Viimeiset päivät Norjassa

 

Terkkuja Suomen Kuusamosta, alkamassa on  yhdistetty jooga- ja islanninhevosviikonloppu Wanhan Raatesalmen upeissa puitteissa. Tarvitseeko sanoa että olen superinnoissani! Paitsi hukkasin rahapussini matkalla tänne, toivon aika kovasti että se jäi mökille. Koska autosta hajosi jarrut matkalla Suomeen, maanantaina korjaus. Siihen varmaan tarvitsee vähän rahaa..

 

 

Palataan vielä hetkeksi Norjaan, viimeisiin päiviin.

Viimeinen työpäiväni oli perjantaina, koska viikonlopuksi ja alkuviikoksi oli luvattu kaameaa keliä.  Perjantai-iltana hain siskoni ja ystäväni Sortlandista jonne he tulivat bussilla vietettyään yhden yön Tromssassa. Tromssaan haluan itsekin tutustua seuraavalla Norjan reissulla.

Lauantaina nukuttiin pitkään, ja kiivettiin Stössa sijaitsevalle Vuohivuorelle, oli oikein mukava retki. Kulku oli varsin helppoa, mutta maisemat helppoudesta huolimatta todella upeat. Vuoren rinteilla kasvoi huikea määrä tatteja, kerättiin niitä paluumatkalla muovikassillinen mukaan.  Tehtiin niistä maanantaina viimeinen ateria, erihyvää sienikeittoa.

 

 

Sunnuntaina nukuttiin pitkään, ja käytiin Bössä ratsastamassa. Meitä odotti kolme syötävän söpöä ratsua, ja hienot maastot. Tehtiin varmaan parin tunnin mittainen lenkki, ja onnenkantamoisella selvittiin kastumatta! Illalla tehtiin ruokaa ja höpsöteltiin.

Maanantaina vierailtiin lähikirppiksellä, kaikki teki löytöjä ja syötiin erihyviä kakkuja. Vähän pelotti, miten ostokset sopivat autoon, mutta kummasti kaikki sinne sujahti. En olisi ikinä uskonut. Vähän tavaraa piti toki jättää Norjaan, että on syy mennä takaisin. Kirppiksen lisäksi käytiin Skipsandilla ja Gislöyskagalla, sekä hyvästelemässä Sini. Valmistettiin illallinen ja istuttiin koko porukalla syömään. Illalla oli vielä edessä pakkaaminen ja siivoaminen, meinasi mennä usko ja toivo mutta onneksi oli apujoukkoja. Yksin olisin varmaan jättänyt kaikki tavarat mökkiin..

 

 

Tiistaina piti lähteä kuudelta, jotta ehdittiin lauttaan Andenesista.  Haluttiin siis mennä Andenesista Senjaan lautalla, ja ajaa Senjan ympäri. Maita pitkin olisi toki myös päässyt. Lautta  maksoi autolta ja yhdeltä henkilöltä 480 kruunua, ja muilta 180 kruunua/hlö. Laivamatkan nukuin, se oli nopeasti ohi. Senja oli hienoa, ajettiin rauhassa ympäri ja ihasteltiin maisemia. Seurueen kenkävalikoiman vuoksi Segla jäi toiseen kertaan, mutta huiputettiin pieni sievä vuori nimeltä Daven. Päätettiin ajaa Skibotniin yöksi, ja sieltä löytyikin oikein viihtyisä levike vessoineen ja pöytineen. Oli aika kova tuuli, ja pystytettiin teltat rantaan. Pienen uudelleenpystytysoperaation jälkeen saatiin molemmat teltat tulkevasti maahan kiinni, ja nukuttiin makeasti.

 

 

Aamulla jatkettiin matkaa Kilpisjärven kautta  alaspäin Rovaniemelle. Matkalla pysähdyttiin Pallas-Ylläkselle pienelle retkelle, siitä lisää myöhemmin kuvien kera. Rovaniemellä pudotettiin Sirja kyydistä, ja jatkettiin matkaa vielä Kuusamoa kohti. Nähtiin matkalla kaksi hirveä keskellä tietä, mutta onneksi havaittiin ne jo kaukaa.

 

 

Kivaa viikonloppua ♥

xx Matilda

ps. Norjajutut eivät ehkä ole vielä tässä, kuvia on sen verran paljon joten varmasti keksin vielä asioita.

 

Eläinturismin eettisyys

 

Bongasin facebookia selaillessani tämän Ylen artikkelin. Aihe on itseäni lähellä, työskentelenhän tällä hetkellä valassafarilla, ja talveksi menen Lappiin islanninhevosoppaaksi. Kirjoitin omalle seinälleni jo pitkähkön tekstin aiheen innoittamana, mutta koen tietoisuuden levittämisen sen verran tärkeäksi, että halusin jakaa myös blogiin ajatuksia.

Huolestuttavan usein nimittäin törmään ihan omankin sosiaalisen mediani piirissä ihmisillä lomakuviin, joissa apina istuu olkapäällä tai joissa jopa ratsastetaan norsulla. Uskon näiden ihmisten toimivan  tietämättä toiminnan julmuudesta ja eläinten huonoista oloista, koska en usko että kukaan haluaa tahallaan tukea norsujen kidutusta. Eihän?

 

 

Luonnonvaraisten eläinten käyttö turistien hupina ei ole ikinä oikein, sitä ei siis kannata missään nimessä tukea. Positiivinen huomio, kuvien ottaminen ja eläinten kanssa poseeraaminen, kaikki vahvistavat ilmiön jatkumista. Vaikka se oma toiminta ei tuntuisi tärkeältä, lähtee asenteiden ja toimintatapojen muuttaminen parempaan juuri siitä. Koska jos ei ole kysyntää, ei ole myöskään kannattavaa jatkaa bisnestä. Sama asia, kuin edellisessä, työharjoittelua käsittelevässä, postauksessani mainitsin valaanpyynnin olevan nykyään varsin pitkälle turistien kannattamaa.

 

 

Ja kuten sanottua, olen itse tällä hetkellä työharjoittelussa valassafarilla. Kyllähän meidänkin liiketoiminta perustuu siihen, että turistit näkevät villieläimiä. Mutta kuten jutussakin sanottiin, eläinten pitäisi olla luonnollisessa elinympäristössään vapaina, ei vangittuina. Nykyinen työpaikkani on onneksi valaiden suhteen eettisesti kestävällä linjalla, eettiset ohjeet ovat erittäin yksityiskohtaiset, ja yhteistyötä tehdään eri tahojen kanssa.  Meillä on myös meribiologi aina laivassa oppaana. Eli toiminta on hyvin valaslähtöistä.

Totta kai me silti häiritään valaita, verrattuna siihen ettei laivoja olisi ollenkaan. Toimintamme tavoitteena on kuitenkin häiritä valaita niin vähän, kuin suinkin mahdollista. Ja ennen kaikkea, antaa valaan poistua paikalta jos se tahtoo. Vankeudessa elävillä, ihmisten hupina olevilla eläimillä ei ole tähän mahdollisuutta. Niitä koulutetaan useimmiten todella julmilla tavoilla, ja esimerkiksi paikoissa joissa on mahdollista poseerata villieläimen kanssa, eläimet saatetaan huumata rauhallisiksi.

