Huh, hellettä

 

Terkkuja helteisestä Norjasta!

Lämpöaalto rantautui meillekin ihan toden teolla loppuviikosta, ja samalla minulle tarjoitui mahdollisuus viettää vähän useampia vapaapäiviä, kun oli niin paljon porukkaa töissä. Tämän viikon alusta olen kahdestaan oppaan kanssa laivalla, joten vapaapäiviä on vain silloin, kun ei ole safaria. Otin siis tarjotut extravapaat vastaan ilomielin.

Täällä päivät menevät omaa tahtiaan, en kovinkaan usein ole perillä mikä viikonpäivä on menossa. Mutta menneellä viikolla tuli helteestä huolimatta puuhailtua kaikkea mukavaa. Alkuviikko sujuhti normaalisti laivalla. Keskiviikkona paistettiin lettuja maissa, kun Støssä vieraili Lars Monsen ja seuraajat Dronningrutaa pitkin. Torstaina olin laivalla, ja kotiin lähtiessä oli tarkoitus nopeasti piipahtaa kaupassa. Löydettiin kuitenkin karannut koira juoksemassa keskellä tietä, ja lopulta olin kolme tuntia myöhemmin vasta kotona. Koira oli vaellellut varsin pitkän matkan, onneksi kaikki päättyi hyvin.

 

 

Käytiin Hannaleenan kanssa yhteisenä vapaapäivänä kiertämässä taas Dronningruta, tällä kertaa aurinkoisessa, paahtavassa, säässä. Tarkoitus oli lähteä joskus yhden maissa, mutta myöhästytettiin lähtö viiteen. Loistava päätös, ei oltaisi selvitty koirien kanssa keskipäivän kuumuudessa vuorille.

Nytkin taitoimme matkaa todella hitaasti, ja pidimme Delin määrittämiä taukoja, eli varsin usein. Onneksi molemmat tykkäävät valokuvata, niin ei tarvinnut toisen odotella tuskissaan ja etenemisvauhti pysyi kuumuuteen sopivan leppoisana. Oli aika erilaista kuin ensimmäisellä kerralla, nyt näki maisematkin. Tultiin alas vuorilta vasta puolen yön jälkeen, eikä haitannut yhtään.

 

 

Seuraavana päivänä muut olivat töissä, ja ajattelin mennä koirien kanssa Klon laaksoon, jota ihailtiin edellisenä iltana Dronningrutalta käsin. Näkyy tuossa edellisessa kuvassa. Sinne on istutettu kuusimetsää, ja laakso on täynnä pieniä järviä/lampia. Idea oli tosi hyvä, mutta päivä oli aivan liian kuuma. Vaikka lampia oli paljon, kaikki liikkuminen oli tuskallista, ja paarmat sekä lauma kärpäsiä kiusasi niin sitkeästi, ettei pysähtyminen ollut mukavaa. Pari tuntia riitti, pitää mennä viileämmällä kelillä uudelleen. Jäi monta polkua tutkimatta. Loppuviikoksi on luvattu viilenevää säätä.

 

 

Kun muut pääsivät töistä, suunnattiin lähijärvelle letun paistoon ja uiskentelemaan. Siellä ei kiusannut mikään, oli ihana ilta. Meillä on kyllä ihan huippujengi täällä. Järvellä hurahti ihan kaikessa vahingossa neljä tuntia. Siinä vaan istuskellessa ja rupatellessa, minä lettupannun varressa. Delille kävi pieni tapaturma.  Järvestä noustaan ylös kalliota pitkin, ja Delihän rakastaa uimista, ja myös ennen kaikkea järveen hyppimistä. Se siis varsin usein ramppasi tuota kalliota ylös. Loppuvaiheessa iltaa Hansku huomasi, että Delin takajalat on veressä. Tarkempi tarkastelu osoitti, että sen molemmista takatassuista oli kaksi keskimmäistä kynttä kulunut liikaa ihan siinä illan aikana. Vuoto oli onneksi jo tyrehtynyt, eikä Deli aristanut tassuja yhtään. Kotona pesin ne hyvin, ja määräsin pari päivää lepoa ja pelkällä pehmeällä alustalla kävelyä.

Kotimatkalla, joka on kaksi kilometriä, oli pakko ajaa sivuun ja ottaa pari kuvaa auringonlaskusta. Kotona olikin vielä pakko koikkelehtia ilman housuja keskellä yötä rantaan, kun Hanna ilmoitti että kuu on upea. Ja niin totta vie oli. Ihan kuin maalauksesta.

 

 

Sunnuntaina olin laivalla koko muun poppoon kanssa, mutta menin vasta kymmeneksi, eli kaksi tuntia tavallista myöhemmin. Ja onneksi olin, nähtiin taas miekkavalaat. Voi sitä riemua, sanoinkuvaamattoman hienoja ne vaan on. Oli myös Hanskun viimeinen päivä, toivon kyllä parin viikon perusteella, että kohdataan vielä. Onneksi ollaan syksyllä Suomessa aika samoilla seuduilla.

 

 

Maanantaina ei ollut safaria, eli taas nautittiin vapaasta. Kuulostaa siltä, etten juuri töissä olekaan.  Delin tassusta ja tukalasta kuumuudesta johtuen ei päivälle ollut mitään suunnitelmaa. Käytiin meressä uimassa, voi pojat että oikeasti viileä vesi tuntu ihanaakin ihanammalta tällä kelillä. Järvivesi ei varsinaisesti edes vilvoita, on niin lämmintä. Muuten päivä sisälsi hengailua ja löllöttelyä, joogaa ja päiväunia. Pari postausta kirjoittelin myös valmiiksi. Ja söin paljon jäätelöä.

 

 

Tänään ollaan vietetty hellepäivää laivalla, ensimmäinen kerta kun avomerelläkin tarkeni t-paidassa. Illalla ajateltiin pakata koirat mukaan ja mennä terassille, hyvä suunnitelma tukalaan kuumuuteen vai mitä 🙂 Huomiselle on luvattu hurjaa tuulta, joten vapaapäiväksi kääntyy sekin.

Kivaa viikkoa,

xx Matilda

Kuvat minusta Hanna Mensonen

 

 

15 kirjavinkkiä BookBeatiin

Lukeminen on kuulunut rakkaimpiin harrastuksiini siitä asti, kun sen taidon opin. Muistan edelleen, kun lainasin kirjastosta ensimmäiset tavutetut kirjat  ja tuotti tuskaa ehtiä lukea ne määräajassa.

Olen ollut varsinainen kirjaston suurkuluttaja, ja omiakin kirjoja on kertynyt vähän turhan monta banaanilaatikollista. Vaikka aina välillä koitan niitä karsia, huonolla menestyksellä. Edelleen luen myös oikeita kirjoja, varsinkin lomalla mikään ei ole ihanampaa. Kirjojen lukeminen on silti jäänyt tässä kaikessa elämän hässäkässä vähälle aiempaan ahmimiseen verrattuna, ja olinkin aivan innoissani kun törmäsin reilu vuosi sitten BookBeatiin. Huomasin silloin jostain ilmaisen kokeilukuukauden, enkä todellakaan halunnut sitä irtisanoa kuukauden päätyttyä.

