Kuinkas sitten kävikään

*sponsored

 

Eräopaskoulun viimeinen viikko käynnissä! Aika uskomatonta. Tässä loppusuoralla pitäisi saada kaikki rästit tehtyä, joita kaltaisellani tunnollisella opiskelijalla on aivan liikaa  ei tietenkään ole nimeksikään, torstaihin mennessä. Tälläkin hetkellä pitäisi olla tekemässä Power Point- esitystä huomiselle, mutta tärkeimmät ensin. Perjantaina kuulemma opettajat lyövät viisaat päänsä yhteen, ja sitten alkaa todistuksia satelemaan. KÄÄK.

Tänään tahkosin kolme lajitenttiä läpi, ja torstaille jäi vielä se pelätyin, eli kasvitentti. Huomenna menemme koko luokan voimin vuokraamallemme mökille tekemään ruokaa, saunomaan, juomaan, ja tietysti ihan vaan nauttimaan vielä meidän porukasta viimeisen kerran.

 

 

No mutta. Sain Norjassa ystävältä viestin, joka johti hyvin pikaisen harkinnan jälkeen hakemuksen rustaamiseen ja lähettämiseen. Eiliselle sovittu haastattelu eskaloitui siihen, että huomasin vastaanottavani koulupaikan Markkinointiviestinnän ammattitutkinnosta, osaamisalana matkailumarkkinointi.  Ei, Leville lähtöä tai muitakaan reissusuunnitelmia ei ole peruttu, tutkinto on näyttötutkinto ja läsnäolopakkoa ei ole. En myöskään aio hakea mitään tukea ensi vuodelle, joten en tarvitse opintokorttiin täytettä. Suoritan tutkinnon näin ollen marraskuusta eteenpäin pääosin etänä.

Olo on vähän hölmistynyt. En ole mielestäni mikään opiskelija, ja olen varsin saamaton ja laiskuuteen taipuvainen. Silti en malta pitää näppejäni erossa näistä kouluista?

Eli, toivottakaa onnea. Opintojen rakenne ja aiheet vaikuttivat todella hyviltä, mielenkiintoisilta ja  itselleni maalailemaa tulevaisuuden näkymää ehdottomasti hyödyttäviltä. En missään nimessä ole niin kiinnostunut pelkästä opiskelusta, että lähtisin kouluun, josta en oikeasti uskoisi hyötyväni.

 

 

Onneksi sain postissa juuri uuden koulurepun. Vanhasta aukesi vetskari jo omia aikojaan sen ollessa yhtään täydempi, ja ulkomuoto alkaa muutenkin olla aika ryönäinen kaikin puolin. Uusi reppu on osoittautunut aikamoiseksi tilaihmeeksi. Olin vähän epäileväinen riittääkö 18 litraa tarpeisiini, mutta sinne mahtuukin ihan suosiolla iso läppärini, järjestelmäkamera, joogavaatteet, eväät ja kaksi muistikirjaa sekä pursuileva kalenteri.

Olen muuten muistikirjojen kanssa umpikujassa. Vanha on täynnä, mutta siellä on liikaa tärkeitä asioita jotta voisin sen hylätä. Uuteen en ole niitä vielä saanut siirrettyä, osittain laiskuuttani ja osittain, koska en ole osannut päättää mitä kaikkea tarvitsen vielä. Ja uutta tietenkin pitää kantaa mukana, koska se täyttyy koko ajan.

Tällä viikolla palasin myös Urban Pranalle joogatuntien pariin, ja pakko hehkuttaa että parin kuukauden tauon jälkeen opettaminen tuntuu ihan mahtavalta! On ollut myös ihanaa jo parin päivän aikana nähdä tuttuja kasvoja. ♥ Ehkä tämä syksy nyt tässä menee omalla painollaan kuitenkin, vaikka paluu vähän ahdistavalta aluksi tuntuikin.

 

 

*Reppu on saatu  ruotsalaiselta Gaston Lugalta, ja koodilla “Lindström15” saa koko verkkokaupan valikoimasta -15% alennusta. Kannattaa käydä katsastamassa, löytyisikö jotain mielestä ja hyödyntää ale.

Ihanaa tiistaita,

xx Matilda

Työharjoittelussa Norjassa, osa 2

Kirjoitin aiemmin ensimmäisen postauksen työharjoittelusta, jossa käsittelin paikan hakemista ja muita valmisteluja, siis aikaa ennen tänne tuloa. Nyt olisi vuorossa toinen osa, mitä työhöni kuuluu ja millaisessa paikassa oikein olen töissä.

 

 

Työharjoittelupaikkani on Arctic Whale Tours, joka järjestää kesäaikaan valassafareita Støstä.  Noudatamme tarkkoja eettisia ohjeita valaiden suhteen, pyrimme siis häiritsemään niitä niin vähän, kuin suinkin mahdollista. Yritys tekee myös jatkuvasti yhteistyötä valastutkijoiden kanssa, ja toimitamme tiedot havainnoistamme eteenpäin. Eettiset ohjeet löytyvät kokonaisuudessaan nettisivuiltamme, mutta niihin kuuluu mm. ettemme koskaan mene liian lähelle valasta. Lähestymme valaita aina takaa, jolloin valaalle jää vapaa reitti postua paikalta. Jos valas näyttää levottomalta, menemme kauemmas. Oppaanamme on meribiologi, joka osaa tulkita valaan käytöstä.

Lähdemme Støn satamasta joka aamu kymmeneltä. Matkaamme Andøyan myötäisesti noin kahden tunnin matkan Bleikin kanjonille, joka on kaskelottien ruokailualuetta. Bleikin kanjoni on 600-1000m syvä vedenalainen kanjoni, joka ulottuu Andøyan edustalla, Bleikin saaren kohdalla, varsin lähelle rantaa. Siksi juuri täällä voi nähdä kaskelotteja safarilla, muualla rannikolla on liian matalaa. Bleikin kanjonissa on ihanteelliset olosuhteen planktonin kasvulle, koska lämmin Golf-virta ja kylmä merivesi sekoittuvat. Tämä houkuttelee jättiläiskalmareita, pallaksia ja sinipallaksia, joita taas kaskelotit syövät.

Bleikin alueella vierailee noin 150 kaskelottia, kaikki uroksia. Naaraskaskelotit elävät Azorreilla poikasten kanssa. Urokset ovat täällä syömässä itsensä mahdollisimman lihaviksi, ja matkaavat sitten perheen perustamishommiin Azorreille. Iso kaskelotti syö noin 1000kg päivässä. Kaskelotit ovat hyviä safarivalaita, koska ne eivät juurikaan liiku, vaan syövät pohjassa 20-30 minuuttia, nousevat pinnalle hengittämään, ja sukeltavat taas syömään. Kaskelotit hengittävät noin 5-10 minuttia, ja sukeltaessa nostavat hienosti pyrstön.

 

 

Kaskelottien lisäksi ollaan nähty muutamaan otteseen pallopäävalaita, jotka elävät isoissa laumoissa, 15-50 yksilöä. Meidän näkemässä laumassa oli ehkä 20 tyyppiä. Ne sukeltavat myös syvälle, ja syövät kaloja. Pallopäävalaat ovat uteliaita ja kiinnostuneita laivoista, liikkuvat paljon joten niiden näkeminen on onnellinen sattuma.