 

 

Olen käynyt myös käynyt Sri Lankalla katsomassa valaita. Ja vapaita norsuja kansallispuistossa. Norsuista jäi hyvä mieli, yksi elämäni hienoimmista kokemuksista. Ajoimme kansallispuiston teitä pitkin Jeepillä, ja pysähdyimme kun näimme norsuja. Parhaimmillaan norsut tulivat kiinnostuneina hyvinkin lähelle autoa.  Niihin ei missään nimessä saanut koska, eikä niitä saanut ruokkia. Näimme norsut myös pulikoimassa järvessä.

Valassafarista ei jäänyt ihan niin hyvä kokemus, tuolla tuli itselle hiukan sellainen olo, että valaita oikein jahdattiin. Vaikka koitettiin nimenomaan tätä välttää, ja otettiin selvää yrityksistä. Toki kokemukseen vaikutti varmasti se, että laivoja oli todella monta, ja näin ollen kilpailu valaista kova. Norsupaikoistakin jouduttiin tosi tarkkaan selvittämään mihin kannattaa mennä, moni ns. orpokoti oli täyttä huijausta. Niihin pyydystetään norsuja luonnosta, eikä vapauttamiskuntoisia päästetä takaisin. Olkaa siis tarkkoina! Kilpikonnien katselu jätettiin lopulta kokonaan väliin, koska palautteiden perusteella ei voitu olla varmoja, ettei kilpikonnia häiritä.

 

 

Jutussa puhutaan myös Lapin eläinbisneksestä. En todellakaan ennen eräopasopintojani tiennyt, miten tehotuotantomeininki esimerkiksi huskysafareilla usein vallitsee. Ei aina, ei voi tietenkään yleistää kaikkiin huskysafariyrityksiin, vastuullisia ja koirista oikeasti välittäviä aivan varmasti on myös paljon. Mutta silti kaikki kuulemani tarinat Lapin huskymeiningistä saivat minut todella surulliseksi, enkä missään nimessä kantaisi itse rahojani, tai voisi mennä töihin selvittämättä erittäin tarkasti yrityksen toimintavat. Siitä on usein nimittäin ihmisen parhaan ystävän kunnioitus kaukana.

Hainkin tosiaan ensi talveksi töihin islanninhevostallille, ja olin tutustumassa talliin talvella. Vakuutuin heidän hevoslähtöisyydestään, kun kuulin toimintatavoista ja käytännöistä perehdytyksessä. Eläinten kanssa toimiessa asiakas ei voi mennä edelle, vaan eläin jonka kanssa tehdään töitä.

 

 

Eli yhteenvetona haluaisin painottaa, jos et ole sataprosenttisen varma eläimiin liittyvän turismin eettisyydestä, älä mene ollenkaan. Huom. sataprosenttista varmuutta et saa firman omia sivuja lukemalla. Varmaan esim. miekkavalaita pitävät puistot väittävät sivuillaan että se on eläimille ok. Ei ole, eikä toimintaa ajeta alas jos on tarpeeksi maksavia asiakkaita.

Maailma muuttuu hitaasti, mutta mielestäni turisteilla on todella iso vastuu toimia eettisesti. Turismi on kuitenkin niin iso elinkeino monille maille, että jokaisella turistilla on valinnoillaan mahdollisuus vaikuttaa paljonkin.

 

 

Kuvat viime kevään Thaimaan reissulta. Kuvissa esiintyvät henkilöt elävät täysin vapaina. Onneksi ei sentään samaan aikaan satuttu tuon varaanin kanssa uima-altaaseen polskimaan. Olisi voinut tulla jopa kiire pois..

xx Matilda

Huh, hellettä

 

Terkkuja helteisestä Norjasta!

Lämpöaalto rantautui meillekin ihan toden teolla loppuviikosta, ja samalla minulle tarjoitui mahdollisuus viettää vähän useampia vapaapäiviä, kun oli niin paljon porukkaa töissä. Tämän viikon alusta olen kahdestaan oppaan kanssa laivalla, joten vapaapäiviä on vain silloin, kun ei ole safaria. Otin siis tarjotut extravapaat vastaan ilomielin.

Täällä päivät menevät omaa tahtiaan, en kovinkaan usein ole perillä mikä viikonpäivä on menossa. Mutta menneellä viikolla tuli helteestä huolimatta puuhailtua kaikkea mukavaa. Alkuviikko sujuhti normaalisti laivalla. Keskiviikkona paistettiin lettuja maissa, kun Støssä vieraili Lars Monsen ja seuraajat Dronningrutaa pitkin. Torstaina olin laivalla, ja kotiin lähtiessä oli tarkoitus nopeasti piipahtaa kaupassa. Löydettiin kuitenkin karannut koira juoksemassa keskellä tietä, ja lopulta olin kolme tuntia myöhemmin vasta kotona. Koira oli vaellellut varsin pitkän matkan, onneksi kaikki päättyi hyvin.

 

 

Käytiin Hannaleenan kanssa yhteisenä vapaapäivänä kiertämässä taas Dronningruta, tällä kertaa aurinkoisessa, paahtavassa, säässä. Tarkoitus oli lähteä joskus yhden maissa, mutta myöhästytettiin lähtö viiteen. Loistava päätös, ei oltaisi selvitty koirien kanssa keskipäivän kuumuudessa vuorille.

Nytkin taitoimme matkaa todella hitaasti, ja pidimme Delin määrittämiä taukoja, eli varsin usein. Onneksi molemmat tykkäävät valokuvata, niin ei tarvinnut toisen odotella tuskissaan ja etenemisvauhti pysyi kuumuuteen sopivan leppoisana. Oli aika erilaista kuin ensimmäisellä kerralla, nyt näki maisematkin. Tultiin alas vuorilta vasta puolen yön jälkeen, eikä haitannut yhtään.

 

 

Seuraavana päivänä muut olivat töissä, ja ajattelin mennä koirien kanssa Klon laaksoon, jota ihailtiin edellisenä iltana Dronningrutalta käsin. Näkyy tuossa edellisessa kuvassa. Sinne on istutettu kuusimetsää, ja laakso on täynnä pieniä järviä/lampia. Idea oli tosi hyvä, mutta päivä oli aivan liian kuuma. Vaikka lampia oli paljon, kaikki liikkuminen oli tuskallista, ja paarmat sekä lauma kärpäsiä kiusasi niin sitkeästi, ettei pysähtyminen ollut mukavaa. Pari tuntia riitti, pitää mennä viileämmällä kelillä uudelleen. Jäi monta polkua tutkimatta. Loppuviikoksi on luvattu viilenevää säätä.