Säännöllisempää elämää viettäessä tuli kirjoja kuunneltua työmatkoja pyöräillessä ja koirien kanssa lenkkeillessä. Mutta nykyään reissuelämän myötä äänikirjat ovat vieläkin suuremmassa roolissa. Ajan usein pitkiä matkoja, ja suurimmaksi osaksi seuranani vain koirat. Koiria mitenkään väheksymättä, ne ovat aika huonoa juttuseuraa autossa. Äänikirjojen avulla matkat sujuu todella paljon kivuttomammin. Myös yksin retkeillessä on mukavaa kuunnella kirjaa illalla, jos uni ei heti tule. Laitan kirjan illalla uniajastimelle aina muutenkin, jos on yhtään sellainen olo että nukkumatti on vielä naapurissa.

Ajattelin jakaa omat suosikkini, jotka löytyvät BookBeatistä. Tai sitten voit etsiä ne ihan oikeina kirjoina vaikka kirjastosta. Olen ollut aina kaikkiruokainen kirjojen suhteen, mutta dekkarit ja fantasiakirjat on varmasti olleet suurimmassa kulutuksessa. Harry Pottereita ei koskaan mikään voita, ajattelin ottaa ne kuunteluun jossain sopivassa vaiheessa, kun haluan palkita itseni. Luen tällä hetkellä Hobittia, mutta koskin siihen viimeksi Kuusamossa.

 

Alla kuitenkin BookBeatistä viimeaikaiset suosikit, olkaa niin hyvät:

Anneli Auer: Murhalesken muistelmat

Tuoreimmasta on hyvä aloittaa. Tätä on vielä vajaa tunti jäljellä, mutta olen jo kolunnut googlea varmaan useamman tunnin ajan aiheen tiimoilta.  Parasta tässä on se, että Anneli lukee kirjan itse. Uskomaton tarina, oli asiat sitten miten päin tahansa. Olen kiinnostunut kaikista murhamysteereistä ja rikosjutuista, joten tokihan tosi elämän sellaiset vetoaa.

 

 

Jari Aarnio, Vepe Hänninen: Myrkky

Vähän samaan sarjaan edellisen kanssa, Jari Aarnio kertoo oman versionsa tapahtuneista. Tässäkin Aarnio kertoo itse omat osuutensa, mielestäni se tuo todella hyvän kosketuspinnan asiaan. Koko Aarnio-juttu on taas niitä, joista haluaisin kaiken mahdollisen tiedon, ja joka kiehtoo ihan suunnattomasti.  Ja kuka puhuu totta. Ei mitään hajua!

 

 

Minna Passi, Susanna Reinboth: Keisari Aarnio

Kuuntelin ensin tämän, ja sen perään tuon Myrkyn. Suosittelen ehdottomasti ottamaan molemmat kirjat haltuun, sen jälkeen on ihan puulla päähän lyöty. Ja taas on google laulanut.

 

 

Maria Veitola: Veitola

Olen fanittanut Mariaa jo vuosia. Odotin kirjaa kovasti, enkä pettynyt yhtään. Kuuntelin tätä, kun tein muuttoa ja loppusiivousta edelliseen elämään asuntoon. Sopi loistavasti siihen tilanteeseen. Tässäkin rakastan sitä, että Maria lukee kirjan itse. Olen kuullut itse kirjastakin niin paljon hyvää, että pakko hankkia se käsiini jossain vaiheessa. Maria on niin aito, inspiroiva ja mahtava.

 

 

Satu Rämö, Hanne Valtari: Unelmahommissa

Tätä olenkin jo suositellut ainakin koko ystäväpiirilleni. Kirja on myös jonossa uudelleen kuunteluun, ja palasin jo ensimmäisellä kerralla usein taaksepäin parhaisiin kohtiin. Loistava tietopaketti, tän voisi luetuttaa monessa koulussa yrittäjyyskurssilla, tai opon tunneilla. Itse sain kirjasta todella paljon inspiraatiota, ja ihan käytönnön vinkkejä tulevaisuuden suunnitteluun. Tätä kirjoittaessa tekee mieli jo aloittaa kirja uudelleen. Tämä on kirja, jonka haluaisin muistaa kokonaan ulkoa.

 

 

Oskari Saari: Aki Hintsa: Voittamisen anatomia

Toinen kirja, jonka pariin aion palata. Oikeastaan tämän pariin kannattaisi palata säännöllisin väliajoin, kunnes asiat on varmasti iskostuneet kaaliin. Toisin sanoen teki minuun todella suuren vaikutuksen. En ole pätkääkään kiinnostunut formuloista, silti ahmin kirjaa jokaisella mahdollisella hetkellä. Helposti lähestyttävää ja ymmärrettävää tietoa. Tärkeä kirja, sai ajattelemaan paljon.

 

 

Kimmo Ohtonen: Karhu

Rakastan karhuja, ja fanitan Kimmo Ohtosta. Kirja oli koskettava, ja meni todella syvälle ihon alle. Koin todella vahvoja tunteita tämän parissa. Fanitan Kimmoa ja karhuja entistä enemmän. Sopiva sekoitus tietoa, sekä omaelämänkerrallisuutta.

 

 

Neil de Grasse Tyson: Tähtitiedettä kiireisille

Olen vähän allerginen kuiville kirjoille. Vaikka haluaisin sivistää itseäni, luen silti mieluummin viihtyäkseni. Olen silti todella kiinnostunut mm kaikesta, joten tietokirjat äänikirjoina on hyvä konsepti. Tämä kirja ei kylläkään ollut kuiva, mutta sen verran keskittymistä vaatii, että nautiskelen pieninä paloina rauhallisessa ympäristössä. Mutta, avaruus on entistä kiehtovampi tämän jälkeen.

 

 

No sitten niihin dekkarien helmiin, tässä omat suosikkini.

 

Jo Nesbø: Harry Hole- sarja

Itselleni dekkarien ykkönen. Olin ihan pähkinöinä, kun tämä uusin ilmestyi. Olen lukenut kaikki muut Harry Holet, mutta tämän kuuntelin. Toimii molemmilla tavoilla, ja hyvin toimiikin. Ehdottomasti suosikkini kaikista dekkareista. Sarja etenee kronologisessa järjestyksessä, mutta itse olen lukenut myös kirjoja sieltä täältä.

 

 

Lars Kepler: Joona Linna- sarja

Ei kyllä tämä juuri Nesbølle häpeä, sellaista ahmimismateriaalia, että yöunet menee. Tekee mieli lukea koko ajan vielä vähän lisää. Superkoukuttava kertakaikkiaan. Olen sekä lukenut, että kuunnellut nämä.

 

 

Camilla Läckberg: Fjällbacka- sarja

Kolmas suosikkidekkaristini. Camilla Läckbergin mielikuvitusta ei voi kuin ihailla. Useimmiten jännitys säilyy ihan loppuun saakka, ja ratkaisu tulee puun takaa. Kaikki suosikkidekkarini ovat tapahtumiltaan tosi raakoja, mutta tässä sarjassa kuvataan myös ns. normaalielämän kiemuroita sopivasti kauheuksien välissä.

