Ratsastusta ja joogaa Kuusamossa

 

Ihan mieletön fiilis! Viime viikonloppuna vihdoin koitti kauan odotettu ratsastusjoogaviikonloppu Wanhan Raatesalmen tilalla Kuusamossa. Viikonlopun suunnittelu sai alkunsa jo maaliskuussa, joten oli lähes epätodellinen olo kun H-hetki oli vihdoin käsillä.

Rakastan Raatesalmen miljöötä, rakastan Kuusamoa, rakastan hevosia, etenkin islanninhevosia ja rakastan joogaa. Lisäksi meitä hellittiin superhyvillä ruuilla, rantasaunalla, eikä tilan muut eläimet yhtään ainakaan vähentäneet innostustani. Ja meidän asiakkaat olivat mahtavia, iltapalapöydässä keskusteltiin kaikesta maan ja taivaan välillä ♥

Kuinka fiiliksissä on ok olla omasta työstään?

 

 

Viikonloppuun sisältyi tosiaan joogaa matolla, ja oli muuten puitteet kunnossa. Tilan vanhasta navetasta on kunnostettu juhlatila, ja nyt se muuntautui varsin tunnelmalliseksi joogasaliksi. Mattojoogan lisäksi joogasimme hevosen selässä, tätä osuutta odotin tietysti eniten, koska tämä oli pilottiohjaukseni hevosjoogan parissa. Olen kehitellyt liikkeitä ja sarjoja hyvän tovin, ja testaillut niitä itse eri hevosilla. Mutta vasta täällä pääsin ohjaamaan käytännössä. Ja sehän meni hienosti, ainakin omasta fiiliksestä ja palautteesta päätellen. Nyt on hyvä lähteä kehittämään hommaa eteenpäin.

Ratsastusjoogasta on kyseltykin jonkun verran viikonlopun jälkeen. En osaa sanoa minkä verran sitä ohjataan Suomessa tai maailmalla, netistä löytyy kyllä jonkin verran videoita aiheesta. Itse kehittelin sarjat niin, ettei tarvitse pelätä putoamista vaan liikkeet ovat hyvin turvallisia ja yksinkertaisia. Toki jokainen voi itsenäisesti tehdä ihan mitä tahansa asanoita hevosensa selässä. Oma joogani perustuu kuitenkin aina siihen, että kuka vain voi tehdä. Toki hevoselta vaaditaan rauhallisuutta, sen takia olenkin nimennyt tuotteen issikkajoogaksi. Lisää kursseja tulossa jo tänä syksynä, ilmoittelen kyllä heti kun saan tarkemoia aikatauluja. Ja Kuusamoon sovittiin kesäkuulle seuraava. ♥

 

 

Lauantaina päästiin myös kahden tunnin maastoretkelle kauniisiin  maisemiin, tallin oman oppaan vetämänä. Sain siis itse osallistua asiakkaan roolissa, ja kyllä oli ihanaa.

Koko viikonlopusta jäi niin hyvä mieli, että se on kantanut ja varmaan kantaa pitkälle.  ♥ Lämmin kiitos kaikille osallistujille ja etenkin Wanhan Raatesalmen Mirvalle ideaani tarttumisesta ja innostumisesta!

 

 

xx Matilda

ps. Blogihiljaisuus jatkunee vielä viikonlopulle, täällä mökillä kun ei saa tietokonetta ladattua ja nettikin tökkii. Ensi viikolla enemmän mm. retkipostauksia Kuusamosta. Nyt jatketaan vielä lomailua. Kuvia on kamerassa purkamatta satoja, joten odottakaapa vaan.

 

Viimeiset päivät Norjassa

 

Terkkuja Suomen Kuusamosta, alkamassa on  yhdistetty jooga- ja islanninhevosviikonloppu Wanhan Raatesalmen upeissa puitteissa. Tarvitseeko sanoa että olen superinnoissani! Paitsi hukkasin rahapussini matkalla tänne, toivon aika kovasti että se jäi mökille. Koska autosta hajosi jarrut matkalla Suomeen, maanantaina korjaus. Siihen varmaan tarvitsee vähän rahaa..

 

 

Palataan vielä hetkeksi Norjaan, viimeisiin päiviin.

Viimeinen työpäiväni oli perjantaina, koska viikonlopuksi ja alkuviikoksi oli luvattu kaameaa keliä.  Perjantai-iltana hain siskoni ja ystäväni Sortlandista jonne he tulivat bussilla vietettyään yhden yön Tromssassa. Tromssaan haluan itsekin tutustua seuraavalla Norjan reissulla.

Lauantaina nukuttiin pitkään, ja kiivettiin Stössa sijaitsevalle Vuohivuorelle, oli oikein mukava retki. Kulku oli varsin helppoa, mutta maisemat helppoudesta huolimatta todella upeat. Vuoren rinteilla kasvoi huikea määrä tatteja, kerättiin niitä paluumatkalla muovikassillinen mukaan.  Tehtiin niistä maanantaina viimeinen ateria, erihyvää sienikeittoa.

 

 

Sunnuntaina nukuttiin pitkään, ja käytiin Bössä ratsastamassa. Meitä odotti kolme syötävän söpöä ratsua, ja hienot maastot. Tehtiin varmaan parin tunnin mittainen lenkki, ja onnenkantamoisella selvittiin kastumatta! Illalla tehtiin ruokaa ja höpsöteltiin.

Maanantaina vierailtiin lähikirppiksellä, kaikki teki löytöjä ja syötiin erihyviä kakkuja. Vähän pelotti, miten ostokset sopivat autoon, mutta kummasti kaikki sinne sujahti. En olisi ikinä uskonut. Vähän tavaraa piti toki jättää Norjaan, että on syy mennä takaisin. Kirppiksen lisäksi käytiin Skipsandilla ja Gislöyskagalla, sekä hyvästelemässä Sini. Valmistettiin illallinen ja istuttiin koko porukalla syömään. Illalla oli vielä edessä pakkaaminen ja siivoaminen, meinasi mennä usko ja toivo mutta onneksi oli apujoukkoja. Yksin olisin varmaan jättänyt kaikki tavarat mökkiin..

