli vuotta Suomessa omistajallaan, ennenkuin sen kanssa voi matkustaa Norjaan. Ainakaan oman rescuekoirani passissa ei lue mitään Suomeen saapumista, joten pidän aina Norjaan matkatessani luovutussopimusta eli ns. kauppakirjaa mukana, siitä voidaan todentaa milloin koira on siirtynyt omistukseeni.

 

 

Norjassa on panostetaan vaellus- ja retkeilyharrastukseen todella paljon, joten nähtävää ja koettavaa on koirien kanssa ihan mielettömästi. Mikäli mielii huiputtamaan vuoria, kannattaa etukäteen selvittää soveltuuko reitti myös koirille. Norjassa reittien vaativuustasot poikkeaa aika merkittävästi Suomesta, koska luonto on niin erilaista. Mediumtasoinenkin reitti saattaa sisältää jonkun pätkän jossa joutuu ihan kiipeämään. Oman kokemukseni mukaan koirat selviävät kyllä varsin hyvin vaikeammistakin paikoista, mutta tosiaan kannattaa tehdä vähän tutkimusta etukäteen. Ja koiraa kannattaa tietenkin treenata vaihtelevissa maastoissa, opettaa kiipeilemään kivillä jne.

Me käydään paljon Levillä kävelemässä rakkakivikossa. Vuorilla voi olla myös perusteltua käyttää tassuvahaa ja mahdollisesti tossuja, jos koiran tassut ei ole tottuneet kivikkoiseen maastoon. Norjassa kannattaa myös varautua lampaisiin. Lampaat laiduntavat ainakin pohjoisessa vapaina, eli niihin voi törmätä retkeillessä ihan missä vain, samalla lailla kuin Suomen Lapissa poroihin. Koira on siis syytä pitää kiinni, toki muutenkin koirat pidtään kiinni aina reiteillä.

Sisätiloihin ei aina saa ottaa koiria, mutta tähän mennessä ainakin kaikkien ravintoloiden terasseille on koirat olleet ok. Myös meidän valassafarille saa ottaa koiran mukaan, ja muutenkin olen yleisesti kokenut ilmapiirin Norjassa kohtalaisen koiramyönteiseksi. Lauttamatkoilla useimmiten koira saa olla kannella, mutta kannattaa varmistaa sekin etukäteen. Jos koira viihtyy autossa, niin täällä pohjoisessa ei ihan kauhean usein hellettä piisaa, usein on säiden puolesta ihan mahdollista pitää koiria autossakin esim ravintolakäynnin ajan.

Norja on todella suosittu matkailumaa, eli kannattaa asennoitua siihen että reiteillä ja telttapaikoilla on muitakin. Täältä löytyy tienvarsilta todella hyvin levähdyspaikkoja joihin voi jäädä yöksi autoon tai telttaan. Monissa on vessatkin. Lofootit on tietenkin todella ruuhkaiset kesäkuukausina, joten jos kaipaa vähän rauhallisempia maisemia suosittelen lähialueita, esimerkiksi Vesterålenia jossa me asutaan, tai Senjaa. Maisemat on ihan yhtä hienot, mutta ihmisiä hiukan vähemmän. Meillä kävi viime kesänä Lofooteilla hyvä tuuri, oli niin huono keli että saatiin olla ihan kaikessa rauhassa. Tänä kesänä olisi tarkoitus tutustua paremmin Senjaan ja Lyngenin aluella, kun pääsen työn puolesta käymään Lofooteilla.

 

 

En ole sen kummemmin koirille opettanut  erityisiä taitoja matkailua varten, mielestäni ne oppivat siinä sivussa kun ovat mukana paljon kaikkialla. Itse pidän tärkeimpänä huolehtia siitä, etteivät koirat ole häiriöksi muille. Eli peruskäytöstavat ja hyvä sosialistaminen. Omat koirani eivät pidä tuntemattomista ihmisistä, mutta eivät myöskään reagoi niihin kun ei tule aivan iholle. Eli pärjätään hyvin sillä, että minä omistajana huolehdin ettei kukaan tule lääppimään koiria, ja pidän selkeät rajat.

Mutta toki kannattaa rehellisesti tarkastella oman koiran kokemusmaailmaa, ja miettiä sopiiko koiralle reissaaminen vai viihtyykö se paremmin omassa tutussa ympäristössä. Omat koirani ovat kaikkein rennoimpia kun ne saavat olla mukanani, paikasta viis. Ja mikäli koira vaikka inhoaa autossa olemista, ei ehkä kannata suunnitella Norjan road trippiä. Mutta pääsääntöisesti ajattelen että tekemällä oppii, ja koirat on aika sopeutuvaisia.

Suurimmat haasteet on useimmiten ulkopuolisten ihmisten korvien välissä. Olen kohdannut kasapäin ennakkoluuloja omasta elämäntyylistäni yhdistettynä koirienpitoon. Luotan kuitenkin siihen, että tällä koirakokemuksella osaan tunnistaa milloin koira voi hyvin ja milloin se on stressaantunut.

Ennakkoluulot istuvat tiukassa, ja suomalainen koirakulttuuri on edelleen todella takapajuista, koiran paikka on hyvin vahvasti kotona ja/tai pihan perällä. Se että koiraa pidetään mukana ja osallistuvana perheenjäsenenä, on aika uutta.