 

 

Kun muut pääsivät töistä, suunnattiin lähijärvelle letun paistoon ja uiskentelemaan. Siellä ei kiusannut mikään, oli ihana ilta. Meillä on kyllä ihan huippujengi täällä. Järvellä hurahti ihan kaikessa vahingossa neljä tuntia. Siinä vaan istuskellessa ja rupatellessa, minä lettupannun varressa. Delille kävi pieni tapaturma.  Järvestä noustaan ylös kalliota pitkin, ja Delihän rakastaa uimista, ja myös ennen kaikkea järveen hyppimistä. Se siis varsin usein ramppasi tuota kalliota ylös. Loppuvaiheessa iltaa Hansku huomasi, että Delin takajalat on veressä. Tarkempi tarkastelu osoitti, että sen molemmista takatassuista oli kaksi keskimmäistä kynttä kulunut liikaa ihan siinä illan aikana. Vuoto oli onneksi jo tyrehtynyt, eikä Deli aristanut tassuja yhtään. Kotona pesin ne hyvin, ja määräsin pari päivää lepoa ja pelkällä pehmeällä alustalla kävelyä.

Kotimatkalla, joka on kaksi kilometriä, oli pakko ajaa sivuun ja ottaa pari kuvaa auringonlaskusta. Kotona olikin vielä pakko koikkelehtia ilman housuja keskellä yötä rantaan, kun Hanna ilmoitti että kuu on upea. Ja niin totta vie oli. Ihan kuin maalauksesta.

 

 

Sunnuntaina olin laivalla koko muun poppoon kanssa, mutta menin vasta kymmeneksi, eli kaksi tuntia tavallista myöhemmin. Ja onneksi olin, nähtiin taas miekkavalaat. Voi sitä riemua, sanoinkuvaamattoman hienoja ne vaan on. Oli myös Hanskun viimeinen päivä, toivon kyllä parin viikon perusteella, että kohdataan vielä. Onneksi ollaan syksyllä Suomessa aika samoilla seuduilla.

 

 

Maanantaina ei ollut safaria, eli taas nautittiin vapaasta. Kuulostaa siltä, etten juuri töissä olekaan.  Delin tassusta ja tukalasta kuumuudesta johtuen ei päivälle ollut mitään suunnitelmaa. Käytiin meressä uimassa, voi pojat että oikeasti viileä vesi tuntu ihanaakin ihanammalta tällä kelillä. Järvivesi ei varsinaisesti edes vilvoita, on niin lämmintä. Muuten päivä sisälsi hengailua ja löllöttelyä, joogaa ja päiväunia. Pari postausta kirjoittelin myös valmiiksi. Ja söin paljon jäätelöä.

 

 

Tänään ollaan vietetty hellepäivää laivalla, ensimmäinen kerta kun avomerelläkin tarkeni t-paidassa. Illalla ajateltiin pakata koirat mukaan ja mennä terassille, hyvä suunnitelma tukalaan kuumuuteen vai mitä 🙂 Huomiselle on luvattu hurjaa tuulta, joten vapaapäiväksi kääntyy sekin.

Kivaa viikkoa,

xx Matilda

Kuvat minusta Hanna Mensonen

 

 

“Kaikki on hyvin epävarmaa, ja juuri se tekee minut levolliseksi”

”Minä tunsin itseni niin onnelliseksi, etten edes pelännyt tämän hetken menevän ohi.” – Muumipappa

 

 

”Luultavasti myrskyjä onkin vain siksi, että niiden jälkeen saataisiin auringonnousu. ” -Muumipappa

 

 

”Kyllä on jännittävää elää, ajatteli Muumipeikko. Kaikki voi hetkessä kääntyä ihan ylösalaisin – ilman mitään syytä.” -Muumipeikko

 

 

”Kaikki on hyvin epävarmaa, ja juuri se tekee minut levolliseksi.” -Tuutikki

 

 

”Minä omistan kaiken mitä näen ja mistä pidän. Minä omistan koko maailman.” -Nuuskamuikkunen

 

 

”Uusi elämä on aloitettava juuri näin: Myrskylyhty palaa maston huipussa, rantaviiva katoaa takana pimeyteen, koko maailma nukkuu.” -Muumipappa

xx Matilda

Laitonta söpöilyä

Tämä postaus sisältää noin 58 kuvaa tuoreesta hevosen lapsesta, ja hyvin vähän asiaa. Aivan sopiva sunnuntaipostaus siis. Nautiskelen tässä itse aamupalaa ja kolmatta kuppia kahvia, kello on kuitenkin vasta 13:00. Unta on riittänyt aika paljon, edelliset viikot olivat varsin kiireistä sinkoilua, pitkiä raskaita päiviä ja paljon matkustusta ympäriinsä. Nyt huomaa, että kroppa ja mieli kaipaa lepoa. Olen tässä porukoilla majaillessa saanut taas rauhallisten aamujen rutiineistani kiinni, eli aloitan aamuni muutamalla Yin-asanalla, sitten meditoin hetken ja kun nousen teen vielä muutaman herättelevän joogasarjan. Ihan erilainen olo kropassa ja mielessä, ja harjoituksen kesto on ihan vapaasti määriteltävissä.  Vartissa saa jo ihmeitä aikaan. Mun oma kroppa on ihan jumissa tällä hetkellä a) autoilusta b) muutosta c) harjoituksen laiminlyönnistä kiireen nimissä. Ajattelin ehkäpä kuvata joogajuttuja ensi viikolla, jos Kuusamon hyttystilanne sallii ulkona joogailun. Hyttysjooga ei houkuttele.

Hyttysiä tai ei, ihanaa päästä mökille! On tää kevät ollut niin hullunmyllyä, ja vaikka tietysti odotan eniten Norjan reissua, viikon välietappi Kuusamon perukoilla on kyllä parasta mitä voi nyt elämä tarjota. Rakastan meidän mökkiä, rakastan Kuusamoa ja kaipaan hetken rauhaa. Tänä kesänä ei mitään varsinaista kesälomaa ole, mutta nyt pidän viikon vapaata ennen työharkkaa ja viipyilen Norjassa vähän pidempään, kuin harjoittelu kestää.

 

 

Mutta nyt kuvien henkilöön. Hän on Irmeli! Kävin eilen tapaamassa häntä, hoitohevoseni Fridan kaksi päivää vanhaa vauvaa. Meinasin haljeta liitoksistani. Uskotteko miten pehmeä ja rutistettava tuo otus on. Sain myös pussailla hänen täydellisen pehmoista turpaansa. Äitinsä on ollut rakas ystäväni jo monta vuotta, mutta harmillisen vähän olen vuoden aikana ehtinyt tallille. Jostain pitänee aina malttaa luopua, kun jotain uutta tulee elämään.  Harmittaahan se, kun aika on niin rajallista. Mutta onneksi sitä on meillä kaikilla vuorokaudessa ihan saman verran.

 

 

 

Aloin jo vähän harmitella, kun ensi viikolla pitää lähteä.. Aion kyllä ehtiä vielä uudelleen moikkaamaan tätä kaveria ennen sitä. Ja onneksi tyyppi on varsin pieni vielä syksylläkin, kun seuraavan kerran tapaamme. Mutta siis. Kattokaa nyt. Sievä kuin sika pienenä, vaikka onkin hevon lapsi.