 

 

Ja oma suosikkini, syy miksi olin niiiin innoissani tästä paikasta, miekkavalaat. Niitä on nähty tänä kesänä meidän safarilla kolmesti, joista kahdella kerralla olen ollut mukana. Ensimmäisellä kerralla aloin itkeä. Miekkavalaat vaeltelevat ruuan perässä Norjan merialueilla. Norjan miekkavalaskanta on noin 1000 yksilöä. Miekkavalaat elävät perhekunnittain, vanhin naaras on laumanjohtaja. Miekkavalaiden ruokavalioon kuuluu makrilli ja silli, ja kaksi täällä elävää perhettä on erikoistunut hylkeisiin. Ehkä siitä syystä emme ole nähneet safarilla yhtäkään hyljettä.

Miekkavalaiden evät ja puhallukset on helppo erottaa jo kauas, uroksilla on jopa kahden metrin korkuinen selkäevä. Miekkavalaat seuraavat myös usein kalastusaluksia, ja käyttävät niitä hyödyksi ruuan hankinnassa. Itselleni miekkavalaiden näkeminen on ollut se kaikista suurin juttu, vaikka kaskelotit ja pallopäävalaatkin on mahtava nähdä, toivon silti joka päivä että juuri meikkavalaat näyttäytyisivät.

Ensimmäisellä kerralla nähtiin miekkavalaat matkaamassa jonnekin, mutta toisella kerralla päästiin keskelle heidän ruokapöytää, eli nähtiin miekkavalaiden pyydystävän kalaa. Todella vaikuttava kokemus.

 

 

Lisäksi näämme usein yksittäisiä pyöriäisiä, joka on metrin mittainen pieni valas. Ne ovat paikallisia, eli eivät vaeltele. Elävät muutaman yksilön laumoissa, mutta vaikeita nähdä kun ovat niin hiivatin pikkiriikkisiä. Kerran nähtiin myös sillivalas, joka on harvinainen näky täällä. Taisi olla ohikulkumatkalla. Valtava otus.

Lahtivalaita olemme nähneet monta kertaa kauempaa, mutta toivoisin vielä lähempää kohtaamista. Lahtivalas on juuri se valas jota metsästetään. Onneksi kuitenkin valaan liha menee todella huonosti kaupaksi. Valaanlihaa syödään 300 grammaa per Norjalainen per vuosi. Ja tästäkin määrästä menee 100 grammaa turistien suuhun, eli paras tapa vaikuttaa on olla maistamatta valaanlihaa. Valaanpyynti ei ole millään tavalla enää kannattavaa, mutta valtio tukee sitä. Tässä meidän alueella on safariyrittäjät saaneet sovittua, ettei valaita pyydetä.

Toinen safari oli nähnyt myös yhtenä päivänä ryhävalaita, se kruunaisi kyllä tämän matkan totaalisesti. Ryhävalaat hyppivät todella hienon näköisesti, joten niiden näkeminen olisi samaa luokkaa miekkavalaiden kanssa. Vielä olisi pari viikkoa aikaa, ryhävalaat huomio!

 

 

Valaiden lisäksi kotiinpäin tullessa pysähdymme Andan saarelle. Andalla on majakka, joka toimii aurinkopaneeleilla ja tuulivoimalla. Koko saari on suojeltu merilintujen takia. Lajisto on monipuolinen, mutta eniten siellä pesii lunneja, 17 000 paria. Lunnit pesivät kaivamalla metrin syvyisen kolon. Ne munivat 1-2 munaa. Lunnit ovat huonoja lentäjiä, mutta voivat sukeltaa 40 metriin. Ja ovat söpöjä kuin mitkä!

Lisäksi alueella näkee merikotkiakarimetsoja ja merimetsoja, riskilöitäpikkukajavia, etelänkiisloja ja  ruokkeja. Avomerellä, eli Bleikin alueella nähdään myös Myrskylintuja ja SuuliaHylkeitä on aiemmin ollut nimenomaan Andalla, mutta tänä kesänä ne ovat hävinneet.

 

 

Mitä omaan työpäivääni sitten kuuluu?

Menen töihin 8-9 välillä, ja valmistan asiakkaille ruuan. Ruokana on kalakeitto ja vegaaninen kasviskeitto. Kerään molempiin keittoihin villiyrttejä matkalla töihin. Kymmeneltä asiakkaat tulevat laivaan, kerromme oppaan kanssa päivän kulusta ja turvallisuusjutuista, sen jälkeen mennään yleensä kannelle koska matkalla voi pongailla valaita ja hylkeitä jos on tuuria. Bleikin kanjonilla alkaa tietenkin valaiden etsintä.

Useimmiten katsotaan muutama kaskelotin sukellus, jos ei ole ollut kovasti vaikeuksia niitä löytää. Kaskelottien jälkeen, kun matkaamme Andalle, on vuorossa keiton tarjoilu. Ruuan jälkeen siivoan keittiön ja tiskaan. Andalla pysähdytään katselemaan lintuja, niistä kerrotaan asiakkaille. Satamaan päästyämme siivoan laivan, vien roskat ja lähden kotiin.

Työpäivät kestävät yleensä 8-10 tuntia, ja on sen jälkeen kyllä aika poikki. Ei enää onneksi ihan niin paljoa, kuin aluksi. Tulin vain kahtena ensimmäisenä päivänä merisairaaksi, joten olen selvinnyt aika helpolla. Joskus keikuttavammilla keleillä, tulee laivan keittiössä vähän huono olo, siitä onneksi selviää useimmiten vain menemällä ulos. Pahoinvointilääkkeitä en voi syödä, koska en pysy kertakaikkiaan hereillä enää iltapäivällä.

Olen pitänyt kovasti merillä olosta, ja työ on muutenkin vastannut odotuksia. Koko paikka on ylittänyt kaikki odotukset huimasti. Tuntuu jo vähän kamalalta ajatella, että kolmen viikon kuluttua olen takaisin Suomessa. Noh, jospa saisi eräoppaan paperit käteen kun palaa. Vaatii toki muutaman tehtävän palautuksen, ja loput lajitentit..

 

Kivaa viikonloppua ♥

xx Matilda

Työharjoittelussa Norjassa, osa 1

 

Ajattelin avata työharjoittelua ulkomailla muutaman postauksen verran, keskitytään tässä ensimmäisessä osassa enemmänkin aikaan ennen tänne tuloa, prosessi ei nimittäin ollut ihan läpihuutojuttu.

Olen siis tosiaan täällä Norjassa suorittamassa eräopasopintoihini kuuluvaa työharjoittelua. Työharjoittelu ei ole pakollinen, ellei halua opiskella päätoimisesti. Koska itse valitsin päätoimisen opiskelun, jotta voin kunnolla keskittyä kouluun ja pääsen irtaantumaan liian täyteen paisuneesta kalenterista, piti minun hankkia työharjoittelupaikka vähintään kahdeksi viikoksi, jotta saan tarvittavat opintoviikot kasaan.