En tiedä onko tästä mitään apua, mutta kiteytyksenä

1) Viralliset asiat eli matkustukseen liittyvät asiakirjat kuntoon.

2) Pikkuisen taustatyötä koiraystävällisistä paikoista ja sopivista reiteistä, sekä majoituksista mikäli ei kokoaikaa nuku teltassa tai autossa.

3) Paljon rentoa asennetta, ja hyväksymistä että koiran ehdoilla mennään.

4) Muiden matkailijoiden huomioonottaminen, asenteita muutetaan koiramyönteisiksi tai -kielteisiksi käytännön kokemusten myötä.

että terkkuja vaan Norjan maalta, kuukausi vielä näitä maisemia.

xx Matilda

 

Retkellä Alppiruusupuistossa

 

Loma vei Jyväskylän kautta Helsinkiin, ja pian takaisin Jyväskylään ihanan rentoa juhannusta viettämään. Oon ollut nyt viikon Helsingissä ja aika loppuu kesken. Aika loppuu kaikkialta kesken.

Miksei aikaa voi hidastaa? Haluan olla kaikkialla enkä laskea päiviä. Helsinki on tarjonnut parastaan, koko viikko on ollut aurinkoa ja lämpöä ja lempeitä kesäiltoja. Ystäviä ja seikkailuja mitä muistella kun menee takaisin.

 

 

Yhtenä täydellisenä kesäiltana käytiin Amandan ja Sirjan kanssa Haagassa ihailemassa kukkasia alppiruusupuistossa.

Tultiin kreivin aikaan puistoon koska alppiruusujen kukinta-aika on vain parisen viikkoa, joten ei kannata vatuloida mikäli mielii piipahtaa tuolla.

Osa kukista oli jo lakastunut, mutta vielä oli kuitenkin satumaista. Ilta-aurinko loi vielä taianomaisen valon siivilöityessään puiden ja pensaiden läpi puistoon. Paikka on ilmeisen suosittu, mutta hyvin mahtui kulkemaan pitkospuilla. Nimettiin paikka somepuistoksi, koska itsemme mukaanlukien kaikki kulkivat siellä enemmän tai vähemmän kuvaamassa. Mutta minkäs teet kun koko paikka huutaa ottamaan ihania kesä-, kukka-, poseerauskuvia.

Alppiruusupuiston jälkeen mentiin vielä syömään jäätelöä ja vaan nauttimaan kesästä. Juuri tätä kaipasin lomalta, että saan ihan tavallisesti hengailla läheisten kanssa ja se on kyllä toteutunut ihanasti.

 

 

Haagaan pääsee keskustasta helposti junalla tai bussilla tai esim pyörällä jos pyöräily ei olisi aivan kamalaa ja ahterista. Tyypillisin aika kukkaloistolle on käsittääkseni kesäkuun alku, eli kannattaa laittaa ensi kesää varten korvan taakse, jos nyt ei ehdi.

Oltiin muuten eilen Lintsillä ja PIRUVIE että harmitti, kun sattumalta juurikin eilen oli uuden Taiga-vuoristoradan avajaiset. Näytti ihan sairaan hauskalta vempeleeltä, mutta ei kertakaikkiaan hermo kestänyt jonottaa tuntia johonkin laitteeseen.. eli pakko mennä ensi kerralla uudelleen.

Ihanaa juhannusta! Ihan sama mitä teette niin nauttikaa ♥

xx Matilda

 

Pallasjärven rannalla

 

Meidän tämänkertainen Lapin reissu jatkui Leviltä Retkipaikan Ystävien  kirjoittajaleirille Pallas- Yllästunturin kansallispuistoon. Täällä vietetään ti-su, eli vielä viikonloppu aikaa rentoutua. Leirin tarkoituksena on siis ihan vaan nauttia pohjoisesta luonnosta ja ottaa irtiotto omasta arjesta. Mikäs sen mukavampaa tällä hetkellä kun etelän velvollisuudet vie vielä aikaa ja voimavaroja. Reilu viikko pohjoisessa auttanee jaksamaan vielä tulevat kolme viikoa etelässä, ennen oikeaa muuttoa. Vähän kyllä hirvittää sunnuntainen paluu, mutta eiköhän viikot hupene nopeasti ja kohta on koko talvi aikaa olla täällä. Olisi silti mukavampi jo jäädä.

 

 

Pikkuisen meillä on ohjelmaakin tässä, vierailuja yrityksiin ja toki päiväretkiä ollaan tehty. Lisäksi ollaan tutustuttu ja tullaan tutustumaan kansallispuiston toimintaan ja hankkeisiin, sekä vapaaehtoistyömahdollisuuksiin. Jos esim ensi kesänä sitten olisi mahdollisuus, mikäs sen mukavampaa kuin tehdä vähän puhdetöitä majoittumisen ja ruuan eteen. En siis ajatellut kesäksi hankkia mitään asuntoa, vaan jatkaa hyväksi havaittua yhden naisen “vapaaehtoinen kodittomuus” trendiä.