 

 

Mulla on tänään toisiksi viimeinen joogatunti Pranalla, aivan hullua! Koitan olla ajattelematta sitä. Sen sijaan ajattelen mielelläni häntä. Illalla menen ystävän kanssa vähän mökkeilemään. Tässä lähtöä edeltävässä kaoottisessa vaiheessa on kyllä se hyvä puoli, että on tullut nähtyä ystäviä enemmän kuin yleensä. Vaikka harvan kanssa muutenkaan nähdään erityisen usein, niidenkään jotka asuvat samassa kaupungissa. Silti, kun lähtee kauas on siinä erilainen etäisyyden tuntu, ja tarve nähdä vielä ennen lähtöä. En valita yhtään. Ja nyt kun muutosta on selvitty jotakuinkin, pitäisi alkaa miettiä mitä tarvitsee mukaan kahden kuukauden reissulle.

Seuraavassa postauksessa ehkä jotain asiaakin, mikäli pääni täyttänyt hattara joskus väistyy ja aivotoimintani palautuu. Siihen saakka, ei muutakin ihanaa sunnuntaita.

xx Matilda

 

Ei viisivuotissuunnitelmaa

 

Sain viime yönä yhden maissa vihdoin muuton valmiiksi, ja sanoinkin ystävälleni joka oli ollut auttamassa loppurutistuksessa, etten hanki kotia enää ikinä. Muuttaminen on aivan kamalaa. Kävin palauttamassa avaimet yöllä, eli enää ei ole mitään asiaa paikkaan, joka ehti viisi vuotta olla mun koti. Tuntuu ihan hurjalta kelata ajassa taaksepäin, muistan kirkkaasti sen päivän kun kävin katsomassa tuota asuntoa ensimmäistä kertaa, ja kun muutin ilman yhtäkään huonekalua, seuranani vaan petauspatja ja koirat. Viidessä vuodessa elämä on ehtinyt muuttua ihan totaalisesti, kuten toki arvata saattaa. Olen vaihtanut työpaikkaa useamman kerran, opiskellut melkein kolme ammattia, joutunut luopumaan ensimmäisestä koirastani, hankkinut Delin, matkustellut, saanut uusia ystäviä, hukannut muutamia vanhoja.

 

 

Muutin tuohon Heinälammen asuntoon punkattuani pari kuukautta ennen sitä vanhempieni luona, ja nyt muutin tuosta kämpästä takaisin porukoiden sohvalle. Kiitos vaan vanhemmille, jotka toivottaa aina tervetulleeksi. Elämä kai kulkee aina ympyrää, vaikkei sitä ennalta arvaisi. Viisi vuotta sitten muuttaessani kuvittelin tulevaisuuden kaikin tavoin aivan erilaiseksi. En edes haaveillut silloin vielä mistään näistä asioista, jotka olen saavuttanut tai saavuttamassa. Ja silti, en voisi nyt kuvitella olevani missään muualla, missään muussa tilanteessa. Omakotitalon ja vakaan elämän aika tulee ehkä myöhemmin, mutta nyt on aika mennä. En tiedä, olisinko onnettomampi vai onnellisempi jos elämä olisi kulkenut eri polkua, ei sitä kukaan voi tietää. En usko, että meille on tarjolla oikeita tai vääriä valintoja elämässä, mä uskon että on valintoja, joiden jälkeen tulee aina uusia valintoja ja vaihtoehtoja. Vaikka joku valinta osoittautuisi huonoksi, ei se tarkoita että se toinen vaihtoehto olisi ollut parempi. Tärkeintä on valita jotain, eikä jäädä haljuun ei miltään tuntuvaan elämään makaamaan ja odottamaan jonkun toisen valitsevan puolestasi. Aina voi muuttaa mieltä, aina voi valita uudelleen. Mutta jos jää jossittelemaan ja empimään sen takia, ettei uskalla, varmasti alkaa kaduttaa myöhemmin. Eihän me voida tietää mistään mitään mitenkään muuten, kuin kokeilemalla.

 

 

Enkä missään nimessä tarkoita, että kaikkien pitää irtisanoutua ja muuttaa maasta ja olla kodittomia, tarkoitan että meidän tulisi uskaltaa valita elämässään ne itselle merkitykselliset asiat, eikä antaa tuntemattomaan astumisen pelon määrittää omia valintoja. On niin helppoa jäädä tuttuun ja turvalliseen, vaikkei se tekisi onnelliseksi. Muutos pelottaa aina. Rohkeinta on tehdä niinkuin itsestä tuntuu oikealta.

 

“Hän katseli tuumivasti tummaa vuolasta vettä ja sai päähänsä, että elämä oli ihan kuin virta. Toiset purjehtivat hitaasti ja toiset nopeasti ja jotkut keikahtivat kumoon.” Muumilaakson marraskuu

“On niitä jotka jäävät ja toisia jotka lähtevät, niin on ollut aina. Kukin saa valita itse, mutta on valittava ajoissa, eikä koskaan saa antaa periksi.” Muumilaakson marraskuu

“Ei ole konstikaan olla rohkea, jos ei pelota” Tove Jansson

 

Mulla ei todellakaan ole mitään hajua mitä seuraavat viisi vuotta tuo tullessaan, enkä edes halua arvailla saatika tehdä jotakin suunnitelmaa. Se ei tarkoita, että haluaisin ajelehtia päämäärättä. Tällä hetkellä mun suunnitelma on keskittyä unelmiin ja toteuttaa niitä. Tehdä täysillä omaa juttua ja antaa elämän kuljettaa. En halua sitoa itseäni tiukkoihin suunnitelmiin siitä, miten elämän pitäisi mennä, vaan luottaa että ne oikeat asiat löytää mun luo. Ja vaikka varmasti jossain vaiheessa haluankin vielä pysyvän kodin eilisestä uhkailusta huolimatta, nyt tuntuu hyvältä olla sitoutumatta liikaa mihinkään paikkaan. Haluan reissata, tehdä töitä siellä missä niitä on, vaeltaa ja nukkua lukemattomia öitä teltassa, olla mökillä niin kauan kuin huvittaa. Oppia paremmaksi valokuvaajaksi. Kirjoittaa kivoja juttuja. Työt ja opinnot vie mut ainakin Norjaan, Kittilään, Kuusamoon, Jyväskylään, Jämsään, Helsinkiin ja Hankoon. Olen unelmoinut reissupakusta jo varmaan pari vuotta, ja toivon että se olisi jossain vaiheessa taloudellisesti mahdollista toteuttaa. Eli just nyt kiinnostaa kiertolaiselämä, ja töihin keskittyminen. Mutta mitä seuraavat viisi vuotta tuokaan tullessaan, se voi ollakin jotain ihan muuta. Mutta nyt olen tässä ja on aika hypätä ja luottaa siihen että elämä kantaa.

 

 

Postauksen kuvat musta ja koirista ottanut sisko Amanda, joka on mun esikuva lähtemisessä ja palaamisessa. Ja kuvissa esiintyy mun karvaiset tukipilarit joita ilman tuskin uskaltaisin lähteä minnekään. Koirat tekee mulle paikoista kodin.

