Ja ulkona kesäyö

 

Loppukeväästä sen alkaa jo aistimaan, valoisat illat ja kesän tuoksu siitä vihjailee. Kohta saapuvat valoisat, lämpimät yöt. Ei malta enää iltaisin nukkua. Tekee mieli kuljeksia loputtomiin autioilla teillä, kirmailla kasteisella niityllä, istua ihan hiljaa laiturilla tuijotellen horisonttiin. Karata seikkailulle, pulahtaa peilityyneen järveen. Valvoa huomaamatta auringonnousuun. Kuvitella  olevansa ainoa ihminen hereillä. Varastaa pieni hetki maailmalta. Ajatuksetkin rauhoittuvat, on helpompi keskittyä hetkeen, olennaiseen.

Kesäyön taika kietoo pauloihinsa, saa unohtamaan aamun velvollisuudet. Yön lempeä viileys houkuttelee mukaansa päivän paahtavan kuumuuden sijaan. Hämyinen valo pehmentää kaiken kauniimmaksi. Luonto on vahvemmin läsnä, yöllinen kulkija pääsee kuin varkain osaksi sitä salaista maailmaa, joka nukkuu päivisin. Kaste hellii helteessä nuokahtaneita, ilma on helppompaa hengittää. Ei tee mieli meluta, askeleetkin pehmentyvät. Aamu tuntuu kaukaiselta, öinen tunnelma houkuttelee kääntymään vielä yhdestä risteyksestä poispäin kotoa, kurkata vielä yhden kulman taakse mitä maailmalla on tarjota. Istua vielä hetki, kuunnella hiljaisuutta.

xx Matilda

#vainmatukkajutut osa 1

Edellisessä työpaikassani syntyi käsite #vainmatukkajutut, lähinnä kuvaamaan kaikenlaisia kommelluksia ja toilailuja joita mulle sattuu ehkä vähän enemmän kuin joillekin muille. Ajattelin lanseerata juttusarjan myös tänne blogin puolelle, koska uskallan luvata näitä kommelluksia sattuvan ja tapahtuvan myös tulevaisuudessa. Aloitetaan mieluummin heti, koska elämässä tärkeää on osata nauraa itselleen ja itsensä säännöllinen nolaaminen tekee hyvää.

Ajelin eilen illalla vanhempieni luota kotiin auringonlaskun leimutessa kauneimmillaan. Oli pakko pysähtyä ensin kaupan pihaan kuvaamaan älyttömän hienoja pilviä, siinä hötäkässä unohdin sekä käsijarrun, että vaihteen, ja kaikessa rauhassa taivaalle tuijotellessani ja kuvia räpsiessäni  havahduin kun auto lähti valumaan mun päälle. Tietysti kaupan pihassa seisoi joku nuori mies todistamassa tätä onnistunutta kuvaushetkeäni, ja auton perään sinkoiluani.

Muutaman kilometrin päästä kurvasin vielä bussipysäkille pellon laitaan, ja koikkelehdin hyttysten syötävänä etsimässä esteetöntä näkymää järvelle hienon kuvan toivossa. Vartin päästä autolle palatessani havaitsin, että olin sitten innostuksissani jättänyt oven auki, ja koko auto oli täynnä hyttysiä. Valehtelematta joku sata inisijää.  Ei siinä auttanut kuin lähteä ajelemaan hyttyspurkilla kotia kohti, huitoen ja kiroillen. Koitin ikkunoita avaamalla saada tuuletettua itikät pois, laihoin tuloksin.

Saattaa olla, että siinä taistelua käydessäni auto ei kulkenut ihan koko aikaa suoraan. Saattaa myös olla, etten heti huomannut perässä tulevaa poliisiautoa. Poliisisedät olivat muutaman kilometrin katsoneet menoa, ja sitten tuli pysäytyskäsky. Tunsin itseni pahimman luokan rikolliseksi ja olin varma että ne vie mut suoraan vankilaan, koirat joutuu orpokotiin. Paniikissa sopertelin tuimalle sedälle että “emmää mitään puhelinta näprännyt kun tää auto meni täyteen hyttysiä sillä aikaa kun kuvailin pinkkejä pilviä” ei sentään tarvinnut kamerasta esitellä todistusaineistoa. Koirat auttoi tilannetta mylvimällä täyttä kurkkua karkoittaakseen epäilyttävän tunkeilijan meidän autolta. Poliisit puhallutti ja käski keskittyä loppumatkan enemmän ajamiseen ja vähemmän hyttysiin. Loppumatkan ajoinkin sitten polvet tutisten varmuuden vuoksi pientä alinopeutta.