 

 

Päätin heti koulun alussa jo, että lähden ulkomaille ja nimenomaan Norjaan. Kävin koulussa KV-valmennuskurssin, joka on pakollinen jos meinaa ulkomaille päästä. Kurssilla käytiin läpi tosi kattavasti käytäntöjä ulkomaanjaksoon liittyen ja tehtiin CV sekä motivaatiokirje, joita aloin lähettelemään pitkin Pohjois-Norjaa. Meidän koululla ei ollut ennestään yhteistyökumppaneita Norjassa, eli olin sillä lailla aika omillani paikan löytämisen kanssa.

Ja ei muuten ollut helppoa! Lähetin ensimmäiset omat hakemukset joulukuussa 2017, ja lopulta sain paikan vappuna. Senkin vasta suhteilla, tuli ihan vahingossa puheeksi yhden jooga-asiakkaan kanssa tämä suunnitelma ja hän lupasi antaa yhteystietoni yhdelle Norjassa asuvalle suomalaiselle henkilölle, ja sitä kautta sain paikan.

 

 

Suurimpaan osaan avoimista hakemuksistani ei vastattu yhtään mitään, mutta muutama sentään vaivautui vastaamaan että kaikki paikat on jo täytetty kesäksi. Sinänsä hassua, koska tarjosin kuitenkin itseäni ilmaiseksi työvoimaksi. Meinasin jo lyödä hanskat tiskiin, koska hakemukseni oli oikeasti hyvä, ja lähettelin niitä paljon. Työkokemustakin minulle on kertynyt todella monipuolisesti, joten en tiedä missä mätti. Ilmeisesti siinä, kun ei ollut Norjassa ketään tuttua. Ennen kuin olikin, ja kaikki eteni heti huimaa vauhtia. Eli pro tip: tunne joku joka tuntee jonkun. Ylipäätään tämän koulun kanssa olen huomannut, ettei mikään muu ole niin tärkeää, kuin verkostoituminen.

No kyseinen paikka vaikutti hyvältä ja firman omistajakin oli todella sydämellinen ja mukava, mutta yhteydenpito oli todella haasteellista, ja sain kysellä samoista asioista jatkuvasti, eikä mihinkään silti tullut varmuutta. Alkoi jo vähän ahdistaa, kun lähtöön oli enää kuukausi aikaa, eikä ollut tietoakaan aloituspäivästä, asunnosta tai mistään.

 

 

Samainen Norjan kontaktini liitti minut kuitenkin facebookissa myös keskusteluun, jossa haettiin Arctic Whale Toursille kesäksi vapaaehtoisia erinäisiin hommiin, ruokaa ja asumista vastaan. Laitoin heti viestiä, josko voisin tulla muutamaksi hetkeksi toisen paikan lisäksi. Sain heti myöntävän vastauksen ja paikka vaikutti muutenkin älyttömän hyvältä. Kaikki päivämäärät, asumiset yms. tuli selville ihan muutaman sähköpostin aikana.

Lopulta tilanne kuitenkin kääntyi tämän alkuperäisen yrityksen kanssa niin, etten voinut enää odotella kun mihinkään ei saanut saanut varmuutta. Vaikka aikaa aloitukseen oli enää todella vähän, päätin kysyä Arctic Whale Toursilta voisinko kuitenkin tehdä koko harjoitteluni valassafarilla. Riemukseni se onnistui, ja aikamoinen taakka putosi harteilta.

 

 

Ihan vielä tähän ei haasteet loppuneet, meinasi tulla vielä asunto-ongelma koirien takia ihan viime metreillä, mutta lopulta sekin järjestyi sitten paremmin kuin hyvin, ja päästiin ihan omaan täydelliseen mökkiin. Koirien siis piti alunperin olla ok majoituspaikassa, mutta inhimillisten kommunikaatiokatkoksien takia se ei lopulta sopinutkaan asunnon mistajalle, ja koko työharjoittelu uhkasi peruuntua kaksi päivää ennen lähtöä. Noh, nyt en voisi olla onnellisempi kaikista käänteistä, kun tätäkin kirjoittelen omalla terassilla merinäköalalla, ja koirat ottaa aurinkoa pihassa.

Koko työharjoittelupaikan hakuprosessi oli kyllä varsinainen koetinkivi, ensin joku viisikymmentä hakemusta ilman mitään vastakaikua ja sitten löytyy paikka muttei mitään tietoa koska voi aloittaa ja missä voi asua. Ajattelin jo siinä vaiheessa kun tuli nämä viimeiset haasteet, ettei tätä nyt ilmeisesti ole tarkoitettu onnistumaan. Mutta luojan kiitos kaikki menikin juuri niinkuin piti. Just täällä mun kuuluu olla.

 

 

Tosiaan, homma olisi varmasti helpompi, jos olisin ottanut jonkun koulun tarjoaman paikan, johon on jo valmiiksi sopimuksia ja kontaktit olemassa. Halusin kuitenkin nimenomaan Norjaan, joten siksi tavallaan ihan oma vika että asiat olivat niin hankalia. Ehkä kuitenkin toimintaa voisi jotenkin kehittää, ja solmia enemmän yhteistöitä, kun kuitenkin pohjoismaista on kyse. Varmasti pääsee myös helpommalla, jos ei ole kahta ponin kokoista koiraa mukana.

Nautin tästä kaikesta kuitenkin varmasti kahden ponin verran enemmän, kun saan pitää parhaat kaverit mukana. En itse koe, että koirat olisi mulle mikään rasite, koska en haluaisi olla ilman niitä. Enemmän järjestelyä asiat vaatii, mutta en osaa nähdä sitä ongelmana toisin kuin monet muut. Olen sekä tottunut, että kyllästynyt ihmisten jatkuviin ihmettelyihin siitä miten voin asua siellä ja täällä ja tehdä sitä ja tuota noin isojen koirien kanssa. Voin koska haluan, eikä sen pitäisi olla muiden ongelma.

 

 

Rahallinen puoli on ulkomaille lähtijälle järjestetty todella kannattavaksi, koululta saa hyvin tukea ulkomaan jaksolle.

  • Matkakustannukset, useimmiten lennot mutta minun tapauksessa saan julkisen liikenteen lippujen hinnat, kun tulin omalla autolla. Näitä en ole vielä tarkistanut, mutta opintonmi eivät oikeuta opiskelija-alennukseen joten saan täydet hinnat.
  • Ruokakaraha, alasta riippuen joko 5€ tai 9,5€ arkipäiviltä. Itse saan tuon 9,5€.
  • Kulttuuriraha, muistaakseni noin 40€. Ajattelin käyttää sen hevosvaellukseen, toivottavasti menee läpi.
  • Vuokra, itselle ei tosin tätä tule kun asun ilmaiseksi.

Lisäksi kelasta saa korotettua opintotukea ulkomaille. kun vaan muistaa hakea. Olin juuri kelaan yhteydessä asian tiimoilta, ja pitää vielä toimittaa heille yksi kappale koulutussopimuksesta todisteeksi, koska osoitteeni on vanhempieni luona Suomessa.

Eli aika kannattavaa siis valita ulkomaan työharjoittelu. Suomessa suoritettavaan harjoitteluun ei saa yhtään mitään. Nämä kaikki kulut saa tosin vasta jälkikäteen koululta, eli omalla rahalla on täällä pärjättävä, ja takautuvasti haettava korvaukset kustannuksista. Ruokarahasta sain puolet etukäteen.