 

 

Majoitutaan Pallasjärven rannalla, tässä on ihana rantasauna ja uimassakin olen luonnollisesti käynyt. Pihapiirissä on useita asuinrakennuksia jotka on metsähallituksen työntekijöiden käyttöön. Varsin lähellä on someseksikäs punaisen hiekan ranta, siellä vierailtiin auringonlaskua katsomassa ja kuvaamassa. Käytiin myös kiertämässä Pyhäjoen luontopolku. Pallaksen luontokeskukselle on kymmenisen kilometriä, ajattelin josko viikonloppuna jonkun tunturinkin huiputtaisi kun täällä kerran ollaan.

 

 

Tekisi sunnuntaina mieli vielä ajaa pariksi päiväksi pakoon mökille..

Aivan mahtavia päiviä takana!

 

xx Matilda

 

Terkut Leviltä

 

Vihdoin päästiin pohjoisen tuuliin, ja  että voikin pieni ihminen karhuineen olla onnellinen!

 

Ajettiin tänne viikko sitten torstaina, matkamuistoksi otin  Oulusta 170€ arvoisen selfien, mutta mikään ei voinut lannistaa riemuani kun etelä jäi taakse. Ja kuten olin toivonutkin, ensilumi satoi Leville perjantaina. ♥

Tämän kertaisen Levin reissun agendana oli ratsastusjoogaleiri. Asiakkaat saapuivat perjantaina iltapäivällä ja viipyivät ilonamme suununtaihin. Jokaiseen päivään sisältyi joogaa, niin matolla kuin hevosen selässä, ja ratsastusta tunturimaisemissa. Lisäksi lauantaina oli pihasauna ja palju lämpimänä. Hannele taikoi meille ihania ruokia, ei tarvinnut nälkää nahdä. Itse yövyin koirien kanssa omassa kodissani, asiakkaille oli varattu leiritalo jossa he majoittuivat kahden hengen huoneissa.

 

 

Etenkin lauantain neljän tunnin vaelluksella saimme nauttia ihan mielettömästä keväisestä auringonpaisteesta. Säät suosivat muutenkin viikonlopun ajan, vasta maanantaina iski perinteisempi lokakuinen vesisade. Onneksi lumi oli sadetta sitkeämpää, ja nyt on taas aurinkoista, lumista ja sietämättömän kaunista.

Taaskaan en voinut välttyä suunnattomalta kiitollisuudelta siitä, millaista työtä saan leipäni eteen tehdä. Tiedän olevani suunnattoman etuoikeutettu.

Perjantai iltana kun kävin sattumalta samaan aikaan Levillä olleen Norjalaisen ystäväni kanssa syömässä, kiteytin elämänarvoni tähän lauseeseen

“olen mieluummin onnellinen ja köyhä, kuin tuhlaan elämäni aikuisten töissä.”

 

 

Leirin jälkeen meillä oli vielä työporukalla sunnuntaina paljuiltama, ja saimme seuraksemme upeimmat revontulet  mitä olen koskaan nähnyt. Kamera oli tietenkin kotona turvassa, mutta työkaveri nappasi puhelimella kuvan.

Viipyiltiin Levin maisemissa tällä kertaa tiistaihin saakka, jolloin käännettiin auton nokka kohti Muoniota ja Pallas- Yllästunturin kansallispuistoa. Täällä ollaan erilaisten aktiviteettien parissa sunnuntaihin saakka.

 

 

Lapissa on helppo hymyillä,

 

xx Matilda

 

Viimeiset päivät Norjassa

 

Terkkuja Suomen Kuusamosta, alkamassa on  yhdistetty jooga- ja islanninhevosviikonloppu Wanhan Raatesalmen upeissa puitteissa. Tarvitseeko sanoa että olen superinnoissani! Paitsi hukkasin rahapussini matkalla tänne, toivon aika kovasti että se jäi mökille. Koska autosta hajosi jarrut matkalla Suomeen, maanantaina korjaus. Siihen varmaan tarvitsee vähän rahaa..

 

 

Palataan vielä hetkeksi Norjaan, viimeisiin päiviin.

Viimeinen työpäiväni oli perjantaina, koska viikonlopuksi ja alkuviikoksi oli luvattu kaameaa keliä.  Perjantai-iltana hain siskoni ja ystäväni Sortlandista jonne he tulivat bussilla vietettyään yhden yön Tromssassa. Tromssaan haluan itsekin tutustua seuraavalla Norjan reissulla.

Lauantaina nukuttiin pitkään, ja kiivettiin Stössa sijaitsevalle Vuohivuorelle, oli oikein mukava retki. Kulku oli varsin helppoa, mutta maisemat helppoudesta huolimatta todella upeat. Vuoren rinteilla kasvoi huikea määrä tatteja, kerättiin niitä paluumatkalla muovikassillinen mukaan.  Tehtiin niistä maanantaina viimeinen ateria, erihyvää sienikeittoa.

 

 

Sunnuntaina nukuttiin pitkään, ja käytiin Bössä ratsastamassa. Meitä odotti kolme syötävän söpöä ratsua, ja hienot maastot. Tehtiin varmaan parin tunnin mittainen lenkki, ja onnenkantamoisella selvittiin kastumatta! Illalla tehtiin ruokaa ja höpsöteltiin.