Ihanaa viikonloppua, nautiskelkaahan. Mä oon menossa katsomaan parin päivän vanhaa issikanpentua än yy tee nyt ♥

xx Matilda

Jos sun stressi on niin mene metsään

 

Muuttokaaoksen keskellä olen taas kerran ihan itse konkreettisesti todistanut kuinka iso vaikutus luonnolla on omaan hyvinvointiin. Kun on kiire ja stressaa, on vaan ihan pakko päästä välillä metsään. Huomaan jo pienenkin piipahduksen tekevän ihmeitä. Metsän syleilyssä on helpompi olla ja hengittää, arkiset murheet eivät jaksa seurata puiden alle, vaan jäävät metsän reunaan odottamaan.  Tässä muuttoa suorittaessa aina välillä kotona pahvilaatikoiden keskellä istuessa iskee epätoivo, mutta jo kymmenen minuuttia metsässä saa aivot käännettyä “kyllä kaikki järjestyy” asentoon. Metsästä palaa pikkuisen energisempi ja iloisempi tyyppi, joka jaksaa uskoa siihen että vielä tästä kaaoksestakin löytyy se järki ja innostus, jonka takia tälle tielle lähdin.

Tällä hetkellä ollaan poikien kanssa siskoni luona Helsingissä, mulla on Nuuksiossa metsämieli-keikkoja. En taas oikein tahdo uskoa, miten kivaa voi työ olla. Kun alotin joogan ohjaamisen, mietin ihan samaa.  Työssä menee kuitenkin elämästä aika iso siivu, joten olen kyllä todella kiitollinen saadessani tehdä asioita, joita rakastan. Leipä on ohut ja alkutaipaleellahan tässä ollaan kaikin puolin, mutta on jo nyt todella etuoikeutettu olo. On muuten myös kivaa kertoa ihmisille luonnosta ja sen hyvinvointivaikutuksista, kun ne koskettaa itseä tällä hetkellä stressaavassa elämäntilanteessa niin läheisesti ja konkreettisesti. Seison sataprosenttisesti sen takana, mitä puhun.

Huominen metsämieli- keikka on samalla eräopasopintojeni näyttö, aiheena teemallisten luontopalveluiden järjestäminen. Koulu on siis sentään hyvällä mallilla, vaikka tuntuu että koko pakka on muka levällään tällä hetkellä. Noh, perjantaina asunnon luovutus joten sen jälkeen olen huoleton koditon. Ennen perjantaita on kyllä vielä hommaa enemmän kuin tarpeeksi, alunperin ajattelin viihtyä täällä torstaihin saakka, mutta pakko lähteä jo huomenna että ehtii nukkuakin ennen perjantaita. Nukkuminen on nimittäin aika jees, sen aina tajuaa kun unet jää kiireen keskellä liian lyhyiksi.

Tänään meillä oli yhtä varsin vapaamuotoista palaveria lukuunottamatta vapaapäivä, yritin aamulla herätä kymmenelta mutta olin niin väsynyt että sain itseni oikeasti hereille lopulta vasta 12, kun sisko alkoi paistaa lettuja (tehokas herätyskello). Hoitelin aamupäivän vähän asioita koneen ja puhelimen päässä, ja iltapäivästä käppäiltiin Rajasaareen palaveriin, jonka tuotos julkaistaan ihan pian. En malttaisi odottaa, tulee niin kivaa. Palaveri pidettiin siis koirapuistossa, joten koirat saattavat liittyä myös valmiiseen tuotteeseen olennaisesti. Mukava 12 km kävelylenkki saatiin samalla, ja pysähdyttiin Regattaan kahville ja korvapuustille. Noista mun maalaisjunteista on täällä Helsingissä kuoriutunut varsin kehityskelpoisia citykoiria, enpä aluksi olisi uskonut.

Nyt taidetaan käydä vielä iltauinnilla, huomennakaan ei onneksi tarvitse kukonlaulun aikaan nousta. Postauksen kuvat on maanantailta Nuuksiosta. On kyllä maa niin tuhottoman kuiva, että ihan hirvittää. Kävin ihan lenkkareilla kuvaamassa tupasvilloja, ei puhettakaan että olisi kengät kastuneet.

xx Matilda

Kebnekaisen retki

 

Ennenkuin karkaamme seuraavan suuren seikkailun pariin Norjaan, haluan kertoa tämän vuoden ehdottomasta kohokohdasta, eli hiihtovaelluksesta Kebnekaisen tunturimassiivin ympäri. Sopii hyvin viilenneisiin keleihin, vai mitä.

Saimme marraskuussa opettajaltamme Wilma-viestin, jossa kerrottiin mahdollisuudesta osallistua huhtikuussa reilun viikon mittaiselle Ankarat Avotunturit- hiihtovaellukselle Kebnekaisen ympäri. Ilmoittauduin melkein heti. Talven aikana tein omia varustehankintoja, mm. tunturisukset ja ahkion, sekä hiihdin jonkun verran ahkion kanssa. Ja ilman. Vaellukselle osallistumisen edellytyksenä oli Avotuntureiden järjestämälle yhden yön johdatuskurssille osallistuminen helmikuussa. Teimme myös koulussa lyhyen hiihtovaelluksen, kolme yötä Salamajärven kansallispuistossa. Kyllä jännitti kovasti, kun lähtö lähestyi. Mitä jos en vaan jaksa hiihtää viikkoa 8 tuntia päivässä ahkion kanssa? Mitä jos joka yö on 40 astetta pakkasta, ja varusteet eivät riitä pitämään lämpimänä? Tai mitä jos vaan kerta kaikkiaan tympii se hiihtäminen. No, päälimmäinen tunne oli silti älytön innostus. Aika meni tosi nopeasti ja kohta oltiinkin jo matkalla Leville, josta retki alkoi.

Vietimme maastossa kuusi yötä, seitsemän päivää. Lähdimme hiihtämään Nikkaluoktasta iltapäivällä. Tunne oli aivan uskomaton. Maisemat mielettömän hienot jo heti lähdöstä, aurinko paistoi ja typerä hymy naamalla hoin itselleni “mä oon täällä nyt oikeesti, tää ei oo jonkun muun somekuva”. Ensimmäinen ja toinen hiihtopäivä olivat varsin tasaista maastoa, hiihtelimme joen uomaa tuntureiden välissä. Kelit vaihtelivat auringonpaisteesta sankkaan lumipyryyn, ensimmäinen yö oli reissumme kylmin –29 asteella. Ei onneksi palellut, kiitos mm. parhaan talvivarustehankinnan ikinä, uudelleen käytettävien lämmittimien, joita keittelimmekin Maijan kanssa joka ilta. Toisen päivän leiri pystytettiin  myräkän takia paria kilometriä suunniteltua aikaisemmin. Näkyvyys oli aivan olematon illalla leiriytyessä, niimpä aamulla teltasta ulos köpiessä oli vastassa huikea yllätys, kun joka puolella olikin vuoria. Oli jotenkin kotoisaa kuunnella teltassa myrskyn pauhaamista ulkona, omaa untani se ei myöskään häirinnyt yhtään. Saimmekin myräkän melkein kaikkina tulevina öinä seuraksemme, siinä oppi pystyttämään teltan varsin huolellisesti, ettei keskellä yötä tarvinnut lähteä myrskyyn kiristelemään lepattavaa majaa uudelleen. Eräänä aamuna herätessämme koimme hauskan yllätyksen, kun tuuletusaukosta oli pyryttänyt muutaman sentin kerros lunta kaikkien absidissa olevien tavaroidemme päälle. Eli toisin sanoen kaikkien tavaroidemme päälle.