 

 

Leena Lehtolainen: Maria Kallio- sarja

Muistan kun luin teininä Maria Kallioita, ja jossain vaiheessa muutama vuosi sitten tajusin hakea niitä taas kirjastosta. Uusimmat olen kuunnellut. Nämä ovat minulle jotenkin rakkaita, ehkä koska olen viettänyt sarjan parissa niin pitkän ajan elämästäni. Helppoa luettavaa, ja kun edellinen päättyy tekisi heti mieli aloittaa seuraava.

 

Ja seuraavana kunnteluvuorossa nämä:

 

Mark Manson: Kuinka olla piittaamatta paskaakaan

Tätähän on jo hypetetty joka tuutissa, mutten ollenkaan usko hypetyksen olevan turhaa. Kirjan nimikin jo kertoo, että sanoma on oikea. Ihmiset piittaa monista asioista ihan liikaa, luotan tämän pureutuvan juuri niihin.

 

 

Thomas Erikson: Idiootit ympärilläni

Tätäkin on useampi kehunut. Aloitin jo kerran, mutta aika ja paikka eivät ehkä olleet otolliset. Kehujen myötä, aion yrittää uudelleen.  Erittäin mielelläni ymmärtäisin itseäni  muita paremmin.

 

 

Max Seeck: Hammurabin enkelit

Pitäisi olla hyvä dekkari! Poimin jostain suosituslistasta, toivotaan parasta. Tällä hetkellä ei ole mitään dekkaria odottamassa, tekeekin jo mieli valvoa koko yö selvittämässä loppuratkaisua.

 

 

Kirjojen lukijana olen juuri se ahmija, joka valvoo koko yön kun ei malta lopettaa. Teininä kehittelin mitä erikoisimpia peittomajoja, ettei äiti huomaisi minulla olevan vielä valot päällä. Edelleen etenkin perinteisten kirjoten kanssa käy niin, etten vaan pysty laskemaan hyvää kirjaa käsistäni.

Mutta ongelma ei onneksi ole ihan niin paha äänikirjojen kanssa. Olen silti useamman kerran jäänyt istumaan autoon perille päästyäni, kun on pakko kuunnella vielä tää yksi kohta.

Jos tulee mieleen lukuvinkkejä, jaa ihmeessä omasi.

 

xx Matilda

Ps. Meillä helle senkun jatkuu, ilma on suorastaan trooppinen. Onneksi merivesi on sentään mukavan vilpoisaa.

Kuva: Hannaleena Väisänen

Työharjoittelussa Norjassa, osa 1

 

Ajattelin avata työharjoittelua ulkomailla muutaman postauksen verran, keskitytään tässä ensimmäisessä osassa enemmänkin aikaan ennen tänne tuloa, prosessi ei nimittäin ollut ihan läpihuutojuttu.

Olen siis tosiaan täällä Norjassa suorittamassa eräopasopintoihini kuuluvaa työharjoittelua. Työharjoittelu ei ole pakollinen, ellei halua opiskella päätoimisesti. Koska itse valitsin päätoimisen opiskelun, jotta voin kunnolla keskittyä kouluun ja pääsen irtaantumaan liian täyteen paisuneesta kalenterista, piti minun hankkia työharjoittelupaikka vähintään kahdeksi viikoksi, jotta saan tarvittavat opintoviikot kasaan.

 

 

Päätin heti koulun alussa jo, että lähden ulkomaille ja nimenomaan Norjaan. Kävin koulussa KV-valmennuskurssin, joka on pakollinen jos meinaa ulkomaille päästä. Kurssilla käytiin läpi tosi kattavasti käytäntöjä ulkomaanjaksoon liittyen ja tehtiin CV sekä motivaatiokirje, joita aloin lähettelemään pitkin Pohjois-Norjaa. Meidän koululla ei ollut ennestään yhteistyökumppaneita Norjassa, eli olin sillä lailla aika omillani paikan löytämisen kanssa.

Ja ei muuten ollut helppoa! Lähetin ensimmäiset omat hakemukset joulukuussa 2017, ja lopulta sain paikan vappuna. Senkin vasta suhteilla, tuli ihan vahingossa puheeksi yhden jooga-asiakkaan kanssa tämä suunnitelma ja hän lupasi antaa yhteystietoni yhdelle Norjassa asuvalle suomalaiselle henkilölle, ja sitä kautta sain paikan.

 

 

Suurimpaan osaan avoimista hakemuksistani ei vastattu yhtään mitään, mutta muutama sentään vaivautui vastaamaan että kaikki paikat on jo täytetty kesäksi. Sinänsä hassua, koska tarjosin kuitenkin itseäni ilmaiseksi työvoimaksi. Meinasin jo lyödä hanskat tiskiin, koska hakemukseni oli oikeasti hyvä, ja lähettelin niitä paljon. Työkokemustakin minulle on kertynyt todella monipuolisesti, joten en tiedä missä mätti. Ilmeisesti siinä, kun ei ollut Norjassa ketään tuttua. Ennen kuin olikin, ja kaikki eteni heti huimaa vauhtia. Eli pro tip: tunne joku joka tuntee jonkun. Ylipäätään tämän koulun kanssa olen huomannut, ettei mikään muu ole niin tärkeää, kuin verkostoituminen.

No kyseinen paikka vaikutti hyvältä ja firman omistajakin oli todella sydämellinen ja mukava, mutta yhteydenpito oli todella haasteellista, ja sain kysellä samoista asioista jatkuvasti, eikä mihinkään silti tullut varmuutta. Alkoi jo vähän ahdistaa, kun lähtöön oli enää kuukausi aikaa, eikä ollut tietoakaan aloituspäivästä, asunnosta tai mistään.

 

 

Samainen Norjan kontaktini liitti minut kuitenkin facebookissa myös keskusteluun, jossa haettiin Arctic Whale Toursille kesäksi vapaaehtoisia erinäisiin hommiin, ruokaa ja asumista vastaan. Laitoin heti viestiä, josko voisin tulla muutamaksi hetkeksi toisen paikan lisäksi. Sain heti myöntävän vastauksen ja paikka vaikutti muutenkin älyttömän hyvältä. Kaikki päivämäärät, asumiset yms. tuli selville ihan muutaman sähköpostin aikana.

Lopulta tilanne kuitenkin kääntyi tämän alkuperäisen yrityksen kanssa niin, etten voinut enää odotella kun mihinkään ei saanut saanut varmuutta. Vaikka aikaa aloitukseen oli enää todella vähän, päätin kysyä Arctic Whale Toursilta voisinko kuitenkin tehdä koko harjoitteluni valassafarilla. Riemukseni se onnistui, ja aikamoinen taakka putosi harteilta.