Maanantaina vierailtiin lähikirppiksellä, kaikki teki löytöjä ja syötiin erihyviä kakkuja. Vähän pelotti, miten ostokset sopivat autoon, mutta kummasti kaikki sinne sujahti. En olisi ikinä uskonut. Vähän tavaraa piti toki jättää Norjaan, että on syy mennä takaisin. Kirppiksen lisäksi käytiin Skipsandilla ja Gislöyskagalla, sekä hyvästelemässä Sini. Valmistettiin illallinen ja istuttiin koko porukalla syömään. Illalla oli vielä edessä pakkaaminen ja siivoaminen, meinasi mennä usko ja toivo mutta onneksi oli apujoukkoja. Yksin olisin varmaan jättänyt kaikki tavarat mökkiin..

 

 

Tiistaina piti lähteä kuudelta, jotta ehdittiin lauttaan Andenesista.  Haluttiin siis mennä Andenesista Senjaan lautalla, ja ajaa Senjan ympäri. Maita pitkin olisi toki myös päässyt. Lautta  maksoi autolta ja yhdeltä henkilöltä 480 kruunua, ja muilta 180 kruunua/hlö. Laivamatkan nukuin, se oli nopeasti ohi. Senja oli hienoa, ajettiin rauhassa ympäri ja ihasteltiin maisemia. Seurueen kenkävalikoiman vuoksi Segla jäi toiseen kertaan, mutta huiputettiin pieni sievä vuori nimeltä Daven. Päätettiin ajaa Skibotniin yöksi, ja sieltä löytyikin oikein viihtyisä levike vessoineen ja pöytineen. Oli aika kova tuuli, ja pystytettiin teltat rantaan. Pienen uudelleenpystytysoperaation jälkeen saatiin molemmat teltat tulkevasti maahan kiinni, ja nukuttiin makeasti.

 

 

Aamulla jatkettiin matkaa Kilpisjärven kautta  alaspäin Rovaniemelle. Matkalla pysähdyttiin Pallas-Ylläkselle pienelle retkelle, siitä lisää myöhemmin kuvien kera. Rovaniemellä pudotettiin Sirja kyydistä, ja jatkettiin matkaa vielä Kuusamoa kohti. Nähtiin matkalla kaksi hirveä keskellä tietä, mutta onneksi havaittiin ne jo kaukaa.

 

 

Kivaa viikonloppua ♥

xx Matilda

ps. Norjajutut eivät ehkä ole vielä tässä, kuvia on sen verran paljon joten varmasti keksin vielä asioita.

 

Road trip Lofooteille

 

 

Viime perjantaina kuulin, ettei koko viikonloppuna ja vielä maanantainakaan olisi safaria. Hetken makusteltuani päätin tämän olevan oiva tilaisuus vierailla Lofooteilla! Nämä vapaathan meillä muotoutuu sään mukaan, eli huonoa keliä olisi luvassa. Tein kaksi suunnitelmaa, hyvän kelin varalle katselin vähän mukavia vaellusreittejä. Jos sää olisi huono, reissu olisi enemmänkin road trip ja ihastelisin Lofootteja autosta käsin. Jälkimmäinen toteutui, satoi koko viikonlopun. Se ei estänyt nauttimasta maisemista! Autossa oli hyvä pitää tukikohtaa, ja vaihtaa kuivat vaatteet.

Lähdimme liikkeelle lauantaina iltapäivällä, kun kylässä olleet kummini olivat jatkaneet hekin matkaansa eteenpäin. Ajoin ensin Svolvaeriin, jossa ystäväni oli opaskeikalla. Nautiskelimme oluet ja suunnittelin mihin menisin yöksi. Suuntasin Kalleen, noin kymmenen kilometrin päähän. Kallessa on ilmainen teltta-alue rannalla, sieltä löytyy bajamajat ja vesipiste. Sekä todella paljon muita leiriytyjiä. Alue oli kuitenkin tilava, saatiin oma rauha. Arvoin nukkuisinko autossa vai kastelisinko jo ekana yönä teltan.. Valitsin teltan ihmisten määrän takia, parkkipaikalla oli kuitenkin koko ajan vilskettä.

 

 

Aamulla möllöttelin ihan rauhassa 11 tunnin yöunien jälkeen teltassa kuuntelemassa sadetta ja äänikirjaa. Ihanaa olla yksin reissussa, kun ei tarvitse kiiruhtaa minnekään. En ole todellakaan aamuihminen ja vihaan aamuisin kaikkea kiirettä ja sinkoilua. Jatkoimme matkaa vasta iltapäivän puolella. Otin suunnaksi Ån, ja ajattein pysähtyä mukavissa paikoissa matkalla. Teltan ja märät vaatteet virittelin takapenkille kuivumaan.

Ensimmäiseksi pysäkiksi valikoitui Haukland beach, koska olihan se nyt nähtävä. Hyvän kelin suunnitelmaan olisi kuulunut Kvalvikalle patikointi. Hauklandkin oli todella hieno, kova tuuli ja vaakatasossa piiskaava sade varmistivat rannan ikiomaan käyttöön vierailun ajaksi. Parkkipaikalla oli kyllä autoja, ja telttojakin jokunen rannan tuntumassa. Tuo olisi ihan varmasti kiva leiripaikka yhtään paremmalla säällä.