Kolmantena hiihtopäivänä aloitimme nousun ylös tunturiin. Päivä piti sisällään ylämäkeen hiihtämistä 9 tuntia. Mutta myös upeimmat maisemat, joita olen hetkeen nähnyt. Saavutimme päivän loppupuolella reittimme korkeimman kohdan 1060 metrissä. Kuvittelin useaan otteeseen päivän aikana, etten jaksa enää yhtään.  Kun vihdoin saavutimme leiripaikan, olo oli todella kaikkensa antanut. Päivä oli silti yksi ikimuistoisimpia. Itsensä ylittämisen tunne oli varsin vahvana läsnä kun illalla kömpi makuupussiin, ja se jos mikä saa tuntemaan olevansa elossa. Ainut kuva minusta reissussa on tuona päivänä viimeiseltä tauolta ennen leiriin saapumista, voin palata siihen fiilikseen joka kerta kun katson tuota kuvaa. Heti tulee sellainen olo, että pystyy mihin vaan.

Onneksi edessä oli ansaittu lepopäivä, eli kaksi yötä samassa leirissä. Hyödynsimme lepopäivän paistamalla lettuja ja laiskottelemalla, mutta harjoittelimme myös evakuointia ja kaivoimme lumiluolan, jossa kaksi seurueen jäsentä nukkui seuraavan yön. Ehdimme totta kai myös laskea pulkkamäkeä ahkioilla. Juhlapäivän kunniaksi vaihdoimme puhtaat alusvaatteet!  Luksusta. Oli ihanaa laiskotella teltassa, tehtiin myös teltta-yiniä, todella kehityskelpoinen tuote. Sopii muuten aika loistavasti hiihdon jumittamalle tomumajalle. Vapaapäivän jälkeen suunta kääntyikin hiljalleen alaspäin, ja viimeiset päivät seurailimme Kungsleden -reittiä. Söimme toiseksi viimeisenä päivänä lounaan Kebnekaise fjällstationilla, ja täytyy kyllä sanoa että harvoin on kalja ruoka  maistunut niin hyvältä. Vaikka olimme telttaparini Maijan kanssa panostaneet retkiruokaammekin varsin antaumuksellisesti. Retken ruuat suunnittelimme niin, että aamupala ja päivällinen tehtiin yhdessä. Lounaaksi pussiruoka termariin, sillä lounaat nautittiin ahkion päällä istuskellen reitin varrella. Jokaiselle illalle oli myös jälkiruoka. Hiihtäessä täytyy lisäksi napsia koko ajan välipaloja, itselläni oli mm. pähkinöitä, suklaata, sipsejä, termarissa mehukeittoa, kuivattuja marjoja ja urheilujuomaa.

Eväitä oli mukana varsin sopivasti, ja muutenkin tavaramäärä meni aika lailla nappiin. Juurikaan turhaa tavaraa en perässäni joutunut vetämään, mutta myöskään suuria puutteita ei ilmennyt. Myöskään huoleni palelemisesta ei toteutunut, jouduin ensimmäistä yötä lukuun ottamatta vähentämään vaatteita jokaisena yönä. Pari rakkoa kehittyi kantapäihin hiljalleen viikon aikana, ja jokailtainen rituaali olikin jalkojen teippaus ennen nukkumaan menoa. Hiihtäminen sujui teipatuilla jaloilla rakoista huolimatta kivuttomasti. Kuntokin riitti hyvin, toki reissu oli tottumattomalle raskas, mutta fiilis pysyi koko ajan hyvänä. Meillä oli mahtava porukka, ja Maijan kanssa yhteiselo sujui loistavasti. Reissun jälkeen arkeen palaaminen oli vaikein pala koko kakusta. Onneksi karvainen kotiinpaluukomitea helpotti oloa aika paljon. Koiraikävä kasvoi viikon aikana sen verran akuutiksi, että kun reissun loppupäässä Kungsledeniä hiihdellessämme tuli varsin paljon koiria vastaan, pelkäsin itsehillintäni pettävän minä hetkenä hyvänsä, ja näin jo itseni kaulailemassa kaikkien vastaantulevien karvakasojen kanssa. Viikko meni uskomattoman nopeasti, mutta samalla tuntui kuin olisi ollut siellä tunturissa sukset jalassa ahkio perässä viikkokausia, ja arkielämä muuttui kaukaiseksi uneksi. Onneksi vietimme myös reissun lopuksi yhden yön Levillä, saunottiin viikon kuonat pois ja juotiin kaljaa turistiin vielä kokemuksia läpi.

Aika kummallinen fiilis oli matkalla Jyväskylään. Olisin mieluusti jäänyt vaikka siihen ABC:llekin vielä hengailemaan, ettei reissukuplaa olisi tarvinnut puhkaista. Noh, hassu karvalakkirusketus sentään säilyi konkreettisena muistona vielä hyvän tovin. Reissu täytti ja ylitti kaikki odotukseni, olihan se pakko alkaa heti suunnittelemaan jo seuraavaa. Ensi keväänä olisinkin jo valmiiksi sopivasti Levillä, joten miksikäs ei…

xx Matilda

Viikko elämästä, elämä viikossa

Aina välillä joku ihmettelee, miten ehdin tehdä niin paljon kaikkea. Tämä hämmästyttää mua usein suuresti, koska olen omasta mielestäni aika laiska tyyppi. Laiskuuden lisäksi olen kuitenkin mahdoton innostumaan asioista, ja todella optimistinen ajankäyttäjä. Kuvittelen siis, että ehdin hyvin tehdä mm. kaiken.

Viime viikko olikin hyvä esimerkki tästä kun “vähän kaikkee” kasaantuu samalle viikolle.  Ajattelin siis avata viikkoni kaikille teille, jotka mietitte miten mä voin olla joka paikassa lähes samaan aikaan.

Maanantaina kello soi 4:45, oltiin sovittu luokkakaverini Johannan kansa treffit Muuramen shellille kello kuudeksi, josta matka jatkuisi kohti Hyvinkäätä ja metsämieli-ohjaajakoulutusta. Sopivasti olin edellisenä iltana unohtanut puhelimen laturin töihin, joten aamulla piti koukata vielä studion kautta matkalla Muurameen. En yleensä ikinä herää vapaaehtoisesti aikaisin, mutta täytyy kyllä sanoa että aamu oli uskomattoman kaunis. Ihastelin luontoa jo koirien kanssa aamulenkillä, ja huokailu jatkui matkalla maisemien vaihtuessa toinen toistaan kauniimmiksi. Kyllä Suomi on ihana.