 

 

Ihan vielä tähän ei haasteet loppuneet, meinasi tulla vielä asunto-ongelma koirien takia ihan viime metreillä, mutta lopulta sekin järjestyi sitten paremmin kuin hyvin, ja päästiin ihan omaan täydelliseen mökkiin. Koirien siis piti alunperin olla ok majoituspaikassa, mutta inhimillisten kommunikaatiokatkoksien takia se ei lopulta sopinutkaan asunnon mistajalle, ja koko työharjoittelu uhkasi peruuntua kaksi päivää ennen lähtöä. Noh, nyt en voisi olla onnellisempi kaikista käänteistä, kun tätäkin kirjoittelen omalla terassilla merinäköalalla, ja koirat ottaa aurinkoa pihassa.

Koko työharjoittelupaikan hakuprosessi oli kyllä varsinainen koetinkivi, ensin joku viisikymmentä hakemusta ilman mitään vastakaikua ja sitten löytyy paikka muttei mitään tietoa koska voi aloittaa ja missä voi asua. Ajattelin jo siinä vaiheessa kun tuli nämä viimeiset haasteet, ettei tätä nyt ilmeisesti ole tarkoitettu onnistumaan. Mutta luojan kiitos kaikki menikin juuri niinkuin piti. Just täällä mun kuuluu olla.

 

 

Tosiaan, homma olisi varmasti helpompi, jos olisin ottanut jonkun koulun tarjoaman paikan, johon on jo valmiiksi sopimuksia ja kontaktit olemassa. Halusin kuitenkin nimenomaan Norjaan, joten siksi tavallaan ihan oma vika että asiat olivat niin hankalia. Ehkä kuitenkin toimintaa voisi jotenkin kehittää, ja solmia enemmän yhteistöitä, kun kuitenkin pohjoismaista on kyse. Varmasti pääsee myös helpommalla, jos ei ole kahta ponin kokoista koiraa mukana.

Nautin tästä kaikesta kuitenkin varmasti kahden ponin verran enemmän, kun saan pitää parhaat kaverit mukana. En itse koe, että koirat olisi mulle mikään rasite, koska en haluaisi olla ilman niitä. Enemmän järjestelyä asiat vaatii, mutta en osaa nähdä sitä ongelmana toisin kuin monet muut. Olen sekä tottunut, että kyllästynyt ihmisten jatkuviin ihmettelyihin siitä miten voin asua siellä ja täällä ja tehdä sitä ja tuota noin isojen koirien kanssa. Voin koska haluan, eikä sen pitäisi olla muiden ongelma.

 

 

Rahallinen puoli on ulkomaille lähtijälle järjestetty todella kannattavaksi, koululta saa hyvin tukea ulkomaan jaksolle.

  • Matkakustannukset, useimmiten lennot mutta minun tapauksessa saan julkisen liikenteen lippujen hinnat, kun tulin omalla autolla. Näitä en ole vielä tarkistanut, mutta opintonmi eivät oikeuta opiskelija-alennukseen joten saan täydet hinnat.
  • Ruokakaraha, alasta riippuen joko 5€ tai 9,5€ arkipäiviltä. Itse saan tuon 9,5€.
  • Kulttuuriraha, muistaakseni noin 40€. Ajattelin käyttää sen hevosvaellukseen, toivottavasti menee läpi.
  • Vuokra, itselle ei tosin tätä tule kun asun ilmaiseksi.

Lisäksi kelasta saa korotettua opintotukea ulkomaille. kun vaan muistaa hakea. Olin juuri kelaan yhteydessä asian tiimoilta, ja pitää vielä toimittaa heille yksi kappale koulutussopimuksesta todisteeksi, koska osoitteeni on vanhempieni luona Suomessa.

Eli aika kannattavaa siis valita ulkomaan työharjoittelu. Suomessa suoritettavaan harjoitteluun ei saa yhtään mitään. Nämä kaikki kulut saa tosin vasta jälkikäteen koululta, eli omalla rahalla on täällä pärjättävä, ja takautuvasti haettava korvaukset kustannuksista. Ruokarahasta sain puolet etukäteen.

Olen kuitenkin ainoa, joka meidän luokalta lähti ulkomaille. Toisaalta se on hyvin ymmärretävää, taidan olla nuorin meidän luokalla. Ulkomaan harjoittelun minimiaika on kuitenkin 6 viikkoa, kaikille ei ole varmasti niin yksinkertaista irtaantua arjesta niin pitkäksi aikaa. Suosittelen silti ehdottomasti lähtemään, jos on pienintäkään mahdollisuutta. Ei kovin usein elämässä pääse ulkomaille niin, että joku muu maksaa kaiken.

 

 

Seuraavassa osassa päästään sitten paikan päälle, mitä mun työhön kuuluu ja tietenkin noihin valaisiin. Kaikki tänkin postauksen valaskuvat meidän retkiltä! Ja maisemakuvat meidän kotoa ♥

Meillä on täällä ihan jäätävä helle! Käytiin eilen Dronningrutalla taas, piti odottaa iltaan ettei ihan läkähdytty vuorille. Teki silti alussa aika tiukkaa, edettiin tosi hitaasti koirien ehdoilla, pysähdeltiin kaikille puroille ja pidettiin uimatauko ennen vuoria olevalla järvellä. Edellinen Dronningrutan kierros vei meiltä reilu viisi tuntia, eilinen kahdeksan. Mutta voi pojat, oli hienoa nähdä auringonlasku ylhäällä vuorilla. Nyt lähden koirien kanssa Klo-laaksoon, siellä on vuorien syleilyssä useita pieniä järviä. Ei siis tarkoituksena patikoida, vaan hengailla vedessä. Ja koittaa häivyttää eilen hankitut t-paitarajat. Huomenna takaisin töihin.

xx Matilda

Ps. Herätessäni oli ihana joogakumppanini linkittänyt minulle Matkailumarkkinoinnin ammattitutkinnon, jonne olisi hakuaika käynnissä. Nyt olen koko päivän pähkäillyt, hakisinko taas kouluun. Uskoisin kyllä tuosta tutkinnosta olevan minulle suurta hyötyä. Mutta minähän en ole mikään opiskelijatyyppi, miksi silti löydän itseni koko ajan jostain koulusta. Ja joogasta tuli mieleen, palaan syksyllä pariksi kuukaudeksi kotiin eli Urban Pranalle ohjaamaan. Syys- ja lokakuussa siis sankoin joukoin tunneille!

 

 

Ilta Skipsandilla

 

Tuli tuossa eräänä päivänä töissä puheeksi, että aivan vaellusreitti Dronningrutan alussa on laguuni jossa voi nähdä myös hylkeitä. Enempää ei tarvittu, kun halusin tietenkin heti päästä käymään siellä. Niimpä sovimmekin seuraavalle illalle pienen retken Skipsandin hiekkarannalle.

Skipsandille käppäilee Støn leirintäalueelta noin 15-20 minuuttia, aivan sopiva kohde siis pitkän työpäivän jälkeen. Oli vielä ihana ilma, aurinkoinen ja lämmin. Ja kun retki on sovittu, ei käy niin että tulee työpäivän jälkeinen koomaus eikä saa mitään aikaiseksi koko iltana.

 

 

Kävin hakemassa töiden jälkeen koirat kotoa Gisløysta ja pakkasin eväät reppuun. Suunnitelmana oli kävellä rannalle ja syödä illallinen siellä. Menussa oli varsinaista gourmetherkkua, pussipastaa voilla ja jälkiruuaksi hedelmiä. Mutta jostain syystä, kun mausteena on meri-ilma ja kauniit maisemat, illallinen maistui tosiaankin hyvälle.