 

 

Hauklandista jatkettiin matkaa, seuraavana pysäkkinä oli Hamnøy, kaunis pieni kylä vähän ennen Reineä. Käveltiin kylän ympäri ja ihasteltiin maisemia. Hamnøyn jälkeen vuorossa olikin Reine. Pysäköin ennen kylää olevalle parkkipaikalle, ja käveltiin kylään. Kauneimmat näkymät oli silti juurikin tuolta parkkipaikalta, siinä pidinkin evästauon ja ihastelin näkymiä.

 

 

Päivän viimeinen etappi oli Lofoottien kärjessä sijaitseva Å. Ja sade taukosi ensimmäista kertaa koko päivänä! Åssakin käveltiin ja ihasteltiin maisemia hyvä tovi.  Vaikka päivä tosiaan sisälsi lähinnä autoilua pienillä pysähdyksillä vaellusreittien koluamisen sijaan, tuli käveltyä silti varmaan kymmenisen kilometriä. Oikeastaan tämä oli itselleni varsin rentouttavaa, kun sää pakotti luopumaan suuremmista suunnitelmista. Muuten olisin varmaan huiputtanut verenmaku suussa mahdollisimman monta vuorta..

 

 

Ån jälkeen ainoa tavoite oli löytää kiva leiripaikka, lähdinkin ajelemaan takaisin päin. Sørvågenissä huomasin tienviitan joka opasti vaellusreitin parkkipaikalle. Päätin kurkata löytyisikö sieltä sopivaa yösijaa. Parkkipaikalla oli leiriytymiskielto, mutta huomasin vähän matkan päässä maastossa useampia telttoja. Päätin siis jäädä sinne. Pakkasin mukavasti kuivuneen teltan takaisin rinkkaan ja lähdimme etsimään sopivaa paikkaa. Reitin alussa oli kaunis vesiputous, ja ajattelinkin majoittua lähelle, niin saisin koirille helposti vettä. Tässä kohtaa ei myöskään ollut muita leiriytyjiä. Nukun aina teltassa korvatulpat korvissa (ja kesällä silmälaput päässä) joten putouksen kohina ei häirinnyt.

Suosittelen  kokeilemaan korvatulppia ja silmälappuja jos telttaöinä ei oikein uni maistu makoisalta!

 

 

Uni tuli nopeasti ja sitähän riitti taas 11 tuntia, aamulla yllättäen satoi joten mitään kiirettä ei ollut. Kun sade hetkeksi lakkasi, pakkasin kimpsut ja kampsut ja talsittiin autolle. Olin ajatellut kiertää reitin jonka varrella yövyimme, mutta sateen takia ajatus ei houkutellut. Ei tehnyt mieli heti kastella niitä viimeisiä kuivia vaatteita. Lähdettiin valumaan takaisin kotiin, ajatuksena kuitenkin pysähdellä taas kun siltä tuntuisi.

Kuinka ollakaan sade lakkasi jossain vaiheessa, ja mielessä alkoi kehkeytyä ajatus, josko sittenkin päästäisiin huiputtamaan yksi vuori tällä reissulla. Vuorikin oli jo  valikoitunut valmiiksi, sillä Kallen lähellä on Glåmtinden, jonne vie vaikeusluokitukseltaan helppo reitti, ja matkaa kertyy yhteensä vain kuusi kilometriä. Reitin alku on aivan tien vieressä, mitään ylimääräisiä ajamisia ei tullut.

Tärkeää, kun kotiin oli kuitenkin pitkä matka, ja seuraavana päivänä töitä. Kuinka ollakaan, juuri ennen jyrkintä nousua huipulle alkoi sataa ja sumu ympäröi meidät. Onneksi näkymät olivat tosi hienot jo aiemmin, joten itse huipun sumuisuus ei jäänyt kaivelemaan. Alaspäin päästyämme sade loppuikin sopivasti. Reitti oli tosiaan helppo, ainoastaan ihan lopussa sai vähän kavuta, ja kivet tietenkin sateen takia liukkaat. Alas tullessa teinkin ratkaisun oma turvallisuus edellä ja päästin koirat irti, koska näkyvyys oli joka suuntaan hyvä.

 

 

Tosi kiva reitti, kannattaa käydä ohikulkumatkalla!

Tästä ajeltiinkin ilman kummempia pysähdyksiä suoraan kotiin, jonne saavuttiin puoli kymmenen maissa. Kylmä kalja ruoka valmiina pöydässä teki höpöä! Olin kaikesta nukkumisesta huolimatta superväsynyt, mutta kas kummaa nukkumatti lensi ohi seuraavana yönä. Oli aika rapsakka päivä töissä, mutta kertakaikkisen kiva reissu meillä silti oli! Lofootit on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, ja aion itsekin sinne vielä palata tutustumaan luontoon paremmin.