Kurssipäivä oli pitkä, mutta myös antoisa. Aamupäivä meni rehellisesti unta vastaan taistellessa, vaikka asia oli todella mielenkiintoista. Lounaalla oli pikatreffit ystävän kanssa, jonka yritykselle menisin loppuviikosta tekemään pari keikkaa. Käytiin käytännön asiat läpi, ja takaisin metsämielen pariin. Iltapäivän olimme onneksi ulkona ja teimme harjoituksia. Metsämieli-menetelmässä on niin paljon samaa kuin joogassa ja etenkin mindfulnessissa, että harjoitukset on tuntuneet alusta saakka tutuilta. Päästiin vähän itsekin kokeilemaan ohjaamista, ja lopuksi saatiin todistukset. Kello 17 startattiin kohti Jyväskylää. Kotimatka meni nopeasti johtuen hyvästä seurasta ja tasokkaista jutuista, mutta kotona olin silti vasta 20:30. Kevyt 15h rutistus siis. Illalla oli pakko vielä valmistautua tulevaan päivään, edessä olisi näyttö Leivonmäellä. Kävin lähimetsässä vetämässä muutaman kerran läpi suunnittelemani metsäjoogan, pulisten samalla ohjeita englanniksi. Onneksi koirat osasivat lenkkeillä sillä aikaa omatoimisesti, ei ollut kauheasti paukkuja enää jäljellä pitkälle ulkoilulle.

Tiistaina herätyskello pärähti soimaan seiskan pintaan, aamulla vielä vähän pakkailua ja panikointia ja auton nokka kohti Leivonmäen kansallispuistoa. Edessä koko päivän kestävä näyttö, teimme luokkakaverini Maijan kanssa yhteistyötä koska ryhmä oli niin iso. Asiakkaana meillä oli ulkomaalaisia ja suomalaisia opiskelijoita. Itse tein kansainvalisten asiakkaiden opastamisen, ja Maija teemallisten luontopalveluiden järjestämisen näytön. Ohjelmassa oli noin 5km patikointi, reitti nimeltään Harjun kierros, sekä ruuanlaitto ja metsäjooga. Pysähdyimme Lintuniemeen ruuanlaittopuuhiin, ja ohjasin asiakkaille lyhyen metsäjoogaharjoituksen. Ruuanlaitto oli järjestetty metsäpalovaroituksen takia niin, että asiakkaat valmistivat ruuan itse retkikeittimillä kolmen hengen ryhmissä, meidän opastaessa. Ruuasta ja joogasta tuli todella paljon mieltä lämmittävää palautetta asiakkailta. Maija oli suunnitellut mielettömän menun, ei mitään pussiruokia. Pääruokana oli tomaattikeittoa ja nokkosvoipatonkia, jälkiruokana marja-kaurapaistosta kinuskikastikkeella ja voikukkasiirapilla. Hittejä kaikki. Kahvit juotiin patikoinnin päätteeksi.

Päivä oli kaiken kaikkiaan todella opettavainen ja onnistunut, mutta myös raskas ja väsyttävä. Paras kiitos oli päivän lopuksi aidosti tyytyväiset asiakkaat, jotka olivat saaneet pienen maistiaisen Suomen luonnosta kauneimmassa kesäpuvussaan. Sain patikointiosuudesta myös osanäytön aiemmin Kebnekaisen reissulla suorittamani luonnossa liikkumisen opastamisen näytön täydennykseksi, siinä näytössä kun vaaditaan kahden eri luontoliikuntalajin opastus, ja Kebnellä vaan hiihdettiin. Eli kaksi kärpästä yhdellä iskulla, nyt on puolet näytöistä suoritettu. Loppusuora häämöttää.

Täytyy sanoa että kotiin päästyäni oli sen verran takki tyhjä, että taisi ilta vierähtää lähinnä jääkaapin ja sohvan välissä. Illalla nopea pakkaus ja aikataulujen varmistaminen keskiviikkoa varten, ja unta palloon.

 Keskiviikkona venytin heräämistä seitsemään saakka, ja sehän kostautui heti. Edessä aikainen lähtö Helsinkiin, jossa olisi vuorossa iltapäivällä ensimmäinen metsämieli-keikka Nukksiossa. Lähdin ihan hyvissä ajoin, mutta kymmenisen kilsaa ajeltuani aloin epäillä tulikohan rahapussia pakattua illalla mukaan. Noh, eipä tullut. Uudelleen kotoa lähtiessäni en ollut enää ihan niin hyvissä ajoin, mutta onneksi ei ollut ruuhkaa matkalla ja pääsin joutuisasti Helsinkiin. Siskoni oli muuttanut viikonloppuna omaan kotiin Lauttasaareen, joten tiputin pojat ja tavarat kyydistä siellä, ja suuntasin itse noutamaan ohjaajakollegaa sekä tarvittavaa varustusta iltapäivän keikkaa varten. Ajoin vain kerran harhaan, ja olimme tosi hyvissä ajoin Nuuksiossa. Edessä oli meidän molempien eka metsämieli-ohjaus, vähän jännitti mutta fiilis oli silti tosi hyvä. Keikka meni molempien osalta hienosti, ja sain lisää vahvistusta sille että olen oikealla tiellä vihdoinkin ammatillisesti.

Kun lopulta pääsin takaisin Amandan luokse, olo oli kaikkea muuta, kuin pirteä. Eniten tuntui väsyttävän loputon autolla ajo, vielä ihan vieraassa paikassa ja kaikkien tietöiden keskellä. No, väsymykseen on paras lääke uni ulkoilu, joten lähdimme tutustumaan Lauttasaaren lenkkimaastoihin. En pettynyt! Aloin jopa varovaisesti pitää Helsingistä, ja mietin että voisin ehkä syksyllä viettää pari kuukautta siellä, jos töitä riittää.  Noh, syksyyn on vielä aikaa ja suunnitelmat onneksi ihanasti auki. Vink vink.  Joka tapauksessa, Lauttasaari on kaunis. Parin tunnin ulkoilun jälkeen oli vielä tämän reissun odotetuin tapahtuma, Partioaitan klubi-ilta jossa idolini Pata Degerman kertoi sukellusretkikunnan reissusta Etelämantereelle. Pata on ihan huikean innostava puhuja, ja luulen että hän ehti puolessatoista tunnissa puhua sen, mitä normaali ihminen kolmessa. Kuvat olivat luonnollisesti toinen toistaan hienompia. Onneksi jaksettiin mennä. Nautiskeltiin iltaman jälkeen vielä terveelliset MC Veganit iltapalaksi, hoidin muutaman työjutun ja unta ei tarvinnutkaan paljoa kysellä.

Torstaina oli luksusaamu, eli ei herätyskelloa. Nukuinkin kymmeneen ja makoilin varmaan yhteentoista. Lähdettiin aamupäivälenkille ja kauppaan hakemaan lounastarpeita, vasta 14:30 oli lähtö Nuuksion suuntaan taas Petran kanssa tutustuttamaan asiakkaita metsämielen saloihin. Nyt oli jo paljon enemmän itsevarmuutta, koska keikalla oli sama rakenne kuin edellispäivänä. Kelikin oli aavistuksen viileämpi, joten kävely oli miellyttävämpää kuin täydessä helteessä. Työpäivän jälkeen palasin vielä muutamaksi hetkeksi Amandan luo, käytiin vähän ulkoilemassa ennen kotimatkaa. Sain onneksi kyytiläisen matkalle, niin ei tarvinnut yksinään väsyneenä ajella. Matka meni mukavasti Millan kanssa höpistessä, ja taisin olla kahdentoista maissa kotona. Kaaduin ihan suoraan sänkyyn, en jaksanut edes hampaita pestä, saatika mitään reppua purkaa. Kunnes muistin a) aamulla lintuntentti enkä ollut ehtinytharjoitella b) puolilta päivin tapaaminen meidän kv-opettajan kanssa Norja-juttuihin liittyen, empä ollut niitäkään katsonut. Eipä siinä, valot päälle ja opiskelemaan. Kello oli jotakin yhden paremmalla puolella, kun kaaduin uudelleen petiin. Herätykseen aikaa 4h 45min.