Ylipäätään ruoka useimmiten maistuu ulkona paremmalle. Paitsi joskus rankoilla retkillä meinaa ruokahalu olla hukassa. Siksi pyrinkin ottamaan aina tarpeeksi herkkuja mukaan..

 

 

Itse ranta oli taattua Norjalaista kauneutta. Patikointireitti kulki vuoren ja meren välissä, ja ranta näkyi kokonaisuudessaan kielekkeen päältä ennen sinne laskeutumista. Rannalla oli muitakin retkeilijöitä, ja yksi teltta. Ihana paikka telttailla! Levittäydyttiin kauimmaiseen nurkkaan kivien päälle. Koirat uiskenteli ja juoksenteli rannalla, itse toimin keittiömestarina vaativan pussipastan valmistuksessa.

Jotenkin kummasti siinä istuskellessa useampi tunti taisi kuitenkin hurahtaa, koska lähtöä tehdessä ihmeteltiin miten se kello nyt on jo noin paljon. Ei kyllä harmittanut tippaakaan, vaikka nukkumaanmenoaika ylittyi. Paikka oli ihana ja meillä oli niin hauskaa. Kivaa tuntea olevansa elossa, eikä vain olevansa. Ei siihen vaadita välttämättä kuin käppäily lähibiitsille. Siis jos se lähibiitsi sijaitsee Norjan kauneimmaksi äänestetyn vaellusreitin varrella.

 

 

Hylkeitä siellä ei luonnollisestikaan ollut, mutta ei jäänyt harmittamaan paljoa.  Kiva löytää täältä näitä helposti saavutettaviakin kohteita, työpäivät on kuitenkin noin 10h joten iltaisin on usein aika kuitti. Silti haluaisin nähdä ja kokea täällä ollessa mahdollisimman paljon luontoa, enkä vain asettaa huimia retkitavoitteita vapaapäiville. Toki edellisen vapaapäivän käytin taapertamalla koko Dronningrutan, ja ei muuten ollut hukkaan heitetty päivä se. Pyrin käymään tällä viikolla kuvat läpi ja esittelemään tämän kuninkaallisen reitin kokonaisuudessaan teillekin.

Mutta onneksi näitä iltakohteitakin on, meidän lähellä on mukava pieni majakka jonne menee hiljattain kunnostettu retkeilyreitti. Kun kotipihasta lähtee kävellen, tulee kokonaismatkaa noin 8 km. Pitää käydä siellä joku ilta kameran kanssa, kaunis paikka. Siinä lähellä on myös piskuinen järvi, jossa ollaankin käyty uimassa jokaisena edes vähän lämpimänä päivänä.

 

 

Tänään en lähdekään merelle, vaan paistelen koko illan Støssä lettuja, kun Norjan kuuluisin retkeilijä Lars Monsen tulee Dronningrutaa pitkin Nyksundista Støhön. Ja ilmeisesti pari muuta kaveria mukana.

Ihanaa päivää,

xx Matilda

 

Kuvat minusta ja koirista Hannaleena Väisänen

Kuva minusta, koirista ja Hannaleenasta Sini kautto

Kokalmuksen kierros koirien kanssa- minivaellus syyskuussa

 

Järjestän syyskuun alussa yhteistyössä Pet Rescue Finlandin kanssa minivaelluksen koirien kanssa Hossan kansallispuistossa.  Deli on siis tullut minulle kyseisen yhdistyksen kautta, joten on enemmän kuin ilo päästä tekemään yhteistyötä. Retken tuotosta laitetaan iso siivu koirien sterilointeihin Liettuassa, hyvällä asialla siis vaelletaan. Tästä lisäinfoa alla, ja ajankohtaista-sivulla. Kävimme tulevaa vaellusta varten kartoittamassa reittiä, joka olisi tarkoituksena kiertää syyskuussa. Ja meni kerralla nappiin, tänne tullaan ehdottomasti.

 

 

Olin itse aiemmin känyt Hossassa vain Julma-Ölkyllä, joka sekin on hieno. Kokalmusta oli kuitenkin kehuttu kovasti, ja ainakin tämän yhden kerran kokemuksen mukaan se on myös hieman rauhallisempi kuin Ölkky.

Kokalmuksen kierros on noin 14 kilometrin mittainen rengasreitti, joka kiertelee ihan mielettämön kirkasvetisten järvien rantoja pitkin. Taukopaikkoja oli vähän väliä, ja pysähdeltyä tuli muutenkin, juurikin noille upeille rannoille. Parhaita paloja on vaikea valita, mutta yksi kohokohdista oli kahden järven välissä kohoava harju, jonka päällä reitti kulki. Myös Muikkupuron mutka oli ihana. Sinne pääsee muuten esteettömästi parkkipaikalta, helppo poiketa siis. Ihan mahtavaa, että kansallispuistoissa huomioidaan liikuntarajoitteisia- luonto kuuluu kaikille ♥

 

 

Meille sattui retkelle oikein kunnon hellepäivä, mutta se ei noissa maastoissa haitannut yhtään. Koirat pystyi viemään uimaan käytännössä miten usein tahansa. Ja itsekin pulahdin kahdesti. Järvet ovat lumoavaa luonnonhiekkarantaa, ja todella matalia. Ihan työkseen sai kahlata jotta pääsi uimasille saakka. Tulipaikkoja tuolla on tosiaankin tiuhempaan kuin ehtii edes kaivata, aivan ihanilla paikoilla kaikki. Yöpymispaikkojakin kaksi, joten ruuhkaa voi vähän vältellä jos toinen on ihan tupaten täynnä.

Reitin maasto on varsin helppokulkuista, eikä korkeuseroja ole paljoa. Nähtävää ja kauniita maisemia sitäkin enemmän, ja juurikin kauniina kesäpäivänä ihan lyömätön paikka. Kohtasimme muita kulkujoita vain kourallisen, paitsi toisella yöpymispaikalla Lipposen salmessa oli kaksi isompaa porukkaa. Sen sijaan aiemmalla oli siinä vaiheessa vain yksi pariskunta. Aika kohtuullinen määrä ihmisiä, kun keli oli mitä mainioin ja kesälomakausi menossa.

 

 

Hossa on kyllä mitä mainioin paikka, kivaa vaihtelua tuntureille ja vaaroille. Monta reittiä ja paikkaa miellä vielä tuolta käymättä, mutta ehdottomasti aiotaan tutkia tätä kansallispuistoa lisää. Ajomatkakin on varsin kohtuullinen.