Mutta ihan kivoja kuvia tuli kuitenkin. Nukahdin kotiin päästyäni puhelin, kamera ja laturi vieressäni ja nukuin yhtä soittoa kymmeneen saakka. Tänään en ole saanut aikaiseksi yhtään mitään, paitsi purettua rinkan. Suunnittelin ensin olevani tosi reipas, tarttumaan kotitöihin sun muihin, mutta hylkäsin suunnitelman heti aamulla ja päätinkin keskittyä löllöttelyyn palautumiseen. En ole jaksanut mennä kauppaankaan, joten olen juonut pikakahvia maitojauheella ja syönyt erinäisiä jämiä. Illalla on onneksi treffit ystävien kanssa sushin merkeissä, parasta. Ainakin mulla on kaikkien reissujen jälkeen on aina pieni kotiinpaluumasennus, ystävien seura ja etenkin ystävien seura hyvään ruokaan yhdistettynä on varsin toimiva hoitokeino. Silloin muistaa, että on niitä onnellisia asioita kotonakin aika paljon.

Tuntui myös mukavalta käppäillä aamulenkki tutussa takapihan metsässä, huomata kesän vieneen rytinällä kevään paikan viikon aikana. Valoisa ja kirkas, vähän ujo vehreys on vaihtunut syvään, kaikkia vihreän sävyjä tarjoilevaan viidakkoon. Viimeisetkin kevään rippeet on kaikonneet kesän anteeksipyytelemättömään loiston alta. Metsän tuoksukin on kesäisen makea, vähän painostava. Tuntuu että kaikki kasvit tuoksuvat kilpaa, ja maasta hohkaa lämpöä. Valo siivilöityy lehtien välistä, muuttuen lämpimän vihreäksi. Sadetta ei ilmeisesti ole luvattu aikoihin, mutta nämä kelit saa kyllä odottamaan kunnon ukkoskuuroa.

Ihanaa lauantaita sulle,

xx Matilda

Saariston taikuus

Palasimme juuri eräopasopintoihin kuuluvalta kesävaellukselta Raippaluodosta. Tämä oli viimeinen yhteinen retkemme opintojen aikana, joten tunnelma oli aivan erityinen. Porukkamme on hitsautunut vuodessa tiiviiksi perheeksi. Jokainen saa aidosti olla oma itsensä, kaikesta voi vitsailla ja silti aina tuetaan ja kannustetaan. Olo on haikea ja vähän surullinen, mutta enemmän silti onnellinen tästä kaikesta. Reppu on kirjaimellisesti täynnä likaisia kamoja uusia kokemuksia.

Raippaluoto oli myös paikkana vaikuttava kokemus. Olen aina rakastanut merta syvästi metsien ja tuntureiden lisäksi, mutta saaristokokemukseni rajoittuvat muutamiin mökkimuistoihin lapsuudesta. Odotin reissua jo ennalta kovasti, ja odotukset ylittyivät huimasti. Meillä oli tukikohtana metsähallituksen vuokramökki, jonka pihapiirissä yövyimme teltoissa. Valmistimme joka ilta yhteisen päivällisen avotulella, ja lämmitimme rantasaunan. Jos joku muuten väittää että retkiruoka on kuivaa ja pahaa, voi ilmoittautua vapaaehtoiseksi meidän ryhmän ruokanäyttöihin. Älyttömiä suorituksia! Joka ilta ruoka oli parasta. Intohimoisena jälkiruokien ystävänä erityismaininta niihin panostamisesta. Päivät olivat pitkiä ja yöt lyhyitä, nukkumaan oli vaikeuksia malttaa käydä. Onneksi päiväunille oli ohjelmassa  tilaa, ja nukun hyvin teltassa. Yksi reissun kohokohdista oli yömelonta. Päivällä tuuli niin paljon, että melonnan sijaan kesityimme kalastamiseen, vierailimme lintutornilla ja Raippaluodon kylänraitilla. Illalla tuulen tyynnyttyä lähdimme saunan jälkeen melomaan ulommas merelle katsomaan auringonlaskua. Ei tarvinnut pettyä. Tunnelma oli varsin taianomainen, kajakkien lipuessa pehmeässä öisessä hämyssä takaisin leiriin.