 

 

Tiistaina piti lähteä kuudelta, jotta ehdittiin lauttaan Andenesista.  Haluttiin siis mennä Andenesista Senjaan lautalla, ja ajaa Senjan ympäri. Maita pitkin olisi toki myös päässyt. Lautta  maksoi autolta ja yhdeltä henkilöltä 480 kruunua, ja muilta 180 kruunua/hlö. Laivamatkan nukuin, se oli nopeasti ohi. Senja oli hienoa, ajettiin rauhassa ympäri ja ihasteltiin maisemia. Seurueen kenkävalikoiman vuoksi Segla jäi toiseen kertaan, mutta huiputettiin pieni sievä vuori nimeltä Daven. Päätettiin ajaa Skibotniin yöksi, ja sieltä löytyikin oikein viihtyisä levike vessoineen ja pöytineen. Oli aika kova tuuli, ja pystytettiin teltat rantaan. Pienen uudelleenpystytysoperaation jälkeen saatiin molemmat teltat tulkevasti maahan kiinni, ja nukuttiin makeasti.

 

 

Aamulla jatkettiin matkaa Kilpisjärven kautta  alaspäin Rovaniemelle. Matkalla pysähdyttiin Pallas-Ylläkselle pienelle retkelle, siitä lisää myöhemmin kuvien kera. Rovaniemellä pudotettiin Sirja kyydistä, ja jatkettiin matkaa vielä Kuusamoa kohti. Nähtiin matkalla kaksi hirveä keskellä tietä, mutta onneksi havaittiin ne jo kaukaa.

 

 

Kivaa viikonloppua ♥

xx Matilda

ps. Norjajutut eivät ehkä ole vielä tässä, kuvia on sen verran paljon joten varmasti keksin vielä asioita.

 

Lähtö

 

Nyt on lähtö.

Juurihan minä saavuin. Rakkautta ensisilmäyksellä, meinasin tikahtua ihastuksesta. Hengitin maisemia syvään, päästäen samalla irti vanhasta. Nautin kaikilla aisteilla, en halunnut olla missään muualla. Rakastuin vuoriin, mereen. Jylhyyteen. Suuruuteen. Tunsin itseni pieneksi, irralliseksi. Se tekee hyvää, asettaa mittasuhteet itselle ja elämälle.

 

 

Aluksi päivät hiipivät toistensa ohi huomaamatta, hiljalleen, tuudittivat loputtoman kaukaiselta tuntuvaan ajatukseen syksystä ja lähdöstä siellä jossain. Yhtäkkiä ne alkoivatkin lupaa kysymättä kiiruhtaa. Sinkoilla eteenpäin. Lipua sormienieni välistä, vaikka parhaani mukaan yritin takertua tiukemmin. Ja kuin varkain, ne on kulutettu loppuun. On taas lähtö.

 

 

Tuntuu vaikealta irroittaa ote. Haluan jäädä, täällä on helpompi olla. Ilma on raikkaampaa hengittää. Ei sanottu hyvästejä, sanottiin heippa. Silti kurkku oli karhea ja silmät kosteat. Olisin halunnut sanoa niin paljon, mutta suusta tuli vain Kiitos. Kiitos tästä kesästä.

Mieli on haikea. Paluu. Kuin pehmoisena pilvenä hyppäämisen ja maahan iskeytymisen välissä onneksi viikko mökillä. Siellä on varmaan marjoja. Rakastan syksyä. Syksyssä on lähtemisen tuntu.

Lähteminen on aina tuntunut helpommalta kuin palaaminen.

Mutta ehkä uusi seikkailu vasta alkaa, kuten ystävä lohdutti.

 

 

Lähdettiin tänä aamuna matkaan, kierrettiin Senja ja yöksi suuntaamme Skibotniin. Huomenna Suomen puolelle.

 

xx Matilda

Road trip Lofooteille

 

 

Viime perjantaina kuulin, ettei koko viikonloppuna ja vielä maanantainakaan olisi safaria. Hetken makusteltuani päätin tämän olevan oiva tilaisuus vierailla Lofooteilla! Nämä vapaathan meillä muotoutuu sään mukaan, eli huonoa keliä olisi luvassa. Tein kaksi suunnitelmaa, hyvän kelin varalle katselin vähän mukavia vaellusreittejä. Jos sää olisi huono, reissu olisi enemmänkin road trip ja ihastelisin Lofootteja autosta käsin. Jälkimmäinen toteutui, satoi koko viikonlopun. Se ei estänyt nauttimasta maisemista! Autossa oli hyvä pitää tukikohtaa, ja vaihtaa kuivat vaatteet.

Lähdimme liikkeelle lauantaina iltapäivällä, kun kylässä olleet kummini olivat jatkaneet hekin matkaansa eteenpäin. Ajoin ensin Svolvaeriin, jossa ystäväni oli opaskeikalla. Nautiskelimme oluet ja suunnittelin mihin menisin yöksi. Suuntasin Kalleen, noin kymmenen kilometrin päähän. Kallessa on ilmainen teltta-alue rannalla, sieltä löytyy bajamajat ja vesipiste. Sekä todella paljon muita leiriytyjiä. Alue oli kuitenkin tilava, saatiin oma rauha. Arvoin nukkuisinko autossa vai kastelisinko jo ekana yönä teltan.. Valitsin teltan ihmisten määrän takia, parkkipaikalla oli kuitenkin koko ajan vilskettä.

 

 

Aamulla möllöttelin ihan rauhassa 11 tunnin yöunien jälkeen teltassa kuuntelemassa sadetta ja äänikirjaa. Ihanaa olla yksin reissussa, kun ei tarvitse kiiruhtaa minnekään. En ole todellakaan aamuihminen ja vihaan aamuisin kaikkea kiirettä ja sinkoilua. Jatkoimme matkaa vasta iltapäivän puolella. Otin suunnaksi Ån, ja ajattein pysähtyä mukavissa paikoissa matkalla. Teltan ja märät vaatteet virittelin takapenkille kuivumaan.