Olen kuitenkin ainoa, joka meidän luokalta lähti ulkomaille. Toisaalta se on hyvin ymmärretävää, taidan olla nuorin meidän luokalla. Ulkomaan harjoittelun minimiaika on kuitenkin 6 viikkoa, kaikille ei ole varmasti niin yksinkertaista irtaantua arjesta niin pitkäksi aikaa. Suosittelen silti ehdottomasti lähtemään, jos on pienintäkään mahdollisuutta. Ei kovin usein elämässä pääse ulkomaille niin, että joku muu maksaa kaiken.

 

 

Seuraavassa osassa päästään sitten paikan päälle, mitä mun työhön kuuluu ja tietenkin noihin valaisiin. Kaikki tänkin postauksen valaskuvat meidän retkiltä! Ja maisemakuvat meidän kotoa ♥

Meillä on täällä ihan jäätävä helle! Käytiin eilen Dronningrutalla taas, piti odottaa iltaan ettei ihan läkähdytty vuorille. Teki silti alussa aika tiukkaa, edettiin tosi hitaasti koirien ehdoilla, pysähdeltiin kaikille puroille ja pidettiin uimatauko ennen vuoria olevalla järvellä. Edellinen Dronningrutan kierros vei meiltä reilu viisi tuntia, eilinen kahdeksan. Mutta voi pojat, oli hienoa nähdä auringonlasku ylhäällä vuorilla. Nyt lähden koirien kanssa Klo-laaksoon, siellä on vuorien syleilyssä useita pieniä järviä. Ei siis tarkoituksena patikoida, vaan hengailla vedessä. Ja koittaa häivyttää eilen hankitut t-paitarajat. Huomenna takaisin töihin.

xx Matilda

Ps. Herätessäni oli ihana joogakumppanini linkittänyt minulle Matkailumarkkinoinnin ammattitutkinnon, jonne olisi hakuaika käynnissä. Nyt olen koko päivän pähkäillyt, hakisinko taas kouluun. Uskoisin kyllä tuosta tutkinnosta olevan minulle suurta hyötyä. Mutta minähän en ole mikään opiskelijatyyppi, miksi silti löydän itseni koko ajan jostain koulusta. Ja joogasta tuli mieleen, palaan syksyllä pariksi kuukaudeksi kotiin eli Urban Pranalle ohjaamaan. Syys- ja lokakuussa siis sankoin joukoin tunneille!

 

 

Jos sun stressi on niin mene metsään

 

Muuttokaaoksen keskellä olen taas kerran ihan itse konkreettisesti todistanut kuinka iso vaikutus luonnolla on omaan hyvinvointiin. Kun on kiire ja stressaa, on vaan ihan pakko päästä välillä metsään. Huomaan jo pienenkin piipahduksen tekevän ihmeitä. Metsän syleilyssä on helpompi olla ja hengittää, arkiset murheet eivät jaksa seurata puiden alle, vaan jäävät metsän reunaan odottamaan.  Tässä muuttoa suorittaessa aina välillä kotona pahvilaatikoiden keskellä istuessa iskee epätoivo, mutta jo kymmenen minuuttia metsässä saa aivot käännettyä “kyllä kaikki järjestyy” asentoon. Metsästä palaa pikkuisen energisempi ja iloisempi tyyppi, joka jaksaa uskoa siihen että vielä tästä kaaoksestakin löytyy se järki ja innostus, jonka takia tälle tielle lähdin.

Tällä hetkellä ollaan poikien kanssa siskoni luona Helsingissä, mulla on Nuuksiossa metsämieli-keikkoja. En taas oikein tahdo uskoa, miten kivaa voi työ olla. Kun alotin joogan ohjaamisen, mietin ihan samaa.  Työssä menee kuitenkin elämästä aika iso siivu, joten olen kyllä todella kiitollinen saadessani tehdä asioita, joita rakastan. Leipä on ohut ja alkutaipaleellahan tässä ollaan kaikin puolin, mutta on jo nyt todella etuoikeutettu olo. On muuten myös kivaa kertoa ihmisille luonnosta ja sen hyvinvointivaikutuksista, kun ne koskettaa itseä tällä hetkellä stressaavassa elämäntilanteessa niin läheisesti ja konkreettisesti. Seison sataprosenttisesti sen takana, mitä puhun.

Huominen metsämieli- keikka on samalla eräopasopintojeni näyttö, aiheena teemallisten luontopalveluiden järjestäminen. Koulu on siis sentään hyvällä mallilla, vaikka tuntuu että koko pakka on muka levällään tällä hetkellä. Noh, perjantaina asunnon luovutus joten sen jälkeen olen huoleton koditon. Ennen perjantaita on kyllä vielä hommaa enemmän kuin tarpeeksi, alunperin ajattelin viihtyä täällä torstaihin saakka, mutta pakko lähteä jo huomenna että ehtii nukkuakin ennen perjantaita. Nukkuminen on nimittäin aika jees, sen aina tajuaa kun unet jää kiireen keskellä liian lyhyiksi.

Tänään meillä oli yhtä varsin vapaamuotoista palaveria lukuunottamatta vapaapäivä, yritin aamulla herätä kymmenelta mutta olin niin väsynyt että sain itseni oikeasti hereille lopulta vasta 12, kun sisko alkoi paistaa lettuja (tehokas herätyskello). Hoitelin aamupäivän vähän asioita koneen ja puhelimen päässä, ja iltapäivästä käppäiltiin Rajasaareen palaveriin, jonka tuotos julkaistaan ihan pian. En malttaisi odottaa, tulee niin kivaa. Palaveri pidettiin siis koirapuistossa, joten koirat saattavat liittyä myös valmiiseen tuotteeseen olennaisesti. Mukava 12 km kävelylenkki saatiin samalla, ja pysähdyttiin Regattaan kahville ja korvapuustille. Noista mun maalaisjunteista on täällä Helsingissä kuoriutunut varsin kehityskelpoisia citykoiria, enpä aluksi olisi uskonut.

Nyt taidetaan käydä vielä iltauinnilla, huomennakaan ei onneksi tarvitse kukonlaulun aikaan nousta. Postauksen kuvat on maanantailta Nuuksiosta. On kyllä maa niin tuhottoman kuiva, että ihan hirvittää. Kävin ihan lenkkareilla kuvaamassa tupasvilloja, ei puhettakaan että olisi kengät kastuneet.

xx Matilda

Kebnekaisen retki

 

Ennenkuin karkaamme seuraavan suuren seikkailun pariin Norjaan, haluan kertoa tämän vuoden ehdottomasta kohokohdasta, eli hiihtovaelluksesta Kebnekaisen tunturimassiivin ympäri. Sopii hyvin viilenneisiin keleihin, vai mitä.