Melonta oli reissumme pääosassa, mutta ehdimme nauttia kauniista luonnosta myös kahdella eri luontopolulla, metsämaisema ei hävennyt tippaakaan merinäkymille. Näimme useaan otteeseen merikotkia, ja lukemattomia muita lintuja mutta tavoittelemani hyljepongaus jäi haaveeksi.  Melontan tuli kivasti lisää varmuutta viikon aikana, yllytyshulluna toimin myös  vapaaehtoisena pelastettavana ensimmäisen illan rescutusharjoituksessa. Suomeksi sanottuna kaadoin siis kajakkini kymmenen kertaa ja könysin meloja pitkin takaisin muiden avustuksella. Sain palkinnoksi makkaran. Hullun hauskaa. Toki uida polskutin muutenkin joka ilta, merivesi oli täydellisen virkistävää.

Tuli hoettua aika monta kertaa reissun aikana, että ollaan me valittu hyvin kun tänne on päädytty. Oli todella etuoikeutettu olo. Koko reissuhan oli meidän pakollisen tutkinnonosan osanäyttö. Läpi meni, kaiken hauskanpidon ohella. Olimme siis pienemmissä ryhmissä vastuussa kukin ryhmä yhdestä vaelluspäivästä, suunnittelimme ja toteutimme päivän ohjelman, sekä valmistimme ruuan. Kaikki sujui niin jouhevasti meidän ryhmässä, että vastuupäivästäkin oli helppoa nauttia. Jouduimme tekemään hieman muutoksia suunnitelmiin välillä tuulen takia, mutta kelit kyllä kohteli meitä pääosin silkkihansikkain.

Tuskin unohtuu ikinä tämä viikko meidän luokan kanssa. En usko, että kovinkaan moni olisi ollut vielä tänään valmis lähtemään. Kiitos ihan kaikille, ootte aarteita. Plus tietty erityiskiitos parhaalle telttaparille Maijalle, meillä on hyvä diili. Maija pakkaa mukaan kaiken, ja mä en mitään. Silloin on just sopivasti tavaraa.

Nyt väsyttää, rinkka on purkamatta ja kotona odotti kiireessä jätetty kaaos. Taidan silti vaan halia koiria ja kömpiä pehkuihin, huomenna päivä uusi ja aikaa huoltaa varusteet sekä aloittaa valmistautuminen tulevaan viikkoon, joka pitääkin sisällään sinkoilua ympäri Suomea töiden perässä. Kivaa ja jännää siis tulossa taas.

Mutta nyt, ihanaa viikonloppua just sulle!

xx Matilda

Lempihetkiä ja puunhalailua

Oma polkuni puunhalaajaksi alkaa jo lapsuudesta, kun mummu ja vaari ottivat mukaan mökille, ja opettivat rakastamaan Kuusamon kauniita maisemia. Asuimme muutenkin lähellä luontoa, ja leikit sujuivat luontevasti metsissä. Syötiin ketunleipiä ja suolaheinää, kiipeiltiin puissa ja uitiin päivät pitkät järvissä. Olen superonnekas, kun luontosuhteeni on kehittynyt lapsesta saakka luontevaksi osaksi elämää. Haluan omalla työlläni ja esimerkilläni innostaa ihmisiä nauttimaan luonnosta mahdollisimman matalalla kynnyksellä. 

Kymmenvuotiaana sain ensimmäisen oman koirani, ja siitä lähtien olenkin samoillut koirien kanssa metsissä päivittäin. Useita vuosia retkeilin lähimetsissä lenkkeillen, harrastin polkujuoksua ja maastoratsastusta. Mökillä nautin luonnon rauhasta. Hiljalleen lenkit pidentyivät päiväretkiksi, kesäisin nukuttiin laavuilla ja mökillä tulikin vietettyä kaikki vapaa-aika. Aloin haaveilla Lappiin muutosta, ja oravanpyörästä pois hyppäämisestä. Viime vuoden totaaliuupumisen ja hullun työtahdin jälkeen oli pakko miettiä elämää ihan kunnolla uusiksi, ja varovainen haave eräopaskoulusta konkretisoituikin nopeasti, ja aloitin eräopasopinnot Jämsässä. Eräopaskoulu on ollut parhaita päätöksiäni ikinä. Kesäkuussa edessä on seikkailu Norjaan työharjoitteluun. Norjan reissua varten tämä blogikin näkee vihdoin päivänvalon.  Tervetuloa mukaan matkalle, kirjoittelen niin arjesta, kuin seikkailuistakin.

xx Matilda