Tässä vielä lisätiedot syyskuun retkestä:

Mukavaa viikkoa, palataan seuraavaksi Norjan retkijuttujem pariin ♥

xx Matilda

“Kaikki on hyvin epävarmaa, ja juuri se tekee minut levolliseksi”

”Minä tunsin itseni niin onnelliseksi, etten edes pelännyt tämän hetken menevän ohi.” – Muumipappa

 

 

”Luultavasti myrskyjä onkin vain siksi, että niiden jälkeen saataisiin auringonnousu. ” -Muumipappa

 

 

”Kyllä on jännittävää elää, ajatteli Muumipeikko. Kaikki voi hetkessä kääntyä ihan ylösalaisin – ilman mitään syytä.” -Muumipeikko

 

 

”Kaikki on hyvin epävarmaa, ja juuri se tekee minut levolliseksi.” -Tuutikki

 

 

”Minä omistan kaiken mitä näen ja mistä pidän. Minä omistan koko maailman.” -Nuuskamuikkunen

 

 

”Uusi elämä on aloitettava juuri näin: Myrskylyhty palaa maston huipussa, rantaviiva katoaa takana pimeyteen, koko maailma nukkuu.” -Muumipappa

xx Matilda

Blåvatnet Lyngenissä

 

Matkalla Norjaan minulla oli Saanan lisäksi toinen kohde, jossa halusin ehdottomasti vierailla, Blåvatnet. Olin nähnyt mahtavan hienoja kuvia turkoosista järvestä vuorien syleilyssä, eikä paikka poikennut meidän reitiltä liikaa. Suunnittelin matkan niin, että yöpyisimme Blåvatnetin lähellä, ja ajaisimme sieltä seuraavana päivänä perille Gisløyihin.

Suunnitelma oli hyvä. Olimme tulleet edellisenä iltana jo jonkin matkaa Kilpisjärveltä Norjaan, joten ajomatkaa ei ollut enää kuin noin tunnin verran. Kirjoitin google mapsiin Blåvatnet, ja ajoin paikalle. Joka oli väärä. Kaivoin Retkipaikan jutun, ja sieltä löytyvien ajo-ohjeiden perusteella löysin helposti perille Blåvatnetille vievän reitin parkkipaikalle, jossa sijaitsi myös ihan mahtavan ihana telttailualue. Kannattaa yöpyä tuolla, vaikka reitti itsessään sopii hyvin päiväretkeksi. Tässä linkki retkipaikan juttuun jossa hyvät ajo-ohjeet.

 

 

Parkkipaikalta järvelle on matkaa reilu neljä kilometriä. Polku on merkitty kivillä, joihin on maalattu punaisia laikkua. Muutaman kerran mennään puron yli, omat kenkäni pitävät vettä mutta olisi lenkkareillakin saattanut päästä jalat kuivina. Kannattaa silti valita vedenpitävät jalkineet jos mahdollista.  Alkumatka on todella kaunista tunturikoivikkoa, ja seurailee jokea. Vuoret näkyvät koko ajan ympärillä. Reitillä oli paljon kulkijoita, mutta hyvin mahtui sekaan. Tunturikoivikon jälkeen maisema muuttui karummaksi, ja kivikossa kävelyä onkin suurin osa matkasta. Olin lukenut varoituksia koirien tassujen kestävyydestä, ja ostinkin Kuusamon Mustista ja Mirristä koirille tassuvahaa, jota käytettiin myös edellisenä päivänä Saanan huiputuksella. Eikä kummallekaan tullut tassuihin mitään, joten vaha tulee olemaan jatkossakin käytössä.

 

 

Lenangsbreenin jäätikkö, jonka sulamisvesistä Blåvatnet on muodostunut, näkyy suurimman osan ajasta edessä, joten sitä kohti on helppo suunnistaa. Ehkä siksi tuntui välillä ettei matka etene mihinkäään, koska jäätikkö tuntui pysyvän aina yhtä kaukana. Todella lämmin ja aurinkoinen sää saattoi myös vaikuttaa asiaan, oli kuuma. Joki kulkee koko ajan vieressä, joten käytin koiria vähän väliä juomassa.

Juuri ennen järveä kivikko muuttuu lohkareiksi, ja tästä oli myös varoiteltu että olisi koirien kanssa todella haastavaa päästä tuon loppuvastuksen yli. Onneksi omani ovat kokoonsa nähden ketteriä, ja tottuneita kiipeilemään.

Koiria kannattaa oikeasti treenata hankalia maastoja varten, niiden koordinaatiokyky paranee ja vaikeissakin maastoissa on turvallisempaa. Loukkaantumiset vähenee kun koiran lihakset ovat tottuneet monipuoliseen rasitukseen. Me selvittiin siis helpohkosti järvelle, mutta toki sai aika tarkkaan katsoa mistä kiipeää.

 

 

Ja voi pojat se näky, kun järvi vihdoin avautui edessä. Ihan uskomatonta. Vesi oli juuri niin turkoosia kuin kuvissa, ja vuoret turkoosin veden ympärillä juuri niin jylhät ja mahtavat kuin kuvitella saattaa. Valitsin istumapaikan vähän syrjemmässä muista, se oli aika helppoa koska rantaa riittää molempiin suuntiin. Syötiin eväitä ja koirat tassutteli vedessä. Teki mieli vain ahmia maisemaa verkkokalvoille talteen. Hyvän tovin istuskeltuani nappailin kuvia koirista järvessä, kun lähistöllä ei muita ollut.

Takaisin päin valitsin vähän huonomman reitin lohkareiden yli, mutta selvittiin silti kunnialla ja ehjin tassuin.

 

 

Leiripaikassa ajoin auton sopivan telttapaikan viereen ja yritin pystyttää teltan niin, ettei aurinko porottaisi heti aamusta suoraan päälle. Alueella on useita pöytiä ja nuotiopaikkoja. Meidän lisäksi oli vain toinen seurue yötä, joten rauhassa sai olla ja nukkua. Nuotiolle ei ollut nyt tarvetta, mutta tein pöydän ääressä risottoa keittimellä ja nautiskelin illasta. Tunne oli jotenkin niin ihana, edellinen päivä ajamisineen ja Saanan huiputuksineen oli niin pitkä ja raskas (ihan oma vika kun ahnehdin meidät vielä illalla Norjaan), etten silloin vielä jaksanut tuntea mitään.

 

 

Nyt mielen valtasi sellainen täällä me nyt ollaan vähän epätodellinen riemu. Oli myös ihana nukkua teltassa, vaikkakin aamulla heräilin sitten tosiaan siihen, että kuumaa oli kuin saunassa. Avasin ensin absidin oven ja nukuin vähän aikaa, ja lopulta kaikki ovet ja laitoin vaan koirille hihnat ja kieputin ne käteeni tosi turvallista. Eipähän niistä kumpikaan teltasta mihinkään lähtenyt, mutta viileni edes vähän. Nukuin ihan tarkoituksella pitkään, koska vielä oli edessä yli seitsemän tunnin ajomatka.

Ja sitten me saavuttiinkin tänne ♥ Täällä on ollut aika kylmää ja pääosin pilvistä tähän saakka, mutta tänään suunta muuttui ja nyt paistaa aurinko ja säätiedotuksen mukaan ilmat näyttäisi vain paranevan. Ajateltiin huomenna tehdä porukalla töiden jälkeen pieni retki Støn lähellä olevalle laguunille, en malttaisi odottaa.