Ensimmäiseksi pysäkiksi valikoitui Haukland beach, koska olihan se nyt nähtävä. Hyvän kelin suunnitelmaan olisi kuulunut Kvalvikalle patikointi. Hauklandkin oli todella hieno, kova tuuli ja vaakatasossa piiskaava sade varmistivat rannan ikiomaan käyttöön vierailun ajaksi. Parkkipaikalla oli kyllä autoja, ja telttojakin jokunen rannan tuntumassa. Tuo olisi ihan varmasti kiva leiripaikka yhtään paremmalla säällä.

 

 

Hauklandista jatkettiin matkaa, seuraavana pysäkkinä oli Hamnøy, kaunis pieni kylä vähän ennen Reineä. Käveltiin kylän ympäri ja ihasteltiin maisemia. Hamnøyn jälkeen vuorossa olikin Reine. Pysäköin ennen kylää olevalle parkkipaikalle, ja käveltiin kylään. Kauneimmat näkymät oli silti juurikin tuolta parkkipaikalta, siinä pidinkin evästauon ja ihastelin näkymiä.

 

 

Päivän viimeinen etappi oli Lofoottien kärjessä sijaitseva Å. Ja sade taukosi ensimmäista kertaa koko päivänä! Åssakin käveltiin ja ihasteltiin maisemia hyvä tovi.  Vaikka päivä tosiaan sisälsi lähinnä autoilua pienillä pysähdyksillä vaellusreittien koluamisen sijaan, tuli käveltyä silti varmaan kymmenisen kilometriä. Oikeastaan tämä oli itselleni varsin rentouttavaa, kun sää pakotti luopumaan suuremmista suunnitelmista. Muuten olisin varmaan huiputtanut verenmaku suussa mahdollisimman monta vuorta..

 

 

Ån jälkeen ainoa tavoite oli löytää kiva leiripaikka, lähdinkin ajelemaan takaisin päin. Sørvågenissä huomasin tienviitan joka opasti vaellusreitin parkkipaikalle. Päätin kurkata löytyisikö sieltä sopivaa yösijaa. Parkkipaikalla oli leiriytymiskielto, mutta huomasin vähän matkan päässä maastossa useampia telttoja. Päätin siis jäädä sinne. Pakkasin mukavasti kuivuneen teltan takaisin rinkkaan ja lähdimme etsimään sopivaa paikkaa. Reitin alussa oli kaunis vesiputous, ja ajattelinkin majoittua lähelle, niin saisin koirille helposti vettä. Tässä kohtaa ei myöskään ollut muita leiriytyjiä. Nukun aina teltassa korvatulpat korvissa (ja kesällä silmälaput päässä) joten putouksen kohina ei häirinnyt.

Suosittelen  kokeilemaan korvatulppia ja silmälappuja jos telttaöinä ei oikein uni maistu makoisalta!

 

 

Uni tuli nopeasti ja sitähän riitti taas 11 tuntia, aamulla yllättäen satoi joten mitään kiirettä ei ollut. Kun sade hetkeksi lakkasi, pakkasin kimpsut ja kampsut ja talsittiin autolle. Olin ajatellut kiertää reitin jonka varrella yövyimme, mutta sateen takia ajatus ei houkutellut. Ei tehnyt mieli heti kastella niitä viimeisiä kuivia vaatteita. Lähdettiin valumaan takaisin kotiin, ajatuksena kuitenkin pysähdellä taas kun siltä tuntuisi.

Kuinka ollakaan sade lakkasi jossain vaiheessa, ja mielessä alkoi kehkeytyä ajatus, josko sittenkin päästäisiin huiputtamaan yksi vuori tällä reissulla. Vuorikin oli jo  valikoitunut valmiiksi, sillä Kallen lähellä on Glåmtinden, jonne vie vaikeusluokitukseltaan helppo reitti, ja matkaa kertyy yhteensä vain kuusi kilometriä. Reitin alku on aivan tien vieressä, mitään ylimääräisiä ajamisia ei tullut.

Tärkeää, kun kotiin oli kuitenkin pitkä matka, ja seuraavana päivänä töitä. Kuinka ollakaan, juuri ennen jyrkintä nousua huipulle alkoi sataa ja sumu ympäröi meidät. Onneksi näkymät olivat tosi hienot jo aiemmin, joten itse huipun sumuisuus ei jäänyt kaivelemaan. Alaspäin päästyämme sade loppuikin sopivasti. Reitti oli tosiaan helppo, ainoastaan ihan lopussa sai vähän kavuta, ja kivet tietenkin sateen takia liukkaat. Alas tullessa teinkin ratkaisun oma turvallisuus edellä ja päästin koirat irti, koska näkyvyys oli joka suuntaan hyvä.

 

 

Tosi kiva reitti, kannattaa käydä ohikulkumatkalla!

Tästä ajeltiinkin ilman kummempia pysähdyksiä suoraan kotiin, jonne saavuttiin puoli kymmenen maissa. Kylmä kalja ruoka valmiina pöydässä teki höpöä! Olin kaikesta nukkumisesta huolimatta superväsynyt, mutta kas kummaa nukkumatti lensi ohi seuraavana yönä. Oli aika rapsakka päivä töissä, mutta kertakaikkisen kiva reissu meillä silti oli! Lofootit on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, ja aion itsekin sinne vielä palata tutustumaan luontoon paremmin.

Teki niin hyvää viettää kolme päivää ihan vaan omassa ja koirien laadukkaassa seurassa. Vaikka olen varmasti kaikilla mittapuilla sosiaalinen, väsyn kuitenkin  säännöllisesti ihmisiin ja kaipaan omaa tilaa paljon. Ja rakastan viettää aikaa ihan vaan koirien kanssa, ne on kuitenkin minulle sitä parasta olemassa olevaa seuraa.