Teki niin hyvää viettää kolme päivää ihan vaan omassa ja koirien laadukkaassa seurassa. Vaikka olen varmasti kaikilla mittapuilla sosiaalinen, väsyn kuitenkin  säännöllisesti ihmisiin ja kaipaan omaa tilaa paljon. Ja rakastan viettää aikaa ihan vaan koirien kanssa, ne on kuitenkin minulle sitä parasta olemassa olevaa seuraa.

 

 

Kohta haetaan vieraat ♥

xx Matilda

Täydellinen ratsastusretki

 

Tänään oli koko reissun odotetuin päivä, päästiin työkaverini Sinin kanssa ratsastamaan lähellämme sijaitsevalle tallille. Olen haaveillut tästä joka ikinen päivä, kun ajan tallin ohi työmatkalla. Sovimme kahden tunnin mittaisesta maastoretkestä eilen, kun tiesimme tämän päivän safarin peruuntuvan. Ihan mahtavan lyhyellä varoitusajalla siis. Ja tänään oli täydellinen ilma! Niin kaunis kun vaan voi olla,

Saavuttiin tallille yhdeltätoista sovitusti, ja meitä odotti sydämellinen nainen ja kaksi vuonohevosta, meinattiin jo siinä kohtaa revetä liitoksistamme. Olen haaveillut omastakin vuonohevosesta aika monta vuotta, ja kun sellainen on odottamassa lähtöä maastoretkelle vielä Norjassa, niin… unelmien täyttymys. (postaus tulee sisältämään paljon ylisanoja, superlatiivejä ja hehkutusta). Molemmat hepat olivat pieniä palloja, ja kumpikin nukkui jo siinä varustaessa. Omistaja sanoikin niiden olevan todella rauhallisia, ei ollut vaikeuksia uskoa tätä.

 

 

Kavuttiin selkään ja lähdettiin liikkeelle, ensimmäisenä mentiin meren rannalle jossa saatiin käydä mielin määrin kahlailemassa ponien kanssa. Ja tietysti oli pakko mennä niin syvälle, että jalat kastui polviin asti. Saatiin rannalle seuraksi myös yksi friisiläinen. Hevoset vaan kulki tuolla vapaasti, mikä idylli.

“ikinä ei oo vähempää harmittanut läpimärät kengät”

Voi sitä lapsenomaista riemua mitä saa kun ravaa  maailman söpöimmällä pullealla ponilla täydellisellä hiekkarannalla kirkkaassa meressä.

 

 

Rantaleikkien jälkeen omistaja selitti meille reitin minkä voisimme mennä, ja lähdettiin vuonon poikki matkaan. Ponit olivat uskomattoman hitaita rauhallisia, ja me jatkettiin hihkumista. Ensimmäinen osuus oli vuonon ylitys, saatiin siis jatkaa kahlaamista. Vuonon jälkeen päästiin maisemareitille, jossa vähän ravailtiin ennen isolle tielle siirtymistä. Tien penkkaa ei tarvinnut onneksi mennä pitkästi, vaan käännyttiin Klon laaksoon, jossa taannoin kävin koirienkin kanssa. Käppäiltiin kauniissa maisemissa kiemurtelevaa hiekkatieta, testailin myös joogaliikkeitä. Ratsuni olikin täydellinen joogaponi, tasainen käynti ja leveä selkä.

 

 

Kummasti kello olikin jo yhtäkkiä aika paljon, päätettiin kääntyä takaisin. Kotimatkalla tultiin vähän vauhdikkaammin, ja saatiin jopa muutamat laukkapätkät pötkylöiltä irtoamaan. Luultavasti olen hymyillyt kuin ääliö koko retken ajan. Vesi oli noussut, ja päästiin kahlaamaan koko matka vuonon poikki. Vastassa meitä oli pieni harmaa poni, ei mitään hajua miten se oli päässyt aidan toiselle puolelle, koska me mentiin ihan portista. Harjailtiin vielä ponit pihalla ja suoritettiin olematon maksu. Oltiin varmaan tunti yliaikaa retkellä, ja silti hinta oli sama.

 

 

“Paras päivä ikinä!”

Ylihuomenna saan vieraita Suomesta, jee♥

xx Matilda

Terkut Lofooteilta

Sain perjantaina kuulla että viikonloppu ja maanantai ovat vapaita huonon sään takia, joten päätin siltä seisomalta että lähdetään lauantaina Lofooteille. Olin jo hylännyt Lofootit tältä kesältä aikataulujen vuoksi, mutta nyt kun oli tilaisuus en voinut jättää väliin.

Perjantaina sain töiden jälkeen kummivanhempani yökylään, meillä oli ihana ilta. Lauantaina syötiin vielä aamupäiväpala ja iltapäivällä he lähtivät pohjoiseen ja me etelään.

On satanut oikeastaan koko reissun ajan, joten vaeltamis- ja huiputussuunnitelmat sain hylätä, mutta on ollu mukava myös ajella kaikessa rauhassa autolla ja ihastella maisemia. Ihan ensin pysähdyttiin Svolvaerissä oluella, yöksi mentiin Kalleen.

Eilen aamupäivällä lähdettiin Kallesta kohti Åta. Matkalla pysähdyttiin Hauklandin rannalla, Hamnøyssa ja Reinessä. Yöksi tultiin Sørvågeniin. Tänään vielä tarkoitus pysähdellä aina kun siltä tuntuu.