Saimme marraskuussa opettajaltamme Wilma-viestin, jossa kerrottiin mahdollisuudesta osallistua huhtikuussa reilun viikon mittaiselle Ankarat Avotunturit- hiihtovaellukselle Kebnekaisen ympäri. Ilmoittauduin melkein heti. Talven aikana tein omia varustehankintoja, mm. tunturisukset ja ahkion, sekä hiihdin jonkun verran ahkion kanssa. Ja ilman. Vaellukselle osallistumisen edellytyksenä oli Avotuntureiden järjestämälle yhden yön johdatuskurssille osallistuminen helmikuussa. Teimme myös koulussa lyhyen hiihtovaelluksen, kolme yötä Salamajärven kansallispuistossa. Kyllä jännitti kovasti, kun lähtö lähestyi. Mitä jos en vaan jaksa hiihtää viikkoa 8 tuntia päivässä ahkion kanssa? Mitä jos joka yö on 40 astetta pakkasta, ja varusteet eivät riitä pitämään lämpimänä? Tai mitä jos vaan kerta kaikkiaan tympii se hiihtäminen. No, päälimmäinen tunne oli silti älytön innostus. Aika meni tosi nopeasti ja kohta oltiinkin jo matkalla Leville, josta retki alkoi.

Vietimme maastossa kuusi yötä, seitsemän päivää. Lähdimme hiihtämään Nikkaluoktasta iltapäivällä. Tunne oli aivan uskomaton. Maisemat mielettömän hienot jo heti lähdöstä, aurinko paistoi ja typerä hymy naamalla hoin itselleni “mä oon täällä nyt oikeesti, tää ei oo jonkun muun somekuva”. Ensimmäinen ja toinen hiihtopäivä olivat varsin tasaista maastoa, hiihtelimme joen uomaa tuntureiden välissä. Kelit vaihtelivat auringonpaisteesta sankkaan lumipyryyn, ensimmäinen yö oli reissumme kylmin –29 asteella. Ei onneksi palellut, kiitos mm. parhaan talvivarustehankinnan ikinä, uudelleen käytettävien lämmittimien, joita keittelimmekin Maijan kanssa joka ilta. Toisen päivän leiri pystytettiin  myräkän takia paria kilometriä suunniteltua aikaisemmin. Näkyvyys oli aivan olematon illalla leiriytyessä, niimpä aamulla teltasta ulos köpiessä oli vastassa huikea yllätys, kun joka puolella olikin vuoria. Oli jotenkin kotoisaa kuunnella teltassa myrskyn pauhaamista ulkona, omaa untani se ei myöskään häirinnyt yhtään. Saimmekin myräkän melkein kaikkina tulevina öinä seuraksemme, siinä oppi pystyttämään teltan varsin huolellisesti, ettei keskellä yötä tarvinnut lähteä myrskyyn kiristelemään lepattavaa majaa uudelleen. Eräänä aamuna herätessämme koimme hauskan yllätyksen, kun tuuletusaukosta oli pyryttänyt muutaman sentin kerros lunta kaikkien absidissa olevien tavaroidemme päälle. Eli toisin sanoen kaikkien tavaroidemme päälle.

Kolmantena hiihtopäivänä aloitimme nousun ylös tunturiin. Päivä piti sisällään ylämäkeen hiihtämistä 9 tuntia. Mutta myös upeimmat maisemat, joita olen hetkeen nähnyt. Saavutimme päivän loppupuolella reittimme korkeimman kohdan 1060 metrissä. Kuvittelin useaan otteeseen päivän aikana, etten jaksa enää yhtään.  Kun vihdoin saavutimme leiripaikan, olo oli todella kaikkensa antanut. Päivä oli silti yksi ikimuistoisimpia. Itsensä ylittämisen tunne oli varsin vahvana läsnä kun illalla kömpi makuupussiin, ja se jos mikä saa tuntemaan olevansa elossa. Ainut kuva minusta reissussa on tuona päivänä viimeiseltä tauolta ennen leiriin saapumista, voin palata siihen fiilikseen joka kerta kun katson tuota kuvaa. Heti tulee sellainen olo, että pystyy mihin vaan.

Onneksi edessä oli ansaittu lepopäivä, eli kaksi yötä samassa leirissä. Hyödynsimme lepopäivän paistamalla lettuja ja laiskottelemalla, mutta harjoittelimme myös evakuointia ja kaivoimme lumiluolan, jossa kaksi seurueen jäsentä nukkui seuraavan yön. Ehdimme totta kai myös laskea pulkkamäkeä ahkioilla. Juhlapäivän kunniaksi vaihdoimme puhtaat alusvaatteet!  Luksusta. Oli ihanaa laiskotella teltassa, tehtiin myös teltta-yiniä, todella kehityskelpoinen tuote. Sopii muuten aika loistavasti hiihdon jumittamalle tomumajalle. Vapaapäivän jälkeen suunta kääntyikin hiljalleen alaspäin, ja viimeiset päivät seurailimme Kungsleden -reittiä. Söimme toiseksi viimeisenä päivänä lounaan Kebnekaise fjällstationilla, ja täytyy kyllä sanoa että harvoin on kalja ruoka  maistunut niin hyvältä. Vaikka olimme telttaparini Maijan kanssa panostaneet retkiruokaammekin varsin antaumuksellisesti. Retken ruuat suunnittelimme niin, että aamupala ja päivällinen tehtiin yhdessä. Lounaaksi pussiruoka termariin, sillä lounaat nautittiin ahkion päällä istuskellen reitin varrella. Jokaiselle illalle oli myös jälkiruoka. Hiihtäessä täytyy lisäksi napsia koko ajan välipaloja, itselläni oli mm. pähkinöitä, suklaata, sipsejä, termarissa mehukeittoa, kuivattuja marjoja ja urheilujuomaa.

Eväitä oli mukana varsin sopivasti, ja muutenkin tavaramäärä meni aika lailla nappiin. Juurikaan turhaa tavaraa en perässäni joutunut vetämään, mutta myöskään suuria puutteita ei ilmennyt. Myöskään huoleni palelemisesta ei toteutunut, jouduin ensimmäistä yötä lukuun ottamatta vähentämään vaatteita jokaisena yönä. Pari rakkoa kehittyi kantapäihin hiljalleen viikon aikana, ja jokailtainen rituaali olikin jalkojen teippaus ennen nukkumaan menoa. Hiihtäminen sujui teipatuilla jaloilla rakoista huolimatta kivuttomasti. Kuntokin riitti hyvin, toki reissu oli tottumattomalle raskas, mutta fiilis pysyi koko ajan hyvänä. Meillä oli mahtava porukka, ja Maijan kanssa yhteiselo sujui loistavasti. Reissun jälkeen arkeen palaaminen oli vaikein pala koko kakusta. Onneksi karvainen kotiinpaluukomitea helpotti oloa aika paljon. Koiraikävä kasvoi viikon aikana sen verran akuutiksi, että kun reissun loppupäässä Kungsledeniä hiihdellessämme tuli varsin paljon koiria vastaan, pelkäsin itsehillintäni pettävän minä hetkenä hyvänsä, ja näin jo itseni kaulailemassa kaikkien vastaantulevien karvakasojen kanssa. Viikko meni uskomattoman nopeasti, mutta samalla tuntui kuin olisi ollut siellä tunturissa sukset jalassa ahkio perässä viikkokausia, ja arkielämä muuttui kaukaiseksi uneksi. Onneksi vietimme myös reissun lopuksi yhden yön Levillä, saunottiin viikon kuonat pois ja juotiin kaljaa turistiin vielä kokemuksia läpi.