 

 

Kohta haetaan vieraat ♥

xx Matilda

Täydellinen ratsastusretki

 

Tänään oli koko reissun odotetuin päivä, päästiin työkaverini Sinin kanssa ratsastamaan lähellämme sijaitsevalle tallille. Olen haaveillut tästä joka ikinen päivä, kun ajan tallin ohi työmatkalla. Sovimme kahden tunnin mittaisesta maastoretkestä eilen, kun tiesimme tämän päivän safarin peruuntuvan. Ihan mahtavan lyhyellä varoitusajalla siis. Ja tänään oli täydellinen ilma! Niin kaunis kun vaan voi olla,

Saavuttiin tallille yhdeltätoista sovitusti, ja meitä odotti sydämellinen nainen ja kaksi vuonohevosta, meinattiin jo siinä kohtaa revetä liitoksistamme. Olen haaveillut omastakin vuonohevosesta aika monta vuotta, ja kun sellainen on odottamassa lähtöä maastoretkelle vielä Norjassa, niin… unelmien täyttymys. (postaus tulee sisältämään paljon ylisanoja, superlatiivejä ja hehkutusta). Molemmat hepat olivat pieniä palloja, ja kumpikin nukkui jo siinä varustaessa. Omistaja sanoikin niiden olevan todella rauhallisia, ei ollut vaikeuksia uskoa tätä.

 

 

Kavuttiin selkään ja lähdettiin liikkeelle, ensimmäisenä mentiin meren rannalle jossa saatiin käydä mielin määrin kahlailemassa ponien kanssa. Ja tietysti oli pakko mennä niin syvälle, että jalat kastui polviin asti. Saatiin rannalle seuraksi myös yksi friisiläinen. Hevoset vaan kulki tuolla vapaasti, mikä idylli.

“ikinä ei oo vähempää harmittanut läpimärät kengät”

Voi sitä lapsenomaista riemua mitä saa kun ravaa  maailman söpöimmällä pullealla ponilla täydellisellä hiekkarannalla kirkkaassa meressä.

 

 

Rantaleikkien jälkeen omistaja selitti meille reitin minkä voisimme mennä, ja lähdettiin vuonon poikki matkaan. Ponit olivat uskomattoman hitaita rauhallisia, ja me jatkettiin hihkumista. Ensimmäinen osuus oli vuonon ylitys, saatiin siis jatkaa kahlaamista. Vuonon jälkeen päästiin maisemareitille, jossa vähän ravailtiin ennen isolle tielle siirtymistä. Tien penkkaa ei tarvinnut onneksi mennä pitkästi, vaan käännyttiin Klon laaksoon, jossa taannoin kävin koirienkin kanssa. Käppäiltiin kauniissa maisemissa kiemurtelevaa hiekkatieta, testailin myös joogaliikkeitä. Ratsuni olikin täydellinen joogaponi, tasainen käynti ja leveä selkä.

 

 

Kummasti kello olikin jo yhtäkkiä aika paljon, päätettiin kääntyä takaisin. Kotimatkalla tultiin vähän vauhdikkaammin, ja saatiin jopa muutamat laukkapätkät pötkylöiltä irtoamaan. Luultavasti olen hymyillyt kuin ääliö koko retken ajan. Vesi oli noussut, ja päästiin kahlaamaan koko matka vuonon poikki. Vastassa meitä oli pieni harmaa poni, ei mitään hajua miten se oli päässyt aidan toiselle puolelle, koska me mentiin ihan portista. Harjailtiin vielä ponit pihalla ja suoritettiin olematon maksu. Oltiin varmaan tunti yliaikaa retkellä, ja silti hinta oli sama.

 

 

“Paras päivä ikinä!”

Ylihuomenna saan vieraita Suomesta, jee♥

xx Matilda

Terkut Lofooteilta

Sain perjantaina kuulla että viikonloppu ja maanantai ovat vapaita huonon sään takia, joten päätin siltä seisomalta että lähdetään lauantaina Lofooteille. Olin jo hylännyt Lofootit tältä kesältä aikataulujen vuoksi, mutta nyt kun oli tilaisuus en voinut jättää väliin.

Perjantaina sain töiden jälkeen kummivanhempani yökylään, meillä oli ihana ilta. Lauantaina syötiin vielä aamupäiväpala ja iltapäivällä he lähtivät pohjoiseen ja me etelään.

On satanut oikeastaan koko reissun ajan, joten vaeltamis- ja huiputussuunnitelmat sain hylätä, mutta on ollu mukava myös ajella kaikessa rauhassa autolla ja ihastella maisemia. Ihan ensin pysähdyttiin Svolvaerissä oluella, yöksi mentiin Kalleen.

Eilen aamupäivällä lähdettiin Kallesta kohti Åta. Matkalla pysähdyttiin Hauklandin rannalla, Hamnøyssa ja Reinessä. Yöksi tultiin Sørvågeniin. Tänään vielä tarkoitus pysähdellä aina kun siltä tuntuu.

Kirjoitan tarkemman kuvauksen reissusta kotiin päästyäni, mutta tässä muutamia kuvia matkan varrelta. On ollut oikeastaan tosi rento retki, kun ei ole ollut keliä tehdä mitään pitkiä retkiä. Kävelykilometrejä kertyi silti eiliseltä varmasti toistakymmentä, kiertelimme kyliä, rantoja ja kallioita. Lofootit on tehneet vaikutuksen säästä huolimatta!

Reissu on ollu myös juuri sitä mitä kaipasin, omaa aikaa ja pään tuuletusta. Nyt taas jaksaa olla sosiaalinen. Olen nukkunut 11 h molempina öinä, sateen ropistessa ja tuulen piestessä telttaa.

Kun sade lakkaa, puran leirin ja jatketaan seikkaulua vielä tämä päivä. Huomenna töihin. Tajusin juuri, että tämä on mun vika viikko täällä, ensi viikon lopulla pitää olla jo Kuusamossa! Ihan hurjaa, miten aika on kiiruhtanut täällä.

xx Matilda

More is more – kesäkakku

Tänään on Laurin synttärit, ja koska minulla oli vapaapäivä ja Lauri oli safarilla, hyödynsimme tilaisuuden ja leivoimme vieraamme Matilden kanssa synttäriherkkuja. Matilde leipoi suolaisen piirakan, ja minä vastasin kakusta.

 

 

Googlettelin aamulla kaikenlaisia ohjeita, mutta koska inhoan ruokakaupassa käyntiä, päätin mennä tutulla leivontataktiikallani eli tehdä oman pään mukaan niistä aineista joita sattuu löytymään. Ja koska lopputulos oli äärettömän onnistunut, ajattelin jakaa ohjeen teidänkin kanssa.