Perjantaina edessä kevaan vika koulupäivä. Harkitsin ihan tosissani jättäväni päivän väliin, väsytti niin jumalattoman paljon. No, lintutentti ja Norja-palaveri kuitenkin sai raahautumaan ylös sängystä. Aamulenkillä olikin sitten ihan kunnon ripaskatreenit, kun Lempillä oli maha sekaisin. Myöhästyin koulusta 20 min, enkä ollut ehtinyt edes ajatella aamupalaa. Lähdettiin heti saavuttuani lintutentin maasto-osuudelle. Siellä oltaisiin kymmenen lajin verran, osa ulkonäöltä ja osa äänen perusteella tunnistettavia. Koska en ollut kertaakaan kuunnellut niitä ääniä, jännästi en myöskään tunnistanut mitään. Mutta näköhavainnot meni nappiin, ja sain kuitenkin 5/10 maasto-osuudesta. Loput lajit sitten ruokailun jälkeen kuvista, eli helppoa kuin heinänteko verrattuna maastoon. Nyt on siis koko koulun pelottavin etappi suoritettu, kaikki muu tuntuu lasten leikiltä. No ei nyt ihan, mutta kyllä nuo linnut oli se isoin mörkö minun ja valmistumisen välissä. Käytiin tentin jälkeen vielä pikkuisen treenaamassa metsässä kasveja, koska kasvitentti on vuorossa ensimmäisenä syksyllä. Itse olen silloin vielä Norjassa, mutta teen tentin sitten yksinäni kun palaan. Kasvit on isoin ryhmä, mutta tunnistan niitä valmiiksi paljon paremmin kuin lintuja.

Ja niin se vaan olikin lukukausi ohi, toivoteltiin hyvää kesää ja nähdään syksyllä. Huh huh, aikamoinen vuosi! Nappasin vielä erävarastosta SUP-laudan lainaan, tarkoituksena vähän ottaa tuntumaa lautaan jos joskus pääsisi SUP-joogan parissa keksimään jotain kivaa. Koulupäivän jälkeen oli viikon eka joogatunti, vähiin käy ohjaukset Pranalla ennen kuin on aika liihottaa uusiin tuuliin. Hullua. Joogan jälkeen erehdyin Prismaan koska koirat tarvitsi matolääkkeet ja jääkaappi edes jotain täytettä valon lisäksi. Virhe. Pari muutakin oli Prismassa  varmaan valmistujaisruokia ostamassa, ja kivana pikku yllärinä korttimaksut ei toimineet. No meni sitten joku reilu tunti siihen kauppareissuun. Illalla sohva selässä Netflixiä ja tortilloita.

Lauantaina nukuin pitään, yli 11. Nopea metsäretki koirien kanssa, keräsin samalla ison kimpun kukkia. Suihkun kautta alkoon hakemaan skumppaa itselle ystävälle ylioppilaslahjaksi. Kotona askartelin kukkaseppeleen juhla-asun kaveriksi, ja mietiskelin siinä että olenko ollut vähän liikaa eräilemässä, kun pukeudun juhliin metsäksi. No rakastin tätä lookkia, joten ihan sama vaikka olisinkin. Juhlat olivat I HA NAT. Olen niin ylpeä ystävästä, joka on käynyt kolme vuotta kokopäiväisesti töissä ja iltalukiossa. Juhlissa oli myös maailman parasta vegaanista ruokaa, ja palju. Ihania vanhoja ystäviä, joita en ollut vuosiin nähnyt. Nautin sopivasti skumppaa, ja koko rahan edestä tarjoiluista, sekä kylpemisestä. Jaksoin valvoa yhteen saakka, kunnes nukahdin sohvalle. Onneksi oli kyyti kotiin, vielä nopea ulkoilu koirien kanssa ja pehkuihin.

Sunnuntai  löllöttelin poikien kanssa melkein koko päivän sängyssä, söin jäätelöä ja tortilloita. Iltapäivällä reipastuin sen verran että mentiin uimaan, onneksi koska nyt onkin jo kylmä ja tuulee. Illalla oli jooga, jonka jälkeen hyökkäsin kaverin luokse iltapalalle. Kirjoitin myös nälkävuotta pidemmän to do-listan tälle viikolle, koska muutto, ja sen jälkeen lähtö, lähestyy ja hommaa on aivan sairaasti. Tämä viikko siis kokonaan Jyväskylässä, eli täysin eri meininki verrattuna edelliseen. Joogatunnit tiistaita ja lauantaita luukunottamatta Urban Pranalla joka ilta, tuu vielä mun kanssa matolle kun on mahdollisuus <3

Semmosta! Kivaa maanantaita, mä jatkan asioiden hoitamista ja kahvin kittaamista. Ainiin, mun parhaista parhaimmalla rakkaalla pienellä pojalla on tänään viis vee synttärit. Juhlitaan perheen kesken nakkikakulla, loppuviikosta mennään synttäriretkelle, siitä lisää myöhemmin.

xx Matilda

Ja ulkona kesäyö

 

Loppukeväästä sen alkaa jo aistimaan, valoisat illat ja kesän tuoksu siitä vihjailee. Kohta saapuvat valoisat, lämpimät yöt. Ei malta enää iltaisin nukkua. Tekee mieli kuljeksia loputtomiin autioilla teillä, kirmailla kasteisella niityllä, istua ihan hiljaa laiturilla tuijotellen horisonttiin. Karata seikkailulle, pulahtaa peilityyneen järveen. Valvoa huomaamatta auringonnousuun. Kuvitella  olevansa ainoa ihminen hereillä. Varastaa pieni hetki maailmalta. Ajatuksetkin rauhoittuvat, on helpompi keskittyä hetkeen, olennaiseen.

Kesäyön taika kietoo pauloihinsa, saa unohtamaan aamun velvollisuudet. Yön lempeä viileys houkuttelee mukaansa päivän paahtavan kuumuuden sijaan. Hämyinen valo pehmentää kaiken kauniimmaksi. Luonto on vahvemmin läsnä, yöllinen kulkija pääsee kuin varkain osaksi sitä salaista maailmaa, joka nukkuu päivisin. Kaste hellii helteessä nuokahtaneita, ilma on helppompaa hengittää. Ei tee mieli meluta, askeleetkin pehmentyvät. Aamu tuntuu kaukaiselta, öinen tunnelma houkuttelee kääntymään vielä yhdestä risteyksestä poispäin kotoa, kurkata vielä yhden kulman taakse mitä maailmalla on tarjota. Istua vielä hetki, kuunnella hiljaisuutta.

xx Matilda