Aika kummallinen fiilis oli matkalla Jyväskylään. Olisin mieluusti jäänyt vaikka siihen ABC:llekin vielä hengailemaan, ettei reissukuplaa olisi tarvinnut puhkaista. Noh, hassu karvalakkirusketus sentään säilyi konkreettisena muistona vielä hyvän tovin. Reissu täytti ja ylitti kaikki odotukseni, olihan se pakko alkaa heti suunnittelemaan jo seuraavaa. Ensi keväänä olisinkin jo valmiiksi sopivasti Levillä, joten miksikäs ei…

xx Matilda

Viikko elämästä, elämä viikossa

Aina välillä joku ihmettelee, miten ehdin tehdä niin paljon kaikkea. Tämä hämmästyttää mua usein suuresti, koska olen omasta mielestäni aika laiska tyyppi. Laiskuuden lisäksi olen kuitenkin mahdoton innostumaan asioista, ja todella optimistinen ajankäyttäjä. Kuvittelen siis, että ehdin hyvin tehdä mm. kaiken.

Viime viikko olikin hyvä esimerkki tästä kun “vähän kaikkee” kasaantuu samalle viikolle.  Ajattelin siis avata viikkoni kaikille teille, jotka mietitte miten mä voin olla joka paikassa lähes samaan aikaan.

Maanantaina kello soi 4:45, oltiin sovittu luokkakaverini Johannan kansa treffit Muuramen shellille kello kuudeksi, josta matka jatkuisi kohti Hyvinkäätä ja metsämieli-ohjaajakoulutusta. Sopivasti olin edellisenä iltana unohtanut puhelimen laturin töihin, joten aamulla piti koukata vielä studion kautta matkalla Muurameen. En yleensä ikinä herää vapaaehtoisesti aikaisin, mutta täytyy kyllä sanoa että aamu oli uskomattoman kaunis. Ihastelin luontoa jo koirien kanssa aamulenkillä, ja huokailu jatkui matkalla maisemien vaihtuessa toinen toistaan kauniimmiksi. Kyllä Suomi on ihana.

Kurssipäivä oli pitkä, mutta myös antoisa. Aamupäivä meni rehellisesti unta vastaan taistellessa, vaikka asia oli todella mielenkiintoista. Lounaalla oli pikatreffit ystävän kanssa, jonka yritykselle menisin loppuviikosta tekemään pari keikkaa. Käytiin käytännön asiat läpi, ja takaisin metsämielen pariin. Iltapäivän olimme onneksi ulkona ja teimme harjoituksia. Metsämieli-menetelmässä on niin paljon samaa kuin joogassa ja etenkin mindfulnessissa, että harjoitukset on tuntuneet alusta saakka tutuilta. Päästiin vähän itsekin kokeilemaan ohjaamista, ja lopuksi saatiin todistukset. Kello 17 startattiin kohti Jyväskylää. Kotimatka meni nopeasti johtuen hyvästä seurasta ja tasokkaista jutuista, mutta kotona olin silti vasta 20:30. Kevyt 15h rutistus siis. Illalla oli pakko vielä valmistautua tulevaan päivään, edessä olisi näyttö Leivonmäellä. Kävin lähimetsässä vetämässä muutaman kerran läpi suunnittelemani metsäjoogan, pulisten samalla ohjeita englanniksi. Onneksi koirat osasivat lenkkeillä sillä aikaa omatoimisesti, ei ollut kauheasti paukkuja enää jäljellä pitkälle ulkoilulle.

Tiistaina herätyskello pärähti soimaan seiskan pintaan, aamulla vielä vähän pakkailua ja panikointia ja auton nokka kohti Leivonmäen kansallispuistoa. Edessä koko päivän kestävä näyttö, teimme luokkakaverini Maijan kanssa yhteistyötä koska ryhmä oli niin iso. Asiakkaana meillä oli ulkomaalaisia ja suomalaisia opiskelijoita. Itse tein kansainvalisten asiakkaiden opastamisen, ja Maija teemallisten luontopalveluiden järjestämisen näytön. Ohjelmassa oli noin 5km patikointi, reitti nimeltään Harjun kierros, sekä ruuanlaitto ja metsäjooga. Pysähdyimme Lintuniemeen ruuanlaittopuuhiin, ja ohjasin asiakkaille lyhyen metsäjoogaharjoituksen. Ruuanlaitto oli järjestetty metsäpalovaroituksen takia niin, että asiakkaat valmistivat ruuan itse retkikeittimillä kolmen hengen ryhmissä, meidän opastaessa. Ruuasta ja joogasta tuli todella paljon mieltä lämmittävää palautetta asiakkailta. Maija oli suunnitellut mielettömän menun, ei mitään pussiruokia. Pääruokana oli tomaattikeittoa ja nokkosvoipatonkia, jälkiruokana marja-kaurapaistosta kinuskikastikkeella ja voikukkasiirapilla. Hittejä kaikki. Kahvit juotiin patikoinnin päätteeksi.

Päivä oli kaiken kaikkiaan todella opettavainen ja onnistunut, mutta myös raskas ja väsyttävä. Paras kiitos oli päivän lopuksi aidosti tyytyväiset asiakkaat, jotka olivat saaneet pienen maistiaisen Suomen luonnosta kauneimmassa kesäpuvussaan. Sain patikointiosuudesta myös osanäytön aiemmin Kebnekaisen reissulla suorittamani luonnossa liikkumisen opastamisen näytön täydennykseksi, siinä näytössä kun vaaditaan kahden eri luontoliikuntalajin opastus, ja Kebnellä vaan hiihdettiin. Eli kaksi kärpästä yhdellä iskulla, nyt on puolet näytöistä suoritettu. Loppusuora häämöttää.

Täytyy sanoa että kotiin päästyäni oli sen verran takki tyhjä, että taisi ilta vierähtää lähinnä jääkaapin ja sohvan välissä. Illalla nopea pakkaus ja aikataulujen varmistaminen keskiviikkoa varten, ja unta palloon.

 Keskiviikkona venytin heräämistä seitsemään saakka, ja sehän kostautui heti. Edessä aikainen lähtö Helsinkiin, jossa olisi vuorossa iltapäivällä ensimmäinen metsämieli-keikka Nukksiossa. Lähdin ihan hyvissä ajoin, mutta kymmenisen kilsaa ajeltuani aloin epäillä tulikohan rahapussia pakattua illalla mukaan. Noh, eipä tullut. Uudelleen kotoa lähtiessäni en ollut enää ihan niin hyvissä ajoin, mutta onneksi ei ollut ruuhkaa matkalla ja pääsin joutuisasti Helsinkiin. Siskoni oli muuttanut viikonloppuna omaan kotiin Lauttasaareen, joten tiputin pojat ja tavarat kyydistä siellä, ja suuntasin itse noutamaan ohjaajakollegaa sekä tarvittavaa varustusta iltapäivän keikkaa varten. Ajoin vain kerran harhaan, ja olimme tosi hyvissä ajoin Nuuksiossa. Edessä oli meidän molempien eka metsämieli-ohjaus, vähän jännitti mutta fiilis oli silti tosi hyvä. Keikka meni molempien osalta hienosti, ja sain lisää vahvistusta sille että olen oikealla tiellä vihdoinkin ammatillisesti.