Kivaa viikkoa,

xx Matilda

 

Viikko takana eloa Norjassa

 

Täällä vietetään laiskaa sunnuntaita, tultiin juuri päivän ensimmäiseltä lenkiltä, kello on puoli kuusi. Päivän ohjelmaan on kuulunut paljon nukkumista, istuskelua rappusilla katsellen koirien leikkejä, syntyjen syvien mietiskelyä. Ja aamupala kello 14. Rivien välistä voinee siis lukea, että eilisiltana meni vähän myöhään.

Tänään on ensimmäinen vapaapäivä tänne tuloni jälkeen. Saamme myös tänään lisää työvoimaa, joten jatkossa ei tarvitse ehkä ihan jokaisena päivänä painaa duunia.

 

 

Ensimmäinen viikko on opettanut, että laivatyö on pirun raskasta, meri väsyttää tämmöistä pientä maakrapua jo ihan itsessään. Tavoitteeni on päästä joka ilta kymmeneltä nukkumaan, mutta menestys on ollut vähän heikkoa. Olen silti omassa yökyöpeliyden mittakaavassani edistynyt todella hyvin, koska vain parina iltana on mennyt yli 11. Olen myös onneksi viikossa rutinoitunut työssä sen verran, ettei päivät veny enää ihan mahdottoman pitkiksi. Mutta kyllä jokainen työpäivä sellaiset 9-10 tuntia kestää, ja joskus venyy pidempään jos herra kaskelotit tahtovat olla piilosilla.

Kaiken tämän vastapainona, edelleen on kyllä joka kerta mahtavaa nähdä valaat. Menee kylmät väreet siinä vaiheessa, kun kaskelotti sukeltaa. Nähtiin myös pallopäävalaiden lauma toissapäivänä, voi pojat että olin innoissani kuin pikkulapsi. Eikä muuten harmita yhtään, etten tule enää merisairaaksi.

 

 

Ja töiden jälkeen koirat tietysti odottavat täällä ihan liekeissä. Ne pääsevät kyllä useimmiten ulkoilemaan myös sillä aikaa kun olen töissä, mutta siitä on varsin vähän merkkejä siinä vaiheessa kun avaan mökin oven. Ja täällä on niin ihanat maastot, etten halua möllöttää sisällä vaan kahmia kilometrejä vaelluskengille niin paljon kuin mahdollista. Koska työpäivät ovat niin pitkiä, olen kunnostautunut myös aamulenkkeilyssä, joka ei todellakaan ole kuulunut vahvuuksiini. Nyt olen huomannut, että päivä lähtee aika mukavasti käyntiin kun pomppaa suoraan sängystä meren rantaan heräilemään.

 

 

Tänään lupasin viimein tehdä niitä paljon puhuttuja lettuja iltapalaksi. Olen saanut töissä jo virallisen kalakeittomestarin tittelin, on siis aika lunastaa myös täällä kotona lettumestarin päähine.

Postauksen kuvat on iltalenkiltä joku päivä, käppäilimme rantaa pitkin ensimmäiselle vastaan tulevalle vuonolle saakka. Matkan varrelta löytyi muun muassa kaksi pyöreiden kivien rantaa. Ja toinen toistaan kauniimpia maisemia kulmien, kivien ja nyppylöiden takana. On tämä vaan niin upea paikka. Nukun muuten täällä kuin tukki, meri-ilma kai sopii minulle. Kärsin säännöllisen epäsäännöllisesti huonoista yöunista, joten tämä on tosi iso onnellisuusjuttu, kun saa nukuttua.

 

 

Olo on täällä niin onnellinen, irrallinen ja vapaa. Vapaudentunne on pakahduttavan ihanaa, käsinkosketeltavaa. Tätä tunnetta on vaikeaa kuvitella silloin, kun on säännöllinen elämä, työ, tulot, koti ja harrastukset. Silloin ajatus tämän vuoden kaltaisesta hyppäämisestä tuntuu kaukaiselta, vaikealta ja jopa mahdottomalta. Muistan ne kaikki esteet joita luettelin itselleni kun mietin töistä pois jäämistä. Jos en olisi ollut niin huonossa jamassa, että etsin vain epätoivoisesti ulospääsyä siitä väsymyksen ja ahdistuksen suosta jossa tarvoin viime syksynä, en tiedä olisinko uskaltanut tehdä tätä ratkaisua. Tai jos ihanin ystäväni ei olis takonut järkeä ja uskallusta päähäni, ja laskenut valmiiksi paljonko saisin rahaa. Nyt en voisi kuvitella olevani missään muualla, kuin tässä. Tässä ihanassa epävarmuudessa.

 

 

Ja jos et vielä tiennyt, niin elämä kantaa.  En usko kuulleeni ikinä kenenkään katuneen uskaltamista, heittäytymistä, lähtemistä. Sen sijaan olen kuullut paljon jossitteluita, ja tarinoita siitä miten olisi ollut mahdollisuus lähteä, muttei sitten ikinä lähtenyt ja se on jäänyt kaivelemaan. Eikä sillä ole mitään väliä, onko se lopulta oikea polku jolle astuu koska ihan aina voi palata takaisin, kokemuksia rikkaampana. Sellaista sunnuntaimietiskelyä.

Kannattaa tarttua elämään ihan kaksin käsin kiinni, ei näitä meillä kuitenkaan kaiketi enempää kuin tämä yksi ole. Ja ei, kaikki ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista, mutta ihan samalla tavalla valvoin öitäni laskuja miettien silloinkin, kun sain joka kuukausi säännöllisen palkan tilille. Olen siis elänyt tämän vuoden opinto- ja asumistuella, lisäksi nostanut koko opintolainan ja tienannut maksimimäärän palkkaa. Nyt työharjoittelussa saan koululta ruokarahaa ja matkakustannukset julkisten mukaan. Asuminen on ilmaista, jos ei olisi maksaisi koulu vuokran.

 

Nyt lettuja!

xx Matilda

Sympaattinen miniretkikohde Konttainen

Palataan vielä Kuusamon maisemiin parin postauksen verran, tässä niistä toinen, eli Konttainen.

Rukan pohjoispuolella sijaitseva Konttainen on mielestäni ehkä Kuusamon sympaattisin retkikohde. Vaara erottuu hyvin jo kauas persoonallisen ulkomuotonsa ansiosta. Konttainen kohoaa 407 metriin, ja sen huipulle on parkkipaikalta matkaa 500 metriä. Reitti on siis varsin lyhyt, kilometrillä selviää takaisin parkkipaikalle. Nousu on jyrkkää, mutta ylhäällä kyllä palkitaan kapuaminen. Talvella meillä oli lumikengilläkin vähän haasteita, eräskin seurueemme henkilö laskeutui hiukan eri tyylillä alas, kuin oli suunnitellut. Kannattaa silti, kesät talvet. Konttainen on osa Karhunkierrosta, ihan niinkuin Valtavaarakin. Huipulta näkyy tietysti kauas, mutta lisäksi läheiset Ruka ja Valtavaara näyttäytyvät Konttaisen suunnalta hienosti.