Kirjoitan tarkemman kuvauksen reissusta kotiin päästyäni, mutta tässä muutamia kuvia matkan varrelta. On ollut oikeastaan tosi rento retki, kun ei ole ollut keliä tehdä mitään pitkiä retkiä. Kävelykilometrejä kertyi silti eiliseltä varmasti toistakymmentä, kiertelimme kyliä, rantoja ja kallioita. Lofootit on tehneet vaikutuksen säästä huolimatta!

Reissu on ollu myös juuri sitä mitä kaipasin, omaa aikaa ja pään tuuletusta. Nyt taas jaksaa olla sosiaalinen. Olen nukkunut 11 h molempina öinä, sateen ropistessa ja tuulen piestessä telttaa.

Kun sade lakkaa, puran leirin ja jatketaan seikkaulua vielä tämä päivä. Huomenna töihin. Tajusin juuri, että tämä on mun vika viikko täällä, ensi viikon lopulla pitää olla jo Kuusamossa! Ihan hurjaa, miten aika on kiiruhtanut täällä.

xx Matilda

Kilpisjärven mahtava Saana

 

Pahoittelut, en voinut hillitä itseäni otsikon kanssa. Sain nauttia nimittäin noin puolet ajomatkasta Kilpisjärvelle, ja kun illalla kiipesimme Saanalle, tämän kappaleen kestosoitosta päässäni. Joten postauksen otsikon kohtalo oli sinetöity. Tässä kuitenkin sanoin ja kuvin tunnelmat Saanan huiputuksesta.

 

 

Päätin jo siinä vaiheessa, kun Norjaan lähtö varmistui, ettei ajeta Ruotsin läpi, vaan Kilpisjärven kautta. Yksi syy oli Ekinokokkoosi ja koirat, toinen syy Saana. Halusin kiivetä tuolle ala-asteen musiikkituntien laulusta tutulle, mahtavalle, tuimien tuulien tunturille (okei nyt lopetan tämän biisin lainaamisen). Ja kannatti!

Koska en ole paras aamuihminen, eli olen siis hidas ja saamaton aamuisin, lähdimme Kuusamosta sen verran myöhään, että saavuimme luonnollisesti myös Saanan juurelle varsin iltasella. Mietin jo, että uskaltaako sitä lähteä yksin tunturia valloittamaan, kun Facebookissakin oli sumuisen tunturin vaikeudesta varoiteltu. No ei siellä mitään yksin tarvinnut kulkea illallakaan, emme todellakaan olleet viimeisiä valloittajia siltä päivältä.

 

 

Saanan huiputus on 4 kilometriä suuntaansa, ja aluksi polku kulkee tunturikoivikossa tasaisella maalla. Koivikolla kukki kullerot, niin kauniita. Matalalla sää oli oli selkeä, ja pystyi ihastelemaan maisemia. Vähän ylemmäs päästyämme tavoitimme pilven, joka oli näkynyt jo kauas tunturin ympärille kiertyneenä. Pilven sisällä oli hauska kävellä, maisemien ihailu toki mahdotonta koska näkyvyys nolla. Mutta tosiaankaan mitään suunnistusongelmia ei ollut, ja ihmisiä edessä ja takana. Tuli muuten tällä reitillä koirille sata kertaa parempaa ohitusharjoitusta toisten koirien kanssa, kuin ainakaan meidän entisellä asuinalueella Jyväskylässä. No, Lauttasaaressa ehkä tulee yhtä paljon koiria arki-iltana kuumimpaan lenkkeilyaikaan vastaan.

Mietin jo jossain vaiheessa kapuamista, että kannattaako huipulle saakka edes mennä, kun eteensä näkee kolme metriä ja väsytti ajamisen jälkeen jo aika paljon. Noh, eihän jästipääni antanut moisille ajatuksille periksi, vaan huippuhan oli nähtävä. Ja voi video! Huipulla päästiin pois pilvestä, ja näkymät avautuivat esteettä. Välillä tuuli kuljetti pilvihunnun maiseman eteen hetkeksi, kunnes taas paljasti koko komeuden yleisölleen. Nautiskeltiin huipulla vissyä ja suklaata ja ruisnappeja, ennen matkaa alaspäin. Melkein aina, jos kyseessä ei ole rengasreitti, kuvaan enemmän vasta takaisin tultaessa. Niin nyttenkin, vaikka toki olin sumukuvia ikuistanut jo kiivetessä. Alaspäin on kuitenkin aina kevyempi tulla, joten jaksaa keskittyä paremmin kuvaamiseenkin.

 

 

Oltiin vasta kymmenen maissa takaisin autolla, mutta päätin lähteä vielä ajelemaan Norjan puolelle, niin olisi osa seuraavan päivän taipaleesta taitettu. Torstaina meillä oli vuorossa toinen must visit-kohteeni Norjaan mentäessä, Blåvatnet niminen järvi. Siitä omassa postauksessa lisää! Kerrassaan upea paikka.