Kun lopulta pääsin takaisin Amandan luokse, olo oli kaikkea muuta, kuin pirteä. Eniten tuntui väsyttävän loputon autolla ajo, vielä ihan vieraassa paikassa ja kaikkien tietöiden keskellä. No, väsymykseen on paras lääke uni ulkoilu, joten lähdimme tutustumaan Lauttasaaren lenkkimaastoihin. En pettynyt! Aloin jopa varovaisesti pitää Helsingistä, ja mietin että voisin ehkä syksyllä viettää pari kuukautta siellä, jos töitä riittää.  Noh, syksyyn on vielä aikaa ja suunnitelmat onneksi ihanasti auki. Vink vink.  Joka tapauksessa, Lauttasaari on kaunis. Parin tunnin ulkoilun jälkeen oli vielä tämän reissun odotetuin tapahtuma, Partioaitan klubi-ilta jossa idolini Pata Degerman kertoi sukellusretkikunnan reissusta Etelämantereelle. Pata on ihan huikean innostava puhuja, ja luulen että hän ehti puolessatoista tunnissa puhua sen, mitä normaali ihminen kolmessa. Kuvat olivat luonnollisesti toinen toistaan hienompia. Onneksi jaksettiin mennä. Nautiskeltiin iltaman jälkeen vielä terveelliset MC Veganit iltapalaksi, hoidin muutaman työjutun ja unta ei tarvinnutkaan paljoa kysellä.

Torstaina oli luksusaamu, eli ei herätyskelloa. Nukuinkin kymmeneen ja makoilin varmaan yhteentoista. Lähdettiin aamupäivälenkille ja kauppaan hakemaan lounastarpeita, vasta 14:30 oli lähtö Nuuksion suuntaan taas Petran kanssa tutustuttamaan asiakkaita metsämielen saloihin. Nyt oli jo paljon enemmän itsevarmuutta, koska keikalla oli sama rakenne kuin edellispäivänä. Kelikin oli aavistuksen viileämpi, joten kävely oli miellyttävämpää kuin täydessä helteessä. Työpäivän jälkeen palasin vielä muutamaksi hetkeksi Amandan luo, käytiin vähän ulkoilemassa ennen kotimatkaa. Sain onneksi kyytiläisen matkalle, niin ei tarvinnut yksinään väsyneenä ajella. Matka meni mukavasti Millan kanssa höpistessä, ja taisin olla kahdentoista maissa kotona. Kaaduin ihan suoraan sänkyyn, en jaksanut edes hampaita pestä, saatika mitään reppua purkaa. Kunnes muistin a) aamulla lintuntentti enkä ollut ehtinytharjoitella b) puolilta päivin tapaaminen meidän kv-opettajan kanssa Norja-juttuihin liittyen, empä ollut niitäkään katsonut. Eipä siinä, valot päälle ja opiskelemaan. Kello oli jotakin yhden paremmalla puolella, kun kaaduin uudelleen petiin. Herätykseen aikaa 4h 45min.

Perjantaina edessä kevaan vika koulupäivä. Harkitsin ihan tosissani jättäväni päivän väliin, väsytti niin jumalattoman paljon. No, lintutentti ja Norja-palaveri kuitenkin sai raahautumaan ylös sängystä. Aamulenkillä olikin sitten ihan kunnon ripaskatreenit, kun Lempillä oli maha sekaisin. Myöhästyin koulusta 20 min, enkä ollut ehtinyt edes ajatella aamupalaa. Lähdettiin heti saavuttuani lintutentin maasto-osuudelle. Siellä oltaisiin kymmenen lajin verran, osa ulkonäöltä ja osa äänen perusteella tunnistettavia. Koska en ollut kertaakaan kuunnellut niitä ääniä, jännästi en myöskään tunnistanut mitään. Mutta näköhavainnot meni nappiin, ja sain kuitenkin 5/10 maasto-osuudesta. Loput lajit sitten ruokailun jälkeen kuvista, eli helppoa kuin heinänteko verrattuna maastoon. Nyt on siis koko koulun pelottavin etappi suoritettu, kaikki muu tuntuu lasten leikiltä. No ei nyt ihan, mutta kyllä nuo linnut oli se isoin mörkö minun ja valmistumisen välissä. Käytiin tentin jälkeen vielä pikkuisen treenaamassa metsässä kasveja, koska kasvitentti on vuorossa ensimmäisenä syksyllä. Itse olen silloin vielä Norjassa, mutta teen tentin sitten yksinäni kun palaan. Kasvit on isoin ryhmä, mutta tunnistan niitä valmiiksi paljon paremmin kuin lintuja.

Ja niin se vaan olikin lukukausi ohi, toivoteltiin hyvää kesää ja nähdään syksyllä. Huh huh, aikamoinen vuosi! Nappasin vielä erävarastosta SUP-laudan lainaan, tarkoituksena vähän ottaa tuntumaa lautaan jos joskus pääsisi SUP-joogan parissa keksimään jotain kivaa. Koulupäivän jälkeen oli viikon eka joogatunti, vähiin käy ohjaukset Pranalla ennen kuin on aika liihottaa uusiin tuuliin. Hullua. Joogan jälkeen erehdyin Prismaan koska koirat tarvitsi matolääkkeet ja jääkaappi edes jotain täytettä valon lisäksi. Virhe. Pari muutakin oli Prismassa  varmaan valmistujaisruokia ostamassa, ja kivana pikku yllärinä korttimaksut ei toimineet. No meni sitten joku reilu tunti siihen kauppareissuun. Illalla sohva selässä Netflixiä ja tortilloita.

Lauantaina nukuin pitään, yli 11. Nopea metsäretki koirien kanssa, keräsin samalla ison kimpun kukkia. Suihkun kautta alkoon hakemaan skumppaa itselle ystävälle ylioppilaslahjaksi. Kotona askartelin kukkaseppeleen juhla-asun kaveriksi, ja mietiskelin siinä että olenko ollut vähän liikaa eräilemässä, kun pukeudun juhliin metsäksi. No rakastin tätä lookkia, joten ihan sama vaikka olisinkin. Juhlat olivat I HA NAT. Olen niin ylpeä ystävästä, joka on käynyt kolme vuotta kokopäiväisesti töissä ja iltalukiossa. Juhlissa oli myös maailman parasta vegaanista ruokaa, ja palju. Ihania vanhoja ystäviä, joita en ollut vuosiin nähnyt. Nautin sopivasti skumppaa, ja koko rahan edestä tarjoiluista, sekä kylpemisestä. Jaksoin valvoa yhteen saakka, kunnes nukahdin sohvalle. Onneksi oli kyyti kotiin, vielä nopea ulkoilu koirien kanssa ja pehkuihin.