Kakku kirvoitti kehuja ja jopa kehotuksen vaihtaa alaa, menee kuulemma hukkaan jos en leivo ammatikseni. Joopa joo, mutta hyväähän tuo oli. Ja helppo, inhoan kaikkea monimutkaista ja etenkin ohjeiden noudattamista.

 

 

Kesäinen browniekinuskikakku

♥Browniepohja

  • 200 g fazerin sinistä
  • 200 g voita
  • 3 dl sokeria
  • 1 dl tummaa kaakaojauhetta
  • reilu 1 dl vehnäjauhoja
  • 2 kananmunaa

Sulata voi ja suklaa mikrossa, sekoita tarpeeksi usein.

Lisää kuivat aineet, ja lopuksi kananmunat. Sekoita tasaiseksi.

Kaada taikina vuokaan ja paista ~ 25 minuuttia 200 asteessa. Testaa tikulla keskeltä milloin pohja on sopiva, saa jäädä hieman taikinaiseksi.

Valmista kinuski sillä aikaa kun brownie on uunissa.

♥Kinuski

  • 2 dl kuohukermaa
  • 2 dl fariinisokeria

Laita kerma ja sokeri kattilaan, kuumenna kiehuvaksi ja keitä miedolla/keskilämmöllä koko ajan sekoittaen noin 15-20 minuuttia. Kinuskin pitää kiehua koko ajan.

Testaa kinuskin valmiusaste tiputtamalla pisara kylmään veteen. Jos kinuski jähmettyy siistiksi pisaraksi, on se valmista. Jos kinuski sekoittuu veteen, jatka keittämistä.

Kun kinuski ja brownie on valmiit, kaada ja levitä kinuski brownien päälle, ja vie jäähtymään.

♥Täyte

  • kermaa
  • ranskankermaa
  • tuorejuustoa
  • jogurttia, oikeastaan mikä vaan vastaava valkoinen asia käy, itse vaan tyhjensin jääkaapista kaiken sopivan.
  • vaniljasokeria
  • kanelia
  • sokeria maltillisesti, täyte saa jäädä vähän happamaksi pehmentämään pohjan makeutta.
  • hedelmiä/marjoja, itse käytin nektariinejä, hilloja, persikoita ja viinirypäleitä, koska niitä oli.

Vatkaa kerma tanakaksi vaahdoksi ja sekoita kaikki muut ainekset joukkoon, paitsi hedelmät. Pilko hedelmät, itse valutin hillat siivilässä ja kuivatin muut talouspaperin päällä.

Kun kakku on jäähtynyt, lado kinuskin päälle kerros hedelmäviipaleita/marjoja. Kaada päälle kermavaahtomössö.

♥Koristelu

  • marjoja
  • hedelmiä
  • syötäviä kukkia

Lado koko komeuden päälle lisää hedelmiä ja marjoja, ja kerää ulkoa syötäviä kukkia niin saat kakusta vielä kesäisemmän.

Huom. Brownien ja kinuskin yhdistelmä on niin äkkimakea, että kannattaa  käyttää reilusti marjoja ja hedelmiä, eikä esimerkiksi karkkeja tai suklaata.

Nauti hyvässä seurassa. Ei jäänyt tähteitä.

 

 

xx Matilda

Dronningruta

 

Ollaan käyty nyt kahdesti kiertämässä Dronningruta, eli kuningattaren reitti. Molemmilla kerroilla ollaan aloitettu Støstä, ja kierretty reitti vastapäivään.

Dronningruta on 15 kilometrin mittainen merkitty rengasreitti, joka kulkee Støn ja Nyksundin välissä. Reitti on merkitty punaisilla, kiviin maalatuilla T-kirjaimilla. Reitti kulkee suurimmaksi osaksi ylhäällä vuorilla, hirveitä nousuja ja laskuja on muutama. Ensimmäinen nousu on pisin ja haastavin. Siinä joutuu vähän kiipeilemään.

Vastapäivään Støstä kuljettaessa vaikein ja jyrkin osuus tullaan ylöspäin, mikä on mielestäni koirien kanssa turvallisempaa. Osa reitistä kulkee myös merenrantaa pitkin, olenkin kirjoittanut oman postauksen tuosta reitillä olevasta Skipsandin hiekkarannasta. Korkein kohta reitillä on 448 m kohoava Finngamheia, jonka päälle kavutaan juurikin tuon ensimmäisen nousun aikana.

 

 

Reitin kuvauksessa lukee sen olevan keskivaikea, ja vievän aikaa noin 5-8 tuntia. Molemmat pitivät hyvin paikkansa. Ensimmäisellä kerralla, kun kuljin reitin yksin koirien kanssa, meillä meni 5h 15 min. Toisella kerralla, kun mentiin koirien ja Hannaleenan kanssa, meillä meni kahdeksan tuntia.

Retkien keston suuri ero selittyy suurimmaksi osaksi säällä. Yksin kulkiessani koko matka vuorilla oli sankkaa sumua, ja vesisadetta. Ei paljoa tullut pysähdeltyä, ja kävelyvauhtikin pysyi reippaana, ettei ala paleltaa. Sumu oli niin sankkaa, että se kasteli kulkijat tehokkaammin kuin vesisade. Tuohon viiteen tuntiin mahtui silti yksi pidempi, ja yksi lyhyt evästako. Ja joku parisataa kuvaa.

 

 

Toisella kerralla oli paahtava helle, ensin lykättiin lähtöä alkuiltaan, ja ennen vuoria pysähdyttiin hyväksi toviksi uimaan matkan varrella olevaan pieneen järveen. Myös kiivetessä pidettiin taukoja usein, oikeastaan aina kun Deli niin päätti. Otettiin myös paljon kuvia, ja käveltiin varsin maltillista vauhtia.

Myöhäinen ajankohta oli hyvä päätös, oltiin vielä vuorilla kun aurinko laski. Upea näky. Tällä kertaa maisemat antoivat parastaan, välillä tuntui, kuin olisi ollut ekaa kertaa koko reitillä. Toisaalta sumupilvet olivat hieno kokemus myös, ei mennyt missään nimessä  hukkaan sekään reissu.T ehdään vielä yksi retki Dronningrutalle tänä kesänä, kun sisko ja ystävä tulee parin viikon kuluttua tänne. Ajateltiin olla yötä reitillä.