 

 

Norjassa on muuten uudistettu lakia, ja sinne ei saa enää viedä rescue-koiria. Tämä ei kuitenkaan koske jo lemmikkeinä oleviä rescueita, eikä siis vaikuta turistien lomailuun juurikaan. Ainut on, että koiran pitää olla ollut uudessa kotimaassa vähintää puoli vuotta, ja se pitää pystyä todistamaan. Eli siinä missä normaalisti Suomen ja Norjan välillä riittää, kun koiralla on passi, tarvitsee rescuen kanssa olla myös jokin todiste siitä, kauanko koira on ollut Suomessa. Itselläni oli mukana Delin luovutussopimus. Ajoin varuilta suoraan tulliin, koska halusin varmistaa että kaikki on ok, enkä ottaa riskiä ettei Norjasta Suomeen tultaessa syksyllä paperit olisikaan kelvolliset. Tuolta olisi vielä voinut kääntyä kotiin.

 

 

Hei ja Kilpisjärven retkeilykeskus, joka pihasta reitti Saanallekin lähtee, on ainakin tällä hetkellä auki yhteentoista illalla. Oli aika mukavaa, kävin huiputuksen jälkeen vielä kahvilla.

Tänään oli varsin keinuva päivä valassafarilla, ei haittaisi jos loppuviikko olisi aavistuksen tyynempää.

xx Matilda

 

 

 

Jos sun stressi on niin mene metsään

 

Muuttokaaoksen keskellä olen taas kerran ihan itse konkreettisesti todistanut kuinka iso vaikutus luonnolla on omaan hyvinvointiin. Kun on kiire ja stressaa, on vaan ihan pakko päästä välillä metsään. Huomaan jo pienenkin piipahduksen tekevän ihmeitä. Metsän syleilyssä on helpompi olla ja hengittää, arkiset murheet eivät jaksa seurata puiden alle, vaan jäävät metsän reunaan odottamaan.  Tässä muuttoa suorittaessa aina välillä kotona pahvilaatikoiden keskellä istuessa iskee epätoivo, mutta jo kymmenen minuuttia metsässä saa aivot käännettyä “kyllä kaikki järjestyy” asentoon. Metsästä palaa pikkuisen energisempi ja iloisempi tyyppi, joka jaksaa uskoa siihen että vielä tästä kaaoksestakin löytyy se järki ja innostus, jonka takia tälle tielle lähdin.

Tällä hetkellä ollaan poikien kanssa siskoni luona Helsingissä, mulla on Nuuksiossa metsämieli-keikkoja. En taas oikein tahdo uskoa, miten kivaa voi työ olla. Kun alotin joogan ohjaamisen, mietin ihan samaa.  Työssä menee kuitenkin elämästä aika iso siivu, joten olen kyllä todella kiitollinen saadessani tehdä asioita, joita rakastan. Leipä on ohut ja alkutaipaleellahan tässä ollaan kaikin puolin, mutta on jo nyt todella etuoikeutettu olo. On muuten myös kivaa kertoa ihmisille luonnosta ja sen hyvinvointivaikutuksista, kun ne koskettaa itseä tällä hetkellä stressaavassa elämäntilanteessa niin läheisesti ja konkreettisesti. Seison sataprosenttisesti sen takana, mitä puhun.

Huominen metsämieli- keikka on samalla eräopasopintojeni näyttö, aiheena teemallisten luontopalveluiden järjestäminen. Koulu on siis sentään hyvällä mallilla, vaikka tuntuu että koko pakka on muka levällään tällä hetkellä. Noh, perjantaina asunnon luovutus joten sen jälkeen olen huoleton koditon. Ennen perjantaita on kyllä vielä hommaa enemmän kuin tarpeeksi, alunperin ajattelin viihtyä täällä torstaihin saakka, mutta pakko lähteä jo huomenna että ehtii nukkuakin ennen perjantaita. Nukkuminen on nimittäin aika jees, sen aina tajuaa kun unet jää kiireen keskellä liian lyhyiksi.

Tänään meillä oli yhtä varsin vapaamuotoista palaveria lukuunottamatta vapaapäivä, yritin aamulla herätä kymmenelta mutta olin niin väsynyt että sain itseni oikeasti hereille lopulta vasta 12, kun sisko alkoi paistaa lettuja (tehokas herätyskello). Hoitelin aamupäivän vähän asioita koneen ja puhelimen päässä, ja iltapäivästä käppäiltiin Rajasaareen palaveriin, jonka tuotos julkaistaan ihan pian. En malttaisi odottaa, tulee niin kivaa. Palaveri pidettiin siis koirapuistossa, joten koirat saattavat liittyä myös valmiiseen tuotteeseen olennaisesti. Mukava 12 km kävelylenkki saatiin samalla, ja pysähdyttiin Regattaan kahville ja korvapuustille. Noista mun maalaisjunteista on täällä Helsingissä kuoriutunut varsin kehityskelpoisia citykoiria, enpä aluksi olisi uskonut.

Nyt taidetaan käydä vielä iltauinnilla, huomennakaan ei onneksi tarvitse kukonlaulun aikaan nousta. Postauksen kuvat on maanantailta Nuuksiosta. On kyllä maa niin tuhottoman kuiva, että ihan hirvittää. Kävin ihan lenkkareilla kuvaamassa tupasvilloja, ei puhettakaan että olisi kengät kastuneet.

xx Matilda