Unelmista, pysähtymisestä ja suunnitelmista

 

Puhuttiin kaverin kanssa siitä, miltä oma elämä näyttää somessa vs miten sen kokee itse.

Koen itse itseni aika laiskuuteen taipuvaiseksi, enkä usein saa aikaiseksi itseasiassa juuri mitään. Kuitenkin somen perusteella näyttää kuulemma siltä, että teen koko ajan jotain ja vietän tosi aktiivista elämää.

Luulen että totuus löytyy jostain näiden välistä.

Olisi ihanaa joskus nähdä itsensä ja elämänsä muiden silmin, eikä aina niiden omien kriittisten lasien läpi.

 

 

Välillä tekee hyvää pysähtyä ja tarkastella omaa elämää elettyä elämää taaksepäin, miten pitkälle sitä oikeasti onkaan tullut ja miten paljon päässyt kokemaan. Se on jännä, miten ne kaikki saavutukset, etapit ja toteutuneet unelmat helposti unohtuu arjessa, kun vaan pyyhältää eteenpäin päivästä toiseen ja keskittyy ehkä vähän liikaakiin niihin asioihin jotka on vielä saavuttamatta, unelmiin jotka on toteutumatta.

Vaikka joskus oli aika, kun unelmoin niistä asioista jotka on mun arkipäivää nykyään. Sen haluaisin muistaa vieläkin useammin.

 

 

Enkä tarkoita sitä, ettenkö olisi onnellinen ja tyytyväinen elämääni, suurimman osan aikaa olen aidosti molempia. Tarkoitan sitä leppymätöntä tarvetta pääni sisällä, joka käskee koko ajan eteenpäin. Olen tästä paljon keskustellut parhaan ystäväni kanssa, että onko pakko aina kehittyä ja edetä elämässä, vai voisiko joskus jonkun x-ajan vain olla tyytyväisenä paikallaan, siinä tilanteessa johon on päässyt. Ei olla vielä päästy niin sanotusti puusta pitkälle sen paikallaan olemisen kanssa, kumpikaan.

Suunnittelen ihan koko ajan itselleni vaihtoehtoisia tulevaisuuksia. Suunnitelmat vaihtuu todella usein, enkä suunnittele kauhean kauaskantoisesti.  En ahdistu siitä, jos suunnitelmat ei toteudu, koska ne muuttuu omassa päässänikin koko ajan. Suunnitelman olemassa oleminen helpottaa levotonta mieltä, se tarkoittaa että on pääsy eteenpäin. Joillekin (ehkä useimmille) se eteenpäin meneminen tarkoittaa etenemistä uralla, korkeampaa koulutusta, asunnon ostoa, perhettä. Mulle se tarkoittaa kirjaimellisesti eteenpäin menemistä, lähtemistä, vaihtuvuutta. Uusia töitä, matkustelua, muuttamista. Lähtemistä, luopumista ja myös palaamista.

Mutta välillä pitää pysähtyä näkemään kaikki se, mitä on jo takana. Että muistaa ihan oikeasti miten kauas on tullut ja miten monta unelmaa saavuttanut.

Kuvat Norjasta, joka on mun yksi isoimmista saavutetuista unelmista. Vietin tänä kesänä Norjassa vain kuukauden, ja se tuntui aivan liian lyhyeltä ajalta. Mutta se selvitti ajatuksia, ja mun tänkin hetken isoimmat unelmat liittyy Norjaan ja siellä asumiseen sekä työskentelyyn. Aloin vihdoin opiskella norjan kieltäkin. Toinen unelma on päästä hetkeksi Islantiin töihin. Islannista olen unelmoinut lapsesta saakka, tein kolmannella luokalla esitelmän maasta ja siitä saakka olen halunnut sinne matkustaa.

Onneksi nykyään maailma on auki kun vaan viitsii yrittää ja nähdä vaivaa.

 

 

Ehkä mulla on pointtina tässä, jos sellaista edes on, tasapaino unelmoinnin ja tavoitteiden, sekä tyytyväisyyden siihen mitä on jo saavuttanut, välillä. Ja se pysähtymien. Ettei aina vaan juostais täysiä eteenpäin vaan muistettais että elämässä ei oikeesti oo mitään muuta kun nyt.

Ja myös se että mieltä, ja suunnitelmia, on aina ookoo muuttaa, eikä kenenkään tarvii tietää mitä aikoo elämässä tehä. Inhoon viisvuotissuunnitelmia. Ei kukaan voi tietää missä pisteessä on ihmisenä viiden vuoden päästä.

xx Matilda