 

 

Molemmilla kerroilla muita kulkijoita on ollut varsin sopivasti. Ei ruuhkaksi asti, mutta kuitenkin jonkun verran. Jos vaikka sattuisi jotain, varmasti saisi apua pian. Koiria on ihmisillä paljon mukana, eli uskon monenlaisten koirien pärjäävän hyvin. En silti lähtisi tuonne tottumattoman koiran kanssa.

Omillani ei ole esiintynyt suurempia haasteita, paitsi toisella kerralla kuumuus. Juomavettä kannattaa ottaa hyvin mukaan, ihan usemapi litra. Sekä koirille, että ihmisille. Ja tietysti hyvät eväät, kyllä tuolla kinttu alkaa vähän painaa, kun on Suomen loiviin tuntureihin tottunut taapertaja.

 

 

Masentavinta on, kun itse lyijynpainoisilla jaloilla koitat selvitä vielä viimeisen vuoren päälle, ja joku saakelin Norjalainen juoksee ohi. Ei ehkä ihan vielä ensi kesälle realistinen tavoite.

Maisemat ovat käsittämättömän kauniit, ja ihan koko ajan on joka puolella jotain nähtävää ja kuvattavaa. Reitin aloitus löytyy Støn leirintäalueelta, ja samassa on myös opastaulu. Merkkeja on kuitenkin polulla sen verran tiuhaan, ettei eksymisvaaraa ole. Jos on hyvä keli, kannattaa ottaa uikkarit ja pyyhe, ja pulahtaa joko Skipsandilla, tai hieman edempänä olevassa järvessä.

 

 

Olen rasvannut koirien tassut molemmilla kerroilla kun ollaan tuo reitti kävelty, en siis osaa sanoa miten tassut kestäisi ilman. Vahattuna ei ole ainakaan tullut mitään anturaongelmia. Polku on kivikkoista, vuorilla kun ollaan. Ei nyt silti mistään pahimmasta päästä.

Kivaa maanantaita, mulla ollut tänään vapaa. Olen ollut todella väsynyt, ja eilen illalla iski pitkästä aikaa migreenin tynkääkin. Sain onneksi kuitenkin nukuttua melkein kellon ympäri, ja kun aamulla herätessä oli pää edelleen teräviä veitsiä täynnä, iskin napin naamaan ja särky vaihtui sellaiseksi tylpäksi nakutukseksi. Oon silti kulutttanut tän kirjoittamiseen ja kuvien käsittelyyn ihan koko päivän.

 

 

Nyt lähen kattomaan missä vaiheessa meidän taco-iltamat on, heippi!

xx Matilda

Eläinturismin eettisyys

 

Bongasin facebookia selaillessani tämän Ylen artikkelin. Aihe on itseäni lähellä, työskentelenhän tällä hetkellä valassafarilla, ja talveksi menen Lappiin islanninhevosoppaaksi. Kirjoitin omalle seinälleni jo pitkähkön tekstin aiheen innoittamana, mutta koen tietoisuuden levittämisen sen verran tärkeäksi, että halusin jakaa myös blogiin ajatuksia.

Huolestuttavan usein nimittäin törmään ihan omankin sosiaalisen mediani piirissä ihmisillä lomakuviin, joissa apina istuu olkapäällä tai joissa jopa ratsastetaan norsulla. Uskon näiden ihmisten toimivan  tietämättä toiminnan julmuudesta ja eläinten huonoista oloista, koska en usko että kukaan haluaa tahallaan tukea norsujen kidutusta. Eihän?

 

 

Luonnonvaraisten eläinten käyttö turistien hupina ei ole ikinä oikein, sitä ei siis kannata missään nimessä tukea. Positiivinen huomio, kuvien ottaminen ja eläinten kanssa poseeraaminen, kaikki vahvistavat ilmiön jatkumista. Vaikka se oma toiminta ei tuntuisi tärkeältä, lähtee asenteiden ja toimintatapojen muuttaminen parempaan juuri siitä. Koska jos ei ole kysyntää, ei ole myöskään kannattavaa jatkaa bisnestä. Sama asia, kuin edellisessä, työharjoittelua käsittelevässä, postauksessani mainitsin valaanpyynnin olevan nykyään varsin pitkälle turistien kannattamaa.

 

 

Ja kuten sanottua, olen itse tällä hetkellä työharjoittelussa valassafarilla. Kyllähän meidänkin liiketoiminta perustuu siihen, että turistit näkevät villieläimiä. Mutta kuten jutussakin sanottiin, eläinten pitäisi olla luonnollisessa elinympäristössään vapaina, ei vangittuina. Nykyinen työpaikkani on onneksi valaiden suhteen eettisesti kestävällä linjalla, eettiset ohjeet ovat erittäin yksityiskohtaiset, ja yhteistyötä tehdään eri tahojen kanssa.  Meillä on myös meribiologi aina laivassa oppaana. Eli toiminta on hyvin valaslähtöistä.

Totta kai me silti häiritään valaita, verrattuna siihen ettei laivoja olisi ollenkaan. Toimintamme tavoitteena on kuitenkin häiritä valaita niin vähän, kuin suinkin mahdollista. Ja ennen kaikkea, antaa valaan poistua paikalta jos se tahtoo. Vankeudessa elävillä, ihmisten hupina olevilla eläimillä ei ole tähän mahdollisuutta. Niitä koulutetaan useimmiten todella julmilla tavoilla, ja esimerkiksi paikoissa joissa on mahdollista poseerata villieläimen kanssa, eläimet saatetaan huumata rauhallisiksi.

 

 

Olen käynyt myös käynyt Sri Lankalla katsomassa valaita. Ja vapaita norsuja kansallispuistossa. Norsuista jäi hyvä mieli, yksi elämäni hienoimmista kokemuksista. Ajoimme kansallispuiston teitä pitkin Jeepillä, ja pysähdyimme kun näimme norsuja. Parhaimmillaan norsut tulivat kiinnostuneina hyvinkin lähelle autoa.  Niihin ei missään nimessä saanut koska, eikä niitä saanut ruokkia. Näimme norsut myös pulikoimassa järvessä.