Sunnuntai  löllöttelin poikien kanssa melkein koko päivän sängyssä, söin jäätelöä ja tortilloita. Iltapäivällä reipastuin sen verran että mentiin uimaan, onneksi koska nyt onkin jo kylmä ja tuulee. Illalla oli jooga, jonka jälkeen hyökkäsin kaverin luokse iltapalalle. Kirjoitin myös nälkävuotta pidemmän to do-listan tälle viikolle, koska muutto, ja sen jälkeen lähtö, lähestyy ja hommaa on aivan sairaasti. Tämä viikko siis kokonaan Jyväskylässä, eli täysin eri meininki verrattuna edelliseen. Joogatunnit tiistaita ja lauantaita luukunottamatta Urban Pranalla joka ilta, tuu vielä mun kanssa matolle kun on mahdollisuus <3

Semmosta! Kivaa maanantaita, mä jatkan asioiden hoitamista ja kahvin kittaamista. Ainiin, mun parhaista parhaimmalla rakkaalla pienellä pojalla on tänään viis vee synttärit. Juhlitaan perheen kesken nakkikakulla, loppuviikosta mennään synttäriretkelle, siitä lisää myöhemmin.

xx Matilda

Saariston taikuus

Palasimme juuri eräopasopintoihin kuuluvalta kesävaellukselta Raippaluodosta. Tämä oli viimeinen yhteinen retkemme opintojen aikana, joten tunnelma oli aivan erityinen. Porukkamme on hitsautunut vuodessa tiiviiksi perheeksi. Jokainen saa aidosti olla oma itsensä, kaikesta voi vitsailla ja silti aina tuetaan ja kannustetaan. Olo on haikea ja vähän surullinen, mutta enemmän silti onnellinen tästä kaikesta. Reppu on kirjaimellisesti täynnä likaisia kamoja uusia kokemuksia.

Raippaluoto oli myös paikkana vaikuttava kokemus. Olen aina rakastanut merta syvästi metsien ja tuntureiden lisäksi, mutta saaristokokemukseni rajoittuvat muutamiin mökkimuistoihin lapsuudesta. Odotin reissua jo ennalta kovasti, ja odotukset ylittyivät huimasti. Meillä oli tukikohtana metsähallituksen vuokramökki, jonka pihapiirissä yövyimme teltoissa. Valmistimme joka ilta yhteisen päivällisen avotulella, ja lämmitimme rantasaunan. Jos joku muuten väittää että retkiruoka on kuivaa ja pahaa, voi ilmoittautua vapaaehtoiseksi meidän ryhmän ruokanäyttöihin. Älyttömiä suorituksia! Joka ilta ruoka oli parasta. Intohimoisena jälkiruokien ystävänä erityismaininta niihin panostamisesta. Päivät olivat pitkiä ja yöt lyhyitä, nukkumaan oli vaikeuksia malttaa käydä. Onneksi päiväunille oli ohjelmassa  tilaa, ja nukun hyvin teltassa. Yksi reissun kohokohdista oli yömelonta. Päivällä tuuli niin paljon, että melonnan sijaan kesityimme kalastamiseen, vierailimme lintutornilla ja Raippaluodon kylänraitilla. Illalla tuulen tyynnyttyä lähdimme saunan jälkeen melomaan ulommas merelle katsomaan auringonlaskua. Ei tarvinnut pettyä. Tunnelma oli varsin taianomainen, kajakkien lipuessa pehmeässä öisessä hämyssä takaisin leiriin.

Melonta oli reissumme pääosassa, mutta ehdimme nauttia kauniista luonnosta myös kahdella eri luontopolulla, metsämaisema ei hävennyt tippaakaan merinäkymille. Näimme useaan otteeseen merikotkia, ja lukemattomia muita lintuja mutta tavoittelemani hyljepongaus jäi haaveeksi.  Melontan tuli kivasti lisää varmuutta viikon aikana, yllytyshulluna toimin myös  vapaaehtoisena pelastettavana ensimmäisen illan rescutusharjoituksessa. Suomeksi sanottuna kaadoin siis kajakkini kymmenen kertaa ja könysin meloja pitkin takaisin muiden avustuksella. Sain palkinnoksi makkaran. Hullun hauskaa. Toki uida polskutin muutenkin joka ilta, merivesi oli täydellisen virkistävää.

Tuli hoettua aika monta kertaa reissun aikana, että ollaan me valittu hyvin kun tänne on päädytty. Oli todella etuoikeutettu olo. Koko reissuhan oli meidän pakollisen tutkinnonosan osanäyttö. Läpi meni, kaiken hauskanpidon ohella. Olimme siis pienemmissä ryhmissä vastuussa kukin ryhmä yhdestä vaelluspäivästä, suunnittelimme ja toteutimme päivän ohjelman, sekä valmistimme ruuan. Kaikki sujui niin jouhevasti meidän ryhmässä, että vastuupäivästäkin oli helppoa nauttia. Jouduimme tekemään hieman muutoksia suunnitelmiin välillä tuulen takia, mutta kelit kyllä kohteli meitä pääosin silkkihansikkain.

Tuskin unohtuu ikinä tämä viikko meidän luokan kanssa. En usko, että kovinkaan moni olisi ollut vielä tänään valmis lähtemään. Kiitos ihan kaikille, ootte aarteita. Plus tietty erityiskiitos parhaalle telttaparille Maijalle, meillä on hyvä diili. Maija pakkaa mukaan kaiken, ja mä en mitään. Silloin on just sopivasti tavaraa.

Nyt väsyttää, rinkka on purkamatta ja kotona odotti kiireessä jätetty kaaos. Taidan silti vaan halia koiria ja kömpiä pehkuihin, huomenna päivä uusi ja aikaa huoltaa varusteet sekä aloittaa valmistautuminen tulevaan viikkoon, joka pitääkin sisällään sinkoilua ympäri Suomea töiden perässä. Kivaa ja jännää siis tulossa taas.

Mutta nyt, ihanaa viikonloppua just sulle!

xx Matilda

Lempihetkiä ja puunhalailua

Oma polkuni puunhalaajaksi alkaa jo lapsuudesta, kun mummu ja vaari ottivat mukaan mökille, ja opettivat rakastamaan Kuusamon kauniita maisemia. Asuimme muutenkin lähellä luontoa, ja leikit sujuivat luontevasti metsissä. Syötiin ketunleipiä ja suolaheinää, kiipeiltiin puissa ja uitiin päivät pitkät järvissä. Olen superonnekas, kun luontosuhteeni on kehittynyt lapsesta saakka luontevaksi osaksi elämää. Haluan omalla työlläni ja esimerkilläni innostaa ihmisiä nauttimaan luonnosta mahdollisimman matalalla kynnyksellä. 

Kymmenvuotiaana sain ensimmäisen oman koirani, ja siitä lähtien olenkin samoillut koirien kanssa metsissä päivittäin. Useita vuosia retkeilin lähimetsissä lenkkeillen, harrastin polkujuoksua ja maastoratsastusta. Mökillä nautin luonnon rauhasta. Hiljalleen lenkit pidentyivät päiväretkiksi, kesäisin nukuttiin laavuilla ja mökillä tulikin vietettyä kaikki vapaa-aika. Aloin haaveilla Lappiin muutosta, ja oravanpyörästä pois hyppäämisestä. Viime vuoden totaaliuupumisen ja hullun työtahdin jälkeen oli pakko miettiä elämää ihan kunnolla uusiksi, ja varovainen haave eräopaskoulusta konkretisoituikin nopeasti, ja aloitin eräopasopinnot Jämsässä. Eräopaskoulu on ollut parhaita päätöksiäni ikinä. Kesäkuussa edessä on seikkailu Norjaan työharjoitteluun. Norjan reissua varten tämä blogikin näkee vihdoin päivänvalon.  Tervetuloa mukaan matkalle, kirjoittelen niin arjesta, kuin seikkailuistakin.

xx Matilda