Konttaiselle voi kiivetä mukavana välipalana, tai miksei ihan omana retkenään. Itse olen aiempina kertoina käynyt siellä matkan varrella, jonkun toisen retken jälkeen. Nyt yhdistimme kapuamisen ihan vain kauppareissuun, ja juotiin päiväkahvit huipulla. Ei sitä aina tarvitse retkeillessä kilometrejä kahmia, voi myös keskittyä maisemiin ja eväisiin. Ja tietysti valokuviin.

Me kavuttiin huipulle, kierreltiin näköalapaikat ja räpsittiin miljoona muutama kuva. Kahvit mentiin keittelemään ja juomaan vähän syrjempään, metsäiselle puolelle kuusen alle koska satoi vettä. Minulla on ollut aina aika hauska tuuri Konttaisen valloituksilla. Parkkipaikalla ja kiivetessä on näkynyt ihmisiä, mutta huipulla on aina saanut olla omassa seurassa, tai seurueessa. Se on tietysti kuvien kannalta kiva, heh. Konttaisen parkkipaikalta pääsee muuten myös Valtavaaralle, eli päinvastaisesta suunnasta kuin Ruka. Sekin pitänee joskus testata. Mielestäni joku reitti on myös Valtavaara-Konttainen, mutta en ole sen enempää tutustunut. Uskoisin, että siinä on jo aika mukava päiväretki, kun huiputtaa molemmat vaarat samalla kertaa.

Jos sulla on Kuusamosta joku lempikohde, jonka haluat jakaa mulle syksyn seikkailuja varten, niin kerro ♥ Nyt me retkeillään vhän erilaisissa maisemissa täällä Norjassa, mutta niistä omia juttuja myöhemmin. Työpäivät on varsin tiiviitä, onneksi on muutamia reissujuttuja vielä varastossa menneiltä viikoilta. Viimeistelen tätä juttua juuri meidän mökin terassilla istuskellen, koirat puuhailee tossa pihalla. Aurinko paistaa ja iltalenkki kutsuu.

xx Matilda

Kilpisjärven mahtava Saana

 

Pahoittelut, en voinut hillitä itseäni otsikon kanssa. Sain nauttia nimittäin noin puolet ajomatkasta Kilpisjärvelle, ja kun illalla kiipesimme Saanalle, tämän kappaleen kestosoitosta päässäni. Joten postauksen otsikon kohtalo oli sinetöity. Tässä kuitenkin sanoin ja kuvin tunnelmat Saanan huiputuksesta.

 

 

Päätin jo siinä vaiheessa, kun Norjaan lähtö varmistui, ettei ajeta Ruotsin läpi, vaan Kilpisjärven kautta. Yksi syy oli Ekinokokkoosi ja koirat, toinen syy Saana. Halusin kiivetä tuolle ala-asteen musiikkituntien laulusta tutulle, mahtavalle, tuimien tuulien tunturille (okei nyt lopetan tämän biisin lainaamisen). Ja kannatti!

Koska en ole paras aamuihminen, eli olen siis hidas ja saamaton aamuisin, lähdimme Kuusamosta sen verran myöhään, että saavuimme luonnollisesti myös Saanan juurelle varsin iltasella. Mietin jo, että uskaltaako sitä lähteä yksin tunturia valloittamaan, kun Facebookissakin oli sumuisen tunturin vaikeudesta varoiteltu. No ei siellä mitään yksin tarvinnut kulkea illallakaan, emme todellakaan olleet viimeisiä valloittajia siltä päivältä.

 

 

Saanan huiputus on 4 kilometriä suuntaansa, ja aluksi polku kulkee tunturikoivikossa tasaisella maalla. Koivikolla kukki kullerot, niin kauniita. Matalalla sää oli oli selkeä, ja pystyi ihastelemaan maisemia. Vähän ylemmäs päästyämme tavoitimme pilven, joka oli näkynyt jo kauas tunturin ympärille kiertyneenä. Pilven sisällä oli hauska kävellä, maisemien ihailu toki mahdotonta koska näkyvyys nolla. Mutta tosiaankaan mitään suunnistusongelmia ei ollut, ja ihmisiä edessä ja takana. Tuli muuten tällä reitillä koirille sata kertaa parempaa ohitusharjoitusta toisten koirien kanssa, kuin ainakaan meidän entisellä asuinalueella Jyväskylässä. No, Lauttasaaressa ehkä tulee yhtä paljon koiria arki-iltana kuumimpaan lenkkeilyaikaan vastaan.

Mietin jo jossain vaiheessa kapuamista, että kannattaako huipulle saakka edes mennä, kun eteensä näkee kolme metriä ja väsytti ajamisen jälkeen jo aika paljon. Noh, eihän jästipääni antanut moisille ajatuksille periksi, vaan huippuhan oli nähtävä. Ja voi video! Huipulla päästiin pois pilvestä, ja näkymät avautuivat esteettä. Välillä tuuli kuljetti pilvihunnun maiseman eteen hetkeksi, kunnes taas paljasti koko komeuden yleisölleen. Nautiskeltiin huipulla vissyä ja suklaata ja ruisnappeja, ennen matkaa alaspäin. Melkein aina, jos kyseessä ei ole rengasreitti, kuvaan enemmän vasta takaisin tultaessa. Niin nyttenkin, vaikka toki olin sumukuvia ikuistanut jo kiivetessä. Alaspäin on kuitenkin aina kevyempi tulla, joten jaksaa keskittyä paremmin kuvaamiseenkin.

 

 

Oltiin vasta kymmenen maissa takaisin autolla, mutta päätin lähteä vielä ajelemaan Norjan puolelle, niin olisi osa seuraavan päivän taipaleesta taitettu. Torstaina meillä oli vuorossa toinen must visit-kohteeni Norjaan mentäessä, Blåvatnet niminen järvi. Siitä omassa postauksessa lisää! Kerrassaan upea paikka.

 

 

Norjassa on muuten uudistettu lakia, ja sinne ei saa enää viedä rescue-koiria. Tämä ei kuitenkaan koske jo lemmikkeinä oleviä rescueita, eikä siis vaikuta turistien lomailuun juurikaan. Ainut on, että koiran pitää olla ollut uudessa kotimaassa vähintää puoli vuotta, ja se pitää pystyä todistamaan. Eli siinä missä normaalisti Suomen ja Norjan välillä riittää, kun koiralla on passi, tarvitsee rescuen kanssa olla myös jokin todiste siitä, kauanko koira on ollut Suomessa. Itselläni oli mukana Delin luovutussopimus. Ajoin varuilta suoraan tulliin, koska halusin varmistaa että kaikki on ok, enkä ottaa riskiä ettei Norjasta Suomeen tultaessa syksyllä paperit olisikaan kelvolliset. Tuolta olisi vielä voinut kääntyä kotiin.

 

 

Hei ja Kilpisjärven retkeilykeskus, joka pihasta reitti Saanallekin lähtee, on ainakin tällä hetkellä auki yhteentoista illalla. Oli aika mukavaa, kävin huiputuksen jälkeen vielä kahvilla.

Tänään oli varsin keinuva päivä valassafarilla, ei haittaisi jos loppuviikko olisi aavistuksen tyynempää.

xx Matilda