Valassafarista ei jäänyt ihan niin hyvä kokemus, tuolla tuli itselle hiukan sellainen olo, että valaita oikein jahdattiin. Vaikka koitettiin nimenomaan tätä välttää, ja otettiin selvää yrityksistä. Toki kokemukseen vaikutti varmasti se, että laivoja oli todella monta, ja näin ollen kilpailu valaista kova. Norsupaikoistakin jouduttiin tosi tarkkaan selvittämään mihin kannattaa mennä, moni ns. orpokoti oli täyttä huijausta. Niihin pyydystetään norsuja luonnosta, eikä vapauttamiskuntoisia päästetä takaisin. Olkaa siis tarkkoina! Kilpikonnien katselu jätettiin lopulta kokonaan väliin, koska palautteiden perusteella ei voitu olla varmoja, ettei kilpikonnia häiritä.

 

 

Jutussa puhutaan myös Lapin eläinbisneksestä. En todellakaan ennen eräopasopintojani tiennyt, miten tehotuotantomeininki esimerkiksi huskysafareilla usein vallitsee. Ei aina, ei voi tietenkään yleistää kaikkiin huskysafariyrityksiin, vastuullisia ja koirista oikeasti välittäviä aivan varmasti on myös paljon. Mutta silti kaikki kuulemani tarinat Lapin huskymeiningistä saivat minut todella surulliseksi, enkä missään nimessä kantaisi itse rahojani, tai voisi mennä töihin selvittämättä erittäin tarkasti yrityksen toimintavat. Siitä on usein nimittäin ihmisen parhaan ystävän kunnioitus kaukana.

Hainkin tosiaan ensi talveksi töihin islanninhevostallille, ja olin tutustumassa talliin talvella. Vakuutuin heidän hevoslähtöisyydestään, kun kuulin toimintatavoista ja käytännöistä perehdytyksessä. Eläinten kanssa toimiessa asiakas ei voi mennä edelle, vaan eläin jonka kanssa tehdään töitä.

 

 

Eli yhteenvetona haluaisin painottaa, jos et ole sataprosenttisen varma eläimiin liittyvän turismin eettisyydestä, älä mene ollenkaan. Huom. sataprosenttista varmuutta et saa firman omia sivuja lukemalla. Varmaan esim. miekkavalaita pitävät puistot väittävät sivuillaan että se on eläimille ok. Ei ole, eikä toimintaa ajeta alas jos on tarpeeksi maksavia asiakkaita.

Maailma muuttuu hitaasti, mutta mielestäni turisteilla on todella iso vastuu toimia eettisesti. Turismi on kuitenkin niin iso elinkeino monille maille, että jokaisella turistilla on valinnoillaan mahdollisuus vaikuttaa paljonkin.

 

 

Kuvat viime kevään Thaimaan reissulta. Kuvissa esiintyvät henkilöt elävät täysin vapaina. Onneksi ei sentään samaan aikaan satuttu tuon varaanin kanssa uima-altaaseen polskimaan. Olisi voinut tulla jopa kiire pois..

xx Matilda

Työharjoittelussa Norjassa, osa 2

Kirjoitin aiemmin ensimmäisen postauksen työharjoittelusta, jossa käsittelin paikan hakemista ja muita valmisteluja, siis aikaa ennen tänne tuloa. Nyt olisi vuorossa toinen osa, mitä työhöni kuuluu ja millaisessa paikassa oikein olen töissä.

 

 

Työharjoittelupaikkani on Arctic Whale Tours, joka järjestää kesäaikaan valassafareita Støstä.  Noudatamme tarkkoja eettisia ohjeita valaiden suhteen, pyrimme siis häiritsemään niitä niin vähän, kuin suinkin mahdollista. Yritys tekee myös jatkuvasti yhteistyötä valastutkijoiden kanssa, ja toimitamme tiedot havainnoistamme eteenpäin. Eettiset ohjeet löytyvät kokonaisuudessaan nettisivuiltamme, mutta niihin kuuluu mm. ettemme koskaan mene liian lähelle valasta. Lähestymme valaita aina takaa, jolloin valaalle jää vapaa reitti postua paikalta. Jos valas näyttää levottomalta, menemme kauemmas. Oppaanamme on meribiologi, joka osaa tulkita valaan käytöstä.

Lähdemme Støn satamasta joka aamu kymmeneltä. Matkaamme Andøyan myötäisesti noin kahden tunnin matkan Bleikin kanjonille, joka on kaskelottien ruokailualuetta. Bleikin kanjoni on 600-1000m syvä vedenalainen kanjoni, joka ulottuu Andøyan edustalla, Bleikin saaren kohdalla, varsin lähelle rantaa. Siksi juuri täällä voi nähdä kaskelotteja safarilla, muualla rannikolla on liian matalaa. Bleikin kanjonissa on ihanteelliset olosuhteen planktonin kasvulle, koska lämmin Golf-virta ja kylmä merivesi sekoittuvat. Tämä houkuttelee jättiläiskalmareita, pallaksia ja sinipallaksia, joita taas kaskelotit syövät.

Bleikin alueella vierailee noin 150 kaskelottia, kaikki uroksia. Naaraskaskelotit elävät Azorreilla poikasten kanssa. Urokset ovat täällä syömässä itsensä mahdollisimman lihaviksi, ja matkaavat sitten perheen perustamishommiin Azorreille. Iso kaskelotti syö noin 1000kg päivässä. Kaskelotit ovat hyviä safarivalaita, koska ne eivät juurikaan liiku, vaan syövät pohjassa 20-30 minuuttia, nousevat pinnalle hengittämään, ja sukeltavat taas syömään. Kaskelotit hengittävät noin 5-10 minuttia, ja sukeltaessa nostavat hienosti pyrstön.

 

 

Kaskelottien lisäksi ollaan nähty muutamaan otteseen pallopäävalaita, jotka elävät isoissa laumoissa, 15-50 yksilöä. Meidän näkemässä laumassa oli ehkä 20 tyyppiä. Ne sukeltavat myös syvälle, ja syövät kaloja. Pallopäävalaat ovat uteliaita ja kiinnostuneita laivoista, liikkuvat paljon joten niiden näkeminen on onnellinen sattuma.

 

 

Ja oma suosikkini, syy miksi olin niiiin innoissani tästä paikasta, miekkavalaat. Niitä on nähty tänä kesänä meidän safarilla kolmesti, joista kahdella kerralla olen ollut mukana. Ensimmäisellä kerralla aloin itkeä. Miekkavalaat vaeltelevat ruuan perässä Norjan merialueilla. Norjan miekkavalaskanta on noin 1000 yksilöä. Miekkavalaat elävät perhekunnittain, vanhin naaras on laumanjohtaja. Miekkavalaiden ruokavalioon kuuluu makrilli ja silli, ja kaksi täällä elävää perhettä on erikoistunut hylkeisiin. Ehkä siitä syystä emme ole nähneet safarilla yhtäkään hyljettä.

Miekkavalaiden evät ja puhallukset on helppo erottaa jo kauas, uroksilla on jopa kahden metrin korkuinen selkäevä. Miekkavalaat seuraavat myös usein kalastusaluksia, ja käyttävät niitä hyödyksi ruuan hankinnassa. Itselleni miekkavalaiden näkeminen on ollut se kaikista suurin juttu, vaikka kaskelotit ja pallopäävalaatkin on mahtava nähdä, toivon silti joka päivä että juuri meikkavalaat näyttäytyisivät.

Ensimmäisellä kerralla nähtiin miekkavalaat matkaamassa jonnekin, mutta toisella kerralla päästiin keskelle heidän ruokapöytää, eli nähtiin miekkavalaiden pyydystävän kalaa. Todella vaikuttava kokemus.

 

 

Lisäksi näämme usein yksittäisiä pyöriäisiä, joka on metrin mittainen pieni valas. Ne ovat paikallisia, eli eivät vaeltele. Elävät muutaman yksilön laumoissa, mutta vaikeita nähdä kun ovat niin hiivatin pikkiriikkisiä. Kerran nähtiin myös sillivalas, joka on harvinainen näky täällä. Taisi olla ohikulkumatkalla. Valtava otus.

Lahtivalaita olemme nähneet monta kertaa kauempaa, mutta toivoisin vielä lähempää kohtaamista. Lahtivalas on juuri se valas jota metsästetään. Onneksi kuitenkin valaan liha menee todella huonosti kaupaksi. Valaanlihaa syödään 300 grammaa per Norjalainen per vuosi. Ja tästäkin määrästä menee 100 grammaa turistien suuhun, eli paras tapa vaikuttaa on olla maistamatta valaanlihaa. Valaanpyynti ei ole millään tavalla enää kannattavaa, mutta valtio tukee sitä. Tässä meidän alueella on safariyrittäjät saaneet sovittua, ettei valaita pyydetä.

Toinen safari oli nähnyt myös yhtenä päivänä ryhävalaita, se kruunaisi kyllä tämän matkan totaalisesti. Ryhävalaat hyppivät todella hienon näköisesti, joten niiden näkeminen olisi samaa luokkaa miekkavalaiden kanssa. Vielä olisi pari viikkoa aikaa, ryhävalaat huomio!

 

 

Valaiden lisäksi kotiinpäin tullessa pysähdymme Andan saarelle. Andalla on majakka, joka toimii aurinkopaneeleilla ja tuulivoimalla. Koko saari on suojeltu merilintujen takia. Lajisto on monipuolinen, mutta eniten siellä pesii lunneja, 17 000 paria. Lunnit pesivät kaivamalla metrin syvyisen kolon. Ne munivat 1-2 munaa. Lunnit ovat huonoja lentäjiä, mutta voivat sukeltaa 40 metriin. Ja ovat söpöjä kuin mitkä!

Lisäksi alueella näkee merikotkiakarimetsoja ja merimetsoja, riskilöitäpikkukajavia, etelänkiisloja ja  ruokkeja. Avomerellä, eli Bleikin alueella nähdään myös Myrskylintuja ja SuuliaHylkeitä on aiemmin ollut nimenomaan Andalla, mutta tänä kesänä ne ovat hävinneet.

 

 

Mitä omaan työpäivääni sitten kuuluu?

Menen töihin 8-9 välillä, ja valmistan asiakkaille ruuan. Ruokana on kalakeitto ja vegaaninen kasviskeitto. Kerään molempiin keittoihin villiyrttejä matkalla töihin. Kymmeneltä asiakkaat tulevat laivaan, kerromme oppaan kanssa päivän kulusta ja turvallisuusjutuista, sen jälkeen mennään yleensä kannelle koska matkalla voi pongailla valaita ja hylkeitä jos on tuuria. Bleikin kanjonilla alkaa tietenkin valaiden etsintä.

Useimmiten katsotaan muutama kaskelotin sukellus, jos ei ole ollut kovasti vaikeuksia niitä löytää. Kaskelottien jälkeen, kun matkaamme Andalle, on vuorossa keiton tarjoilu. Ruuan jälkeen siivoan keittiön ja tiskaan. Andalla pysähdytään katselemaan lintuja, niistä kerrotaan asiakkaille. Satamaan päästyämme siivoan laivan, vien roskat ja lähden kotiin.

Työpäivät kestävät yleensä 8-10 tuntia, ja on sen jälkeen kyllä aika poikki. Ei enää onneksi ihan niin paljoa, kuin aluksi. Tulin vain kahtena ensimmäisenä päivänä merisairaaksi, joten olen selvinnyt aika helpolla. Joskus keikuttavammilla keleillä, tulee laivan keittiössä vähän huono olo, siitä onneksi selviää useimmiten vain menemällä ulos. Pahoinvointilääkkeitä en voi syödä, koska en pysy kertakaikkiaan hereillä enää iltapäivällä.

Olen pitänyt kovasti merillä olosta, ja työ on muutenkin vastannut odotuksia. Koko paikka on ylittänyt kaikki odotukset huimasti. Tuntuu jo vähän kamalalta ajatella, että kolmen viikon kuluttua olen takaisin Suomessa. Noh, jospa saisi eräoppaan paperit käteen kun palaa. Vaatii toki muutaman tehtävän palautuksen, ja loput lajitentit..

 

Kivaa viikonloppua ♥

xx Matilda